Itä-Helsingin Vasikkasaari on monelle tuntematon paratiisi

 Kruunuvuorenrannan ja Santahaminan vieressä sijaitseva Vasikkasaari on paikka, jossa ajantaju katoaa. Kulosaaressa asuva valokuvaaja Laura Karlin on jo kolmannen polven mökkiläinen alueella, jonka monet sekoittavat Espoon Vasikkasaareen.

On heinäkuinen maanantaiaamu keskellä suomalaisten kesälomakautta, mutta M/s Monican aurinkokannella istuu vain yksi matkustaja. Kaivinkoneet nostelevat kiviä Itä-Helsingin Kruunuvuorenrannassa, kun puinen risteilyalus etenee kohti määränpäätään, jota jotkut kutsuvat kesäparatiisiksi. Kymmenen minuuttia myöhemmin kannelta nousee mies, joka katoaa puiden ja pensaiden sekaan silmänräpäyksessä.

Jos Vasikkasaarelle pitäisi keksiä toinen nimi, se voisi olla Salaisuus.

Niin harva helsinkiläinen tuntee Helsingin kaupungin omistaman yleiseksi ulkoilu- ja virkistysalueeksi merkityn saaren, joka sijaitsee keskeisellä paikalla Kruunuvuorenselän, Laajasalon ja Santahaminan kupeessa. Valokuvaajana työskentelevä Laura Karlin (kuvassa alla), 35, on yksi harvoista alueen tuntijoista.

Kolmannen polven mökkiläinen on pyörinyt 18 hehtaarin kokoisen Vasikkasaaren maisemissa pienestä pitäen. Alun perin saarelle päätyi hänen lihanleikkaajana työskennellyt isoisänsä. Hänen aikaansa – 1960-luvulla – kaupunki halusi tyhjentää saaren kesämajoista, mutta invalideille ja vanhemmille ihmisille myönnettiin pidempiä vuokrasopimuksia, ja lopulta lupa jäädä Vasikkasaareen.

–Isän isä oli leikannut töissä sormensa irti, joten hän sai luvan jäädä tänne, Laura kertoo.

Hän on saapunut mökilleen edellisiltana eräänlaiselle kirjoitusretriitille edistämään romaanikäsikirjoitustaan. Täällä, kunnallistekniikan ulottumattomissa, virikkeitä on vähemmän kuin mantereella. Juomavesi haetaan kaivosta, ja vessassa käydään ulkohuussissa. Laura muistuttaa, miten helposti realiteetteja voi romantisoida. Etenkin, jos vasta unelmoi omasta mökistä.

Vaaleanpunaiseksi maalatun kirjoituspöydän edestä avautuu vehreä näkymä. Sellainen, josta moni kirjoittaja lähinnä haaveilee. Kulosaaressa asuva Laura tietää, miten hyvää maisemanvaihto toisinaan tekee. Lintujen laulua kuunnellessa sanat löytävät paremmin paikoilleen.

–Tulin tänne ensisijaisesti nukkumaan. Halusin päästä pois yksiöstä, jossa teen töitä.

Hääkuvaamiseen erikoistunut yrittäjä elää omanlaistaan arkirytmiä, sillä monet kesäviikonloput on omistettu sesonkiaikaan kuvaukselle. Kerran Laura ikuisti erään hääparin Vasikkasaaressa. Se ei ole ihme, sillä miljöö tarjoilee ammattivalokuvaajalle lukemattoman määrän mahdollisuuksia. Ymmärtääkseen alueelta löytyviä kuvauskohteita syvemmin, on sukellettava hetkeksi saaren historiaan. Siinä riittää tutkittavaa.

Sotilaallinen saari

Laura tarttuu pöydällä olevaan saarelaisten julkaisemaan lehteen, jonka vanhasta karttakuvasta näkee, että mökkien määrä on vuosien saatossa vähentynyt radikaalisti. Puumökit eivät suinkaan ole ainoita saarelta kadonneita rakennuksia.

Nykyisin Vasikkasaari tunnetaan kenties parhaiten vanhasta ruosteisesta öljysäiliöstään, jossa on kuvattu muun muassa Lauri Tähkän musiikkivideo. Alkujaan säiliöitä oli saarella kolme, mutta kaksi vaurioitunutta öljysäiliötä päätettiin purkaa vuonna 1919 sattuneen voimakkaan räjähdyksen jälkeen. Historiatietojen mukaan suuri naftasäiliö räjähti, syttyi palamaan ja johti saarella sijainneen ammusvarastojen ammusten räjähtelyyn.

–Lapsena keräilin täällä luoteja ja kuulia purkkeihin. Isäni nuoruudessa alueelta löytyi isompaakin tavaraa, mutta ne on jo putsattu pois, Laura nauraa.

Aikoinaan Vasikkasaaressa oli parhaimmillaan lähemmäs toistasataa mökkiä, nyt niistä on jäljellä enää 51. Yksi niistä kuuluu Lauralle, joka sai oman mökkinsä vanhempiensa mökin vierestä jo 1990-luvun lopulla. Siitä ajasta muistuttaa nuoren tytön valitsema värimaailma, joka näkyy niin lattiassa kuin huonekaluissa. Lauran mukaan valtaosa mökin kalusteista on sellaisia, jotka ovat peruja jo edellisiltä asukkailta. Lipastosta löytyvä Kalle-lehti puhuu puolestaan. Täällä on vietetty aikaa jo kauan ennen Lauraa.

Ennen mökkikulttuurin kukoistuskautta saarta hallinnoi pitkään Suomen puolustusvoimat. Vuonna 1945 Suomen Kansan Demokraattisen Liiton Helsingin kunnallisjärjestö sai vuokrakäyttöönsä osan saaresta. Koska saarta käytti vielä siihen aikaan myös armeija, alue rajattiin siviileitä varten aidalla. Nyt historiasta on jäljellä vain rippeet.

Muistoja vuosien takaa

Kun Lauran kanssa lähtee saarikierrokselle, saa kuulla tarinoita muun muassa käsilaukusta löytyneestä kuolleesta kilpikonnasta, Mentos-hedelmäkarkeista, kesäteatterin näyttelijöistä, lampaista, hevosesta, lentopallo-otteluista, kiipeilystä, tikkakisoista ja edesmenneistä saarelaisista.

Vaikka kaupunki on viime vuosina investoinut Vasikkasaaren opaskyltteihin ja näköalapenkkeihin, paikan päällä näkyy enemmän luonnon kuin ihmisen jälkiä. Viimeistään tiilistä rakennetun komendantin talon kohdalla pää täyttyy kysymyksistä. Ketkä talossa ovat asuneet? Näkyykö vastarannalla tosiaan Kauppatori?

Vasikkasaaressa ikänsä seikkaillut Laura tietää, että kyseessä on Venäjän vallan aikainen vuonna 1850 valmistunut ”Valkoinen talo” -nimeä kantava rakennus, jonka vierestä löytyy vanhan jääkellarin rauniot. Miljöö on sellainen, joka tekisi mieli esitellä jokaiselle helsinkiläiselle megafonin säestämänä. Ikkunoista näkyy Helsingin siluetti, jalkojen alla on lasinsiruja ja seinät ovat täynnä kulkijoiden jättämiä viestejä.

–Teinivuosina nukuimme täällä yön kaverini kanssa ja pelasimme spiritismiä, Laura kertoo huvittuneena.

Jatkamme matkaa kallioita pitkin alaspäin. Hevosmuurahaiset kipittävät maata pitkin, kun ohitamme mökin, joka näyttää edellisen talon tapaan yhtä autiolta. Kauempana istuu piknik-seurue, joka saa nauttia eväitään omassa rauhassaan. Kaikesta päätellen Vasikkasaari lukeutuu kohteisiin, jotka kaupunki haluaa säilyttää luonnontilassa, kaukana suurelta yleisöltä. Saman on pannut merkille myös Laura.

–Moni sekoittaa tämän paikan Espoon Vasikkasaareen. Se tiedetään, kun se on isompi ja siellä on toimintaa.

Kuten arvata saattaa, Vasikkasaari ei ole ensimmäinen kohde, joka vetäisi yrittäjiä puoleensa ilman juoksevaa vettä ja sähköä. 1960-luvun alusta lähtien saaren omistanut Helsingin kaupunki on jo vuosikymmenten ajan kaavaillut keskustan tuntumassa sijaitsevasta saaresta ties minkälaista turistikohdetta, mutta mökkiläisten onneksi mitään konkreettista ei vieläkään ole tapahtunut.

–Isi yleensä sanoo, että kyllä tänne on yli 50 vuotta jotain kaavailtu.

Mantereen vieressä, omassa rauhassa

Mereltä puhaltaa lämmin tuuli, mutta tänään emme kuule ääniä Santahaminasta tai Korkeasaaresta. Lauran mukaan sopivalla säällä Vasikkasaareen voi kantautua jopa leijonan karjahduksia tai jäätelöauton tunnussävel. Ne ovat kuitenkin harvinaisempia hetkiä, sillä yleensä äänimaisemaan sekoittuu bileristeilyn melusaastetta tai Suvilahdesta kantautuvaa musiikkia.

Ennen kuin saavumme öljysäiliön kohdalle, ohitamme valkoisen sektoriloistotornin. Näkymä merelle on sen kohdalla sellainen, jota voisi tuijotella pidempääkin. Ei ihme, miksi Laura pyhittää mökkireissunsa yleensä rauhoittumiseen. Siihen, että aikaa jää riittävästi kallioilla istuskeluun, saunomiseen ja ystävien kestittämiseen.

Niin jäi myös lapsuusvuosina, jolloin Laura vietti Vasikkasaaressa useita kesiä. Se oli aikaa, jolloin ei vielä ollut sinilevävaaraa eikä aurinkopaneeleja. Saari oli täynnä lapsia, ja kaikki vähintään tiesivät toisensa. Juhannuksena kaikki mökkiläiset kerääntyvät kokon ympärille ilman kännyköitä. Joskus lähdettiin Pyysaarelle juhlimaan, joskus ajauduttiin uusien tuttavuuksien matkassa veneajelulle. Vielä parikymmentä vuotta sitten elämänrytmi oli toisenlaista, etenkin saarelaisen vinkkelistä.

–Onhan tämä edelleen ihan erilainen maailma. Vasikkasaaressa voi elää simppeliä elämää. Stressitasoni laskevat heti, kun tulen tänne. Minun ei tarvitse sitä varten lähteä toiselle puolelle maapalloa.

Öljysäiliön sisällä kaikuu. Laura taputtaa käsiään yhteen ja osoittaa, miksi akustiikka on kelvannut myös muusikoille ja kesäteatterilaisille. Suuntaamme kohti saaren keskiosaa, josta löytyy Kiinan muuriksi nimetty vanha muuri, korkeilla seinillä varustettu lentopolttoainevarasto ja Vasikka Areena, joka on muodostunut entisen öljysäiliön pohjalle.

Ulkopuolisin silmin pystysuorat kiviseinät näyttävät enemmän uhkalta kuin mahdollisuudelta, mutta Lauralle ne edustavat lapsuusvuosilta tuttuja kiipeily- ja pelipaikkoja. Urheilijan taidot eivät ole vuosien aikana ruostuneet samaan tahtiin kuin öljysäiliön seinät, sillä koripallo lentää renkaasta läpi jo ensimmäisellä heitolla. Huipulla on hyvä lopettaa.