Uudistunut menu kutsuu herkuttelemaan Eastonin Pizza Hutiin
Jos edellisestä Pizza Hut -käynnistäsi Eastonissa on vierähtänyt hetki, nyt on hyvä syy poiketa uudelleen. Pizza Hut on uudistanut menunsa, ja listalta löytyy tuttujen suosikkien lisäksi herkullisia uutuuksia.

Asiakkaiden suurimmat suosikit löytyvät edelleen listalta
Kävin tutustumassa Eastonin Pizza Hutin kesän alussa uudistuneeseen menuun ja kuulin ravintolan kuulumisia työntekijä Patrickilta. Hänen mukaansa Pizza Hutin tunnetuimmat pizzat ovat säilyttäneet paikkansa listalla. Klassikot, kuten Super Supreme, Seafood ja Pepperoni, ovat edelleen saatavilla, sillä ne kuuluvat vuodesta toiseen asiakkaiden suursuosikkeihin.

Asiakkaiden toiveita kuunneltiin uutta menua suunniteltaessa
Uudistunut menu tuo mukanaan myös uusia makuja. Mukana on pizzoja, joita asiakkaat ovat pitkään toivoneet. Raikas Pomodoro hurmaa tomaatin ystävät, klassinen Opera tarjoaa tuttuja makuja ja lihaisa kebab-pizza on vihdoin saanut paikkansa listalla. Juuri näitä kolmea pizzaa asiakkaat ovat erityisesti toivoneet.


Miksi valita pannupizzoistaan tunnettu Pizza Hut?
Pizza Hut tunnetaan ympäri maailman alkuperäisestä Pan Pizzastaan, jonka paksu, rapeareunainen ja mehevä pohja on tehnyt siitä todellisen klassikon. Lisäksi valittavana on mozzarellajuustolla täytetty Cheesy Crust -reuna sekä nykyään myös ohut hapantaikinapohja. Menusta löytyy vaihtoehtoja myös gluteenitonta tai vegaanista ruokavaliota noudattaville.

Tutustu koko uudistuneeseen menuun
Eastonin Pizza Hutissa asiakkaat toivottaa tervetulleiksi iloisella otteella Patrick, ja pizzat valmistetaan aina tilauksesta. Ravintolassa voi nauttia aterian paikan päällä, napata pizzat mukaan tai tilata ne kätevästi kotiin. Tutustu koko uudistuneeseen menuun Pizza Hutin verkkosivuilla.
Eastonissa Pizza Hut sijaitsee Kauppakartanonkadun puolella, ja ravintolaan pääsee omasta sisäänkäynnistä. Ravintola palvelee pitkin aukioloajoin joka päivä. Tervetuloa tutustumaan uudistuneeseen menuun ja maistamaan sekä vanhoja suosikkeja että herkullisia uutuuksia!


Nyt kesällä meillä voit syödä myös ulkona ravintolan omalla terassilla!
Anna Liljeroos
Neuvosta vaari ja Hetkiä idässä -blogien takana on itähelsinkiläinen perheenäiti Anna Liljeroos. Neuvosta vaari on itäisen Helsingin oma Niksi-Pirkka, Hetkiä idässä taas innostaa liikkeelle ruokahalua herättäen.