Arbëria Travelin Shukri Rama: “Matkailu tekee ihmiselle hyvää”

Sodan päätyttyä Shukri Rama halusi auttaa kosovolaisia palaamaan kotiin. Se oli alku matkatoimistolle, jota hän on pyörittänyt nyt 18 vuotta. Nyt hän kertoo, miksi matkavarauksisissa kannattaa yhä kääntyä matkatoimiston puoleen.

Digiaika on poistanut perinteiset matkatoimistot katukuvasta, mutta Eastonin Hansakäytävän toisesta kerroksesta sellainen vielä löytyy. Tässä maailman ajassa vilkas ja energinen Itäkeskus onkin matkatoimistolle mitä parhain sijainti.

– Itäkeskus on kuin Suomen New York, kansallisuuksien sulatusuuni, jossa liikkuu paljon erimaalaisia ihmisiä, Arbëria Travel -matkatoimistoa pyörittävä Shukri Rama summaa.

Hänen matkatoimistonsa sijaitsi aiemmin Tallinnanaukiolla, josta sisään saattoi kävellä sattumoisin metrolla itään matkanneita amerikkalaisia turisteja. Nyt 2003 perustetun toimiston palveluita käyttävät pääosin Itä-Helsingin ulkomaalaiset, mutta usein soittoja tulee myös Oulusta tai Tampereelta.

– Korona on tietenkin vähentänyt matkustamista, mutta ulkomaalaiset matkustivat kyllä siitä huolimatta. Monen heistä täytyy päästä kotimaahansa syystä tai toisesta.

Arbëria Travel välittää laivamatkoja ja lentolippuja kaikilta lentoyhtiöiltä. Kun matkalipun ostaa Shukrilta, ei tarvitse stressata laukun pakkaamisen kanssa: Turkish Airlinesin lennolla matkatavaraa voi olla jopa 46 kiloa ja Qatarilla 40 kiloa.

Näitä lentoyhtiöitä Shukri suosittelee myös hyvää palvelua kaipaavalle. Muiden lentoyhtiöiden supistaessa palveluitaan, Qatarin ja Turkish Airlinesin lennoilla voi nautiskella laadukkaita aterioita oikeilla aterimilla.

Mutta miksi käyttää matkatoimiston palveluita kun matkan voi varata itse netistä?

– Lippujen ostaminen matkatoimistosta on helppoa ja turvallista etenkin silloin, jos matkasuunnitelmiin tulee muutoksia. Jos matka perutaan, rahan saa takaisin nopeammin, kun jos lipun on ostanut netistä. Netissä asioidessa voi myös olla vaikeaa tavoittaa ketään asiakaspalvelusta, jos jokin menee pieleen, kun taas matkatoimistoon voi soittaa tai mennä vaikka käymään, Shukri sanoo.

Suin päin uudelle alalle

Matkatoimistoalalle Shukri päätyi sattuman kautta. Hän pakeni Kosovon sotaa Suomeen vuonna 1992 ja työskenteli vuosia Tarjoustalossa. Kun sota vuonna 1999 viimein päättyi, halusivat Suomeen paenneet kosovolaiset palata kotiseudulleen.

– Soitin Finnairille ja varasin Charter-lennon ilman rahaa, sillä halusin auttaa kansalaisiani pääsemään kotiin. Kosovoon matkoja järjestänyt Suomen matkatoimisto osallistui kustannuksiin 4000 eurolla. Myöhemmin tapasin erään matkatoimiston omistajan, joka lupasi auttaa minua alkuun urallani.

Matkatoimiston nimi Arbëria Travel viittaa albaanien asuttamaan alueeseen.

Nykyään Shukri vierailee kotiseudullaan kahdesti vuodessa tapaamassa sukulaisiaan. Lisäksi hän matkustelee innolla perheensä kanssa. Usein tapana on testata paikallisia liikennevälineitä.

– Mitä modernimpaa, sen parempi. Dubaissa metrot toimivat ilman kuljettajaa. New Yorkiin mennessäni taas järkytyin siitä, kuinka linja-auto tärisi ja pomppi ajaessaan lentokentältä keskustaan. Myös lentokentän passitarkastukset tuntuivat loputtomilta, vaikka tämä oli jo paljon ennen koronaa.

Seuraavaksi Shukria kiinnostaisivat esimerkiksi Uusi-Seelanti ja Florida.

– Matkustaminen tekee hyvää, sillä se on hyvää vaihtelua. En kuitenkaan viihdy yhdessä paikassa viittä päivää pidempää. Tykkään siitä, että matka jättää tunteen, että haluan palata kohteeseen vielä uudestaan.

Idässä riittää koettavaa

Matkavinkkinä Shukri kehottaa tutustumaan omaan kotialueeseensa Kosovoon ja sen lähimaihin Montenegroon tai Albaniaan, joka toimii myös rantalomaa kaipaavalle.

Vuoristoisen Kosovon ykköskohde on maan pääkaupunki Pristina. Kaupungissa voi kierrellä vilkkaissa basaareissa sekä ihastella kauniita aukioita ja moskeijoita. Erikoisuuksia kaipaavan nähtävyyksiin kuuluu esimerkiksi maailman rumimmaksi rakennukseksi nimetty kirjasto, joka itse asiassa on varsin mielenkiintoisen näköinen.

– Paras aika vierailla Kosovossa on kesä, mutta hyvästä ja edullisesta ruoasta sekä nähtävyyksien katselusta voi nauttia ympäri vuoden. Lisäksi kannattaa vierailla 80 kilometrin päässä olevassa pittoreskissä Prizrenissä, jonka vanha kaupunki linnoituksineen sijoittuu viehättävän joen varrelle.

Lue lisää: Arbëria Travel palvelee Eastonin Hansakäytävän 2. kerroksessa.

 

Anna Väre

Anna Väre

Anna Väre on vapaa toimittaja, copywriter ja Eastorin toimituspäällikkö, joka Hyllyjen välissä -blogissaan kohtaa ihmisiä ja ilmiöitä Eastonissa ja sen ympärillä. Minun reseptini -juttusarjassa sukelletaan annosten ja asioiden ytimeen ja jaetaan vinkkejä parempaan arkeen.

Aiheeseen liittyen

”Apteekkityö on ollut aina suurin intohimoni” 

Marjaniemessä asuva Taru Pietiläinen aloitti uutena apteekkarina Eastonissa.

Hyllyjen välissä
04.03.2024

3 x rapsakkaa tofua – Näin saat tofusta hyvää ja maukasta

Tässä parhaat niksit tofun maustamiseen ja käsittelyyn.

Miltä maistui?
28.02.2024

Näin syödään vuonna 2024: Hyvää oloa, lohtua, perinteitä ja yhdessäoloa

Lohtruruokaa, yhdessä oloa, kokonaisvaltaisempaa hyvinvointia – Näin syödään vuonna 2024

Hyllyjen välissä
09.01.2024

Mitä lahjaksi lapselle? – Tässä joulun parhaat lahjaideat Eastonista

Kauppakeskuspäällikkömme Olli ideoi lahjavinkkejä monen ikäisille lapsille ja eri kukkarolle – kaikki Eastonista.

Hyllyjen välissä
07.12.2023

Info

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman säännöt

Sitä itää on Suomen yhteisöllisin kanta-asiakkuusohjelma, joka ilahduttaa yksilön sijasta kokonaista yhteisöä. Jokainen kampanja-ajan asiointikerta Easton Helsingissä kerryttää Sitä itää -pottia, jolla sponsoroidaan äänestyksessä valittua itähelsinkiläistä kehityskohdetta. Sellainen voi olla vaikkapa paikallinen tapahtuma, paikka tai yhteinen toiminta. Parempi Itä-Helsinki ostos kerrallaan!

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman kautta Easton sponsoroi yhteensä kahta kohdetta vuodessa, ja ne voivat olla summaltaan 1000–3000 €. Sitä itää -kohteiden valinta ja lopulta sponsorointi rakentuu kolmen eri vaiheen ympärille: 1. Ehdota 2. Äänestä 3. Asioi. Kuka tahansa saa ehdottaa kehitysideoita, kunhan ne sijaitsevat Itä-Helsingin alueella. Sitä itää -kohteelle annettava tarkka summa määräytyy sen mukaan, kuinka paljon Eastonissa on kampanja-ajankohtana tehty yksittäisiä asiointikäyntejä.

Ehdota

Kuka tahansa voi ehdottaa itähelsinkiläistä kehityskohdetta Eastonin verkkosivujen kautta: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Kohde-ehdotuksia kerätään erillisinä kampanja-aikoina. Ehdotetut kohteet moderoidaan asiattomien julkaisujen eliminoimiseksi ja julkaistaan sivustolla muutaman päivän aikana ehdotuksen jättämisestä. Eastonilla on oikeus jättää kohde julkaisematta, mikäli se kokee sisällön asiaan sopimattomana.

Easton tekee ehdotetuista kohteista esivalinnan seuraavaan vaiheeseen. Valinnan kriteereinä ovat:

  1. Kohde on toteutettavissa kuvatulla summalla
  2. Kohteen toteutukselle on osoitettu selkeä toteuttava taho tai henkilö, ja tältä on saatu alustavasti suostumus hankkeeseen osallistumiselle
  3. Pyydetty kehityssumma vastaa toteutukseen tarvittavaa määrää
  4. Kohde sijaitsee Itä-Helsingin alueella
  5. Kohde auttaa kehittämään paikallista hyvää

Äänestykseen valitaan kolme kohdetta, joihin Easton ottaa yhteyttä henkilökohtaisesti.

Äänestä

Eastonin esivalitseman kolmen kohteen välillä toteutetaan julkinen äänestys Eastonin verkkosivuilla: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Äänestys on käynnissä kahden viikon ajan. Kuka tahansa voi käydä äänestysajanjakson aikana äänestämässä kohdetta yhden kerran. Eniten ääniä saanut kohde pääsee asiointivaiheeseen mukaan.

Asioi

Eniten ääniä saaneelle kohteelle kerrytetään pottia asioimalla Easton Helsingissä neljän viikon välisenä ajankohtana. Jokainen kampanja-ajankohdan aikainen asiointikerta kerryttää pottia saman verran, 1–5 senttiä. Mikäli tavoitesumma saadaan kasaan etuajassa, kerryttäminen lopetetaan aikaisemmin. Jos summasta ei täyty tarpeeksi kohteen toteutumiseen, kampanja ei toteudu.

Summan antaminen kohteille

Varsinainen tuki menee Eastonin markkinointibudjetista sen mukaan, montako asiointia Eastonissa on ajankohdan aikana tehty, eli yksittäisestä ostoksesta ei mene suoraan rahaa kampanjaan.

Äänestyksen voittaneesta kohteesta tehdään Sitä itää -kampanjan jatkomarkkinointia varten lyhyt video tai haastattelu sekä toteutuneesta kohteesta otetaan kuvia. Osa kohteista tulee olemaan esillä Eastonissa sijaitsevassa Sitä itää -galleriassa. Keskolla ja Easton Helsingillä on oikeus hyödyntää Sitä itää -kampanjan aikana tuotettuja materiaaleja muussa markkinoinnissaan.

Kohteeksi valittu kehityskohde tulee toteuttaa kahden kuukauden kuluttua lahjoitussumman saamisesta ja toteuttajatahon on toimitettava suunnitelma sekä kuvat toteutuksesta Easton Helsingille.

Arvonnan säännöt

Arvonnan järjestää Kesko Oyj yhteistyössä Easton Helsinki -kauppakeskuksen kanssa.

 

Easton Helsingin Easton Bravuuri -arvonnassa voi voittaa 50 € -arvoisen K-ryhmän lahjakortin julkaisemalla kuvan omasta bravuuristaan Instagramissa ja lisäämällä kuvatekstiin kampanjan virallisen hashtagin #eastonbravuuri. Lahjakortteja arvotaan yhteensä 10 kpl. Arvonta järjestetään 11.9.–13.10.2017. Arvonta suoritetaan ja voittajat julkaistaan jokaisen viikon perjantaina klo 16. Kaikki perjantaisin 12.00 mennessä Instagrammissa julkaistut kuvat otetaan arvonnassa huomioon.

Osallistumalla arvontaan hyväksyt arvonnan järjestäjän säännöt:
1.Voidaksesi osallistua arvontaan Instagram-tilisi tulee olla julkinen. Arvonnan ikäraja on 13 vuotta. Easton Helsingin työntekijät eivät voi osallistua arvontaan.
2. Arvonnassa otetaan huomioon ainoastaan ne kuvat, jotka on julkaistu kampanja-aikana ja merkitty #eastonbravuuri-hashtagilla
3. Kuvan lähettäjällä tulee olla oikeudet kuvan lähettämiseksi arvontaan. Lähettäjällä on oltava suostumus sekä kuvaajalta että kaikilta kuvassa esiintyviltä henkilöiltä.
4. Arvonnan järjestäjällä on oikeus poimia Instagramista #eastonbravuuri-hashtagilla merkittyjä kuvia ja ohjata ne eastonhelsinki.fi-sivuston someseinälle. Kuvia ei käytetä Eastonin markkinoinnissa tai mainonnassa ilman kuvan ottajan lupaa.
5. Arvonnan voittaja julkaistaan Easton Helsingin Instagramissa: https://www.instagram.com/eastonhelsinki/. Mikäli voittajaa ei tavoiteta 10 päivän sisällä, arvonnan järjestäjällä on oikeus suorittaa voittajan valinta uudestaan.
6. Lahjakortin lunastamiseen sovelletaan lahjakortin sääntöjä. Palkintoa ei voi vaihtaa rahaksi.
7. Arvonnan järjestäjän vastuu rajoittuu näissä säännöissä mainitun palkinnon euromääräiseen arvoon. Arvonnan järjestäjä ei vastaa mahdollisista teknisistä syistä tapahtuneista virhearvonnoista, todetuista väärinkäytöksistä tai teknisestä toimimattomuudesta järjestäjästä tai yhteistyökumppanista riippumattomista syistä. Arvontasivu toimii useimmilla yleisin käytössä olevilla selaimilla.
8. Arvonnan sääntöjen lisäksi osallistujat sitoutuvat noudattamaan Instagramin käyttöehtoja. Instagram ei ole mukana arvonnan järjestämisessä.

Aukioloajat

ma–su 24h

 

Palvelut

Noutopiste

Lastenhoitohuone

Kierrätys

Esteettömyys

Julkinen liikenne

Eastonin K-Citymarketin ruuan noutopiste sijaitsee katutasossa, P1-kerroksessa. Tilaa tuotteet verkkokaupasta ja nouda ne kätevästi ostosten tai kotimatkan lomassa!

Lastenhoitohuone löytyy 1. kerroksen wc -tilojen yhteydestä.

Pullonpalautuspiste löytyy P2-kerroksen keskisisäänkäynnin yhteydestä. Rinki-kierrätyspiste löytyy Gotlanninkadun varrelta.

Taksin pysähdyspaikka sijaitsee katutasossa P1-kerroksen keskimmäisen sisäänkäynnin edessä. Invapysäköintipaikkoja löytyy runsaasti sisäänkäyntien välittömästä läheisyydestä.

Easton sijaitsee hyvien julkisten kulkuyhteyksien varrella. Itäkeskuksen metroasemalta pääset Eastoniin Hansasillan kautta tai esimerkiksi bussilla 97V. Lähimmät bussipysäkit sijaitsevat Kauppakartanonkadulla sekä Meripellontiellä.

Löytötavarat

Löytötavaroita voit kysyä K-Citymarketin asiakaspalvelupisteestä.

 

Sulje