Sesongin mehukkaat sitrukset tuovat iloa ja väriä arkeen

Nyt kannattaa ottaa kaikki ilo irti satokauden herkuista. Erilaiset sitrushedelmät kutsuvat houkuttelevilla väreillään ja eteerisillä tuoksuillaan ja taipuvat moneen sekä ruoanlaitossa että leivonnassa. Myös olo kevenee, kun lisäät värejä lautaselle.

Rakastan sitrushedelmiä ja syön niitä aina hulluuteen asti. Suurinta herkkuani ovat veriappelsiinit, joita käytän lähes päivittäin salaattien ja ruuan lisäkkeenä.

Kaikki sitrushedelmät sisältävät runsaasti C-vitamiinia, joka on vesiliukoinen vitamiini, eli sitä on saatava ravinnosta päivittäin. Se toimii antioksidanttina suojaten elimistöä haitallisilta hapettumisreaktioilta. Lisäksi sitrukset sisältävät runsaasti kuituja ja ne auttavat ylläpitämään suoliston hyvinvointia ja tukevat kevyempää ruokavaliota. Uskoisin, että näin flunssa-aikana ei ole pahitteeksi nauttia vähän C-vitamiinilisää juurikin sitrusten muodossa.

Oleellisinta hedelmien kuorinnassa on tarpeeksi terävä veitsi, joilla hedelmälihan saa nätisti irrotettua kalvoista. Helppo välipala lapsille on kuoria valmiiksi erilaisia hedelmiä rasiaan, jos kuoriminen tuntuu heistä liian vaivalloiselta.

Suosittelen käyttämään myös sitrusten kuoret. Pese hedelmien pinta ensin huolella lämpimällä vedellä ja raasta esimerkiksi sitruunan- tai appelsiininkuorta leivonnaisten joukkoon. Käytän mieluiten luomuhedelmiä, joiden kasvatuksessa ei ole käytetty torjunta-aineita.

Sitruksissa kymmeniä lajikkeita

Appelsiinit ovat rantautuneet Eurooppaan muutama vuosisata sitten portugalilaisten kauppalaivojen mukana ja se oli aluksi Suomessakin herraskansan herkku. 1960-luvulla appelsiinit yleistyivät ruokakauppoihin myös tavallisen kansan saataville. Pikku hiljaa eri sitruslajikkeet ovat lisääntyneet ja tänä päivänä on tarjolla kymmeniä erilaisia lajikkeita.

K-ruokasivustoilta löytyy kattava paketti eri sitruslajikkeista ja niiden käyttötarkoituksista. Myös reseptejä on tarjolla jokaiseen makuun.

Näin kevättä kohti on hyvä kerätä itselleen energiaa ja voimaa ruuasta.

Minä tykkään sesonkiajattelusta eli syödään niitä asioita, joita sillä hetkellä on tarjolla. Koska olemme juuri selättäneet ja sinnitelleet yli vuoden pimeimmän ajan, on ihanaa vahvistaa kehoaan terveellisellä ja vitamiinipitoisella ruualla. Vireystaso nousee silmissä, kun huomioi myös ravinnon tuomat hyödyt. Eikä ole ollenkaan hullumpaa keventää lautasmalliaan ja noukkia sinne mahdollisimman värikästä ja ravitsevaa ruokaa.

 Hedelmäsalaatti laajentaa lasten hedelmämakua

Meillä lasten ikisuosikki on hedelmäsalaatti, jonka valmistamiseen pienet itsekin mielellään osallistuvat. Hedelmäsalaatin voi nauttia ensin silmillään, koska värien kirjo on niin kaunis. Kivan näköisen hedelmäkulhon saa vaikkapa koverretusta ananaksesta. Raikkaimman lopputuloksen saat, kun yhdistelet keskenään miedon ja voimakkaan makuisia hedelmiä.

Salaatin on hyvä saada maustua jonkin aikaa jääkaapissa, joten se kannattaa tehdä valmiiksi hyvissä ajoin ennen tarjoilua. Pilkoin sekaan melonia, kiiviä, tuoretta ananasta, veriappelsiinia, greippiä ja pomeloa. Tämän herkun myötä pomelosta onkin tullut lastemme uusi suosikkihedelmä. Sen maku on miedompi kuin esimerkiksi greipin, eikä se ole yhtään kirpeä. Suutuntuma on kiinteämpi kuin esimerkiksi appelsiinissa.

Uunilohi ja sitruunasalsa

Sitrushedelmät sopivat hyvin myös kalan seuraksi.

Teimme lasten kanssa sitrussalsaa lohen ja basmatiriisin kaveriksi. Aterian valmistaminen vaatii jonkin verran pilkkomista, mutta jos välineet ovat kunnossa, niin sekin sujuu sutjakkaasti.

Salsan maku oli sopivan kirpsakka ja se sopi hyvin rasvaisen kalan kanssa. Salsan tekeminen on äärettömän helppoa. Kuori ja pilko ja sekoita ainekset keskenään kulhossa. Laita salsa maustumaan jääkaappiin ja odota, että kala ja riisi kypsyvät.

Maustoin lohta reippaasti suolalla, mustapippurilla, limetillä ja hunajasipaisulla. Paahdoin palat nopeasti uunissa ja 20 minuutin päästä ruoka on jo pöydässä!  Meillä nuorimmat lapset eivät niinkään välitä sipulista, joten jätin punasipulit kohtuullisen kokoisiksi siivuiksi, jotta nirsoimmat saivat poimittua ne pois lautaseltaan.

Miltä maistui?

 Arvokas raatini piti erityisen paljon tällä kerralla hedelmäsalaatista ja kalaruoka teki myös kauppansa. Erityisen kivaa oli, että tällä kerralla useampi lapsi osallistui pilkkomiseen. Kun poikalapsille antaa veitsen kouraan, tapahtuu paljon ja nopeasti. Laastareilta hommassa ei kuitenkaan säästytty ja pikku haavereita sattui itse kullekin.

Hedelmäsalaatti ylsi täyteen viiteen tähteen ja hedelmäsalsa kera lohen sai neljä tähteä. Hyvää, maistuvaa ja helppoa arkiruokaa.

Jarna Gustafsson

Jarna Gustafsson

Miltä maistui? -blogin takana on itähelsinkiläisen suurperheen äiti, jonka patojen ääressä testaillaan ja tarpeen tullen sovelletaan ajankohtaisia K-ruoka.fi -palvelun reseptejä. Jarnalla on myös hiljaista tietoa paikallisista marja- ja sienipaikoista, joista voit saada vihiä blogia seuraamalla.

 

Aiheeseen liittyen

Rennon pääsiäisen muhkeat pullat

Nämä pullat vievät syöjänsä aivan totaaliseen pullaeuforiaan

Miltä maistui?
26.03.2024

Puhtia ja energiaa raikkaasta kulhosalaatista

Raikas, mutta ruokaisa kulhosalaatti on helppo lounasruoka, joka antaa energiaa ja pitää pitkään kylläisenä.

Miltä maistui?
14.03.2024

3 x rapsakkaa tofua – Näin saat tofusta hyvää ja maukasta

Tässä parhaat niksit tofun maustamiseen ja käsittelyyn.

Miltä maistui?
28.02.2024

Otetaan härkistä sarvista ja tehdään siitä herkkutäyte paprikoille

Täytetyt paprikat ovat retroherkku, jotka saavat härkistäytteellä uuden elämän.

Miltä maistui?
14.01.2024

Info

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman säännöt

Sitä itää on Suomen yhteisöllisin kanta-asiakkuusohjelma, joka ilahduttaa yksilön sijasta kokonaista yhteisöä. Jokainen kampanja-ajan asiointikerta Easton Helsingissä kerryttää Sitä itää -pottia, jolla sponsoroidaan äänestyksessä valittua itähelsinkiläistä kehityskohdetta. Sellainen voi olla vaikkapa paikallinen tapahtuma, paikka tai yhteinen toiminta. Parempi Itä-Helsinki ostos kerrallaan!

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman kautta Easton sponsoroi yhteensä kahta kohdetta vuodessa, ja ne voivat olla summaltaan 1000–3000 €. Sitä itää -kohteiden valinta ja lopulta sponsorointi rakentuu kolmen eri vaiheen ympärille: 1. Ehdota 2. Äänestä 3. Asioi. Kuka tahansa saa ehdottaa kehitysideoita, kunhan ne sijaitsevat Itä-Helsingin alueella. Sitä itää -kohteelle annettava tarkka summa määräytyy sen mukaan, kuinka paljon Eastonissa on kampanja-ajankohtana tehty yksittäisiä asiointikäyntejä.

Ehdota

Kuka tahansa voi ehdottaa itähelsinkiläistä kehityskohdetta Eastonin verkkosivujen kautta: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Kohde-ehdotuksia kerätään erillisinä kampanja-aikoina. Ehdotetut kohteet moderoidaan asiattomien julkaisujen eliminoimiseksi ja julkaistaan sivustolla muutaman päivän aikana ehdotuksen jättämisestä. Eastonilla on oikeus jättää kohde julkaisematta, mikäli se kokee sisällön asiaan sopimattomana.

Easton tekee ehdotetuista kohteista esivalinnan seuraavaan vaiheeseen. Valinnan kriteereinä ovat:

  1. Kohde on toteutettavissa kuvatulla summalla
  2. Kohteen toteutukselle on osoitettu selkeä toteuttava taho tai henkilö, ja tältä on saatu alustavasti suostumus hankkeeseen osallistumiselle
  3. Pyydetty kehityssumma vastaa toteutukseen tarvittavaa määrää
  4. Kohde sijaitsee Itä-Helsingin alueella
  5. Kohde auttaa kehittämään paikallista hyvää

Äänestykseen valitaan kolme kohdetta, joihin Easton ottaa yhteyttä henkilökohtaisesti.

Äänestä

Eastonin esivalitseman kolmen kohteen välillä toteutetaan julkinen äänestys Eastonin verkkosivuilla: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Äänestys on käynnissä kahden viikon ajan. Kuka tahansa voi käydä äänestysajanjakson aikana äänestämässä kohdetta yhden kerran. Eniten ääniä saanut kohde pääsee asiointivaiheeseen mukaan.

Asioi

Eniten ääniä saaneelle kohteelle kerrytetään pottia asioimalla Easton Helsingissä neljän viikon välisenä ajankohtana. Jokainen kampanja-ajankohdan aikainen asiointikerta kerryttää pottia saman verran, 1–5 senttiä. Mikäli tavoitesumma saadaan kasaan etuajassa, kerryttäminen lopetetaan aikaisemmin. Jos summasta ei täyty tarpeeksi kohteen toteutumiseen, kampanja ei toteudu.

Summan antaminen kohteille

Varsinainen tuki menee Eastonin markkinointibudjetista sen mukaan, montako asiointia Eastonissa on ajankohdan aikana tehty, eli yksittäisestä ostoksesta ei mene suoraan rahaa kampanjaan.

Äänestyksen voittaneesta kohteesta tehdään Sitä itää -kampanjan jatkomarkkinointia varten lyhyt video tai haastattelu sekä toteutuneesta kohteesta otetaan kuvia. Osa kohteista tulee olemaan esillä Eastonissa sijaitsevassa Sitä itää -galleriassa. Keskolla ja Easton Helsingillä on oikeus hyödyntää Sitä itää -kampanjan aikana tuotettuja materiaaleja muussa markkinoinnissaan.

Kohteeksi valittu kehityskohde tulee toteuttaa kahden kuukauden kuluttua lahjoitussumman saamisesta ja toteuttajatahon on toimitettava suunnitelma sekä kuvat toteutuksesta Easton Helsingille.

Arvonnan säännöt

Arvonnan järjestää Kesko Oyj yhteistyössä Easton Helsinki -kauppakeskuksen kanssa.

 

Easton Helsingin Easton Bravuuri -arvonnassa voi voittaa 50 € -arvoisen K-ryhmän lahjakortin julkaisemalla kuvan omasta bravuuristaan Instagramissa ja lisäämällä kuvatekstiin kampanjan virallisen hashtagin #eastonbravuuri. Lahjakortteja arvotaan yhteensä 10 kpl. Arvonta järjestetään 11.9.–13.10.2017. Arvonta suoritetaan ja voittajat julkaistaan jokaisen viikon perjantaina klo 16. Kaikki perjantaisin 12.00 mennessä Instagrammissa julkaistut kuvat otetaan arvonnassa huomioon.

Osallistumalla arvontaan hyväksyt arvonnan järjestäjän säännöt:
1.Voidaksesi osallistua arvontaan Instagram-tilisi tulee olla julkinen. Arvonnan ikäraja on 13 vuotta. Easton Helsingin työntekijät eivät voi osallistua arvontaan.
2. Arvonnassa otetaan huomioon ainoastaan ne kuvat, jotka on julkaistu kampanja-aikana ja merkitty #eastonbravuuri-hashtagilla
3. Kuvan lähettäjällä tulee olla oikeudet kuvan lähettämiseksi arvontaan. Lähettäjällä on oltava suostumus sekä kuvaajalta että kaikilta kuvassa esiintyviltä henkilöiltä.
4. Arvonnan järjestäjällä on oikeus poimia Instagramista #eastonbravuuri-hashtagilla merkittyjä kuvia ja ohjata ne eastonhelsinki.fi-sivuston someseinälle. Kuvia ei käytetä Eastonin markkinoinnissa tai mainonnassa ilman kuvan ottajan lupaa.
5. Arvonnan voittaja julkaistaan Easton Helsingin Instagramissa: https://www.instagram.com/eastonhelsinki/. Mikäli voittajaa ei tavoiteta 10 päivän sisällä, arvonnan järjestäjällä on oikeus suorittaa voittajan valinta uudestaan.
6. Lahjakortin lunastamiseen sovelletaan lahjakortin sääntöjä. Palkintoa ei voi vaihtaa rahaksi.
7. Arvonnan järjestäjän vastuu rajoittuu näissä säännöissä mainitun palkinnon euromääräiseen arvoon. Arvonnan järjestäjä ei vastaa mahdollisista teknisistä syistä tapahtuneista virhearvonnoista, todetuista väärinkäytöksistä tai teknisestä toimimattomuudesta järjestäjästä tai yhteistyökumppanista riippumattomista syistä. Arvontasivu toimii useimmilla yleisin käytössä olevilla selaimilla.
8. Arvonnan sääntöjen lisäksi osallistujat sitoutuvat noudattamaan Instagramin käyttöehtoja. Instagram ei ole mukana arvonnan järjestämisessä.

Aukioloajat

ma–su 24h

 

Palvelut

Noutopiste

Lastenhoitohuone

Kierrätys

Esteettömyys

Julkinen liikenne

Eastonin K-Citymarketin ruuan noutopiste sijaitsee katutasossa, P1-kerroksessa. Tilaa tuotteet verkkokaupasta ja nouda ne kätevästi ostosten tai kotimatkan lomassa!

Lastenhoitohuone löytyy 1. kerroksen wc -tilojen yhteydestä.

Pullonpalautuspiste löytyy P2-kerroksen keskisisäänkäynnin yhteydestä. Rinki-kierrätyspiste löytyy Gotlanninkadun varrelta.

Taksin pysähdyspaikka sijaitsee katutasossa P1-kerroksen keskimmäisen sisäänkäynnin edessä. Invapysäköintipaikkoja löytyy runsaasti sisäänkäyntien välittömästä läheisyydestä.

Easton sijaitsee hyvien julkisten kulkuyhteyksien varrella. Itäkeskuksen metroasemalta pääset Eastoniin Hansasillan kautta tai esimerkiksi bussilla 97V. Lähimmät bussipysäkit sijaitsevat Kauppakartanonkadulla sekä Meripellontiellä.

Löytötavarat

Löytötavaroita voit kysyä K-Citymarketin asiakaspalvelupisteestä.

 

Sulje