Vuosaarelaiselle Leenalle piha on eläkepäivien henkireikä

Leena Salmimaa, 79, muutti Vuosaareen 1970-luvun lopussa, jolloin metsien ja peltojen ympäröimä alue muistutti enemmän maaseutua kuin kaupunkia. Nyt moni asia ympärillä on muuttunut, mutta piha on säilynyt paikkana, jossa kesäpäivät vierähtävät kukkameren keskellä.

Kun Vuosaaressa asuvan Leena Salmimaan luo menee kylään, vastassa on kesäkukkien ja pensaiden täyttämä vehreä kotipiha. Sen katseenvangitsijana toimii pienen vesialtaan pulppuava suihkulähde, jonka pisarat kimmeltävät auringossa kuin helmet.

–Pikkulinnut käyvät altaassa juomassa ja kylpemässä, Leena kertoo.

Toisinaan pihan paraatipaikalle lentävät myös ei-toivotut kutsuvieraat. Kyyhkyset, jotka jättävät jälkeensä siivottavaa. Kasvuaikaan pihamaalla riittää kuitenkin muutakin tekemistä kuin lintujen jätösten putsaaminen.

Rikkaruohot on kitkettävä, nurmikko lannoitettava ja kukat kasteltava. Kevätistutukset ovat aivan oma lukunsa. Kaksikerroksisessa rivitaloasunnossa asuva Leena hyödyntää vuosittain katettua parvekettaan, jossa on sopiva lämpötila daalian taimien kasvattamiseen. Niitä näissä maisemissa on kasvatettu uutterasti jo vuosien ajan.

–Naapurin rouvan kanssa joka kevät naureskelemme, kuinka pitkään vielä jaksamme, Leena hymyilee.

Hän muistuttaa, että daalian juurakot on kaivettava maasta ylös joka syksy. Muuten ne paleltuvat.  Toistaiseksi kukkarumbaa vielä jaksaa, sillä pihasta ja ennen kaikkea sen hoidosta on muodostunut eläkepäivien henkireikä. Paikka, jossa voi ylläpitää omaa kuntoaan, nauttia omien käsien aikaansaannoksista, lukea lehtiä ja kahvitella ystävien seurassa.

–Monesti pyydän kerrostalossa asuvia tuttuja pihalle kahvittelemaan.

Samassa taloyhtiössä sen valmistumisvuodesta 1979 lähtien asunut Leena tunnetaan naapurina, jonka pihaa ihastellaan ohi kulkiessa. Vielä 43 vuotta sitten maisemat olivat täällä toisenlaiset.

Koti keskellä metsää

1970–1980-lukujen vaihteessa Vuosaaressa elettiin aikaa, jolloin Aurinkolahden kohdalla kasvoi pajukkoa, ja metroasemaa ei ollut vielä olemassakaan. Pauligin paahtimo sijaitsi kivenheiton päässä Leenan kodista, ja bussipysäkki löytyi kujan varrelta, josta metsätie vei suoraan Uutelaan. Jos jollekin oli asiaa, tartuttiin lankapuhelimeen. Lähiseutu oli pitkälti peltojen ja metsien peitossa, aivan kuten uudenkarhea rivitaloyhtiö, johon asettui monia lapsiperheitä.

–Mieheni oli siihen aikaan töissä paperitehtaassa, joka oli pitkä matala rakennus aivan vieressämme. Nykyään samassa paikassa kulkee metrorata.

Leenan mukaan vastavalmistuneen taloyhtiön hiekkapohjaisilla pihoilla ei vielä siihen aikaan kasvanut juuri mitään. Istutustyöt jäivät asukkaille. Niiltä ajoilta on säilynyt muistona talojen väliin jääneitä korkeita mäntyjä ja maaperä, jossa omenapuut eivät menesty.

–Kiviä nousee joka vuosi, kun istutan kukkia. En edes tiedä, miten se on mahdollista.

Nosturit kääntyvät mäntyjen takana horisontissa, kun Leena esittelee pihansa istutuksia ja muistelee menneitä vuosia, kun pihassa vielä tepasteli koiria. Lähitulevaisuudessa kivenheiton päähän nousee pilvenpiirtäjiä, jotka tulevat muuttamaan Vuosaaren keskustaa entisestään.

Kun Mikkelistä kotoisin oleva Leena aikoinaan muutti puolisonsa kanssa Mechelininkadulta Itä-Helsinkiin, elettiin ostoskeskusten, Arava-lainojen ja lähiörakentamisen kulta-aikaa. Ennen Vuosaareen muuttoa nuori pari asui hetken aikaa Myllypurossa.

–Aluksi ihmettelin, mihin korpeen oikein muutimme. Ei näkynyt kuin metsää ympärillä. Ostaria vasta rakennettiin, ja kaikki talot olivat ihan uusia.

Kerrostalokoti kävi kuitenkin ahtaaksi, kun perheeseen syntyi toinen poika. Siihen aikaan perheille sopivia aravarahoitteisia koteja oli tarjolla muuallakin Itä-Helsingissä, mutta lopulta sopiva asunto löytyi kaupunginosasta, josta ei ole täytynyt muuttaa minnekään. Kaikki palvelut löytyvät yhä kävelymatkan päästä, eikä kukkaostoksillekaan tarvitse pitkälle lähteä.

–Nuori väki tuo minulle aina multaa ja lannoitteita, kun en omista autoa, Leena nauraa ja viittaa jälkipolviin, joita on kertynyt jo neljänteen polveen asti.

Kesäkukkien ystävä

Aikoinaan taloyhtiön pihalla törmäsi oraviin lähes päivittäin, mutta rakentamisen ja puiden kaatamisen myötä niiden määrä on Leenan mukaan vähentynyt entisestään. Luontokohtaamiset ovat silti edelleen ajankohtaisia. Milloin mustarastaat herättävät aamuyöstä, milloin naapuri on nähnyt ketun kantavan suussaan rusakkoa.

Muuttuvan maiseman keskellä sijaitseva taloyhtiö kätkee uumeniinsa ihmisiä ja tarinoita, joita tekisi mieli kuunnella puutarhatuolissa loputtomiin. Kun kahvittelee syreenipensaiden ja kartiotuijien kehystämällä pihalla, kesälomatunnelman saavuttaa hetkessä.

Orastavista pionin nupuista ja kukkivista pensaista voi päätellä, että niitä on muistettu kastella. Leenan mukaan piha ei ollut prioriteettilistan ykkösenä silloin, kun hän oli vielä työelämässä kiinni. Silloin muut asiat kiilasivat puutarhanhoidon edelle.

Ennen eläkkeelle jäämistään Leena ehti työskennellä Itäkeskuksen Stockmannin Herkun juusto- ja herkkukeittiöosastolla yli 15 vuotta. Voi siis sanoa, että mikkeliläisestä on vuosien myötä kuoriutunut ehta itähelsinkiläinen, joka tunnistaa juustojen lisäksi erilaiset kesäkukat. Niistä etenkin pelargoniat ovat sellaisia, joita Leena suosittelee niille, jotka vasta opettelevat pitämään kasveja hengissä.

–Vanhanajan pelargoniat ovat kestävämpiä kuin uudet jalostetummat versiot, joista löytyy vaikka minkälaisia värejä. Tämän vinkin sain aikoinaan äidiltäni, Leena muistaa ja nostaa kastelukannun maasta.

On tullut aika kastella amppeleissa odottavat orvokit.

Leenan vinkit pihanhoitoon:

–Muista kalkita ja lannoittaa nurmikko.

–Kukat kannattaa valita oman mieltymyksen mukaan.

–Älä unohda kukkien kastelua etenkään paahteiseen aikaan.

–Poista rikkaruohot.