Muusikko Jonna Geagea asui 40 vuotta Vartiokylässä: Naapurisopu kesti kovatkin juhlat
Jonna Kosonen (nyk. Geagea) tutustui ala-asteen ruotsintunnilla Erin Koivistoon (nyk. Anttila), jonka kanssa myöhemmin perustettu Nylon Beat nousi Suomen yhdeksi suosituimmista duoista. Itähelsinkiläiselle muusikolle idässä asuminen ja varttuminen ovat olleet aina itsestäänselvyyksiä.
Jonna Geagea on, muutamaa vuotta lukuunottamatta, asunut Vartiokylässä koko ikänsä. Tapaamme Ahdekaunokintiellä, jossa sijaitsee Jonnan lapsuudenkoti.
– Mä olin 5-vuotias, kun muutettiin tänne. Myöhemmin muutin pois ja palasin jälleen takaisin. Mieheni kanssa kerettiin asua täällä 15 vuotta ja lastenkin kanssa pari vuotta. Täällä on aikoinaan pidetty ihan hulluja bileitä, kotikatsomoita ja illanistujaisia. Esimerkiksi silloin kun Erin oli ensimmäistä kertaa Vain Elämää tv-ohjelmassa mukana. Hän oli itsekin katsomassa niitä jaksoja, jotta näkisi miltä se näyttää tv:stä katsottuna.
Jonna rakastaa järjestää juhlia, omalla tyylillään.
– Rakastan tehdä ruokaa, joten ollaan tehty niin, että porukka tuo omat juomat ja minä hoidan ruoan pöytään. Musiikki on soinut, kun löytyy paljon muusikkokavereita. En tiedä onko naapurit kauheasti tykännyt, kun ollaan soitettu kitaraa viiden aikaa aamulla.
Pahimmilta valituksilta on selvitty, vain kerran on tullut sanomista bileistä.
– Ne olivat mun nelikymppiset. Oltiin omasta mielestä ihan kiltisti, mutta kavereiden videoilta paljastui, että musiikki oli ollut ihan täysillä. Seuraava päivä oli vielä arkipäivä, joten ymmärrän kyllä täysin, että vähän sanomista tuli. Onneksi meillä on ollut aina maailman ihanimmat naapurit. Suurin osa naapureista on ihan samoja kuin mun lapsuudessa.
Talo on nyt myynnissä ja Jonna on ajatellut järjestää vielä yhdet bileet, ennen kuin omistaja vaihtuu.
Ihan lapsuudenkodin vieressä on Jonnan ala-aste. Koulusta on jäänyt paljon muistoja. Yksi niistä liittyy tulipaloon.
– Vietin lähes kuusi vuotta tuossa yhdessä huoneessa. Yhtenä päivänä ennen kouluun lähtöä kuulimme radiosta, että Vartiokylän ala-asteella on ollut tulipalo. Avattiin verhot ja katsottiin, että mitä ihmettä. Vieressä kun asutaan, niin kyllähän sen huomasi, että tulipalo oli sammutettu. Sireeniä ei kuultu tai haistettu savua. Ajattelin tuolloin, että nyt saatiin vapaapäivä, jos luokka on palanut. Toiveajattelua. Meidät laitettiin toiseen luokkaan opiskelemaan.
Vaikka Nylon Beat on aina näyttäytynyt räväkkänä kaksikkona, olivat Jonna ja Erin kouluaikoina hyvin erilaisia.
– Me ei oltu hikkejä, ei ihan normaaleja, mutta ei myöskään pahiksia. Olin ihan surkea koulussa. Olin vähän sellainen huithapeli. Mä en ollut edes musiikissa hyvä, vaikka Erinin kanssa tykättiin musiikkitunneilla laulaa aina kun mahdollista. Erinin kanssa tutustuttiin alunperin ruotsintunnilla. Oltiin rinnakkaisluokilla.
Koulun jälkeen Jonnan aika meni harrastuksen parissa.
– Kävin balettitunneilla viisi kertaa viikossa. Muuten en käynyt oikein missään, en edes diskoissa.
Unelma muusikon urasta sai alkunsa koululla vuosittain järjestetyistä vappukarnevaaleista, joita Jonna pitää edelleen vapun ykkösasiana.
– Muistan, kuinka Erinin kanssa seisottiin lavan edessä ja katsottiin kun Aikakone esiintyi. Päätettiin, että me ollaan vielä joskus tuolla lavalla. Pari vuotta meni ja siellä me oltiin.
Jonna ja Erin menestyivät Nylon Beat:n myötä. Jos Nylon Beat ei olisi koskaan menestynyt, olisi Jonnalla ollut sitä varten varasuunnitelma.
– Ravintola-ala. Varsinkin ruokapuoli. Vanhemmat olisivat halunneet, että olisin mennyt vaikka ammattikouluun ruokapuolelle. Uskon kuitenkin, että vaikka emme olisi saaneet Nylon Beatiä menestymään, olisimme silti tehneet musajuttuja tavalla tai toisella. Yhdessä tai erikseen. Vaikka rakastan ruoanlaittoa, ainoa haaveeni oli kuitenkin vain tulla laulajaksi ja esiintyjäksi.
Jonna on jo useamman vuoden esiintynyt sooloartistina ja musikaaleissa. Viime vuosia on sotkenut korona.
– Viime joulukuuhun asti olin mukana Casinon Lady Gaga -showssa. Ne olivat show & dinner -tyylisiä iltoja, joten katsojat eivät olleet vieri vieressä. Iltoja jäi kuitenkin tekemättä ja samoin tälle vuodelle sovittuja iltoja. Myös muut showt, jossa olin mukana peruttiin. Nyt olen ruvennut soittamaan pianoa ja käymään ihan pianotunneilla. Nyt on hyvää aikaa ottaa se haltuun. Musiikki-uran kanssa olen vähän tuuliajolla tällä hetkellä. En vielä oikein tiedä mitä haluan sen kanssa tehdä.
Ennen pianotunneille menoa Jonna ajatteli, että jo olisi liian myöhäistä aloittaa.
– Olen sanonut, että pakotan mun tyttäret pianon soittoon. Pienempi innostuu aina välillä, mutta sitten se keskittyminen on välillä niin ja näin. Sanoin heille kummallekin, että kun nyt harjoittelette kunnolla, tulette sitten säestämään äitiä. Sitten yhtenä aamuna tajusin, että miksi en itse opettelisi soittamaan pianoa, treenailinhan ihan samoja juttuja kuin tyttäreni. Laitoin sitten tälle tyttärieni piano-opettajalle viestiä, että olisiko sulla vielä tilaa yhdelle oppilaalle. Koskaan ei sittenkään ole liian myöhäistä.
Tarkoitus on, ettei pianonsoitto jäisi pelkäksi harrastukseksi.
Mua on alkanut kiinnostamaan biisin tekeminen ihan eri tavoin kun ennen. Täytän 44 tänä vuonna.
Sanoin piano-opettajalleni, että mulla on haave: kun täytän 50, mulla olisi konsertti, jossa on nainen, piano ja ääni.
Opettajani mielestä tulen säestämään itseäni jo aikaisemmin.
Mun bändissä kaikki ovat ammattimuusikoita, jotka ovat soittaneet 30–40 vuotta, niin ehkä en nyt kuitenkaan heidän tasolle nouse seitsemässä vuodessa. Haluan vain oppia säestämään itseäni. Pianistiksi en ole rupeamassa.
Jonna kokee, että kaikki suuret ja merkitykselliset asiat eivät suinkaan ole tapahtuneet nuorena.
Kun teimme pari vuotta sitten kymmenen Nylon Beat-keikkaa, näin yleisöpalstakirjoituksen. Siinä vaadittiin, että kolmekymppiset vanhukset pois festareilta. Mietittiin Erinin kanssa, että eihän alle kolmekymppisillä ole edes rahaa. Parikymppisenä sulla ei ole mitään tietotaitoa vielä oikeastaan mistään. Vaikka olisit nähnyt maailmaa, niin olet niin tietämätön.
Elämänkokemukset tulevat vasta ajan kanssa. Mulla alkoi olemaan siistiä vasta kolmekymppisenä. Sitä ennen oli hirveää painia ja itsetunto-ongelmia.
Mulla on korvienväli paljon paremmassa kunnossa nyt, kuin koskaan aikaisemmin. Olen oppinut, että nykyisin en tuhlaa enää omaa aikaani yhtään mihinkään, mistä en tykkää. Haluan elää omilla säännöillä. Koskaan ei tiedä kauan vielä on aikaa.
Jatkamme matkaa Mustikkamaalle, jonka vieressä Jonna asuu nykyisin perheensä kanssa.
Täällä on käyty remuamassa teinistä asti. Nuorena aikuisena on tullut käytyä paljon makoilemassa näillä rannoilla ja tosi kivaa kun koiran kanssa on päässyt tänne liikkumaan. Korkeasaari toki vaikuttaa myös siihen, että tänne on aina ollut kiva tulla. Täältä muistaa tosi hyvin kaikkia pieniä kallioita, joiden päällä on tullut istuskeltua nuorempana.
Mustikkamaalta Kalasatamaan katsoessa maisema on muuttunut hurjasti isojen tornitalojen myötä. Jonnan silmissä Itä-Helsinki on muuttunut myös todella paljon.
Omalla kotikadulla Vartiokylässä muutosta ei näe niin hyvin kun siellä on enimmäkseen omakotitaloja, eikä niiden sekaan noin vaan rakenneta kerrostaloa. Siellä, missä on jo ennestään kerrostaloja, pihoja pienennetään ja kerrostaloja nousee koko ajan lisää. Tosin ihan samalla tavalla omakotitalojen pihat nykyisin pienenevät ja yhtäkkiä uusi naapuri voikin olla ihan vieressä.
Jonna ihmettelee välillä keskustelua, joka Itä-Helsinkiä koskee.
Mulle idässä asuminen ja varttuminen ovat olleet aina itsestäänselvyyksiä. Mä olen kyllä lukenut juttuja, missä ollaan kauhisteltu sitä, että kun ei kantaväestöä enää näy katukuvassa Itäkeskuksessa. Itse nautin siitä, että on erilaisia ihmisiä ympärillä, enkä kiinnitä tällaisiin asioihin sen enempää huomiota.
Silloin kun olen ollut tosi nuori ja muuttanut pois kotoa, niin muistan ne kauheat puheet, kun osa ihmisistä ihmetteli, että miten te oikein olette pärjänneet siellä Itä-Helsingissä. Ja olette vielä niin ylpeitä itähelsinkiläisyydestä. Pyörittelimme silmiä sille. Enemmän mä olen steissillä pelännyt kuin idässä koskaan.
Jonnalle idän viehätys perustuu pariinkin asiaan.
Täällä on kaikkea. Itä on iso paikka, joka on enimmäkseen rauhallinen. Monenlaiset ihmiset voivat asua idässä, sitä ei ole millään lailla rajattu. Jos haluaa esimerkiksi muuttaa rauhalliselle kerrostaloalueelle tai alueelle, jossa voi laittaa omaa pihaa, niin kaikki onnistuu. Jotain kertoo myös se, että moni muuttaa takaisin itään. Yleensä vielä tutuille kotikulmille, josta löytyy omaa historiaa.
Jonnan Top 3-kesäruoat + 1 koko vuodeksi
- Kaikki mahdolliset salaatit. Soosi eli kastike on kaikista tärkein juttu. Tällä hetkellä olen rakastunut Provolone-juusto salaattiin. Se on valmissalaatti ja ostan sitä melkein aina.
- Itsetehdyt hodarit. Lihahodarissa nakin tai makkaran täytyy olla tosi hyvin maustettu ja mielellään sen sämpylän kokoinen. Juustoraastetta, majoneesia, sinappia ja paahdettu sipuli.
- Kalakeitto. Simppeli ja hyvä.
- Paras pizza on mun mielestä margharita ja mahdollisesti joku aurajuustomuru siihen päälle. Jos emme tee pizzaa itse, haemme ne läheisestä Levanto-pizzeriasta. Lempparini on Spianata Calabria, joka on tulinen. Tämä on mun vinkki 15, jos on Kulosaaressa liikenteessä.
Ollaanko kavereita? Tilaa kaverikirjeemme tästä.
Kimmo Sainio on radiosta tunnettu itähelsinkiläinen toimittaja ja mediavaikuttaja. Idässä hän tykkää bongailla uusia paikkoja lenkkarit jalassa ja luurit korvilla. Eastonin sivuilla Kimmo jututtaa itähelsinkiläisiä taiteilijoita ja muita kulttuuri-ihmisiä sekä asioi kauppakeskuksemme liikkeissä.