Vuosaari on lintubongarin paratiisi, sanoo maastossa 12-tuntisia päiviä viettävä Mikko Vartiokylästä

Itähelsinkiläinen Mikko Salonen on harrastanut lintuja 1970-luvulta lähtien. Nykyään hän saattaa viettää maastossa jopa 12-tuntisia päiviä. Viime vuonna Mikko bongasi Helsingissä kaikkiaan 254 erilaista lintulajia.

Kalkkihiekanpolun puista ja pensaista kantautuu korviin erilaisten viserrysten ja kujerrusten kirjo. Vartiokyläläinen lintuharrastaja Mikko Salonen,  51, tunnistaa siivekkäiden aamukonsertista ainakin peippojen, pajulintujen, kirjosieppojen ja mustapääkerttujen laulun. Se keskeytyy, kun mereltä kantautuu laivan sumutorven ääni. Saloselle se on huono merkki.

– Se tarkoittaa sitä, että ilmassa on sumua, ja lintupäivä on peruttu.

 Harva lintu lentää huonossa säässä. Salonen kertoo, että viileä kaste tarttuu etenkin pienempien lintulajien siipiin, mikä vaikeuttaa lentoa ja kasvattaa lintujen energian tarvetta. Siksi meren yllä on nyt hiljaisempaa, eikä kiikareiden kohdalle osu mitään merkittävää. Veneilijät eivät ole ainoita, jotka kuuntelevat merisään tarkasti.

Vaikka rannalla paistaa aurinko, Kallahdenniemen ympäröi laaja sumupilvi, joka maalaa koko horisontin valkoiseksi. Kauempana kävelee kanadanhanhipesue, suoraan kaukoputken edessä päivystää kalalokki. Yksi sellainen on näillä seuduilla tullut Saloselle niin tutuksi, että lintu on saanut nimekseen Ilpo.

– Kerran se järjesteli vanhat ruisleipäpalat riviin, mutta ei kuitenkaan syönyt niitä, Mikko kertoo huvittuneena.

Kello on vasta kymmenen aamulla, mutta Kallahdenniemen metsäpoluilla törmää niin huomioliiveihin pukeutuneisiin koululaisiin kuin ulkoilijoihin, jotka käyvät yksi toisensa perään kokeilemassa, aukeavatko kahvila Villa Ullaksen ovet. Ne pysyvät lukossa, sillä ikkunaan on teipattu ilmoitus, jossa kerrotaan henkilökunnan koulutuspäivästä. Emme ole ainoita, joilta jää tällä kertaa kahvit välistä.

Kofeiini olisi voinut tulla tarpeeseen, sillä toinen meistä on herännyt neljän jälkeen aamulla. Vihje: se en ollut minä. Mikko ajoi Vartiokylän kodistaan Vuosaareen jo viideksi – lintujen tähden. Jotain voisi muuten jäädä näkemättä.

– Vaimoni on iltaihminen, joka tekee hommia öisin. Kohta on se hetki lähellä, että hän on menossa nukkumaan, ja minä lähdössä linturetkelle.

Mikko on niin tottunut aikaisiin aamuihin, että hän herää yleensä jo ennen herätyskelloaan. Pikkupojasta asti lintuja harrastanut mies tunnetaan Itä-Helsingin lintupiireissä niin hyvin, että juttukavereita kävelee vastaan pyytämättäkin. Kun tuttu luontoihminen pysähtyy kohdallemme puheissa mainitaan pajusirkku, ruokokerttunen ja rytikerttunen. Kaikki lajit ovat sellaisia, joita voi nähdä ja kuunnella näillä seuduilla.

– Jos vaan katsoisi pieniä vihreitä lintuja latvoissa, niin eihän niitä tunne. Kun ne sanovat jotakin, se helpottaa.

 Luontoa perhosista lintuihin

Tänä päivänä harrastaja voi tarvittaessa nauhoittaa näytteen linnun lauluäänestä suoraan kännykkään. Kun Mikko 1970-luvulla aloitti lintuharrastuksen isänsä kanssa, lankapuhelimet jäivät kotiin, ja tiedonkulku oli vaikeampaa. Havaintoja jouduttiin usein täsmentämään myöhemmin. Monesti tieto jäi vain itselle.

Toisin on nykyään, jolloin monet harrastajat kyräilyn sijaan kirjaavat lintutärpit Tiira-havaintotietokantaan ja suunnittelevat lomiaan lintujen muuttoaikataulujen mukaan. Jos harvinainen petolintu lentää itää kohti, monesti Kirkkonummella, Espoossa ja Viikissä on aina joku päivystämässä ja kertomassa väliaikatietoja ennen kuin lintu edes ehtii esimerkiksi Vuosaareen. Etenkin muuttoaikana taivasta kiikaroidaan harrastajien toimesta yleensä koko päivän ajan.

Vaikka moni asia on 40 vuoden aikana muuttunut, lapsenomainen innostus lintuja ja luontoa kohtaan on säilynyt muuttumattomana. Mikon kohdalla intohimon pohja valettiin jo varhain, sillä poika selaili lintukirjoja ennen kuin oppi lukemaan.

– Piirtelin kuvia ja haaveilin kaikista hienon näköisistä linnuista. Muistan, että piirsin merikotkan ja kyhmyhaahkan. Molemmat niistä olen nähnyt tänä vuonna Itä-Helsingissä.

Vielä lukioikäisenä Mikko harrasti lintujen ohella myös perhosia ja kuvitteli, että hänestä tulee biologi, mutta ajatus torpattiin heti ensimmäisellä biologian tunnilla opettajan toimesta. Nuorelle miehelle kerrottiin, ettei biologian opiskelu tarkoita elukoiden tuntemista. Tyrmäys lannisti innon biologiaa kohtaan, mutta intohimo siivekkäisiin säilyi.

Nykyään yrittäjänä työskentelevältä Mikolta löytyy filosofian maisterin paperit, opettajan pätevyys ja tiedottajan tutkinto. Leipätyökseen mies myy kendovarusteita. Lisäksi hänet tunnetaan myös Helsingin seudun Lintutieteellisen yhdistyksen, Tringan, retkioppaana.

–Ainakin saan tehdä sitä, mistä tykkään.

Hiljattain se tarkoitti sitä, että Mikko vuokrasi vesibussin ja vei pienen porukan linturetkelle Isosaareen. Tällä hetkellä kysyntää luontomatkailuun riittää. Sen näkee siitä, että yhteydenottoja tulee ilman mainontaakin. Kun ulkomaille ei pääse, monet ovat löytäneet lähiluonnon.Se on asia, jota myös Mikko korostaa puheissaan. Joskus luontoon ja sen antimiin herääminen voi olla pienestä kiinni. Usein se vaatii vain henkilökohtaisen näkökulman, jonkinlaisen havahtumisen

– Huomiota kiinnittävä lintu tai pysähtyminen kauniin maiseman kohdalle voi olla alku jollekin paljon suuremmalle.

Yli 200 lajihavaintoa vuodessa

Mikon kohdalla lintuihin hurahtaminen on johtanut siihen, että maastossa saattaa parhaimmillaan vierähtää 10–12 tuntia. Palkkiona on se, että siinä ajassa voi nähdä jotakin hyvää. Tuska syntyy yleensä myöhästymisestä tai siitä, jos jotain lintua ei näe, vaikka tietää sen olevan aivan lähettyvillä.

–Tämä harrastus on turvallinen tapa käsitellä epäonnistumisia. Niitä tulee väkisin.

Toisinaan pettymys kääntyy onneksi, kun lintu ilmestyy yllättäen bongarijoukon eteen. Mikko muistaa muutaman vuoden takaa tilanteen, jossa Vuosaaren täyttömäelle saapui harvinainen arohiirihaukka, jota kytättiin paikalla useampi tunti ilman näköhavaintoa. Kun porukka oli jo päättänyt luovuttaa ja lähteä sataman huoltoaseman kahvioon sulattelemaan tappiota, lintu lähti rinteestä lentoon muutaman metrin päästä bongaajista.

–Siitähän riemu repesi. Vaikka se oli niin sanottu bongattu lintu, niin harvemmin se ilo on niin suurta kuin sellaisessa tapauksessa.

Joskus yhden linnun perässä saattaa olla yli satoja harrastajia, joista valtaosa on miehiä. Mikko tietää senkin, millaista on juosta sininärhen perässä golfkentällä. Vaikka viheriöllä ei olisi saanut kävellä, porukka juoksi kaukoputket ja kamerat heiluen linnun perään. Silloin petti Salosellakin pokka.

– Muutama golffari katsoi menoa suu auki, mutta kukaan ei sanonut mitään. Se oli aivan huikea näky, kun ukkorintama rymisteli närhen perässä. Nauroin katketakseni siinä matkalla.

Tapoja harrastaa lintuja on yhtä paljon kuin harrastajiakin. Jotkut suhtautuvat asiaan kuin tieteeseen, jotkut keräilevät, toiset nautiskelevat.

Kynnys on matala. Harrastusta varten ei tarvitse ensimmäisenä hankkia kallista varustearsenaalia, vaan alkuun riittää vaikka teatterikiikarit ja pari askelta pihalle. Mikko pärjäsi isoisänsä vanhoilla DDR:n sotilaskiikareilla kolmikymppiseksi asti. Sen jälkeen perhoset jäivät, ja lintuharrastus syveni entisestään.

Vallilassa siihen aikaan asunut Mikko osti kaukoputken, opetteli lintujen tieteelliset nimet ja lajiryhmät sekä laajensi reviiriään ympäri Uuttamaata. Tietämys syveni pikkuhiljaa, ja ymmärrys vuoden kulkua kohtaan kasvoi entisestään.

–Ihmiset sanoivat, että vuodessa näkee helposti 200 lintulajia. Mietin, että joopa joo, mutta se asia jäi kuitenkin vaivaamaan. Päätin ottaa linnut haltuun.

Jossain vaiheessa Mikko huomasi viihtyvänsä etenkin Vuosaaren osaavan ja värikkään lintuporukan seurassa, ja nykyisin hän kutsuukin itseään ulkovuosaarelaiseksi. Paikalliset lintuharrastajat tuntevat toisensa sen verran hyvin, että he ovat perustaneet alueellisen WhatsApp-ryhmän ja nimittävät sitä Vuosaaren epätieteelliseksi lintuyhdistykseksi. Yhteisöllinen henki elää joukossa vahvasti.

– Olen aikoinaan vain ängennyt mukaan, ja vähitellen siihen uuteen tyyppiin totuttiin. Tässä ei kysellä, mitä teet ja mistä tulet. Kokemus on ainoa erottava tekijä.

Nykyään yli 200 lintulajihavainnon tekeminen ei ole hänelle mikään ihmeellinen suoritus. Erilaisten listojen kerääminen on harrastajien keskuudessa tuttua. Jotkut listaavat päivän aikana nähtyjä lajeja, jotkut elämän aikana nähtyjä. Viime vuonna Mikko näki Helsingissä yhteensä 254 eri lintulajia. Amatöörille määrä tuntuu hurjalta, mutta ennätyksen vei toinen aktiiviharrastaja, joka teki viisi lajihavaintoa enemmän.

Tänään Kallahdenniemen lintupäivä jäi laihaksi, mutta huomenna tilanne voi olla toinen. Jos ennusmerkit pitävät paikkansa, Vartiokylässä startataan auto jo ennen viittä. Lintumies tietää, että aikainen lintu madon nappaa.

–Ihminen tarvitsee elääkseen intohimoa. Jos joku pitää sitä yllä, saa olla onnellinen.

Mikon vinkit Itä-Helsingin lintuapajille:

–Vuosaaren täyttömäki, Mustavuori, Uutela ja Kallahdenniemi

–Kivinokka

– Östersundom

–Fastholma