Parhaat herkut syntyvät nyt kotimaisista omenoista

Kotimaiset omenat ovat pian parhaimmillaan kun tarjonta laajenee kesäomenoista syyslajikkeisiin. Käytä kotimaisia omenoita ruoanlaittoon ja leivontaan, hilloa, mehusta tai nautiskele sellaisenaan. Nappaa tästä helppo resepti pikaiseen piirakkaan ja herkulliseen omppuhilloon.

Geneva Early kypsyy nimensä mukaisesti aikaisin ja on punainen, mutta pohjaväriltään keltainen, aromikas omena.

Kotimaisia omenalajikkeita on lähes sata

Kotimaiset omenat ovat kirpeän raikas sesonkiherkku, joita hyvän varastoinnin ansiosta on tarjolla loppuvuoteen saakka.  Syksyn edetessä omenavalikoima laajenee Eastonin K-Citymarketin heviosastolla lähes viikoittain. Ensimmäisenä hyllyyn ovat ehtineet mm. kesälajikkeet Geneva Early ja Valkea kuulas.

Jopa 70 %  Suomessa viljellyistä omenoista tuotetaan Ahvenanmaalla, jossa ilmasto sopii aurinkoisuutensa ja leudon syksynsä ansiosta erinomaisesti omenoiden kasvattamiseen.

Syyslajikkeet, kuten Raspi, Discovery, Collina, Summerred ja Raike kypsyvät elo-syyskuussa. Lokakuulle saakka odoteltavia talvilajikkeita ovat esimerkiksi Eva, Lobo, Aroma ja Amorosa. Tarkemmat esittelyt lajikkeista ja niiden sopivuudesta vaikkapa säilöntään löydät K-Ruoan sivuilta:

Kotimaiset omenalajikkeet

Meillä säilötään ja leivotaan omenoista innolla

Olen itse valmistanut jo pitkään omenahilloa kotimaisista omenoista. Meillä hillo maistuu erityisesti puuron kanssa, mutta hillosilmä sopii myös rahkaan, jogurtiin tai vaikka pannarin kaverina. Syksyyn kuuluu myös omenapiirakka jos toinen! Käyttämällä kaupan valmista muropohjaa, voit hypätä suoraan piirakan täyttämisvaiheeseen.

Omenapiirakka on parhaimmillaan hieman lämpimänä, mutta sen maut vain syvenevät jääkaapissa, joten piirakka maistuu hyvältä myös kylmänä. Mikäli et ole vielä valmistanut omenahilloa, suosittelen kokeilemaan sitäkin. Omenien kilohinta on sesonkiaikaan todella edullinen ja esimerkiksi riisipuuron kanssa omenahillo maistuu taivaalliselta. Nappaa reseptit talteen alta!

HELPPO JA NOPEA OMENAPIIRAKKA

1 valmis muropohja

omenoita (noin 5-7 omenaa)

kanelia ja fariinisokeria

200 g vaniljarahkaa

200g kermaviiliä

2 kananmunaa

Levitä muropohja vuokaan. Kuori, poista siemenkodat ja viipaloi omenat. Sekoita viipaleisiin kanelia ja fariinisokeria. Lado omenaviipaleet kauniisti murotaikinan päälle. Sekoita keskenään täyteainekset eli vaniljarahka, kermaviili sekä kananmunat. Jos käytät hapokkaita omenoita voit lisätä tähän vielä ripauksen (noin 0,5 dl sokeria). Kaada täytemassa omenaviipaleiden päälle. Paista 200-asteisessa uunissa noin 25-30 minuuttia.

Ohutkuorinen Valkea kuulas -kesäomena saa helposti mustelmia, mutta on maukas syötävä.

Paksumpikuorinen ja hapokkaampi syysomena Antonovka sopii esimerkiksi hilloihin.

HERKULLINEN OMENAHILLO

4 kiloa omenoita

1,5 kg sokeria

pari dl vettä

2 pussia sinistä Melatinia

Poista omenoista siemenkodat ja lohko ne kattilaan. Lisää kattilan pohjalle pari desilitraa vettä ja keitä omenoita noin 30 minuuttia (pidemmällä keittoajalla kotimaisia omenoita ei tarvitse edes kuoria). Soseuta omenat ja lisää sen jälkeen sokeri sekä Melatin ja lämmitä liedellä niin, että pulpahtaa muutama kupla. Kaada puhtaisiin purkkeihin, anna jäähtyä ja nosta jääkaappiin.

Mikäli pihallasi kasvaa omia omenapuita ja omenoita tulee runsaasti: omenoista voi myös käydä teettämässä omenamehua esimerkiksi Sipoon tai Vantaan mehuasemilla.

Anna Liljeroos

Anna Liljeroos

Neuvosta vaari ja Hetkiä idässä -blogien takana on itähelsinkiläinen perheenäiti Anna Liljeroos. Neuvosta vaari on itäisen Helsingin oma niksipirkka, Hetkiä idässä taas innostaa liikkeelle ruokahalua herättäen.

Aiheeseen liittyen

Kahvila Twenty Twon kuorrutetut vohvelit ovat 10/10!

Eastonin uusi kahvila on tervetullut lisä kauppakeskuksen tarjontaan. Makeisiin herkkuihin erikoistunut kahvila tarjoaa maailman parhaat minipannukakut sekä herkulliset vohvelit.

Neuvosta vaari
15.10.2021

Easton, idän sankari on 4-vee! Tervetuloa juhlimaan kanssamme!

Eastonin kauppakeskus on jo neljä vuotta! Löydät synttäritarjouksia kaikista liikkeistämme ja lauantaina 9.10. tarjoamme koronaturvallista ohjelmaa ja mukavaa musiikkia. Tervetuloa!

Neuvosta vaari
05.10.2021

Pizzaperjantain paras lätty tehdään East Pippurissa

Kun perheeseen tulee uusi vauva, tarvitaan kaikki apukeinot käyttöön: Wolt ja Foodora laulaa tai ruoka haetaan ravintolasta kauppareissulla. Se on viikonlopun kohokohta!

Neuvosta vaari
24.09.2021

Mammutin beesissä -tarjoukset täyttävät Eastonin torstaista sunnuntaihin. Tässä parhaat tärpit!

Eastonin Mammutin beesissä -tarjoukset ovat voimassa loppuviikon. Tule tekemään edullisia löytöjä!

Neuvosta vaari
22.09.2021

Info

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman säännöt

Sitä itää on Suomen yhteisöllisin kanta-asiakkuusohjelma, joka ilahduttaa yksilön sijasta kokonaista yhteisöä. Jokainen kampanja-ajan asiointikerta Easton Helsingissä kerryttää Sitä itää -pottia, jolla sponsoroidaan äänestyksessä valittua itähelsinkiläistä kehityskohdetta. Sellainen voi olla vaikkapa paikallinen tapahtuma, paikka tai yhteinen toiminta. Parempi Itä-Helsinki ostos kerrallaan!

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman kautta Easton sponsoroi yhteensä kahta kohdetta vuodessa, ja ne voivat olla summaltaan 1000–3000 €. Sitä itää -kohteiden valinta ja lopulta sponsorointi rakentuu kolmen eri vaiheen ympärille: 1. Ehdota 2. Äänestä 3. Asioi. Kuka tahansa saa ehdottaa kehitysideoita, kunhan ne sijaitsevat Itä-Helsingin alueella. Sitä itää -kohteelle annettava tarkka summa määräytyy sen mukaan, kuinka paljon Eastonissa on kampanja-ajankohtana tehty yksittäisiä asiointikäyntejä.

Ehdota

Kuka tahansa voi ehdottaa itähelsinkiläistä kehityskohdetta Eastonin verkkosivujen kautta: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Kohde-ehdotuksia kerätään erillisinä kampanja-aikoina. Ehdotetut kohteet moderoidaan asiattomien julkaisujen eliminoimiseksi ja julkaistaan sivustolla muutaman päivän aikana ehdotuksen jättämisestä. Eastonilla on oikeus jättää kohde julkaisematta, mikäli se kokee sisällön asiaan sopimattomana.

Easton tekee ehdotetuista kohteista esivalinnan seuraavaan vaiheeseen. Valinnan kriteereinä ovat:

  1. Kohde on toteutettavissa kuvatulla summalla
  2. Kohteen toteutukselle on osoitettu selkeä toteuttava taho tai henkilö, ja tältä on saatu alustavasti suostumus hankkeeseen osallistumiselle
  3. Pyydetty kehityssumma vastaa toteutukseen tarvittavaa määrää
  4. Kohde sijaitsee Itä-Helsingin alueella
  5. Kohde auttaa kehittämään paikallista hyvää

Äänestykseen valitaan kolme kohdetta, joihin Easton ottaa yhteyttä henkilökohtaisesti.

Äänestä

Eastonin esivalitseman kolmen kohteen välillä toteutetaan julkinen äänestys Eastonin verkkosivuilla: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Äänestys on käynnissä kahden viikon ajan. Kuka tahansa voi käydä äänestysajanjakson aikana äänestämässä kohdetta yhden kerran. Eniten ääniä saanut kohde pääsee asiointivaiheeseen mukaan.

Asioi

Eniten ääniä saaneelle kohteelle kerrytetään pottia asioimalla Easton Helsingissä neljän viikon välisenä ajankohtana. Jokainen kampanja-ajankohdan aikainen asiointikerta kerryttää pottia saman verran, 1–5 senttiä. Mikäli tavoitesumma saadaan kasaan etuajassa, kerryttäminen lopetetaan aikaisemmin. Jos summasta ei täyty tarpeeksi kohteen toteutumiseen, kampanja ei toteudu.

Summan antaminen kohteille

Varsinainen tuki menee Eastonin markkinointibudjetista sen mukaan, montako asiointia Eastonissa on ajankohdan aikana tehty, eli yksittäisestä ostoksesta ei mene suoraan rahaa kampanjaan.

Äänestyksen voittaneesta kohteesta tehdään Sitä itää -kampanjan jatkomarkkinointia varten lyhyt video tai haastattelu sekä toteutuneesta kohteesta otetaan kuvia. Osa kohteista tulee olemaan esillä Eastonissa sijaitsevassa Sitä itää -galleriassa. Keskolla ja Easton Helsingillä on oikeus hyödyntää Sitä itää -kampanjan aikana tuotettuja materiaaleja muussa markkinoinnissaan.

Kohteeksi valittu kehityskohde tulee toteuttaa kahden kuukauden kuluttua lahjoitussumman saamisesta ja toteuttajatahon on toimitettava suunnitelma sekä kuvat toteutuksesta Easton Helsingille.

Arvonnan säännöt

Arvonnan järjestää Kesko Oyj yhteistyössä Easton Helsinki -kauppakeskuksen kanssa.

 

Easton Helsingin Easton Bravuuri -arvonnassa voi voittaa 50 € -arvoisen K-ryhmän lahjakortin julkaisemalla kuvan omasta bravuuristaan Instagramissa ja lisäämällä kuvatekstiin kampanjan virallisen hashtagin #eastonbravuuri. Lahjakortteja arvotaan yhteensä 10 kpl. Arvonta järjestetään 11.9.–13.10.2017. Arvonta suoritetaan ja voittajat julkaistaan jokaisen viikon perjantaina klo 16. Kaikki perjantaisin 12.00 mennessä Instagrammissa julkaistut kuvat otetaan arvonnassa huomioon.

Osallistumalla arvontaan hyväksyt arvonnan järjestäjän säännöt:
1.Voidaksesi osallistua arvontaan Instagram-tilisi tulee olla julkinen. Arvonnan ikäraja on 13 vuotta. Easton Helsingin työntekijät eivät voi osallistua arvontaan.
2. Arvonnassa otetaan huomioon ainoastaan ne kuvat, jotka on julkaistu kampanja-aikana ja merkitty #eastonbravuuri-hashtagilla
3. Kuvan lähettäjällä tulee olla oikeudet kuvan lähettämiseksi arvontaan. Lähettäjällä on oltava suostumus sekä kuvaajalta että kaikilta kuvassa esiintyviltä henkilöiltä.
4. Arvonnan järjestäjällä on oikeus poimia Instagramista #eastonbravuuri-hashtagilla merkittyjä kuvia ja ohjata ne eastonhelsinki.fi-sivuston someseinälle. Kuvia ei käytetä Eastonin markkinoinnissa tai mainonnassa ilman kuvan ottajan lupaa.
5. Arvonnan voittaja julkaistaan Easton Helsingin Instagramissa: https://www.instagram.com/eastonhelsinki/. Mikäli voittajaa ei tavoiteta 10 päivän sisällä, arvonnan järjestäjällä on oikeus suorittaa voittajan valinta uudestaan.
6. Lahjakortin lunastamiseen sovelletaan lahjakortin sääntöjä. Palkintoa ei voi vaihtaa rahaksi.
7. Arvonnan järjestäjän vastuu rajoittuu näissä säännöissä mainitun palkinnon euromääräiseen arvoon. Arvonnan järjestäjä ei vastaa mahdollisista teknisistä syistä tapahtuneista virhearvonnoista, todetuista väärinkäytöksistä tai teknisestä toimimattomuudesta järjestäjästä tai yhteistyökumppanista riippumattomista syistä. Arvontasivu toimii useimmilla yleisin käytössä olevilla selaimilla.
8. Arvonnan sääntöjen lisäksi osallistujat sitoutuvat noudattamaan Instagramin käyttöehtoja. Instagram ei ole mukana arvonnan järjestämisessä.

Aukioloajat

ma–su 24h

 

Palvelut

Noutopiste

Lastenhoitohuone

Kierrätys

Esteettömyys

Julkinen liikenne

Eastonin K-Citymarketin ruuan noutopiste sijaitsee katutasossa, P1-kerroksessa. Tilaa tuotteet verkkokaupasta ja nouda ne kätevästi ostosten tai kotimatkan lomassa!

Lastenhoitohuone on remontin vuoksi toistaiseksi pois käytöstä.

Pullonpalautuspiste löytyy P2-kerroksen keskisisäänkäynnin yhteydestä. Rinki-kierrätyspiste löytyy Gotlanninkadun varrelta.

Taksin pysähdyspaikka sijaitsee katutasossa P1-kerroksen keskimmäisen sisäänkäynnin edessä. Invapysäköintipaikkoja löytyy runsaasti sisäänkäyntien välittömästä läheisyydestä.

Easton sijaitsee hyvien julkisten kulkuyhteyksien varrella. Itäkeskuksen metroasemalta pääset Eastoniin Hansasillan kautta tai esimerkiksi bussilla 97V. Lähimmät bussipysäkit sijaitsevat Kauppakartanonkadulla sekä Meripellontiellä.

Löytötavarat

Löytötavaroita voit kysyä K-Citymarketin asiakaspalvelupisteestä.

 

Sulje