Hurjana pidetty hauki on hyvä ruokakala

Hei, takki auki, täältä tulee hauki, laulaa Mariska, ja miksipä ei. Onhan hauki mitä mainioin ruokakala, joka ui luontevasti niin kattilassa kuin suomalaisessa mytologiassakin.

Petokalana tunnetulla hauella on tärkeä paikkansa suomalaisissa perinteissä ja uskomuksissa aina shamaanisia menoja myöten. Haen on uskottu pystyvän uimaan elävien ja kuolleiden maailman välillä ja monissa taikamenoissa hauen luut olivat merkittävässä roolissa. Kalevalassa Väinämöinen soitteli hauen leukaluusta veisteltyä kanteletta, joka nähtiin henkisen rikkauden lähteenä.

Hauen solakka vartalo, pidentyneet leuat ja 700 neulanterävää hammasta kertovatkin tehokkaasta petoeläimestä. Elinvoimainen, makeissa vesissä viihtyvä hauki uiskentelee ravintoketjunsa huipulla, eikä sillä kalastajien lisäksi juuri ole vihollisia. Ravintonsa hauki nauttii opportunistisesti saatavuuden mukaan syöden suihinsa toisinaan myös pienempiä lajitovereitaan, eivätkä tarinat uimareissuilla olleiden ihmistenkään kimppuun hyökänneistä hauista ole tavattomia. Sameissa vesissä uiskennellessaan hauki ei nimittäin välttämättä huomaa iskeneensä kiinni turhankin suureen suupalaan. Luonnossa hauet voivat elää jopa 30-vuotiaiksi.

 Yllätä perhe ja ystävät haukipihveillä

Kotimainen hauki on hyvä ja helppo valinta arkipöytään. Erityisen arvostettu hauki on ranskalaisessa keittiössä, mutta oman kokemukseni mukaan se sopii hyvin myös suomalaisiin arkiherkkuihin. Esimerkiksi maukkailla haukipihveillä yllätät koko perheen, ja vaikka lounasvieraatkin. Kalamassa on helppo paistaa nopeasti pannulla pihveiksi, tai uunissa murekkeeksi. Paistoksen voi maustaa maustetulla kermalla tai kevennettynä syödä semmoisenaan. Kun ostat kalan palvelutiskistämme kalamestareidemme jauhamana, eivät melko piikikkään hauen ruodotkaan ole haitaksi.

Seuraksi makoisaa parsakaalipaistosta

Haukipihvien seurana toimii parsakaalista valmistettva lisuke, joka meillä on noussut koko perheen suosikiksi. Paloittele parsakaalit vuokaan ja ripottele päälle kevyesti oliiviöljyä, suolaa ja pippuria. Maun mukaan pinnalle sopii myös juusto – mielestäni mitä vahvempi aromi, sitä parempi. Paista ruoka 225 asteessa 20 minuuttia, jolloin parsakaalit jäävät sopivan napakaksi purtavaksi.

Kalapihvien kaverina toimivat hyvin myös peruna ja keitetyt kanamunat, vaikkapa valkokastikkeen kera.

  Lisää hyviä ideoita saat täältä:

https://www.k-ruoka.fi/reseptit/kalamurekelettuset

https://www.k-ruoka.fi/reseptit/helppo-kalamureke

Anna Väre

Anna Väre

Anna Väre on vapaa toimittaja, copywriter ja Eastorin toimituspäällikkö, joka Hyllyjen välissä -blogissaan kohtaa ihmisiä ja ilmiöitä Eastonissa ja sen ympärillä. Minun reseptini -juttusarjassa sukelletaan annosten ja asioiden ytimeen ja jaetaan vinkkejä parempaan arkeen.

Aiheeseen liittyen

Kontulan legendaarinen kalastaja tuntee Itä-Helsingin kuin vapansa

Lähiötarinat tunteva itähelsinkiläinen kalastusopas Mika Vornanen on yksi Suomen tunnetummista hauenkalastajista.

Summeri soikoon!
17.02.2023

Syrjitty särki ui verkkoon säilykkeenä ja muuttuu herkulliseksi kalapelliksi

Järki Särki -kalasäilykkeet ovat näppärä ja elologinen kalavalmiste, josta syntyy maistuva kalapelti uunissa.

Miltä maistui?
01.04.2022

Höyryävä lohikiusaus kampittaa harmauden ja kutsuu herkuttelemaan

Helpon, maukkaan ja terveellisen lohikiusauksen maustavat valkosipuli, sitruuna ja fenkoli.

Miltä maistui?
24.11.2021

Karkki vai kepponen – Halloween on jo ovella!

Veikeästä halloweenin kurpitsanaamasta saa samalla ihanan kurpitsasosekeiton tai vaikka karjalanpaistin juureksilla. Kokeile näillä resepteillä!

Kauppiaan taikakaappi
30.10.2020

Info

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman säännöt

Sitä itää on Suomen yhteisöllisin kanta-asiakkuusohjelma, joka ilahduttaa yksilön sijasta kokonaista yhteisöä. Jokainen kampanja-ajan asiointikerta Easton Helsingissä kerryttää Sitä itää -pottia, jolla sponsoroidaan äänestyksessä valittua itähelsinkiläistä kehityskohdetta. Sellainen voi olla vaikkapa paikallinen tapahtuma, paikka tai yhteinen toiminta. Parempi Itä-Helsinki ostos kerrallaan!

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman kautta Easton sponsoroi yhteensä kahta kohdetta vuodessa, ja ne voivat olla summaltaan 1000–3000 €. Sitä itää -kohteiden valinta ja lopulta sponsorointi rakentuu kolmen eri vaiheen ympärille: 1. Ehdota 2. Äänestä 3. Asioi. Kuka tahansa saa ehdottaa kehitysideoita, kunhan ne sijaitsevat Itä-Helsingin alueella. Sitä itää -kohteelle annettava tarkka summa määräytyy sen mukaan, kuinka paljon Eastonissa on kampanja-ajankohtana tehty yksittäisiä asiointikäyntejä.

Ehdota

Kuka tahansa voi ehdottaa itähelsinkiläistä kehityskohdetta Eastonin verkkosivujen kautta: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Kohde-ehdotuksia kerätään erillisinä kampanja-aikoina. Ehdotetut kohteet moderoidaan asiattomien julkaisujen eliminoimiseksi ja julkaistaan sivustolla muutaman päivän aikana ehdotuksen jättämisestä. Eastonilla on oikeus jättää kohde julkaisematta, mikäli se kokee sisällön asiaan sopimattomana.

Easton tekee ehdotetuista kohteista esivalinnan seuraavaan vaiheeseen. Valinnan kriteereinä ovat:

  1. Kohde on toteutettavissa kuvatulla summalla
  2. Kohteen toteutukselle on osoitettu selkeä toteuttava taho tai henkilö, ja tältä on saatu alustavasti suostumus hankkeeseen osallistumiselle
  3. Pyydetty kehityssumma vastaa toteutukseen tarvittavaa määrää
  4. Kohde sijaitsee Itä-Helsingin alueella
  5. Kohde auttaa kehittämään paikallista hyvää

Äänestykseen valitaan kolme kohdetta, joihin Easton ottaa yhteyttä henkilökohtaisesti.

Äänestä

Eastonin esivalitseman kolmen kohteen välillä toteutetaan julkinen äänestys Eastonin verkkosivuilla: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Äänestys on käynnissä kahden viikon ajan. Kuka tahansa voi käydä äänestysajanjakson aikana äänestämässä kohdetta yhden kerran. Eniten ääniä saanut kohde pääsee asiointivaiheeseen mukaan.

Asioi

Eniten ääniä saaneelle kohteelle kerrytetään pottia asioimalla Easton Helsingissä neljän viikon välisenä ajankohtana. Jokainen kampanja-ajankohdan aikainen asiointikerta kerryttää pottia saman verran, 1–5 senttiä. Mikäli tavoitesumma saadaan kasaan etuajassa, kerryttäminen lopetetaan aikaisemmin. Jos summasta ei täyty tarpeeksi kohteen toteutumiseen, kampanja ei toteudu.

Summan antaminen kohteille

Varsinainen tuki menee Eastonin markkinointibudjetista sen mukaan, montako asiointia Eastonissa on ajankohdan aikana tehty, eli yksittäisestä ostoksesta ei mene suoraan rahaa kampanjaan.

Äänestyksen voittaneesta kohteesta tehdään Sitä itää -kampanjan jatkomarkkinointia varten lyhyt video tai haastattelu sekä toteutuneesta kohteesta otetaan kuvia. Osa kohteista tulee olemaan esillä Eastonissa sijaitsevassa Sitä itää -galleriassa. Keskolla ja Easton Helsingillä on oikeus hyödyntää Sitä itää -kampanjan aikana tuotettuja materiaaleja muussa markkinoinnissaan.

Kohteeksi valittu kehityskohde tulee toteuttaa kahden kuukauden kuluttua lahjoitussumman saamisesta ja toteuttajatahon on toimitettava suunnitelma sekä kuvat toteutuksesta Easton Helsingille.

Arvonnan säännöt

Arvonnan järjestää Kesko Oyj yhteistyössä Easton Helsinki -kauppakeskuksen kanssa.

 

Easton Helsingin Easton Bravuuri -arvonnassa voi voittaa 50 € -arvoisen K-ryhmän lahjakortin julkaisemalla kuvan omasta bravuuristaan Instagramissa ja lisäämällä kuvatekstiin kampanjan virallisen hashtagin #eastonbravuuri. Lahjakortteja arvotaan yhteensä 10 kpl. Arvonta järjestetään 11.9.–13.10.2017. Arvonta suoritetaan ja voittajat julkaistaan jokaisen viikon perjantaina klo 16. Kaikki perjantaisin 12.00 mennessä Instagrammissa julkaistut kuvat otetaan arvonnassa huomioon.

Osallistumalla arvontaan hyväksyt arvonnan järjestäjän säännöt:
1.Voidaksesi osallistua arvontaan Instagram-tilisi tulee olla julkinen. Arvonnan ikäraja on 13 vuotta. Easton Helsingin työntekijät eivät voi osallistua arvontaan.
2. Arvonnassa otetaan huomioon ainoastaan ne kuvat, jotka on julkaistu kampanja-aikana ja merkitty #eastonbravuuri-hashtagilla
3. Kuvan lähettäjällä tulee olla oikeudet kuvan lähettämiseksi arvontaan. Lähettäjällä on oltava suostumus sekä kuvaajalta että kaikilta kuvassa esiintyviltä henkilöiltä.
4. Arvonnan järjestäjällä on oikeus poimia Instagramista #eastonbravuuri-hashtagilla merkittyjä kuvia ja ohjata ne eastonhelsinki.fi-sivuston someseinälle. Kuvia ei käytetä Eastonin markkinoinnissa tai mainonnassa ilman kuvan ottajan lupaa.
5. Arvonnan voittaja julkaistaan Easton Helsingin Instagramissa: https://www.instagram.com/eastonhelsinki/. Mikäli voittajaa ei tavoiteta 10 päivän sisällä, arvonnan järjestäjällä on oikeus suorittaa voittajan valinta uudestaan.
6. Lahjakortin lunastamiseen sovelletaan lahjakortin sääntöjä. Palkintoa ei voi vaihtaa rahaksi.
7. Arvonnan järjestäjän vastuu rajoittuu näissä säännöissä mainitun palkinnon euromääräiseen arvoon. Arvonnan järjestäjä ei vastaa mahdollisista teknisistä syistä tapahtuneista virhearvonnoista, todetuista väärinkäytöksistä tai teknisestä toimimattomuudesta järjestäjästä tai yhteistyökumppanista riippumattomista syistä. Arvontasivu toimii useimmilla yleisin käytössä olevilla selaimilla.
8. Arvonnan sääntöjen lisäksi osallistujat sitoutuvat noudattamaan Instagramin käyttöehtoja. Instagram ei ole mukana arvonnan järjestämisessä.

Aukioloajat

ma–su 24h

 

Palvelut

Noutopiste

Lastenhoitohuone

Kierrätys

Esteettömyys

Julkinen liikenne

Eastonin K-Citymarketin ruuan noutopiste sijaitsee katutasossa, P1-kerroksessa. Tilaa tuotteet verkkokaupasta ja nouda ne kätevästi ostosten tai kotimatkan lomassa!

Lastenhoitohuone löytyy 1. kerroksen wc -tilojen yhteydestä.

Pullonpalautuspiste löytyy P2-kerroksen keskisisäänkäynnin yhteydestä. Rinki-kierrätyspiste löytyy Gotlanninkadun varrelta.

Taksin pysähdyspaikka sijaitsee katutasossa P1-kerroksen keskimmäisen sisäänkäynnin edessä. Invapysäköintipaikkoja löytyy runsaasti sisäänkäyntien välittömästä läheisyydestä.

Easton sijaitsee hyvien julkisten kulkuyhteyksien varrella. Itäkeskuksen metroasemalta pääset Eastoniin Hansasillan kautta tai esimerkiksi bussilla 97V. Lähimmät bussipysäkit sijaitsevat Kauppakartanonkadulla sekä Meripellontiellä.

Löytötavarat

Löytötavaroita voit kysyä K-Citymarketin asiakaspalvelupisteestä.

 

Sulje