Katsaus liikuntatrendeihin: näin liikumme vuonna 2026

Vuoden 2026 tärkein liikuntatrendi on nähdä keho- ja mieli kokonaisuutena, jonka hyvinvointiin liikunnalla voi vaikuttaa. Uutta treenaukseen tuovat myös yläpäätä haastava neurofitness ja täsmäkonstit parempaan palautumiseen.
Liikunta jaksamisen ja elinvoiman tukena

Tänä vuonna kuntoilussa liikutaan ulkonäkökeskeisestä liikunnasta hyvinvointia ja jaksamista tukevaan liikkumiseen, josta osa voi tapahtua salilla, osa arkisena hyötyliikuntana. Pyrkimyksestä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin kertoo myös se, että neurotiede tulee osaksi liikuntaa.

Keskittymiskykyä parantava neurofitness on täsmäliikuntaa älypuhelimen turruttamalle mielelle.

Puettava teknologiaa, kuten älykelloja ja älysormuksia näkyy nykyään yhä useamman yllä, eikä trendi ota laimetakseen. Uusien tekoälysovellusten myötä kehon toimintojen ja suorituskyvyn mittaaminen monipuolistuu ja harjoitus- ja hyvinvointiohjelmat yksilöityvät.

Kehontoimintoja, elintapoja, unirytmiä ja stressitasoja analysoimalla tekoäly oppii muokkaamaan yksilöityjä harjoitusohjelmia harjoittelijan elämäntilanteen ja mukaisesti. Kun harjoitusohjelma huomioi saadun unen ja stressitasot, voi tieto vähentää harjoittelussa mahdollisia loukkaantumisia.

Myös virtuaalitodellisuuden odotetaan pian tuovan lisää iloa ja jännitystä treeneihin. Pelimäisissä treeneissä voidaan juosta virtuaalimaisemissa, käydä erilaisia taisteluja, paeta, jahdata tai jopa sukeltaa veden alle.

Neurofitnessissä aivot ja keho treenaavat yhdessä

Vuonna 2026 treenataan myös yläpäätä. Neurofitness-harjoittelun tavoitteena on aktivoida samanaikaisesti kehoa ja hermostoa. Kehon ja mielen yhteistyön parantuessa paranevat myös keskittymiskyky, reagointinopeus, muisti ja kyky tehdä päätöksiä.

Kun aivoille suunnattuja tehtäviä yhdistää fyysiseen tekemiseen, tekeminen vaikenee ja tehostuu. Kokeile vaikka:

Seiso suorana ja kosketa oikealla kyynärpäällä vasenta polveasi. Vaihda puolta.

Jatka toistoja rytmissä vähintään 30 sekuntia.

Jatka toistoja ja luettele samalla viikonpäivät väärinpäin.

Miten meni ja miltä tuntui?

Huomio hyvään palautumiseen

Yksittäisten lihasryhmien treenaamisen sijaan treenissä keskitytään nyt liikkuvuuteen, jaksamiseen ja pitkään ikään. Tässä ajattelussa liikuntaa pidetään lääkkeenä myös elintapasairauksien kuten diabeteksen ja korkean verenpaineen hoitoon.

Kokonaisvaltaisessa treenissä myös palautumisesta tulee aktiivinen osa harjoittelua. Esimerkiksi kylmähoidot, infrapunasaunominen ja biorytmiin mukautetut rentoutusohjelmat yleistyvät.

Kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin kuuluu tietenkin myös sosiaalinen ulottuvuus. Etenkin talven pimeydessä liikkumaan – oli se kävely- tai juoksulenkki, salitreenit tai ryhmäliikuntatunti – on helpompi lähteä, kun on sopinut treffit kaverin kanssa.Fitness24Seven -kuntosalijäsenyys on avain hyvään oloon

Fitness24Sevenin cardiotunnit tarjoavat haastetta keholle ja mielelle ja ovat helppo tapa kokeilla aivojumpan yhdistämistä liikuntaan.

LesMills BODYCOMBAT™ yhdistelee karaten, taekwondon, nyrkkeilyn ja capoeran liikkeitä energiseen musiikkiin. Näkymättömän vastustajan kanssa taisteleminen on hikistä, haastavaa ja hauskaa ja kehittää tehokkaasti keskivartalon, jalkojen ja ylävartalon lihaksia.

Koreografista mielenhaastetta tarjoaa myös energinen LesMills BODYJAM™-tanssitunti, jonka aikana rakennetaan yhdessä kaksi pidempää koreografiaa. Tunti sopii erityisesti haastetta etsiville tanssin ystäville sekä kaikille, jotka haluavat parantaa kuntoa ja koordinaatiota hauskalla tavalla.

LesMills BODYBALANCE™puolestaan yhdistelee liikkeitä joogasta, tai chista ja pilateksesta parantaen liikkuvuutta, tasapainoa ja ryhtiä. Harjoitusten tekeminen auttaa keskittymään ja tunnin jälkeen olo tuntuu selvästi rentoutuneemmalta.

Fitness24Seven -kuntosalien- ja muiden palveluiden käyttö, kuten ryhmäliikuntatuntien varaaminen, tapahtuu sovelluksella, johon kuntokeskusketju lisäsi tänä syksynä Training Programs -ominaisuuden. Sen kautta jäsenet saavat käyttöönsä valmiit treeniohjelmat, liikevideot ja ohjeistukset treenien tukemiseen. Ominaisuus kuuluu jäsenyyteen automaattisesti.

Hyviä treenivinkkejä löydät myös kuntokeskuksen kotisivujen Inspiraatio-osastosta.Fitness24Seven -kuntokeskuksella on saleja ympäri suomea, ja kun esimerkiksi hankit jäsenyyden Eastonin salilta, saat käyttöösi koko salivalikoiman Helsingistä Lappiin, mutta myös ryhmäliikunnan! Helsingissä ryhmäliikuntaa voi harrastaa muun muassa Kluuvin ja Kampin Fitness24Sevenillä. Molemmat salit sijaitsevat kätevästi lähellä metroasemaa.

Päivitä treenivarusteet uuteen vuoteen

Jos treenivarusteesi kaipaavat päivitystä tai haluat päheät uudet trikoot, löydät ne Eastonin Intersportista. Liikkeessä saa aina mukavaa ja asiantuntevaa palvelua.

Itse löysin alehyllyltä kengät, jotka tuntuivat oikeilta ensiaskeleella!

EASTON X FITNESS24SEVEN: HYÖDYNNÄ FITNESS24SEVENIN HUIKEA TREENIDIILI – TREENAA LOPPUVUOSI VAIN 8 €! 

Kun valo ei riitä, treenistä saa energiaa. Hyödynnä etu ja saat treenit Fitness24Sevenillä nyt tarjoushintaan vain 8 € loppuvuosi + aloitusmaksu 0 €. 💥 Jäseneksi voit liittyä kätevästi verkossa ja startata treenit vaikka heti.
Jäsenyys sisältää yli 280 salia 24/7, treeniohjelmat sovelluksessa, ryhmäliikunnan Group-keskuksissa sekä naisten salit.
*Voimassa 11.12.2025 asti uusille vähintään 18-v. jäsenille.  Jäsenyyden normaalihinta 32,90 €/kk (opiskelija/eläkeläinen 30,90 €/kk) + aloitusmaksu 24,90 €. Ei määräaikaisuutta, vain 2 kk irtisanomisaika. Täydet ehdot Fitness24Sevenin verkkosivuilla.
*********
Anna Väre

Anna Väre

Anna Väre on vapaa toimittaja, copywriter ja Eastorin toimituspäällikkö, joka Hyllyjen välissä -blogissaan kohtaa ihmisiä ja ilmiöitä Eastonissa ja sen ympärillä. Minun reseptini -juttusarjassa sukelletaan annosten ja asioiden ytimeen ja jaetaan vinkkejä parempaan arkeen.

Aiheeseen liittyen

Viime hetken lahjat jouluun Eastonista

Viime hetken joululahjat hoituvat helposti Eastonissa. 24/7 palveleva K-Citymarket, monipuoliset liikkeet ja päivittäin avoinna olevat ravintolat tekevät joulun viime metreistä vaivattomia ja tunnelmallisia.

Neuvosta vaari
20.12.2025

Eastonin Musti ja Mirri tarjoaa nyt myös eläinlääkäripalveluita

Eastonin laajentuneen Musti ja Mirri -myymälän hyvinvointipalveluihin kuuluvat eläinlääkäripalvelut, hieronta, trimmaus, fysioterapia ja koulutuspalvelut.

Hyllyjen välissä
17.12.2025

Isänpäivän lahjavinkit Eastonista sisältää iloa, hemmottelua ja yhteisiä hetkiä

Etsitkö lahjaa isälle? Inspiroidu Eastonin isänpäivän lahjavinkeistä: parturilahjakortti, studiokuvaus, urheiluvälineet, uusi puhelin, ravintolaillallinen tai kylpytakki. Hemmottelua, herkuttelua ja hyödyllisiä lahjoja saman katon alta!

Neuvosta vaari
05.11.2025

Hyvät varusteet tekevät koiran ulkoilusta mukavampaa

Ulkoilevan koiran vaatetarve on yksilöllistä ja parhaat talviulkoiluvarusteet löytyvät sovittamalla.

Hyllyjen välissä
29.10.2025

Info

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman säännöt

Sitä itää on Suomen yhteisöllisin kanta-asiakkuusohjelma, joka ilahduttaa yksilön sijasta kokonaista yhteisöä. Jokainen kampanja-ajan asiointikerta Easton Helsingissä kerryttää Sitä itää -pottia, jolla sponsoroidaan äänestyksessä valittua itähelsinkiläistä kehityskohdetta. Sellainen voi olla vaikkapa paikallinen tapahtuma, paikka tai yhteinen toiminta. Parempi Itä-Helsinki ostos kerrallaan!

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman kautta Easton sponsoroi yhteensä kahta kohdetta vuodessa, ja ne voivat olla summaltaan 1000–3000 €. Sitä itää -kohteiden valinta ja lopulta sponsorointi rakentuu kolmen eri vaiheen ympärille: 1. Ehdota 2. Äänestä 3. Asioi. Kuka tahansa saa ehdottaa kehitysideoita, kunhan ne sijaitsevat Itä-Helsingin alueella. Sitä itää -kohteelle annettava tarkka summa määräytyy sen mukaan, kuinka paljon Eastonissa on kampanja-ajankohtana tehty yksittäisiä asiointikäyntejä.

Ehdota

Kuka tahansa voi ehdottaa itähelsinkiläistä kehityskohdetta Eastonin verkkosivujen kautta: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Kohde-ehdotuksia kerätään erillisinä kampanja-aikoina. Ehdotetut kohteet moderoidaan asiattomien julkaisujen eliminoimiseksi ja julkaistaan sivustolla muutaman päivän aikana ehdotuksen jättämisestä. Eastonilla on oikeus jättää kohde julkaisematta, mikäli se kokee sisällön asiaan sopimattomana.

Easton tekee ehdotetuista kohteista esivalinnan seuraavaan vaiheeseen. Valinnan kriteereinä ovat:

  1. Kohde on toteutettavissa kuvatulla summalla
  2. Kohteen toteutukselle on osoitettu selkeä toteuttava taho tai henkilö, ja tältä on saatu alustavasti suostumus hankkeeseen osallistumiselle
  3. Pyydetty kehityssumma vastaa toteutukseen tarvittavaa määrää
  4. Kohde sijaitsee Itä-Helsingin alueella
  5. Kohde auttaa kehittämään paikallista hyvää

Äänestykseen valitaan kolme kohdetta, joihin Easton ottaa yhteyttä henkilökohtaisesti.

Äänestä

Eastonin esivalitseman kolmen kohteen välillä toteutetaan julkinen äänestys Eastonin verkkosivuilla: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Äänestys on käynnissä kahden viikon ajan. Kuka tahansa voi käydä äänestysajanjakson aikana äänestämässä kohdetta yhden kerran. Eniten ääniä saanut kohde pääsee asiointivaiheeseen mukaan.

Asioi

Eniten ääniä saaneelle kohteelle kerrytetään pottia asioimalla Easton Helsingissä neljän viikon välisenä ajankohtana. Jokainen kampanja-ajankohdan aikainen asiointikerta kerryttää pottia saman verran, 1–5 senttiä. Mikäli tavoitesumma saadaan kasaan etuajassa, kerryttäminen lopetetaan aikaisemmin. Jos summasta ei täyty tarpeeksi kohteen toteutumiseen, kampanja ei toteudu.

Summan antaminen kohteille

Varsinainen tuki menee Eastonin markkinointibudjetista sen mukaan, montako asiointia Eastonissa on ajankohdan aikana tehty, eli yksittäisestä ostoksesta ei mene suoraan rahaa kampanjaan.

Äänestyksen voittaneesta kohteesta tehdään Sitä itää -kampanjan jatkomarkkinointia varten lyhyt video tai haastattelu sekä toteutuneesta kohteesta otetaan kuvia. Osa kohteista tulee olemaan esillä Eastonissa sijaitsevassa Sitä itää -galleriassa. Keskolla ja Easton Helsingillä on oikeus hyödyntää Sitä itää -kampanjan aikana tuotettuja materiaaleja muussa markkinoinnissaan.

Kohteeksi valittu kehityskohde tulee toteuttaa kahden kuukauden kuluttua lahjoitussumman saamisesta ja toteuttajatahon on toimitettava suunnitelma sekä kuvat toteutuksesta Easton Helsingille.

Arvonnan säännöt

Arvonnan järjestää Kesko Oyj yhteistyössä Easton Helsinki -kauppakeskuksen kanssa.

 

Easton Helsingin Easton Bravuuri -arvonnassa voi voittaa 50 € -arvoisen K-ryhmän lahjakortin julkaisemalla kuvan omasta bravuuristaan Instagramissa ja lisäämällä kuvatekstiin kampanjan virallisen hashtagin #eastonbravuuri. Lahjakortteja arvotaan yhteensä 10 kpl. Arvonta järjestetään 11.9.–13.10.2017. Arvonta suoritetaan ja voittajat julkaistaan jokaisen viikon perjantaina klo 16. Kaikki perjantaisin 12.00 mennessä Instagrammissa julkaistut kuvat otetaan arvonnassa huomioon.

Osallistumalla arvontaan hyväksyt arvonnan järjestäjän säännöt:
1.Voidaksesi osallistua arvontaan Instagram-tilisi tulee olla julkinen. Arvonnan ikäraja on 13 vuotta. Easton Helsingin työntekijät eivät voi osallistua arvontaan.
2. Arvonnassa otetaan huomioon ainoastaan ne kuvat, jotka on julkaistu kampanja-aikana ja merkitty #eastonbravuuri-hashtagilla
3. Kuvan lähettäjällä tulee olla oikeudet kuvan lähettämiseksi arvontaan. Lähettäjällä on oltava suostumus sekä kuvaajalta että kaikilta kuvassa esiintyviltä henkilöiltä.
4. Arvonnan järjestäjällä on oikeus poimia Instagramista #eastonbravuuri-hashtagilla merkittyjä kuvia ja ohjata ne eastonhelsinki.fi-sivuston someseinälle. Kuvia ei käytetä Eastonin markkinoinnissa tai mainonnassa ilman kuvan ottajan lupaa.
5. Arvonnan voittaja julkaistaan Easton Helsingin Instagramissa: https://www.instagram.com/eastonhelsinki/. Mikäli voittajaa ei tavoiteta 10 päivän sisällä, arvonnan järjestäjällä on oikeus suorittaa voittajan valinta uudestaan.
6. Lahjakortin lunastamiseen sovelletaan lahjakortin sääntöjä. Palkintoa ei voi vaihtaa rahaksi.
7. Arvonnan järjestäjän vastuu rajoittuu näissä säännöissä mainitun palkinnon euromääräiseen arvoon. Arvonnan järjestäjä ei vastaa mahdollisista teknisistä syistä tapahtuneista virhearvonnoista, todetuista väärinkäytöksistä tai teknisestä toimimattomuudesta järjestäjästä tai yhteistyökumppanista riippumattomista syistä. Arvontasivu toimii useimmilla yleisin käytössä olevilla selaimilla.
8. Arvonnan sääntöjen lisäksi osallistujat sitoutuvat noudattamaan Instagramin käyttöehtoja. Instagram ei ole mukana arvonnan järjestämisessä.

Aukioloajat

ma–su 24h

 

Palvelut

Noutopiste

Lastenhoitohuone

Kierrätys

Esteettömyys

Julkinen liikenne

Eastonin K-Citymarketin ruuan noutopiste sijaitsee katutasossa, P1-kerroksessa. Tilaa tuotteet verkkokaupasta ja nouda ne kätevästi ostosten tai kotimatkan lomassa!

Lastenhoitohuone löytyy 1. kerroksen wc -tilojen yhteydestä.

Pullonpalautuspiste löytyy P2-kerroksen keskisisäänkäynnin yhteydestä. Rinki-kierrätyspiste löytyy Gotlanninkadun varrelta.

Taksin pysähdyspaikka sijaitsee katutasossa P1-kerroksen keskimmäisen sisäänkäynnin edessä. Invapysäköintipaikkoja löytyy runsaasti sisäänkäyntien välittömästä läheisyydestä.

Easton sijaitsee hyvien julkisten kulkuyhteyksien varrella. Itäkeskuksen metroasemalta pääset Eastoniin Hansasillan kautta tai esimerkiksi bussilla 97V. Lähimmät bussipysäkit sijaitsevat Kauppakartanonkadulla sekä Meripellontiellä.

Löytötavarat

Löytötavaroita voit kysyä K-Citymarketin asiakaspalvelupisteestä.

 

Sulje