Book Beat – kirjoja väsyneille silmille ja mobiileille kirjatoukille

Äänikirjat ovat parasta, mitä näyttöpäätetyöskentelijä ja lukutoukka voi toivoa.

Päätin viime syksynä alkaa lukea enemmän kirjoja. Ongelma on vaan siinä, että kotiin päästyäni olen ollut näin kaamosaikaan niin väsynyt, ettei 500-sivuinen paksu nide ole jaksanut pysyä käsissä. Väsyneenä kieroon menevistä silmistä ei myöskään ole ollut apua. Näyttöpäätteen ääressä työskentelevät voivat luultavasti jakaa tuskani.

Kaverilleni tästä dilemmasta kerrottuani hän paljasti viettävänsä työmatkansa lukien. Siinä oli juuri sopiva puolituntinen täytettäväksi. Mahtavaa, ajattelin. Näin lukuhetki ei jäisi vain energiaköyhän illan agendaan.

Lukeminen vain alkoi vähitellen painaa selkää, kirjaimellisesti. Satun jostain syystä aina valitsemaan paksun ja kovakantisen kirjan lukulistalleni. Näiden tiiliskivien kanniskelu ei todellakaan helpottanut kroonisia niskasärkyjäni.

Tie podcasteista äänikirjoihin on lyhyt

 Hankittuani ensimmäisen MP3-soittimeni noin kymmenen vuotta sitten, latasin musiikin ohella sinne alusta asti myös äänikirjoja. En tiedä johtuiko se nuoruudestani vai mistä, mutta nämä äänikirjat jäivät aina jostain syystä kuuntelematta.

Nyt vanhemmiten olen alkanut kuunnella podcasteja oikeastaan aina ja varsinkin silloin, kun siirryn paikasta toiseen. Oli se sitten juosten, fillaroiden, kävellen tai julkisilla. Äänikirjojen maailmaan siirtyminen ei siis tuntunut täysin mahdottomalta ajatukselta

Loma Roomassa

Pakatessani lyhyelle Rooman lomalleni, tajusin, että kirjani veisi matkalaukusta melkein kolmasosan (hieman kärjistäen). Tajusin, että tämä jos mikä olisi äänikirjan paikka.

Olin kuullut Book Beat –sovelluksesta erinäisistä lähteistä. Heillä on myös maksuton kahden viikon kokeiluaika, mikä oli juuri passeli lomaani ajatellen. Kirjat pystyy Book Beatissa ladata offline-tilaan niin, ettei niiden kuunteluun tarvitse verkkoyhteyttä, vielä täydellisempää!

Tuudittava ääni – uhka vai mahdollisuus?

Päätin aloittaa kuuntelemalla Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät –teoksen, vuoden 2014 Finlandia-palkinnon voittajan. Olin kuullut siitä paljon pelkkää hyvää, ja koska en erityisemmin nauti lentämisestä, aloitin kuuntelemisen jo lentokoneessa. Olipahan jotain muuta kuunneltavissa kuin moottoreiden hurinaa.

Huomasin muutamaan otteeseen, että Jukka Pitkäsen – lukijan – rauhoittava ääni sai minut vaipumaan lähes unenomaiseen tilaan. Piti keskittyä todella tarkkaan, etten nukahtaisi. Edellisyön muutaman tunnin yöunet ja lennon myöhäinen ajankohta toki saattoivat hieman vaikuttaa asiaan.

Kaiken kaikkiaan sovellus on erittäin kätevä käyttää. Erityistä plussaa tulee mahdollisuudesta suodattaa hakutuloksensa kielen sekä sen mukaan, haluaako kirjan e- vai äänikirjana. Kahden viikon kokeilujakson jälkeen Book Beatin jäsenyys maksaa 16,90/kk.

Kirjallisuudesta nauttiminen ei ole koskaan ollut näin kevyttä!

Aiheeseen liittyen

Kerää kookoksia viidakon maukkaimmalla mobiilisovelluksella

Jungle Juice Barin mobiilisovelluksella voit tilata juomat ennakkoon, saada makeita kanta-asiakastarjouksia ja nauttia mehuista ja smoothieista ilman jonoja.

Neuvosta vaari
23.02.2022

Chitir Chicken frittailee Eastonissa: nyt syödään kanaa!

Chitir Chicken suosikkiannos taltuuttaa kovemmankin nälän, mutta sopii myös jaettavaksi.

Minun reseptini
12.11.2020

Vuosi vaihtuu – niinkö minäkin?

Haluatko ottaa lentävän lähdön vuoden vaihteen elämänmuutoksiin? YOU-sovellus auttaa ymmärtämään mitä järkeä prosessissa voisi olla.

Parempaan syyniin
30.12.2019

Ei irvistys vaan ihastus – sitruuna maustaa pääsiäismenun

Sitruunainen pääsiäismenu sai täydet pisteet myös perheen pienemmiltä.

Miltä maistui?
15.04.2019

Info

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman säännöt

Sitä itää on Suomen yhteisöllisin kanta-asiakkuusohjelma, joka ilahduttaa yksilön sijasta kokonaista yhteisöä. Jokainen kampanja-ajan asiointikerta Easton Helsingissä kerryttää Sitä itää -pottia, jolla sponsoroidaan äänestyksessä valittua itähelsinkiläistä kehityskohdetta. Sellainen voi olla vaikkapa paikallinen tapahtuma, paikka tai yhteinen toiminta. Parempi Itä-Helsinki ostos kerrallaan!

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman kautta Easton sponsoroi yhteensä kahta kohdetta vuodessa, ja ne voivat olla summaltaan 1000–3000 €. Sitä itää -kohteiden valinta ja lopulta sponsorointi rakentuu kolmen eri vaiheen ympärille: 1. Ehdota 2. Äänestä 3. Asioi. Kuka tahansa saa ehdottaa kehitysideoita, kunhan ne sijaitsevat Itä-Helsingin alueella. Sitä itää -kohteelle annettava tarkka summa määräytyy sen mukaan, kuinka paljon Eastonissa on kampanja-ajankohtana tehty yksittäisiä asiointikäyntejä.

Ehdota

Kuka tahansa voi ehdottaa itähelsinkiläistä kehityskohdetta Eastonin verkkosivujen kautta: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Kohde-ehdotuksia kerätään erillisinä kampanja-aikoina. Ehdotetut kohteet moderoidaan asiattomien julkaisujen eliminoimiseksi ja julkaistaan sivustolla muutaman päivän aikana ehdotuksen jättämisestä. Eastonilla on oikeus jättää kohde julkaisematta, mikäli se kokee sisällön asiaan sopimattomana.

Easton tekee ehdotetuista kohteista esivalinnan seuraavaan vaiheeseen. Valinnan kriteereinä ovat:

  1. Kohde on toteutettavissa kuvatulla summalla
  2. Kohteen toteutukselle on osoitettu selkeä toteuttava taho tai henkilö, ja tältä on saatu alustavasti suostumus hankkeeseen osallistumiselle
  3. Pyydetty kehityssumma vastaa toteutukseen tarvittavaa määrää
  4. Kohde sijaitsee Itä-Helsingin alueella
  5. Kohde auttaa kehittämään paikallista hyvää

Äänestykseen valitaan kolme kohdetta, joihin Easton ottaa yhteyttä henkilökohtaisesti.

Äänestä

Eastonin esivalitseman kolmen kohteen välillä toteutetaan julkinen äänestys Eastonin verkkosivuilla: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Äänestys on käynnissä kahden viikon ajan. Kuka tahansa voi käydä äänestysajanjakson aikana äänestämässä kohdetta yhden kerran. Eniten ääniä saanut kohde pääsee asiointivaiheeseen mukaan.

Asioi

Eniten ääniä saaneelle kohteelle kerrytetään pottia asioimalla Easton Helsingissä neljän viikon välisenä ajankohtana. Jokainen kampanja-ajankohdan aikainen asiointikerta kerryttää pottia saman verran, 1–5 senttiä. Mikäli tavoitesumma saadaan kasaan etuajassa, kerryttäminen lopetetaan aikaisemmin. Jos summasta ei täyty tarpeeksi kohteen toteutumiseen, kampanja ei toteudu.

Summan antaminen kohteille

Varsinainen tuki menee Eastonin markkinointibudjetista sen mukaan, montako asiointia Eastonissa on ajankohdan aikana tehty, eli yksittäisestä ostoksesta ei mene suoraan rahaa kampanjaan.

Äänestyksen voittaneesta kohteesta tehdään Sitä itää -kampanjan jatkomarkkinointia varten lyhyt video tai haastattelu sekä toteutuneesta kohteesta otetaan kuvia. Osa kohteista tulee olemaan esillä Eastonissa sijaitsevassa Sitä itää -galleriassa. Keskolla ja Easton Helsingillä on oikeus hyödyntää Sitä itää -kampanjan aikana tuotettuja materiaaleja muussa markkinoinnissaan.

Kohteeksi valittu kehityskohde tulee toteuttaa kahden kuukauden kuluttua lahjoitussumman saamisesta ja toteuttajatahon on toimitettava suunnitelma sekä kuvat toteutuksesta Easton Helsingille.

Arvonnan säännöt

Arvonnan järjestää Kesko Oyj yhteistyössä Easton Helsinki -kauppakeskuksen kanssa.

 

Easton Helsingin Easton Bravuuri -arvonnassa voi voittaa 50 € -arvoisen K-ryhmän lahjakortin julkaisemalla kuvan omasta bravuuristaan Instagramissa ja lisäämällä kuvatekstiin kampanjan virallisen hashtagin #eastonbravuuri. Lahjakortteja arvotaan yhteensä 10 kpl. Arvonta järjestetään 11.9.–13.10.2017. Arvonta suoritetaan ja voittajat julkaistaan jokaisen viikon perjantaina klo 16. Kaikki perjantaisin 12.00 mennessä Instagrammissa julkaistut kuvat otetaan arvonnassa huomioon.

Osallistumalla arvontaan hyväksyt arvonnan järjestäjän säännöt:
1.Voidaksesi osallistua arvontaan Instagram-tilisi tulee olla julkinen. Arvonnan ikäraja on 13 vuotta. Easton Helsingin työntekijät eivät voi osallistua arvontaan.
2. Arvonnassa otetaan huomioon ainoastaan ne kuvat, jotka on julkaistu kampanja-aikana ja merkitty #eastonbravuuri-hashtagilla
3. Kuvan lähettäjällä tulee olla oikeudet kuvan lähettämiseksi arvontaan. Lähettäjällä on oltava suostumus sekä kuvaajalta että kaikilta kuvassa esiintyviltä henkilöiltä.
4. Arvonnan järjestäjällä on oikeus poimia Instagramista #eastonbravuuri-hashtagilla merkittyjä kuvia ja ohjata ne eastonhelsinki.fi-sivuston someseinälle. Kuvia ei käytetä Eastonin markkinoinnissa tai mainonnassa ilman kuvan ottajan lupaa.
5. Arvonnan voittaja julkaistaan Easton Helsingin Instagramissa: https://www.instagram.com/eastonhelsinki/. Mikäli voittajaa ei tavoiteta 10 päivän sisällä, arvonnan järjestäjällä on oikeus suorittaa voittajan valinta uudestaan.
6. Lahjakortin lunastamiseen sovelletaan lahjakortin sääntöjä. Palkintoa ei voi vaihtaa rahaksi.
7. Arvonnan järjestäjän vastuu rajoittuu näissä säännöissä mainitun palkinnon euromääräiseen arvoon. Arvonnan järjestäjä ei vastaa mahdollisista teknisistä syistä tapahtuneista virhearvonnoista, todetuista väärinkäytöksistä tai teknisestä toimimattomuudesta järjestäjästä tai yhteistyökumppanista riippumattomista syistä. Arvontasivu toimii useimmilla yleisin käytössä olevilla selaimilla.
8. Arvonnan sääntöjen lisäksi osallistujat sitoutuvat noudattamaan Instagramin käyttöehtoja. Instagram ei ole mukana arvonnan järjestämisessä.

Aukioloajat

ma–su 24h

 

Palvelut

Noutopiste

Lastenhoitohuone

Kierrätys

Esteettömyys

Julkinen liikenne

Eastonin K-Citymarketin ruuan noutopiste sijaitsee katutasossa, P1-kerroksessa. Tilaa tuotteet verkkokaupasta ja nouda ne kätevästi ostosten tai kotimatkan lomassa!

Lastenhoitohuone löytyy 1. kerroksen wc -tilojen yhteydestä.

Pullonpalautuspiste löytyy P2-kerroksen keskisisäänkäynnin yhteydestä. Rinki-kierrätyspiste löytyy Gotlanninkadun varrelta.

Taksin pysähdyspaikka sijaitsee katutasossa P1-kerroksen keskimmäisen sisäänkäynnin edessä. Invapysäköintipaikkoja löytyy runsaasti sisäänkäyntien välittömästä läheisyydestä.

Easton sijaitsee hyvien julkisten kulkuyhteyksien varrella. Itäkeskuksen metroasemalta pääset Eastoniin Hansasillan kautta tai esimerkiksi bussilla 97V. Lähimmät bussipysäkit sijaitsevat Kauppakartanonkadulla sekä Meripellontiellä.

Löytötavarat

Löytötavaroita voit kysyä K-Citymarketin asiakaspalvelupisteestä.

 

Sulje