”Se on aina hyvä päivä, kun pääsee merelle”

Niklas Gerkman, 42, haaveili pitkään omasta purjeveneestä. Viime syksynä pitkäaikainen unelma kävi toteen. Nyt kyytiin mahtuu koko viisihenkinen perhe.

Antti Tuisku, Espresso, Anteeksi herra Totteri, Pieru, Yolo, Sauli Niinistö, T-Rex räyh. Siinä vain muutama nimivaihtoehto, joita valokuvaaja Niklas Gerkmanin pojat ehdottivat isän uuden purjeveneen nimeksi. Jos jälkikasvun ehdotukset olisivat menneet läpi, Meri-Rastilan venesatamasta voisi bongata esimerkiksi Jag är hungrig -nimisen paatin. Moinen nimi olisi varmasti erottunut laiturilla, jossa veneet on nimetty pääsääntöisesti perinteisin nimin, kuten Helmi tai Frida.

Sittemmin kolmen pojan ehdotukset kuopattiin, sillä Niklasin vaimon idea oli lopulta se, joka päätyi veneen kylkeen. Nyt siinä lukee Tjorven. Sillä viitataan lastenkirjailija Astrid Lindgrenin Saariston Lapset -kertomuksen Pampula -nimiseen hymyilevään tyttöön, jolla oli bernhardinkoira.

Ikioma purjevene oli Puotilassa perheensä kanssa asuvan Niklasin pitkäaikainen haave, joka kävi toteen viime syksynä.  Sitä ennen vaadittiin kesäjuhlat, joiden isäntä mainitsi ostaneensa pojilleen kevytmoottoripyörän. Jälkikasvu ei lahjasta kuulemma ollut innostunut, joten se päätyi lopulta lahjanantajan omaan käyttöön. Juhlissa kuultu tarina antoi viimeisen sysäyksen siihen, että Niklas alkoi etsiä purjevenettä, johon mahtuisi koko perhe.

– Olin harkinnut veneen ostamista jo ennen kuin tapasin vaimoni. Minulla oli siihen rahatkin säästetty. Sitten tuli lapsia, ja ostin auton.

Vaikka venekauppojen tekemiseen päästiin vuosien viiveellä, Niklasin kännykässä oli jo Nettivene-sovellus valmiiksi asennettuna. Suunnilleen kymmenen näytön jälkeen vastaan tuli Espoossa sijainnut vuosimallia 1982 edustanut purjevene, joka täytti kriteerit myös makuupaikkojen suhteen. Koska kaupat tehtiin purjehduskauden päättymisaikaan, Niklas sai tingittyä hinnan kohdilleen, ja hänestä tuli veneen neljäs omistaja.

– Edellinen omistaja oli yrittänyt harrastaa kalastusta, mutta kalaa ei tullut, joten hän siirtyi purjehdukseen. Sitä edellinen omistaja puolestaan myi veneen eteenpäin, koska hän sairastui Alzheimeriin.

Samettisten istuintyynyjen, pähkinäpuun väristen seinien ja kultaisten laivakellojen keskellä noviisikin saavuttaa historiallisen meritunnelman viimeistään, kun aallot heiluttavat veneelle tahtia. Vaikka välineurheilu ei ole veneilyharrastajien keskuudessa tavatonta, Niklas muistuttaa, että veneessä pärjää yhtä hyvin tavallisilla lenkkareilla kuin kalliilla purjehduskengilläkin. Toki vedenpitävistä materiaaleista ei ole ainakaan haittaa.

Venesatamaan viidessä minuutissa

Kotioveltaan Rantakartanontieltä Niklas pyöräilee venelleen viidessä minuutissa. Aina löytyy jotakin pientä kunnostettavaa. Vaimo vitsaileekin, että puoliso lähtee omaan miesluolaansa. Ei ollut itsestäänselvää, että venepaikka löytyisi kotinurkilta.

– Laitoin kaupungille venepaikkahakemuksen jo ennen kuin edes ostin veneen. Tiesin, että jonot ovat pitkiä, ja paikan saaminen voi kestää vuosia.

Vielä syksyllä näytti siltä, että Itä-Helsingistä ei omaa venepaikkaa heruisi. Toisin kävi. Viime toukokuussa Niklas sai kaupungilta puhelun, jonka aikana selvisi, että Meri-Rastilan venesatamasta oli vapautunut paikka. Siihen asti syksyllä hankittua venettä oli pidetty Lauttasaaressa.

Miehellä kävi tuuri, sillä ensimmäinen luvattu venepaikka Meri-Rastilassa oli sellaisella kohdalla, jossa merivesi oli aivan liian matalalla purjeveneelle. Sattumalta samasta satamasta vapautui keväällä toinenkin paikka, jossa meriveden syvyys riitti.

Tällä hetkellä Tjorven kelluu aivan laiturin päässä, josta löytyy myös sataman murheellisin paatti, joka on painunut lähes kokonaan pinnan alle. Sitä vastapäätä on ankkuroitu niin ikään parhaat päivänsä nähnyt vene, joka muistuttaa enemmän ruostunutta museotavaraa kuin luotettavaa merenkulkijaa.

–Täällä on vähän kaikenlaista.

Vartiokylänlahdella paistaa aurinko, kun kävelemme laituria pitkin ja katselemme naapuriveneitä. Yleensä sataman porttien takaa löytyy vakiokalastajat, mutta nyt istuvia miehiä ei näy mailla eikä halmeilla. Kesälomat eivät ole vielä alkaneet. Vaikka olemme niin lähellä Vuosaaren siltaa, että metron äänet kantautuvat merelle, laiturin nokassa saavuttaa  kuin ohimennen. On helppo ymmärtää, miksi Niklas viihtyy täällä.

– Se on aina hyvä päivä, kun pääsee merille. Huolet eivät paina. Pienessä tuulessa saavuttaa tietynlaisen vapauden tunteen.

Siinä lienee jotain samanlaista tuttuutta kuin Niklasin lapsuuden kesäpäivissä Sipoon saaristossa.

Tuulenpuuska yllätti

Isoisän mökkipaikalla vietettiin aikaa etenkin viikonloppuisin ja kesälomien aikaan. Rantaan oli kiinnitetty soutuveneitä, optimistijollia ja köliveneitä. Niklas pääsi veneilyn makuun jo varhain. Merikapteenina toimineelta sedältä sai hyviä vinkkejä. Yhteisillä venematkoilla nuorelle pojalle opetettiin taitoja, joista on ollut hyötyä myös myöhemmin. Jos ei ole tarpeeksi varovainen, voi käydä köpelösti.

Kerran kun teini-ikäinen Niklas oli liikkeellä pienellä puuveneellä, tuulenpuuska pääsi yllättämään hänet kesken aurinkoisen kesäpäivän. Isopurjeen skuutti oli kiinni, eikä sen avaaminen onnistunut riittävän nopeasti.

– Nojasin pelastusliiveihini, joista olin tehnyt selkänojan itselleni. Purje ei ollut riittävän löysällä, kun puuska iski. Äyskäröinti ei olisi auttanut, kun ainoastaan osa veneen reunoista jäi pinnan yläpuolelle. Onneksi olin lähellä rantaa, koska jouduin uimaan.

Sen jälkeen vastaavaa ei ole enää päässyt tapahtumaan. Mitä nyt joskus on vene kolissut kiveä vasten tai mennyt vähän liian läheltä poijua. Merellä turvallisuuden merkitys korostuu. Omien sanojensa mukaan Niklas ei ole vesillä mikään hurjapää tai riskinottaja, vaikka hän vitsailee, että vaimolla voisi olla asiaan erilainen näkemys.

– Aina pitää olla valppaana. Pilvien mukana voi tulla tuulta ja vettä. Sää voi yllättää, jos ei katso taaksepäin. Tässä pitää olla nöyrä, sillä veneen on pysyttävä hallinnassa.

Nuorempana myös purjehdusleireillä viihtynyt Niklas ei ole lapsuudenperheensä ainoa veneilyn ystävä, sillä hänen siskonsa tunnetaan kilpapurjehtijana ja purjevene löytyy myös serkulta. Vuodet Sipoon saaristomaisemissa ovat jättäneet jälkensä, vaikka moni asia veneilykulttuurissa on muuttunut. Niklas muistaa, että hänen lapsuusvuosinaan mereen kipattiin kaiken maailman metalliromua. Nykyään sellainen tuomittaisiin todennäköisesti ympäristörikoksena.

Tjorven-veneen seinällä olevasta piirustuksesta päätellen uudessa purjeveneessä viihtyy koko perhe, eikä Niklas ole enää ainoa, joka osaa lukea merikorttia ja hallita venettä. Nähtäväksi jää, jatkuuko veneilyperinne myös omien poikien kohdalla. Vaimon lisäksi myös perheen 4-vuotias kuopus on jo halunnut hetkeksi tarttua ruoriin. Muutama viikko sitten lapset innostuivat Itä-Helsingin maisemissa toden teolla, kun veneen viereen ilmestyi yhtäkkiä utelias hylje. Myös merikotkia on bongattu.

Toistaiseksi purjehdusreissut veneellä ovat kestäneet vain muutamia tunteja, mutta kesälle on suunnitteilla myös pidempiä matkoja muun muassa Hankoon.

–Kun lähdemme reissuun, niin ei kestä pitkään, kun joku sanoo, missä on keksit, haluan mehua. Eväiden syönti on oleellinen osa purjehdusta.

Nyt on helppo ymmärtää, miksi lapset olisivat halunneet antaa veneen nimeksi Jag är hungrig.

Niklasin vinkit merelle:

–Kallahdenniemen seudulla on kiinnostavia saaria, kuten esimerkiksi Neitsytsaaret.

–Kaunissaari on oiva retkikohde, jonne pääsee myös yhteysaluksella Vuosaaresta.

–Laajasalon kanava on hyvä paikka suppailuun.

–Villinki on hyvä lähikohde.

–Hevossalmen silta tarjoaa ihmeteltävää etenkin perheen pienimmille.