Coca-Cola Joulurekkakiertue saapuu Eastoniin. Tervetuloa!

Tuhansilla valoilla koristeltu Coca-Cola Joulurekka saapuu kauppakeskus Eastoniin torstaina 5.12. kello 15:30–19:30. Joulurekka nähdään tänä vuonna ensimmäistä kertaa Itä-Helsingissä. Tule ihastelemaan Joulurekkaa Eastonin ulkoparkkipaikalle.

Ohjelma on yhdistelmä tuttuja suosikkeja ja uusia aktiviteetteja

Odotettu ja suosittu Coca-Cola Joulurekkakiertue kokoaa vuosittain tuhansia ihmisiä nauttimaan Joulurekan ja sen mukanaan tuoman joulutapahtuman tunnelmasta sekä ystävien ja perheen kanssa jaetuista yhteisistä hetkistä. Aiempina vuosina nelituntiseen joulutapahtumaan osallistuville kaikkein tärkeintä on ollut nähdä omin silmin televisiomainoksista tuttu Coca-Cola Joulurekka koko valoloistossaan ja kuvata itsensä sen vierellä. Tänä vuonna joulutunnelmaisessa tapahtumassa on useampia kuvauspaikkoja kuvamuistojen tallentamiseksi.

Tilaisuudessa voi myös nauttia sokeritonta Coca-Colaa. Tyhjillä tölkeillä voi osallistua hyväntekeväisyysrulettiin, josta osallistujat voivat voittaa jouluisia palkintoja. Kaikki tapahtumissa kerättyjen tölkkien pantit lahjoitetaan vähävaraisten lapsiperheiden joulupöydän ruokalahjakortteihin Suomen Punaisen Ristin Hyvä Joulumieli -keräyksen kautta. Palautuspisteitä on tapahtuma-alueella paljon, sillä jokainen pantti halutaan kerätä takaisin Suomen Punaiselle Ristille. Suomi on myös pullonpalautuksen supervalta, mitä kulttuuria halutaan tukea myös tapahtumissa.

Kiltteys kuuluu erottamattomasti jouluun. Tätä sanomaa voi jakaa Coca-Cola Joulurekkatapahtumassa ripustamalla Hyvän Mielen Joulukuuseen jouluterveiset omalle läheiselleen. Jokaisella paikkakunnalla kootaan erityinen oma joulukuusi, johon vierailijat voivat lisätä omat viestinsä ja toivotuksensa. Lataamalla Coke App -sovelluksen matkapuhelimeen voi tapahtumassa osallistua myös kilpailuihin, joissa voi voittaa yllätyslahjoja heti kotiin vietäväksi.

Paikalle koko perheen voimin

Joulurekka on jokaisena kiertuevuonnaan houkutellut paikalle kymmeniä tuhansia suomalaisia. Käytä julkista liikennettä tai vie autosi Eastonin parkkihalliin. Kauppakeskus Eastonista löytyy usein hyvin tilaa kattoparkista kauppakeskuksen P3-kerroksesta.

Markkinoinnin vastuullisuus on Coca-Colalle tärkeää, minkä vuoksi Joulurekkatapahtumien, kuten muidenkin yhtiön tapahtumien, ikäraja on 13 vuotta. Nuoremmat ovat tervetulleita huoltajiensa kanssa.

Eastonin tapahtuman Facebook-sivut löydät täältä.

Virallisen kiertuaikataulun mukaiset muut pysähdyspisteet ovat täällä.

Anna Liljeroos

Anna Liljeroos

Neuvosta vaari ja Hetkiä idässä -blogien takana on itähelsinkiläinen perheenäiti Anna Liljeroos. Neuvosta vaari on itäisen Helsingin oma niksipirkka, Hetkiä idässä taas innostaa liikkeelle ruokahalua herättäen.

Aiheeseen liittyen

Missä tonttu seikkailee? Arvaa ja voita palkintoja Eastonin joulukalenterista

Joulukuun paras juttu on Eastonin somejoulukalenteri Facebookissa ja Instagramissa. Täältä ohjeet ja säännöt osallistumiseen.

Neuvosta vaari
27.11.2024

Tervetuloa Eastonin joulun avaukseen la 23.11.

Tervetuloa kauppakeskus Eastonin joulun avaukseen la 23.11. klo 11-15. Tule nauttimaan joulutorttuja, tapaamaan joulupukkia ja pelaamaan kinkkubingoa.

Neuvosta vaari
15.11.2024

Finlayson pop-up palvelee Eastonissa tammikuun loppupuolelle asti

Rakastettu Finlayson pop-up on palannut Eastoniin ja palvelee meillä tammikuun loppupuolelle saakka. Liikkeestä löydät kauniita kodintekstiilejä ja sisustustuotteita loistavin ale-hinnoin.

Neuvosta vaari
12.11.2024

Kaiverra hurja kurpitsalyhty tai kaksi halloweeniksi

K-Citymarket Eastoniin on koottu upea valikoima kauden kurpitsoja. Kaiverra oma kurpitsalyhty terassille tai hae valmiiksi tarroitettu minikurpitsa halloweenia koristamaan.

Neuvosta vaari
24.10.2024

Info

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman säännöt

Sitä itää on Suomen yhteisöllisin kanta-asiakkuusohjelma, joka ilahduttaa yksilön sijasta kokonaista yhteisöä. Jokainen kampanja-ajan asiointikerta Easton Helsingissä kerryttää Sitä itää -pottia, jolla sponsoroidaan äänestyksessä valittua itähelsinkiläistä kehityskohdetta. Sellainen voi olla vaikkapa paikallinen tapahtuma, paikka tai yhteinen toiminta. Parempi Itä-Helsinki ostos kerrallaan!

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman kautta Easton sponsoroi yhteensä kahta kohdetta vuodessa, ja ne voivat olla summaltaan 1000–3000 €. Sitä itää -kohteiden valinta ja lopulta sponsorointi rakentuu kolmen eri vaiheen ympärille: 1. Ehdota 2. Äänestä 3. Asioi. Kuka tahansa saa ehdottaa kehitysideoita, kunhan ne sijaitsevat Itä-Helsingin alueella. Sitä itää -kohteelle annettava tarkka summa määräytyy sen mukaan, kuinka paljon Eastonissa on kampanja-ajankohtana tehty yksittäisiä asiointikäyntejä.

Ehdota

Kuka tahansa voi ehdottaa itähelsinkiläistä kehityskohdetta Eastonin verkkosivujen kautta: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Kohde-ehdotuksia kerätään erillisinä kampanja-aikoina. Ehdotetut kohteet moderoidaan asiattomien julkaisujen eliminoimiseksi ja julkaistaan sivustolla muutaman päivän aikana ehdotuksen jättämisestä. Eastonilla on oikeus jättää kohde julkaisematta, mikäli se kokee sisällön asiaan sopimattomana.

Easton tekee ehdotetuista kohteista esivalinnan seuraavaan vaiheeseen. Valinnan kriteereinä ovat:

  1. Kohde on toteutettavissa kuvatulla summalla
  2. Kohteen toteutukselle on osoitettu selkeä toteuttava taho tai henkilö, ja tältä on saatu alustavasti suostumus hankkeeseen osallistumiselle
  3. Pyydetty kehityssumma vastaa toteutukseen tarvittavaa määrää
  4. Kohde sijaitsee Itä-Helsingin alueella
  5. Kohde auttaa kehittämään paikallista hyvää

Äänestykseen valitaan kolme kohdetta, joihin Easton ottaa yhteyttä henkilökohtaisesti.

Äänestä

Eastonin esivalitseman kolmen kohteen välillä toteutetaan julkinen äänestys Eastonin verkkosivuilla: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Äänestys on käynnissä kahden viikon ajan. Kuka tahansa voi käydä äänestysajanjakson aikana äänestämässä kohdetta yhden kerran. Eniten ääniä saanut kohde pääsee asiointivaiheeseen mukaan.

Asioi

Eniten ääniä saaneelle kohteelle kerrytetään pottia asioimalla Easton Helsingissä neljän viikon välisenä ajankohtana. Jokainen kampanja-ajankohdan aikainen asiointikerta kerryttää pottia saman verran, 1–5 senttiä. Mikäli tavoitesumma saadaan kasaan etuajassa, kerryttäminen lopetetaan aikaisemmin. Jos summasta ei täyty tarpeeksi kohteen toteutumiseen, kampanja ei toteudu.

Summan antaminen kohteille

Varsinainen tuki menee Eastonin markkinointibudjetista sen mukaan, montako asiointia Eastonissa on ajankohdan aikana tehty, eli yksittäisestä ostoksesta ei mene suoraan rahaa kampanjaan.

Äänestyksen voittaneesta kohteesta tehdään Sitä itää -kampanjan jatkomarkkinointia varten lyhyt video tai haastattelu sekä toteutuneesta kohteesta otetaan kuvia. Osa kohteista tulee olemaan esillä Eastonissa sijaitsevassa Sitä itää -galleriassa. Keskolla ja Easton Helsingillä on oikeus hyödyntää Sitä itää -kampanjan aikana tuotettuja materiaaleja muussa markkinoinnissaan.

Kohteeksi valittu kehityskohde tulee toteuttaa kahden kuukauden kuluttua lahjoitussumman saamisesta ja toteuttajatahon on toimitettava suunnitelma sekä kuvat toteutuksesta Easton Helsingille.

Arvonnan säännöt

Arvonnan järjestää Kesko Oyj yhteistyössä Easton Helsinki -kauppakeskuksen kanssa.

 

Easton Helsingin Easton Bravuuri -arvonnassa voi voittaa 50 € -arvoisen K-ryhmän lahjakortin julkaisemalla kuvan omasta bravuuristaan Instagramissa ja lisäämällä kuvatekstiin kampanjan virallisen hashtagin #eastonbravuuri. Lahjakortteja arvotaan yhteensä 10 kpl. Arvonta järjestetään 11.9.–13.10.2017. Arvonta suoritetaan ja voittajat julkaistaan jokaisen viikon perjantaina klo 16. Kaikki perjantaisin 12.00 mennessä Instagrammissa julkaistut kuvat otetaan arvonnassa huomioon.

Osallistumalla arvontaan hyväksyt arvonnan järjestäjän säännöt:
1.Voidaksesi osallistua arvontaan Instagram-tilisi tulee olla julkinen. Arvonnan ikäraja on 13 vuotta. Easton Helsingin työntekijät eivät voi osallistua arvontaan.
2. Arvonnassa otetaan huomioon ainoastaan ne kuvat, jotka on julkaistu kampanja-aikana ja merkitty #eastonbravuuri-hashtagilla
3. Kuvan lähettäjällä tulee olla oikeudet kuvan lähettämiseksi arvontaan. Lähettäjällä on oltava suostumus sekä kuvaajalta että kaikilta kuvassa esiintyviltä henkilöiltä.
4. Arvonnan järjestäjällä on oikeus poimia Instagramista #eastonbravuuri-hashtagilla merkittyjä kuvia ja ohjata ne eastonhelsinki.fi-sivuston someseinälle. Kuvia ei käytetä Eastonin markkinoinnissa tai mainonnassa ilman kuvan ottajan lupaa.
5. Arvonnan voittaja julkaistaan Easton Helsingin Instagramissa: https://www.instagram.com/eastonhelsinki/. Mikäli voittajaa ei tavoiteta 10 päivän sisällä, arvonnan järjestäjällä on oikeus suorittaa voittajan valinta uudestaan.
6. Lahjakortin lunastamiseen sovelletaan lahjakortin sääntöjä. Palkintoa ei voi vaihtaa rahaksi.
7. Arvonnan järjestäjän vastuu rajoittuu näissä säännöissä mainitun palkinnon euromääräiseen arvoon. Arvonnan järjestäjä ei vastaa mahdollisista teknisistä syistä tapahtuneista virhearvonnoista, todetuista väärinkäytöksistä tai teknisestä toimimattomuudesta järjestäjästä tai yhteistyökumppanista riippumattomista syistä. Arvontasivu toimii useimmilla yleisin käytössä olevilla selaimilla.
8. Arvonnan sääntöjen lisäksi osallistujat sitoutuvat noudattamaan Instagramin käyttöehtoja. Instagram ei ole mukana arvonnan järjestämisessä.

Aukioloajat

ma–su 24h

 

Palvelut

Noutopiste

Lastenhoitohuone

Kierrätys

Esteettömyys

Julkinen liikenne

Eastonin K-Citymarketin ruuan noutopiste sijaitsee katutasossa, P1-kerroksessa. Tilaa tuotteet verkkokaupasta ja nouda ne kätevästi ostosten tai kotimatkan lomassa!

Lastenhoitohuone löytyy 1. kerroksen wc -tilojen yhteydestä.

Pullonpalautuspiste löytyy P2-kerroksen keskisisäänkäynnin yhteydestä. Rinki-kierrätyspiste löytyy Gotlanninkadun varrelta.

Taksin pysähdyspaikka sijaitsee katutasossa P1-kerroksen keskimmäisen sisäänkäynnin edessä. Invapysäköintipaikkoja löytyy runsaasti sisäänkäyntien välittömästä läheisyydestä.

Easton sijaitsee hyvien julkisten kulkuyhteyksien varrella. Itäkeskuksen metroasemalta pääset Eastoniin Hansasillan kautta tai esimerkiksi bussilla 97V. Lähimmät bussipysäkit sijaitsevat Kauppakartanonkadulla sekä Meripellontiellä.

Löytötavarat

Löytötavaroita voit kysyä K-Citymarketin asiakaspalvelupisteestä.

 

Sulje