Eastonin yrittäjien kesään kuuluu töitä ja rentoutumista perheen parissa

Yrittäjien kesälomat eroavat usein palkkatyöläisten kesälomista. Kävin haastattelemassa Eastonin yrittäjiä ja kyselin, millaisia kesäsuunnitelmia heillä on ja millaisen loman he pitävät. Yrittäjien puheissa toistui, että vaikka loma olisi lyhyt, niin on se aina tervetullut ja sitä vietetään mieluiten perheen parissa. Samalla kuulin vinkkejä siihen, mitä tehdä kesäisessä Itä-Helsingissä.
Intersport Easton, Jyrki ja Tiia Mollgren

Intersportin Jyrki ja Tiia kertovat, että vapailla heidän perheensä suuntaa mökille järvimaisemiin.

– Tänä vuonna olemme lomailleet lähinnä viikonloppuja ja säästämme lomaa syksylle, jolloin Tiia täyttää pyöreitä vuosia, paljastaa Jyrki. En kerro salaisuudesta vielä sen enempää, mutta jotain mukavaa on luvassa, hän hymyilee.

– Mökille suuntaamme usein lastemme ja lastenlastemme kanssa yhtä aikaa. Myös koiramme, kaksi kääpiösnautseria tulevat aina mukaan ja he kyllä rakastavat mökkeilyä. Harrastamme siellä paljon samoja asioita kuin kaupungissakin, pyöräilyä esimerkiksi. Järvellä tulee kuitenkin myös SUP-lautailtua ja mökillä käymme metsäretkillä keräämässä sieniä. Mökillä mieli lepää ja se antaa voimia arkeen, etenkin jos siellä ehtii olla hieman pidemmän pätkän, sanoo Jyrki.

East Pippuri, Amanj Yunes

East Pippurin yrittäjä Amanj kertoo, että on juuri palannut viikon lomaltaan.

– Lapseni ovat 4- ja 7-vuotiaita, ja he ovat aina iloisia kun saan vapaata töistä. Lomani menee aina perheen kanssa ja tänä vuonna ehdimme käydä Linnanmäellä, Kaivopuistossa ja tietysti uimassa rannalla. Pidempään lomaan en yrittäjänä pysty, sillä korona vaikuttaa edelleen liiketoimintaan. Odotan kovasti, että rokotukset etenevät ja virusvariantit eivät huolettaisi näin paljon. Kuulen turkkilaisilta ystäviltäni, kuinka koronatilanne on siellä todella huono. Tilanteen vuoksi pidempään kesälomaan ei tänä vuonna ole mahdollisuutta, joten olisi hienoa, että tilanne paranisi.

Itä-Helsinki -vinkkinä mainitsen Aurinkolahden rannan, koska asuin yhdeksän vuotta Aurinkolahdessa. Samalla kannattaa tulla käymään Itiksessä ja Eastonissa sekä tietysti syömässä East Pippurissa.

Täällä tarjotaan idän parasta ruokaa.

Maharaja Express, Abbas Qureshi

Tyttärensä ja siskonsa yrityksessä työskentelevä Abbas kertoo, että hän lomailee lähinnä illat ja viikonloput.

– Työni on onneksi monipuolista. Olen välillä ravintolassa, välillä käyn tukussa ja kuskaan tavaraa tänne, Mannerheimintien tai Lauttasaareen ravintolaamme. Työni ei kyllästytä, sillä sen vastapainoksi voin rentoutua kotona perheeni kanssa. Käymme vaimoni ja lasteni kanssa ulkoilemassa ja katsomme, kun lapset uivat rannalla.

Chitir Chicken, Nurshan Huseynli

Ravintolapäällikkö Nurshan pyörittää perheyritystä ja kertoo, että hänellä on takana juuri 1,5 viikon kesäloma.

– Kävimme perheeni kanssa Liettuassa lomalla ja parasta lomassa oli se, että ehdin viettää aikaa perheeni kanssa. Yrittäjänä päivät ovat usein pitkiä ja teen lähes joka päivä töitä. Kun minulla on vapaata, käyn usein Aurinkolahden rannalla kävelemässä ja lukemassa kirjaa. Asun Rastilassa, joten liikun paljon Itä-Helsingissä, jossa kauniita paikkoja riittää. Myös minä suosittelen Aurinkolahtea kaikille idässä kävijöille. Se on poikkeuksellisen kaunis paikka!

Anna Liljeroos

Anna Liljeroos

Neuvosta vaari ja Hetkiä idässä -blogien takana on itähelsinkiläinen perheenäiti Anna Liljeroos. Neuvosta vaari on itäisen Helsingin oma niksipirkka, Hetkiä idässä taas innostaa liikkeelle ruokahalua herättäen.

Aiheeseen liittyen

Eurokankaasta ilmainen verhosuunnittelu kotiisi

Eastonin Eurokankaan verhosuunnittelija Soile kertoo minkälaisia verhoratkaisuja heidän valikoimistaan löytyy. Vaihtoehtoja löytyy niin älyverhoista, pimennysverhoista kuin kauniista läpikuultavista verhoista jokaiseen kodin tilaan.

Neuvosta vaari
08.04.2024

Istahda lepotuoliin ja tule nauttimaan kauneuspäivästä World Nailsiin

Kauneushoitola World Nailsin uusituissa lepotuoleissa vierähtää mukavasti hetki hemmottelun merkeissä. Täällä laitat kuntoon niin kynnet, kulmakarvat, hiukset kuin ihonkin monipuolisten kauneushoitojen avulla.

Neuvosta vaari
22.03.2024

Mammutin beesissä mennään taas 7.–17.3. Tsekkaa tarjouksemme digikuvastosta

Tsekkaa Mammutin polkemat ale-hinnat Eastonin digikuvastosta.

Neuvosta vaari
06.03.2024

Apteekki Eastonin yrittäjäpariskunta siirtyy ansaitulle eläkkeelle

Apteekki Eastonin yrittäjäpariskunta, Seija ja Jukka-Pekka Mannermaa jäävät tänään eläkkeelle ja huomisesta alkaen Apteekki Eastonin vetäjän saappaisiin astuu uusi yrittäjä.

Neuvosta vaari
07.02.2024

Info

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman säännöt

Sitä itää on Suomen yhteisöllisin kanta-asiakkuusohjelma, joka ilahduttaa yksilön sijasta kokonaista yhteisöä. Jokainen kampanja-ajan asiointikerta Easton Helsingissä kerryttää Sitä itää -pottia, jolla sponsoroidaan äänestyksessä valittua itähelsinkiläistä kehityskohdetta. Sellainen voi olla vaikkapa paikallinen tapahtuma, paikka tai yhteinen toiminta. Parempi Itä-Helsinki ostos kerrallaan!

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman kautta Easton sponsoroi yhteensä kahta kohdetta vuodessa, ja ne voivat olla summaltaan 1000–3000 €. Sitä itää -kohteiden valinta ja lopulta sponsorointi rakentuu kolmen eri vaiheen ympärille: 1. Ehdota 2. Äänestä 3. Asioi. Kuka tahansa saa ehdottaa kehitysideoita, kunhan ne sijaitsevat Itä-Helsingin alueella. Sitä itää -kohteelle annettava tarkka summa määräytyy sen mukaan, kuinka paljon Eastonissa on kampanja-ajankohtana tehty yksittäisiä asiointikäyntejä.

Ehdota

Kuka tahansa voi ehdottaa itähelsinkiläistä kehityskohdetta Eastonin verkkosivujen kautta: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Kohde-ehdotuksia kerätään erillisinä kampanja-aikoina. Ehdotetut kohteet moderoidaan asiattomien julkaisujen eliminoimiseksi ja julkaistaan sivustolla muutaman päivän aikana ehdotuksen jättämisestä. Eastonilla on oikeus jättää kohde julkaisematta, mikäli se kokee sisällön asiaan sopimattomana.

Easton tekee ehdotetuista kohteista esivalinnan seuraavaan vaiheeseen. Valinnan kriteereinä ovat:

  1. Kohde on toteutettavissa kuvatulla summalla
  2. Kohteen toteutukselle on osoitettu selkeä toteuttava taho tai henkilö, ja tältä on saatu alustavasti suostumus hankkeeseen osallistumiselle
  3. Pyydetty kehityssumma vastaa toteutukseen tarvittavaa määrää
  4. Kohde sijaitsee Itä-Helsingin alueella
  5. Kohde auttaa kehittämään paikallista hyvää

Äänestykseen valitaan kolme kohdetta, joihin Easton ottaa yhteyttä henkilökohtaisesti.

Äänestä

Eastonin esivalitseman kolmen kohteen välillä toteutetaan julkinen äänestys Eastonin verkkosivuilla: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Äänestys on käynnissä kahden viikon ajan. Kuka tahansa voi käydä äänestysajanjakson aikana äänestämässä kohdetta yhden kerran. Eniten ääniä saanut kohde pääsee asiointivaiheeseen mukaan.

Asioi

Eniten ääniä saaneelle kohteelle kerrytetään pottia asioimalla Easton Helsingissä neljän viikon välisenä ajankohtana. Jokainen kampanja-ajankohdan aikainen asiointikerta kerryttää pottia saman verran, 1–5 senttiä. Mikäli tavoitesumma saadaan kasaan etuajassa, kerryttäminen lopetetaan aikaisemmin. Jos summasta ei täyty tarpeeksi kohteen toteutumiseen, kampanja ei toteudu.

Summan antaminen kohteille

Varsinainen tuki menee Eastonin markkinointibudjetista sen mukaan, montako asiointia Eastonissa on ajankohdan aikana tehty, eli yksittäisestä ostoksesta ei mene suoraan rahaa kampanjaan.

Äänestyksen voittaneesta kohteesta tehdään Sitä itää -kampanjan jatkomarkkinointia varten lyhyt video tai haastattelu sekä toteutuneesta kohteesta otetaan kuvia. Osa kohteista tulee olemaan esillä Eastonissa sijaitsevassa Sitä itää -galleriassa. Keskolla ja Easton Helsingillä on oikeus hyödyntää Sitä itää -kampanjan aikana tuotettuja materiaaleja muussa markkinoinnissaan.

Kohteeksi valittu kehityskohde tulee toteuttaa kahden kuukauden kuluttua lahjoitussumman saamisesta ja toteuttajatahon on toimitettava suunnitelma sekä kuvat toteutuksesta Easton Helsingille.

Arvonnan säännöt

Arvonnan järjestää Kesko Oyj yhteistyössä Easton Helsinki -kauppakeskuksen kanssa.

 

Easton Helsingin Easton Bravuuri -arvonnassa voi voittaa 50 € -arvoisen K-ryhmän lahjakortin julkaisemalla kuvan omasta bravuuristaan Instagramissa ja lisäämällä kuvatekstiin kampanjan virallisen hashtagin #eastonbravuuri. Lahjakortteja arvotaan yhteensä 10 kpl. Arvonta järjestetään 11.9.–13.10.2017. Arvonta suoritetaan ja voittajat julkaistaan jokaisen viikon perjantaina klo 16. Kaikki perjantaisin 12.00 mennessä Instagrammissa julkaistut kuvat otetaan arvonnassa huomioon.

Osallistumalla arvontaan hyväksyt arvonnan järjestäjän säännöt:
1.Voidaksesi osallistua arvontaan Instagram-tilisi tulee olla julkinen. Arvonnan ikäraja on 13 vuotta. Easton Helsingin työntekijät eivät voi osallistua arvontaan.
2. Arvonnassa otetaan huomioon ainoastaan ne kuvat, jotka on julkaistu kampanja-aikana ja merkitty #eastonbravuuri-hashtagilla
3. Kuvan lähettäjällä tulee olla oikeudet kuvan lähettämiseksi arvontaan. Lähettäjällä on oltava suostumus sekä kuvaajalta että kaikilta kuvassa esiintyviltä henkilöiltä.
4. Arvonnan järjestäjällä on oikeus poimia Instagramista #eastonbravuuri-hashtagilla merkittyjä kuvia ja ohjata ne eastonhelsinki.fi-sivuston someseinälle. Kuvia ei käytetä Eastonin markkinoinnissa tai mainonnassa ilman kuvan ottajan lupaa.
5. Arvonnan voittaja julkaistaan Easton Helsingin Instagramissa: https://www.instagram.com/eastonhelsinki/. Mikäli voittajaa ei tavoiteta 10 päivän sisällä, arvonnan järjestäjällä on oikeus suorittaa voittajan valinta uudestaan.
6. Lahjakortin lunastamiseen sovelletaan lahjakortin sääntöjä. Palkintoa ei voi vaihtaa rahaksi.
7. Arvonnan järjestäjän vastuu rajoittuu näissä säännöissä mainitun palkinnon euromääräiseen arvoon. Arvonnan järjestäjä ei vastaa mahdollisista teknisistä syistä tapahtuneista virhearvonnoista, todetuista väärinkäytöksistä tai teknisestä toimimattomuudesta järjestäjästä tai yhteistyökumppanista riippumattomista syistä. Arvontasivu toimii useimmilla yleisin käytössä olevilla selaimilla.
8. Arvonnan sääntöjen lisäksi osallistujat sitoutuvat noudattamaan Instagramin käyttöehtoja. Instagram ei ole mukana arvonnan järjestämisessä.

Aukioloajat

ma–su 24h

 

Palvelut

Noutopiste

Lastenhoitohuone

Kierrätys

Esteettömyys

Julkinen liikenne

Eastonin K-Citymarketin ruuan noutopiste sijaitsee katutasossa, P1-kerroksessa. Tilaa tuotteet verkkokaupasta ja nouda ne kätevästi ostosten tai kotimatkan lomassa!

Lastenhoitohuone löytyy 1. kerroksen wc -tilojen yhteydestä.

Pullonpalautuspiste löytyy P2-kerroksen keskisisäänkäynnin yhteydestä. Rinki-kierrätyspiste löytyy Gotlanninkadun varrelta.

Taksin pysähdyspaikka sijaitsee katutasossa P1-kerroksen keskimmäisen sisäänkäynnin edessä. Invapysäköintipaikkoja löytyy runsaasti sisäänkäyntien välittömästä läheisyydestä.

Easton sijaitsee hyvien julkisten kulkuyhteyksien varrella. Itäkeskuksen metroasemalta pääset Eastoniin Hansasillan kautta tai esimerkiksi bussilla 97V. Lähimmät bussipysäkit sijaitsevat Kauppakartanonkadulla sekä Meripellontiellä.

Löytötavarat

Löytötavaroita voit kysyä K-Citymarketin asiakaspalvelupisteestä.

 

Sulje