Herttoniemeläisen Annin makramee-töissä punoutuvat yhteen taide ja terapia

Itä-Helsingissä varttunut tekstiilitaiteilija Anni Peltola mietti yrittäjäksi lähtemistä pitkään. Äitiyslomalla käyty makramee-seinävaatetyöpaja muutti elämän kulun. Nyt edellinen työ toimintaterapeuttina on yhdistynyt tekstiilitaiteilijan työhön odottamattomalla tavalla.

”Kuuletteko te tuon rapinan?”, niin luki tekstiviestissä, jonka Johannes luki vaimolleen Anni Peltolalle, 34, ääneen. Kysyjänä oli seinän toisella puolella asuva isännöitsijä, joka halusi tiedustella naapureiltaan näkemystä mahdolliseen hiiriongelmaan. Tekstiviestiin oli helppo vastata, sillä pariskunta tiesi rapinan lähteen. Makramee-töiden tekemisestä lumoutunut Anni oli ripustanut puunoksan olohuoneen seinää vasten ja solminut siinä seinävaatetta jo useamman illan ajan.

–Johannes vastasi naapurille ja kertoi, että minulla on täällä pikku taideprojekti meneillään. Lupasimme vaihtaa seinää, Anni kertoo kolmen vuoden takaisesta hetkestä, joka huvittaa Länsi-Herttoniemessä asuvaa pariskuntaa (kuvassa alla) edelleen.

Nyt, muutamaa vuotta myöhemmin, edesmenneen arkkitehtipariskunta Heikki ja Kaija Sirenin suunnitteleman 1950-luvun rivitaloasunnon yläkerrasta löytyy työhuone, joka on täynnä sileäpintaisia puunoksia, eri värisiä lankoja ja kollaaseja, joissa kyläilijän katse viipyilee pidempään. Seinävaatteiden tekemisestä ei enää synny rapisevaa ääntä, sillä keskeneräiset työt roikkuvat nykyään vaaterekissä. Lankoja käsissään pyörittelevä Anni tunnetaan entisenä toimintaterapeuttina, josta tuli monen mutkan kautta tekstiilitaiteilija.

Tie yrittäjyyteen ei ollut valmiiksi tampattu. Aikoinaan, vielä ennen omaa y-tunnusta, Anni saattoi ostoshetken lomassa kipuilla herttoniemeläisessä tekstiili- ja vaatetusalan tehtaanmyymälässä, joka omalla tavallaan muistutti kävijäänsä siitä, mitä hän oli vailla. Sisäänrakennettu kauneudenkaipuu valtasi mielen.

–Kun menin paikkaan, joka oli täynnä kaikkea kaunista ja ihanaa, inspiraation sijaan tunsin kipua ja tuskaa siitä, kun kaikki muut ihmiset saivat toteuttaa itseään, ja minä en päässyt toteuttamaan sitä tarvetta täysillä.

Tuo tarve on asunut Annin sydämessä lapsesta lähtien. Itä-Helsingin kasvatti uppoutui käsillä tekemiseen jo ala-asteen käsityö- ja kuvaamataidontunneilla. Meni kuitenkin vuosia ennen kuin Anni uskalsi antautua taiteen tekemiselle niin, että välillä sormenpäistä katoaa tunto ja syöminen unohtuu.

Uskomuksia vastaan

Omien sanojensa mukaan duunariperheessä kasvanut nainen piti taidealan yrittäjyyttä pitkään mahdottomana ja aivan liian vaikeana vaihtoehtona. Pään valtasivat uskomukset siitä, että ilman muodollista pätevyyttä ei voi pärjätä. Oma osaaminen oli helppo kyseenalaistaa, kun ovet Taideteolliseen korkeakouluun eivät olleet auenneet edes neljännellä yrittämällä kuvataidelukion ja vaatetusalan perusopintojen jälkeen. Nuorempana Anni työskenteli hetken aikaa pukeutumisen parissa vaatekaupassa.

–Minusta piti tulla vaatesuunnittelija. Se oli se pitkän tähtäimen suunnitelma, mutta putosin aina pääsykokeiden jälkeen. Kaikki itsessäni oleva luovuus katosi siinä hetkessä, kun piti paineen alla rajallisessa ajassa suunnitella jotain tulevan kevään vaatemallistoa.

Pääsykoepettymysten jälkeen tuntui siltä, että oli keksittävä jotain ihan muuta. Anni päätti hakeutua sosiaalialalle, joka oli tullut tutuksi nuorisokodissa työskentelevän isän kautta.

Vaikka työ toimintaterapeuttina nuorten parissa oli antoisaa ja merkityksellistä, siitä puuttui jotakin oleellista. Jotakin sellaista, mikä saa ajantajun hämärtymään ja sytyttää liekin sisimpään. Anni yritti kompensoida asiaa osallistumalla erilaisiin luoviin projekteihin, mutta se oli vain hetkellinen pakokeino, jonka avulla pääsi toteuttamaan itseään edes väliaikaisesti. Lopulta seinä tuli vastaan, ja Anni uupui. Kehon valtasi voimakas ahdistuksen tunne.

–Etsin keinoja toteuttaa itseäni. Auttamistyössä annoin itsestäni enemmän kuin herkällä ihmisellä olisi ollut varaa.  

Samoihin aikoihin ystävät perustivat yrityksiä, ja ajatus omien päivien suunnittelemisesta alkoi viehättää entistä enemmän. Lattialle alkoi ilmestyä unelmakarttoja, jotka viitoittivat tietä eteenpäin.

Koti löytyi Herttoniemestä

Vaadittiin muutto Toukolasta lapsuusmaisemiin Herttoniemeen, äitiysloma ja yksi makramee-seinävaatetyöpaja ennen kuin Anni uskalsi kurkotella kohti omaa intohimoaan. Tukena oli myös pelialalla työskentelevä puoliso, joka kannusti vaimoaan. Etätöissä oleva mies vitsailee olevansa nykyään myös vaimonsa yrityskonsultti ja keittiöpäällikkö. Puolisoa on kiittäminen siitä, että Anni rohkaistui yrittämään.

– Yhtenä päivänä Johannes sanoi, että näytän niin happamalta, että voisin hakea starttirahaa ja ryhtyä yrittäjäksi. Se oli sellaista tunteen- ja järjenvastaista kamppailua. Mietin, voinko jättää päivätyön vain siksi, jotta voin tehdä jotain itsekästä.

Vuonna 2019 kaupparekisteriin lisättiin Mimii Creative -niminen yritys, jonka nimi syntyi vanhasta sisäpiirivitsistä. Annin ja Johanneksen perheessä Mimii tarkoittaa sellaista kurjaa tunnetta tai mutrufiilistä, kun on väsynyt ja saapuu vesisateen runtelemana kotiovelle ja näyttää murheelliselta.

– Jonain sellaisena hetkenä Johannes kysyi minulta aikoinaan ovella, onko minulla sellainen vähän mimii-päivä. Eihän sellaisen jälkeen enää voi olla kovin pahalla mielellä, Anni kertoo olohuoneen nurkassa, jossa säilytetään kodin taiteilijavaunua.

Sen sisältä löytyy kaikenlaista liimapuikoista akryylimaaleihin. Myös perheen tytär, 3-vuotias Elli, on juuri oppinut käyttämään saksia. Äidin ja tyttären yhteiset taiteiluhetket tapahtuvat yleensä ruokapöydän äärellä. Sen jälkeen, kun välineet on kaivettu esiin, saattaa syntyä mitä tahansa. Anni luottaa intuitiiviseen tekemiseen ja sekatekniikkaan, joka on viehättänyt häntä kouluvuosista lähtien. Samaan tekniikkaan luottaa myös tytär, joka saattaa käyttää maalin levittämiseen apuna isänsä pankkikorttia.

– Istumme usein iltaisin maalaamassa ja piirtämässä. Käyn jatkuvaa kamppailua sellaista perinteistä naiseuden roolia vastaan ja mietin, voiko äiti olla bisneshenkinen. Tunnen syyllisyyttä siitä, että minulla niin suuri intohimon kohde, jota en malta jättää. Toisaalta haluan näyttää lapselleni mallia, että asioita voi tavoitella, ja elämässä voi tehdä mitä vaan, jos sitä haluaa tarpeeksi paljon.

Elämänkaari seinävaatteissa

Kun Anni esittelee tekemiään taidekortteja, niiden värivalinnat ja kuvat herättävät katsojassa välittömän ihastuksen ja kysymyksen siitä, miksei vastaavanlaista taidetta hyödynnetä paremmin esimerkiksi sosiaalityössä, jossa kuvakortit tulevat yleensä suoraan kaupasta, eivät taiteilijalta. Kaikki eivät aina tiedosta sitä, mikä erottaa taiteen halvasta tusinasomisteesta. Torimummo voi myydä villasukkia lankojen hinnalla, mutta yrittäjänä työskentelevä taiteilija joutuu samalla logiikalla perikatoon.

Nykyisessä työssään yrittäjänä Anni pohjaa tekemisensä vahvasti taustaansa. Se on myös vahvuus, joka erottaa hänet muista alan tekijöistä.

Ryhmätyöskentelytaidot ja kurssit ovat tekstiilitaiteilijalle tuttuja juttuja. Kaiken pohjalla piilee halu auttaa ihmisiä. Sen takia Anni on muun muassa luonut taidepalvelun, jossa asiakas voi tilata häneltä uniikin seinävaatteen, joka räätälöidään asiakkaan elämänkaaren mukaan. Tällaisia töitä yrittäjä on luonut esimerkiksi isänsä kuoleman jälkeistä surutyötä tehneelle sekä lahjaksi hääparille.

– Lopputuloksena syntyy seinävaate, jonka menen näyttämään asiakkaan luo teekupin äärelle. Sitten käymme läpi, mitä asioita langat symboloivat.

Taideprosessi menee usein ihon alle sekä asiakkaalla että taiteilijalla, ja usein töiden äärellä itketään yhdessä. Palveluni myötä toimintaterapia kulkee yhä matkassani mukana.

Trendikkäät makramee-työt tunnetaan uniikeista oksista, jotka ovat valloittaneet myös Annin ja Johanneksen kodin. Persoonallisissa tilaustöissä jo oksan löytöpaikalla voi olla suuri merkitys. Vaikka Anni on matkustanut oksan perässä jopa Suomenlinnaan, sopivia yksilöitä on kannettu sylikaupalla kotiin myös lähiseuduilta. Herttoniemen tienoon pikkupojat hyödyntävät lehmusten kauneutta tosin aivan toisella tavalla.

– Viime viikolla vein Oravapuiston leikkipuiston laidalta pari oksaa, joita lapset olivat varmaan käyttäneet majaleikeissään, Anni nauraa.

Annin vinkit niille, jotka kaipaavat arkeensa käsillä tekemistä:

• Sekatekniikka on sallivaa. Esimerkiksi taidepäiväkirjan tai unelmakartan tekemisen voi aloittaa millä tahansa kotoa löytyvällä esineelle, kuten saksilla ja aikakauslehdillä.
• Makramee-työt on helppo aloittaa. Jos löytää kivan oksan ja hankkii joustamatonta puuvillanarua, niin alkuun pääsee etsimällä opetusvideoita vaikka YouTubesta.
• Kädet voi laittaa myös multaan, ja vaihtaa kodin viherkasveille uusi kasvualusta. Yksi vaihtoehto on kasvattaa taimia.