Itä on uusin musta

Itä meidän -paikallismediasivustoa toimittavan kuvajournalisti Jenna Lehtosen missiona on parantaa median hampaissa olevan Itä-Helsingin mainetta. Hänen mielestään ennakkoluulot ovat vahvimpia niillä, joilta Itä on jäänyt kokematta.

Itä-Helsinki on täynnä tarinoita. Mediassa niihin liittyvät usein päihteet, väkivalta ja maahanmuuttoon liittyvät ongelmat, työttömyys, ja ehkä joku räppäri.

Mutta on Itä paljon muutakin. Täällä asuville se myös meren läheisyyttä, luontoa ja kansainvälisyyttä, edullisempia hintoja ja parempaa asuinmukavuutta.

– Itä-Helsinki on mediassa koulukiusatun asemassa, Itä meidän -verkkosivustoa toimittava kuvajournalisti Jenna Lehtonen sanoo.

Vuonna 2018 perustettua Itä meidän -sivustoa voi pitää eräänlaisena itänegatiivisuuden vastamediana, joka antaa äänen idän ihmisille, ilmiöille ja tarinoille, ja kertoo myös positiivisista asioista.

– Toimittajana olen nähnyt, kuinka lehtijuttuja tehdään niin, että mennään puoleksi tunniksi Kontulan ostarille pyörimään. Toinen voimakkaiden ennakkoluulojen maalaaja ovat olleet elokuvat, kuten Vuosaari, joka antoi tosi raffin kuvan lapsuuden asuinalueestani. Vahvimpia ennakkoluulot tosin ovat ihmisillä, jotka eivät itse ole koskaan käyneet siellä.

Täällä ollaan yhä!

Muutettuaan 2009 Vuosaaresta Tampereelle opiskelemaan tiedotusoppia, Jenna tosin itsekin ajatteli, ettei palaisi Itään enää ikinä.

– Mutta täällä ollaan. Tein opiskeluaikana kesätöitä ympäri Suomea ja kun Tampere alkoi tuntua liian pieneltä, oli Itä-Helsinkiin luontevaa palata.

Jennalle parasta Itä-Helsingissä ovat luonto ja lenkkipolut, joilla hän viihtyy koiransa Sukan kanssa. Varmoja suosikkeja ovat Uutela ja Kallahti, mutta Vartiokylään vievän muuton myötä hän löytää uudet lenkkimaastonsa todennäköisesti Vartiokylän lahden suunnalta.

– Toinen iso juttu mulle on, on että Itä kehittyy valtavaa vauhtia ja täällä on niin paljon palveluita, ettei pidemmälle tarvitse lähteä. Esimerkiksi omat vanhempani eivät lähde keskustaan juuri koskaan. Itselleni tärkeää on, että metrolla sinnekin pääsee tarvittaessa tosi helposti.

Itä meidän -projekti alkoi kymmenen jutun kulttuuriprojektina, johon Jenna sai apurahan Patricia Seppälän säätiöltä. Uuden apurahan myötä sivusto on laajentunut omannäköiseksi verkkosivustokseen, jota Jenna aikoo toimittaa ainakin toistaiseksi.

Yllättäviä kohtaamisia

– Hienointa työssäni on, että tuntematon ihminen avautuu minulle ja kertoo tarinansa. Koen oppivani jotain kaikilta, ja samalla myös oma ajatteluni laajenee. Aiheesta riippuen tarinat voivat tarjota lukijalleen iloa, tietoa tai vertaistukea, ja samalla ne antavat äänen ihmisille, joilta asioista ei muuten kysyttäisi.

Sivustollaan Jenna on kirjoittanut niin paikallisesta stand up -koomikosta, kiinteistönvälittäjästä kuin purjehtivasta pariskunnastakin. Hänen ehdottomasti luetuin juttunsa on ollut auto-onnettomuudessa vammautuneesta Can Ciraysta, joka ennen oman vegaani-grilliskioskinsa perustamista ehti asua kadulla ja myydä huumeitakin (no, ollaan kuitenkin idässä).

– Ihmiset rakastavat ryysyistä rikkauksiin -tarinoita. Itse en kuitenkaan tiennyt Canin taustasta mitään, ennen kuin astuin hänen kioskiinsa ja istuin siellä viisi tuntia. Se ei kuitenkaan ole tavatonta, sillä ihmisiä kuunnellessani en koskaan katso kelloa.

Intohimona kirpparit

Silloin kun Jenna ei tee töitä tai lenkkeile koiransa kanssa, hän kiertelee kirpputoreilla – mistä hän tosin pitää myös blogia.

– Olen helvetin hyvä tekemään löytöjä kirppareilta. Sivustoni missiona on tehdä kirppareista seksikkäämpiä niin, että ihmiset innostuisivat kierrättämisestä sen sijaan, että ostaisivat uutta skeidaa.

Idässä Jennan suosikkeja ovat Beven parkkipaikkakirppis Itiksessä ja Siilitien Kahdeksas Aisti -kirpputori.

– Ihan ässä on kuitenkin huhtikuun lopussa järjestettävä Herttoniemen pihakirppispäivä, jossa on myös mahtava tunnelma! Jos sää suosii, sieltä voi todella löytää aarteita.

Jennan vinkit Itä-Helsinkiin

Fornitaly-pizzeria Jollaksessa

Helsingin parhaat pizzat.

Kahvila Kampela Vuosaaressa

Täällä koirani saa yleensä nakkia.

Olutravintola Solmu Aurinkolahdessa

Ravintola järjestää standup-iltoja. Tykkään erityisesti Jukka Lindströmin yhteiskunnallisesta ja älykkäästä huumorista.

Myllypuron Arena Center

Hohtokeilaus on hyvää lääkettä pimeyteen.

Rastilan Kartano/ Cafe Monami

Erinomaista ruokaa kauniissa miljöössä.

Anna Väre

Anna Väre

Anna Väre on vapaa toimittaja, copywriter ja Eastorin toimituspäällikkö, joka Hyllyjen välissä -blogissaan kohtaa ihmisiä ja ilmiöitä Eastonissa ja sen ympärillä. Minun reseptini -juttusarjassa sukelletaan annosten ja asioiden ytimeen ja jaetaan vinkkejä parempaan arkeen.

Aiheeseen liittyen

”Apteekkityö on ollut aina suurin intohimoni” 

Marjaniemessä asuva Taru Pietiläinen aloitti uutena apteekkarina Eastonissa.

Hyllyjen välissä
04.03.2024

Eastonin BiBi-ravintolassa koet persialaiset maut aidoimmillaan

Persialainen BiBi-ravintola tarjoaa makuja, jotka tuovat ihmiset yhteen.

Minun reseptini
21.02.2024

Näin syödään vuonna 2024: Hyvää oloa, lohtua, perinteitä ja yhdessäoloa

Lohtruruokaa, yhdessä oloa, kokonaisvaltaisempaa hyvinvointia – Näin syödään vuonna 2024

Hyllyjen välissä
09.01.2024

Mitä lahjaksi lapselle? – Tässä joulun parhaat lahjaideat Eastonista

Kauppakeskuspäällikkömme Olli ideoi lahjavinkkejä monen ikäisille lapsille ja eri kukkarolle – kaikki Eastonista.

Hyllyjen välissä
07.12.2023

Info

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman säännöt

Sitä itää on Suomen yhteisöllisin kanta-asiakkuusohjelma, joka ilahduttaa yksilön sijasta kokonaista yhteisöä. Jokainen kampanja-ajan asiointikerta Easton Helsingissä kerryttää Sitä itää -pottia, jolla sponsoroidaan äänestyksessä valittua itähelsinkiläistä kehityskohdetta. Sellainen voi olla vaikkapa paikallinen tapahtuma, paikka tai yhteinen toiminta. Parempi Itä-Helsinki ostos kerrallaan!

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman kautta Easton sponsoroi yhteensä kahta kohdetta vuodessa, ja ne voivat olla summaltaan 1000–3000 €. Sitä itää -kohteiden valinta ja lopulta sponsorointi rakentuu kolmen eri vaiheen ympärille: 1. Ehdota 2. Äänestä 3. Asioi. Kuka tahansa saa ehdottaa kehitysideoita, kunhan ne sijaitsevat Itä-Helsingin alueella. Sitä itää -kohteelle annettava tarkka summa määräytyy sen mukaan, kuinka paljon Eastonissa on kampanja-ajankohtana tehty yksittäisiä asiointikäyntejä.

Ehdota

Kuka tahansa voi ehdottaa itähelsinkiläistä kehityskohdetta Eastonin verkkosivujen kautta: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Kohde-ehdotuksia kerätään erillisinä kampanja-aikoina. Ehdotetut kohteet moderoidaan asiattomien julkaisujen eliminoimiseksi ja julkaistaan sivustolla muutaman päivän aikana ehdotuksen jättämisestä. Eastonilla on oikeus jättää kohde julkaisematta, mikäli se kokee sisällön asiaan sopimattomana.

Easton tekee ehdotetuista kohteista esivalinnan seuraavaan vaiheeseen. Valinnan kriteereinä ovat:

  1. Kohde on toteutettavissa kuvatulla summalla
  2. Kohteen toteutukselle on osoitettu selkeä toteuttava taho tai henkilö, ja tältä on saatu alustavasti suostumus hankkeeseen osallistumiselle
  3. Pyydetty kehityssumma vastaa toteutukseen tarvittavaa määrää
  4. Kohde sijaitsee Itä-Helsingin alueella
  5. Kohde auttaa kehittämään paikallista hyvää

Äänestykseen valitaan kolme kohdetta, joihin Easton ottaa yhteyttä henkilökohtaisesti.

Äänestä

Eastonin esivalitseman kolmen kohteen välillä toteutetaan julkinen äänestys Eastonin verkkosivuilla: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Äänestys on käynnissä kahden viikon ajan. Kuka tahansa voi käydä äänestysajanjakson aikana äänestämässä kohdetta yhden kerran. Eniten ääniä saanut kohde pääsee asiointivaiheeseen mukaan.

Asioi

Eniten ääniä saaneelle kohteelle kerrytetään pottia asioimalla Easton Helsingissä neljän viikon välisenä ajankohtana. Jokainen kampanja-ajankohdan aikainen asiointikerta kerryttää pottia saman verran, 1–5 senttiä. Mikäli tavoitesumma saadaan kasaan etuajassa, kerryttäminen lopetetaan aikaisemmin. Jos summasta ei täyty tarpeeksi kohteen toteutumiseen, kampanja ei toteudu.

Summan antaminen kohteille

Varsinainen tuki menee Eastonin markkinointibudjetista sen mukaan, montako asiointia Eastonissa on ajankohdan aikana tehty, eli yksittäisestä ostoksesta ei mene suoraan rahaa kampanjaan.

Äänestyksen voittaneesta kohteesta tehdään Sitä itää -kampanjan jatkomarkkinointia varten lyhyt video tai haastattelu sekä toteutuneesta kohteesta otetaan kuvia. Osa kohteista tulee olemaan esillä Eastonissa sijaitsevassa Sitä itää -galleriassa. Keskolla ja Easton Helsingillä on oikeus hyödyntää Sitä itää -kampanjan aikana tuotettuja materiaaleja muussa markkinoinnissaan.

Kohteeksi valittu kehityskohde tulee toteuttaa kahden kuukauden kuluttua lahjoitussumman saamisesta ja toteuttajatahon on toimitettava suunnitelma sekä kuvat toteutuksesta Easton Helsingille.

Arvonnan säännöt

Arvonnan järjestää Kesko Oyj yhteistyössä Easton Helsinki -kauppakeskuksen kanssa.

 

Easton Helsingin Easton Bravuuri -arvonnassa voi voittaa 50 € -arvoisen K-ryhmän lahjakortin julkaisemalla kuvan omasta bravuuristaan Instagramissa ja lisäämällä kuvatekstiin kampanjan virallisen hashtagin #eastonbravuuri. Lahjakortteja arvotaan yhteensä 10 kpl. Arvonta järjestetään 11.9.–13.10.2017. Arvonta suoritetaan ja voittajat julkaistaan jokaisen viikon perjantaina klo 16. Kaikki perjantaisin 12.00 mennessä Instagrammissa julkaistut kuvat otetaan arvonnassa huomioon.

Osallistumalla arvontaan hyväksyt arvonnan järjestäjän säännöt:
1.Voidaksesi osallistua arvontaan Instagram-tilisi tulee olla julkinen. Arvonnan ikäraja on 13 vuotta. Easton Helsingin työntekijät eivät voi osallistua arvontaan.
2. Arvonnassa otetaan huomioon ainoastaan ne kuvat, jotka on julkaistu kampanja-aikana ja merkitty #eastonbravuuri-hashtagilla
3. Kuvan lähettäjällä tulee olla oikeudet kuvan lähettämiseksi arvontaan. Lähettäjällä on oltava suostumus sekä kuvaajalta että kaikilta kuvassa esiintyviltä henkilöiltä.
4. Arvonnan järjestäjällä on oikeus poimia Instagramista #eastonbravuuri-hashtagilla merkittyjä kuvia ja ohjata ne eastonhelsinki.fi-sivuston someseinälle. Kuvia ei käytetä Eastonin markkinoinnissa tai mainonnassa ilman kuvan ottajan lupaa.
5. Arvonnan voittaja julkaistaan Easton Helsingin Instagramissa: https://www.instagram.com/eastonhelsinki/. Mikäli voittajaa ei tavoiteta 10 päivän sisällä, arvonnan järjestäjällä on oikeus suorittaa voittajan valinta uudestaan.
6. Lahjakortin lunastamiseen sovelletaan lahjakortin sääntöjä. Palkintoa ei voi vaihtaa rahaksi.
7. Arvonnan järjestäjän vastuu rajoittuu näissä säännöissä mainitun palkinnon euromääräiseen arvoon. Arvonnan järjestäjä ei vastaa mahdollisista teknisistä syistä tapahtuneista virhearvonnoista, todetuista väärinkäytöksistä tai teknisestä toimimattomuudesta järjestäjästä tai yhteistyökumppanista riippumattomista syistä. Arvontasivu toimii useimmilla yleisin käytössä olevilla selaimilla.
8. Arvonnan sääntöjen lisäksi osallistujat sitoutuvat noudattamaan Instagramin käyttöehtoja. Instagram ei ole mukana arvonnan järjestämisessä.

Aukioloajat

ma–su 24h

 

Palvelut

Noutopiste

Lastenhoitohuone

Kierrätys

Esteettömyys

Julkinen liikenne

Eastonin K-Citymarketin ruuan noutopiste sijaitsee katutasossa, P1-kerroksessa. Tilaa tuotteet verkkokaupasta ja nouda ne kätevästi ostosten tai kotimatkan lomassa!

Lastenhoitohuone löytyy 1. kerroksen wc -tilojen yhteydestä.

Pullonpalautuspiste löytyy P2-kerroksen keskisisäänkäynnin yhteydestä. Rinki-kierrätyspiste löytyy Gotlanninkadun varrelta.

Taksin pysähdyspaikka sijaitsee katutasossa P1-kerroksen keskimmäisen sisäänkäynnin edessä. Invapysäköintipaikkoja löytyy runsaasti sisäänkäyntien välittömästä läheisyydestä.

Easton sijaitsee hyvien julkisten kulkuyhteyksien varrella. Itäkeskuksen metroasemalta pääset Eastoniin Hansasillan kautta tai esimerkiksi bussilla 97V. Lähimmät bussipysäkit sijaitsevat Kauppakartanonkadulla sekä Meripellontiellä.

Löytötavarat

Löytötavaroita voit kysyä K-Citymarketin asiakaspalvelupisteestä.

 

Sulje