Kasvista kiitos! Vielä ehdit mukaan Vegaanihaasteeseen!
Vuoden alku on hyvää aikaa tehdä viilauksia elintapoihin ja omiin rutiineihin. Siksi tammikuussa mukaan kutsuu myös vuotuinen Vegaanihaaste, joka innostaa ja opastaa testaamaan vegaanista ruokavaliota omannäköisesti. Vaikka tammikuu on jo pitkällä, ei Vegaanihaasteeseen tarttuminen ole mitenkään myöhäistä. Kokeilusta ehtii hyvin ammentaa oppeja, joista osa voi jäädä omaan arkeen jopa pysyvästi.
Haasteeseen voi liittyä Vegaanihaaste-sivustolla, jonka jälkeen sähköpostiin kilahtaa päivittäin vegaanitietoutta ja herkullisia reseptejä. Sivustolta löytyy myös monipuolinen artikkelipankki, keskusteluryhmiä ja jopa tuutoreita, jotka auttavat tai neuvovat – päätätpä olla vegaanina koko kuukauden, kokeilla viikoittaista vegaanipäivää, tai vaan lisätä kasvisten osuutta ruokailussasi.
Omaan syömiseeni on liittynyt monenlaisia vaiheita, joiden aikana olen elänyt vegenä ja sekasyöjänä. Ryhdyin kasvissyöjäksi teini-ikäisenä ja kärsin vuosia esimerkiksi raudanpuutteesta, koska en jaksanut perehtyä esimerkiksi proteiinin lähteisiin tarpeeksi ja ravinnostani puuttuivat papujen ja linssien kaltaiset palkokasvit kokonaan. Ravintoloissa 90-luvun kasvisruoka tarkoitti lähinnä uuniperunaa ja salaatteja – tai sitä, että annoksesta yksinkertaisesti jätettiin liha pois. Nykyisin tarjolla olevista vönereistä ja muujauhelihoista ei tuolloin osattu edes haaveilla. Niiden avulla vegaanisesta syömisestä on tullut huomattavasti helpompaa – enää ei tarvitse olla ravintotieteilijä koostaakseen tasapainoisia aterioita.
Jännä juttu on, että kun kasvisproteiinilla korvaa vaikka jauhelihan, ei vannoutunutkaan lihansyöjä välttämättä huomaa eroa, etenkin kun ruoan maustaa kunnolla.
Vegaanihaaste-saitilta löydät herkkuja reseptejä, kuten oman suosikkini vegebolognesen, joka syntyy näppärästi niin vegejauhiksesta kuin herneproteiinistakin. Viime aikoina olen tykästynyt erityisesti monikäyttöiseen herneproteiiniin, jonka valmistaminen on helppoa ja nopeaa. Proteiinia Herniksessä on huikeat 79 % 100 grammassa.
Kuva: Vegaanihaaste.fi
Miksi vegaanimmaksi?
Monilla kiinnostus vegaanielämäntapaa kohtaan kumpuaa eläinrakkaudesta ja halusta vähentää tuotantoeläinten kärsimystä omilla valinnoilla. Eläinoikeuksien lisäksi kasvisruokavaliosta hyötyy myös planeettamme, jota lihantuotanto köyhdyttää. Kasvisperäiseen ravinnontuotantoon verrattuna tuotantoeläinten kasvatus ja ylläpito vaativat moninkertaisesti enemmän vettä, energiaa ja viljelypinta-alaa, josta suurin osa käytetään eläinten ravinnon viljelemiseen.
Siksi planetaarisen, ympäristöpäästöjä ja nälänhätää vähentävän ruokavalion ytimessä on siirtyminen kasvispainotteiseen ruokavalioon lihan syönnin sijaan. Oxfordin yliopiston suurtutkimuksen mukaan vegaaninen ruokavalio onkin tehokkain tapa oman ympäristöjalanjäljen pienentämiseen.
Samoista syistä planetaarinen ruokavalio kannustaa voimakkaasti myös ruokahävikin vähentämiseen. Tässä avainsanoja ovat ostosten suunnittelu ja hävikin tuunaaminen. Helppo kikkakolmonen on upottaa nuhjaantuneet kasvikset ja hedelmät keittoihin tai smoothieihin.
Ruokaostoksilla kannattaa seurata sesonkeja ja tutkia mitkä kasvikset ja hedelmät ovat parhaillaan juuri nyt. Tässä hyvä opas on Satokausikalenteri, josta löytyy myös kivoja reseptejä ajankohtaisista tuotteista.
Tammikuussa sesongissa trendaavat erilaiset kaalit, porkkana, myskikurpitsa, makeat veriappelsiinit ja kotimaiset omenat. Herkullisia, sesonkiajatteluun nojaavia vegaanireseptejä löydät myös suositusta Chocochili-blogista.
Lataa ilmainen Vegaaniskanneri puhelimeesi
Näppärä apu ruokaostoksilla on myös Vegaaniskanneri, jolla löydät vegaaniset tuotteet helposti, ilman että joudut tiirailemaan tuoteselosteita suurennuslasilla.
Kun lataat ilmaisen vegaaniskannerin puhelimeesi, voit selvittää tuotteen vegaanisuuden viivakoodin skannaamalla. Sovellus toimii Android– ja iOS -laitteilla ja tunnistaa K- ja S-ryhmän kaupoissa myytävät elintarvikkeet.
Testiin: herkullinen Hernis-bolognese neljälle (Vegaanihaaste)
TARVITSET:
- 1 sipuli
- 4 valkosipulinkynttä
- 2 porkkanaa (n. 150 g)
- 2 lehtisellerin vartta (n. 100 g)
- 3 rkl öljyä
- 1/2 pss Hernis-rouhetta (50 g, n. 7 dl)
- 1 rkl jauhelihamaustetta
- 3 rkl tomaattipyrettä
- 1 rkl punaviinietikkaa tai muuta viinietikkaa
- 2 tl kuivattua oreganoa
- 1 tlk tomaattimurskaa (400–500 g)
- 5 dl vettä
- 1 kasvisliemikuutio
- 1/2 tl tai maun mukaan suolaa
- 1/4 tl tai maun mukaan mustapippuria
Tarjoiluun:
- spagettia tai muuta pastaa
Lisäksi halutessasi:
- ravintohiivahiutaleita tai vegeparmesaania (esim. Foodin paravegano)
- tuoretta basilikaa
Tee näin: Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Pese tai kuori porkkanat ja leikkaa pieniksi kuutioiksi tai raasta ne. Leikkaa lehtisellerin varret pieniksi kuutioiksi.
Kuumenna öljy paistokasarissa tai isolla paistinpannulla ja kuullota sipulia muutama minuutti. Lisää sitten valkosipuli, porkkana ja lehtiselleri ja jatka kuullottamista viitisen minuuttia.
Lisää Hernis-rouhe sekä jauhelihamauste ja paista vielä hetki.
Sekoita joukkoon tomaattipyre, punaviinietikka, oregano, tomaattimurska, vesi ja murusteltu kasvisliemikuutio. Kuumenna kastike kiehuvaksi ja anna kypsyä kevyesti poreillen 15 minuuttia. Voit hauduttaa kastiketta pidempäänkin niin halutessasi, jolloin maut syvenevät.
Mausta kastike lopuksi suolalla ja mustapippurilla. Tarjoile spagetin kanssa ja viimeistele annokset ravintohiivahiutaleilla ja tuoreella basilikalla.
Ja sitten vaan, enjoy!
Lähteet: Vegaanihaaste.fi, Sydänliitto, Satokausikalenteri.

Anna Väre
Anna Väre on vapaa toimittaja, copywriter ja Eastorin toimituspäällikkö, joka Hyllyjen välissä -blogissaan kohtaa ihmisiä ja ilmiöitä Eastonissa ja sen ympärillä. Minun reseptini -juttusarjassa sukelletaan annosten ja asioiden ytimeen ja jaetaan vinkkejä parempaan arkeen.