”Kannattaa ottaa riskejä ja tehdä sitä, mitä rakastaa” – Itähelsinkiläinen taiteilija Johanna Witick kannustaa oman tien kulkemiseen

Vartiokylässä asuva Johanna Witick haaveili taiteilijan työstä jo lapsena. Nykyään hänet tunnetaan värikkäistä teoksista, jotka saavat hymyn huulille.

Jos Vartiokylän postilaatikoiden kesken järjestettäisiin kauneusmittelö, sen voittaisi todennäköisesti taiteilija Johanna Witickin luomus. Värittömien ja geneeristen postilaatikkorivistöjen joukosta erottuu edukseen se, johon on maalattu oranssi kettu, jolla on selässään siivet ja otsa kuin yksisarvisella.

Tarkkasilmäinen bongaa paikallisen paritalon etupihan puolelta muutakin näkemisen arvoista. Vaahterapuskien takaa paljastuu suihkulähde, jonka letkuista pitelevät kiinni Action Man -nuket, ja alakerran ikkunaruudun takaa näkyy verhojen sijaan sivellinrivistö.

– Innostun kaikesta oudosta ja omituisesta. Mitä kummempaa, sen parempi, Johanna sanoo.

Omia töitään hän luonnehtii naiiveiksi, övereiksi ja jopa passiivis-aggressiivisiksi. Värikkäissä teoksissa possut pierevät sateenkaaria ja kissat juovat kuohuvaa, mutta mitään pahaa ei kuitenkaan tapahdu. Taiteilijalla on kuulemma taipumus vaipua synkkyyteen, siksi hän ei tahdo luoda kenenkään seinille mitään mustaa ja masentavaa. Päinvastoin.

– Olen tehnyt synkkiä tauluja, mutta en koskaan myisi niitä kenellekään. En halua lisätä kenenkään elämään sellaista energiaa. Mieluummin maalaan päälle jotakin iloista.

Tällä hetkellä työhuoneessa on valmistumassa tilaustyö mustasta suomenhevosesta. Tekijän mukaan tummanpuhuva työ poikkeaa siitä, mitä alakerran työhuoneessa yleensä luodaan.

Lapsuuden haaveammatti

Piirtäminen ja maalaaminen ovat olleet läsnä Johannan elämässä lapsuudesta saakka. Kesti kuitenkin vuosia ennen kuin taiteesta tuli tekijälleen tärkeämpää kuin kelloon sidottu ura mainostoimistossa. Vaikka Johannan taiteellinen lahjakkuus noteerattiin jo peruskoulussa, 1980-luvun lasta kannustettiin hankkimaan niin sanottu oikea työ. Mitä ikinä sillä sitten tarkoitettiinkaan, taiteilijan urapolku nähtiin mahdottomana.

– Halusin jo pikkutyttönä taiteilijaksi, ja välillä eläinlääkäriksi. Lapsillehan on tietyssä vaiheessa selvää, että he haluavat olla jotakin mahtavaa. Ajattelu on puhdasta ja raikasta. Sitten väliin tulee maailma ja tyrmäävät vanhemmat, jotka sanovat, että älä hei kuvittelekaan.

Mainosalalla viettämääänsä ajanjaksoa taiteilija ei nykyisin kuvaile ylisanoin. Vaikka töissä pääsi parhaimmillaan tekemään pidettyjä kuvituksia ja käyttämään omaa luovuutta, vuoroissa puurtaminen ei tuntunut eläkeikään asti jatkuvalta luontevalta vaihtoehdolta, vaan enemmän vankilalta. Sieltä oli päästävä pois.

– Työ ei sopinut luonteelleni oikein mitenkään. Kyseenalaistin sen monesti. Mietin, että on pakko olla jotain muutakin. Nykyään saarnaan ihmisille siitä, miten lyhyt elämä on. Kannattaa ottaa riskejä ja tehdä sitä, mitä rakastaa.

Samoista teemoista kertoo myös Johannan Art loves you -niminen näyttely, joka on syyskuun loppuun asti esillä hotelli Marskissa. Teoksia yhdistää sisäinen sanoma siitä, että elämässä kannattaa olla oma itsensä. Silloin vetää puoleensa oikeita ihmisiä.

Taiteilija uskoo, että etenkin lapset ja nuoret kaipaavat valinnoilleen tukea, eivät tuomitsemista ja arvostelua. Siksi yksi teos kantaakin nimeä Only dog can judge me.

– Harva tekee luovaa työtä, mutta kaikki tykkäävät arvostella sitä.

Normeja vastaan

Kun Johanna vuonna 2016 sai tyttärensä, oravanpyörässä sinnittely sai jäädä historiaan. Omaa tytärtään taiteilija aikoo kannustaa siihen, että hänestä voi tulla mitä tahansa. Ehkä se tuntuu vähän samalta kuin saisi eteensä vapaat kädet, pensselin ja valkoisen paperin. Mitä tahansa hienoa voi syntyä, kun uskaltaa kokeilla.

Taiteilijan kodissa se näkyy konkreettisesti. Olohuoneen seinällä on pakkausroskista tehtyjä eläinveistoksia ja tyttären huoneen parkettilattialta löytyy vaaleanpunainen poni. Keittiön astiakaappiin on asennettu violetti valo, joka osoittaa suoraan hyllyyn, jota koristavat posliiniset eläinfiguurit. Kun niiden viereen hyppää maatiaiskissa Mörkö, tunnelma on hetken aikaa kuin Kissojen yössä.

Sateenkaaren kirjon värien ja suurisilmäisten eläinhahmojen täyttämistä teoksista huolimatta Johanna pukeutuu mieluummin mustaan kuin punaiseen. Vaikka hänen maalauksensa, veistoksensa ja lastenkirjansa edustavat pohjimmiltaan iloa, pinnan alla piilee muutakin. Loppuunpalamiskierteet ja masennuskaudet ovat tulleet taiteilijalle yhtä tutuksi kuin koulukiusaaminen aikoinaan. Jo peruskoulussa selvisi, että Suomessa heitetään pulpetilla niitä, jotka eivät ole samanlaisia kuin kaikki muut. Vähemmästäkin haavoittuu.

– Kaikki paha ei näy ulospäin. Useampi läheisistäni on lähtenyt täältä oman käden kautta. Yritän olla ihmisille kiltti, koska koskaan et voi tietää, mitä kaikkea kenellekin on sattunut.

Samoihin aikoihin kuin Johanna lopetteli uraansa mainosalalla, hänen Puotilassa asunut mummonsa kuoli. Se oli kova paikka naiselle, joka rakastaa vanhuksia yhtä paljon kuin lapsia ja eläimiä. Viimeistään siinä vaiheessa mieleen iski ajatus siitä, että tänne on tultu elämään täysillä, ei muumioitumaan yhteiskunnan kärpäspaperille.

– Lapset ja vanhukset ovat suosikkejani, koska heillä ei ole mitään suodattimia. Aina kun mahdollista, käyn juttelemassa mummoille.

Kerran yksi tuollainen jutteluhetki sai alkunsa Johannan näyttelyssä, jossa teoksen päivänkakkarat saivat erään eläkeläisen tarinatuulelle. Senioritalossa asunut nainen kertoi, että hänellä on tapana vedellä naapuriensa kanssa kukista lehtiä irti ja lausua ääneen: ”Kuolen, en kuole, kuolen, en kuole.”

Silloin taiteilijankin oli pakko purskahtaa nauruun.

 

Ollaanko kavereita? Tilaa Kaverikirjeemme, niin pystyt perillä idän kuulumisista.

Jenna Lehtonen

Vuosaaressa varttunut Itä-Helsinki -median perustaja ja päätoimittaja Jenna Lehtonen on Vartiokylässä päivystävä toimittaja ja valokuvaaja, joka työskentelee yrittäjänä.

Aiheeseen liittyen

”Apteekkityö on ollut aina suurin intohimoni” 

Marjaniemessä asuva Taru Pietiläinen aloitti uutena apteekkarina Eastonissa.

Hyllyjen välissä
04.03.2024

3 x rapsakkaa tofua – Näin saat tofusta hyvää ja maukasta

Tässä parhaat niksit tofun maustamiseen ja käsittelyyn.

Miltä maistui?
28.02.2024

Eastonin BiBi-ravintolassa koet persialaiset maut aidoimmillaan

Persialainen BiBi-ravintola tarjoaa makuja, jotka tuovat ihmiset yhteen.

Minun reseptini
21.02.2024

Mitä lahjaksi lapselle? – Tässä joulun parhaat lahjaideat Eastonista

Kauppakeskuspäällikkömme Olli ideoi lahjavinkkejä monen ikäisille lapsille ja eri kukkarolle – kaikki Eastonista.

Hyllyjen välissä
07.12.2023

Info

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman säännöt

Sitä itää on Suomen yhteisöllisin kanta-asiakkuusohjelma, joka ilahduttaa yksilön sijasta kokonaista yhteisöä. Jokainen kampanja-ajan asiointikerta Easton Helsingissä kerryttää Sitä itää -pottia, jolla sponsoroidaan äänestyksessä valittua itähelsinkiläistä kehityskohdetta. Sellainen voi olla vaikkapa paikallinen tapahtuma, paikka tai yhteinen toiminta. Parempi Itä-Helsinki ostos kerrallaan!

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman kautta Easton sponsoroi yhteensä kahta kohdetta vuodessa, ja ne voivat olla summaltaan 1000–3000 €. Sitä itää -kohteiden valinta ja lopulta sponsorointi rakentuu kolmen eri vaiheen ympärille: 1. Ehdota 2. Äänestä 3. Asioi. Kuka tahansa saa ehdottaa kehitysideoita, kunhan ne sijaitsevat Itä-Helsingin alueella. Sitä itää -kohteelle annettava tarkka summa määräytyy sen mukaan, kuinka paljon Eastonissa on kampanja-ajankohtana tehty yksittäisiä asiointikäyntejä.

Ehdota

Kuka tahansa voi ehdottaa itähelsinkiläistä kehityskohdetta Eastonin verkkosivujen kautta: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Kohde-ehdotuksia kerätään erillisinä kampanja-aikoina. Ehdotetut kohteet moderoidaan asiattomien julkaisujen eliminoimiseksi ja julkaistaan sivustolla muutaman päivän aikana ehdotuksen jättämisestä. Eastonilla on oikeus jättää kohde julkaisematta, mikäli se kokee sisällön asiaan sopimattomana.

Easton tekee ehdotetuista kohteista esivalinnan seuraavaan vaiheeseen. Valinnan kriteereinä ovat:

  1. Kohde on toteutettavissa kuvatulla summalla
  2. Kohteen toteutukselle on osoitettu selkeä toteuttava taho tai henkilö, ja tältä on saatu alustavasti suostumus hankkeeseen osallistumiselle
  3. Pyydetty kehityssumma vastaa toteutukseen tarvittavaa määrää
  4. Kohde sijaitsee Itä-Helsingin alueella
  5. Kohde auttaa kehittämään paikallista hyvää

Äänestykseen valitaan kolme kohdetta, joihin Easton ottaa yhteyttä henkilökohtaisesti.

Äänestä

Eastonin esivalitseman kolmen kohteen välillä toteutetaan julkinen äänestys Eastonin verkkosivuilla: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Äänestys on käynnissä kahden viikon ajan. Kuka tahansa voi käydä äänestysajanjakson aikana äänestämässä kohdetta yhden kerran. Eniten ääniä saanut kohde pääsee asiointivaiheeseen mukaan.

Asioi

Eniten ääniä saaneelle kohteelle kerrytetään pottia asioimalla Easton Helsingissä neljän viikon välisenä ajankohtana. Jokainen kampanja-ajankohdan aikainen asiointikerta kerryttää pottia saman verran, 1–5 senttiä. Mikäli tavoitesumma saadaan kasaan etuajassa, kerryttäminen lopetetaan aikaisemmin. Jos summasta ei täyty tarpeeksi kohteen toteutumiseen, kampanja ei toteudu.

Summan antaminen kohteille

Varsinainen tuki menee Eastonin markkinointibudjetista sen mukaan, montako asiointia Eastonissa on ajankohdan aikana tehty, eli yksittäisestä ostoksesta ei mene suoraan rahaa kampanjaan.

Äänestyksen voittaneesta kohteesta tehdään Sitä itää -kampanjan jatkomarkkinointia varten lyhyt video tai haastattelu sekä toteutuneesta kohteesta otetaan kuvia. Osa kohteista tulee olemaan esillä Eastonissa sijaitsevassa Sitä itää -galleriassa. Keskolla ja Easton Helsingillä on oikeus hyödyntää Sitä itää -kampanjan aikana tuotettuja materiaaleja muussa markkinoinnissaan.

Kohteeksi valittu kehityskohde tulee toteuttaa kahden kuukauden kuluttua lahjoitussumman saamisesta ja toteuttajatahon on toimitettava suunnitelma sekä kuvat toteutuksesta Easton Helsingille.

Arvonnan säännöt

Arvonnan järjestää Kesko Oyj yhteistyössä Easton Helsinki -kauppakeskuksen kanssa.

 

Easton Helsingin Easton Bravuuri -arvonnassa voi voittaa 50 € -arvoisen K-ryhmän lahjakortin julkaisemalla kuvan omasta bravuuristaan Instagramissa ja lisäämällä kuvatekstiin kampanjan virallisen hashtagin #eastonbravuuri. Lahjakortteja arvotaan yhteensä 10 kpl. Arvonta järjestetään 11.9.–13.10.2017. Arvonta suoritetaan ja voittajat julkaistaan jokaisen viikon perjantaina klo 16. Kaikki perjantaisin 12.00 mennessä Instagrammissa julkaistut kuvat otetaan arvonnassa huomioon.

Osallistumalla arvontaan hyväksyt arvonnan järjestäjän säännöt:
1.Voidaksesi osallistua arvontaan Instagram-tilisi tulee olla julkinen. Arvonnan ikäraja on 13 vuotta. Easton Helsingin työntekijät eivät voi osallistua arvontaan.
2. Arvonnassa otetaan huomioon ainoastaan ne kuvat, jotka on julkaistu kampanja-aikana ja merkitty #eastonbravuuri-hashtagilla
3. Kuvan lähettäjällä tulee olla oikeudet kuvan lähettämiseksi arvontaan. Lähettäjällä on oltava suostumus sekä kuvaajalta että kaikilta kuvassa esiintyviltä henkilöiltä.
4. Arvonnan järjestäjällä on oikeus poimia Instagramista #eastonbravuuri-hashtagilla merkittyjä kuvia ja ohjata ne eastonhelsinki.fi-sivuston someseinälle. Kuvia ei käytetä Eastonin markkinoinnissa tai mainonnassa ilman kuvan ottajan lupaa.
5. Arvonnan voittaja julkaistaan Easton Helsingin Instagramissa: https://www.instagram.com/eastonhelsinki/. Mikäli voittajaa ei tavoiteta 10 päivän sisällä, arvonnan järjestäjällä on oikeus suorittaa voittajan valinta uudestaan.
6. Lahjakortin lunastamiseen sovelletaan lahjakortin sääntöjä. Palkintoa ei voi vaihtaa rahaksi.
7. Arvonnan järjestäjän vastuu rajoittuu näissä säännöissä mainitun palkinnon euromääräiseen arvoon. Arvonnan järjestäjä ei vastaa mahdollisista teknisistä syistä tapahtuneista virhearvonnoista, todetuista väärinkäytöksistä tai teknisestä toimimattomuudesta järjestäjästä tai yhteistyökumppanista riippumattomista syistä. Arvontasivu toimii useimmilla yleisin käytössä olevilla selaimilla.
8. Arvonnan sääntöjen lisäksi osallistujat sitoutuvat noudattamaan Instagramin käyttöehtoja. Instagram ei ole mukana arvonnan järjestämisessä.

Aukioloajat

ma–su 24h

 

Palvelut

Noutopiste

Lastenhoitohuone

Kierrätys

Esteettömyys

Julkinen liikenne

Eastonin K-Citymarketin ruuan noutopiste sijaitsee katutasossa, P1-kerroksessa. Tilaa tuotteet verkkokaupasta ja nouda ne kätevästi ostosten tai kotimatkan lomassa!

Lastenhoitohuone löytyy 1. kerroksen wc -tilojen yhteydestä.

Pullonpalautuspiste löytyy P2-kerroksen keskisisäänkäynnin yhteydestä. Rinki-kierrätyspiste löytyy Gotlanninkadun varrelta.

Taksin pysähdyspaikka sijaitsee katutasossa P1-kerroksen keskimmäisen sisäänkäynnin edessä. Invapysäköintipaikkoja löytyy runsaasti sisäänkäyntien välittömästä läheisyydestä.

Easton sijaitsee hyvien julkisten kulkuyhteyksien varrella. Itäkeskuksen metroasemalta pääset Eastoniin Hansasillan kautta tai esimerkiksi bussilla 97V. Lähimmät bussipysäkit sijaitsevat Kauppakartanonkadulla sekä Meripellontiellä.

Löytötavarat

Löytötavaroita voit kysyä K-Citymarketin asiakaspalvelupisteestä.

 

Sulje