Iltavillit ovat koiratalouden laatuaikaa

Koiranpennun omistajana on mielenkiintoista seurata pennun kasvua ja persoonan kehitystä. Ensin tuli puremisvaihe, sitten jäätymisvaihe ja nyt meneillään on vauhdikas nuuskimis- ja sinkoiluvaihe. 

Neljän kuukauden ikäinen amstaffin pentu on huvittavaa seuraa etenkin iltavilli-kohtauksen iskiessä. Silloin pentu sinkoilee hirveää vauhtia ympäri asuntoa, ja sisään ja ulos. Yleensä jokin lelu, tai koiran kannalta parhaassa tapauksessa kenkä suussaan välttyen kuin ihmeen kaupalla telomasta itseään. Pienistä kolahduksista höyrypäinen pentu ei ole moksiskaan. Noin vartin riehuttuaan Love nukahtaa sohvalle lähes seisaaltaan.

Muutaman kuukauden aikana olen ehtinyt koiranomistajana, tai Loven palvelijana (miten tuon nyt haluaa muotoilla) oppia muutamia juttuja: koiraan menee hirveästi rahaa, mutta koira on perheenjäsen, jonka arvoa ei voi mitata rahassa. Koira opettaa kärsivällisyyttä, pitkäjänteisyyttä ja hetkessä olemista. Koiran kanssa tarvitsee huumorintajua, eikä pienestä sotkusta kannata välittää.

Sitten on tietenkin käytännön taso. Koira oppii monia juttuja, mutta ei kerrasta. On jaksettava toistaa. Paitsi rakas ystävä, koira on siis myös mahtava elämäntaitovalmentaja.

 Lapset heikkoutena

Loven kanssa kärsivällisyys pääsee testiin erityisesti hihnakävelyä harjoitellessa. Viimeiset viikot ulkoilua on rytmittänyt jäätymisvaihe. Kun horisontissa näkyy ihminen tai eläin, Love jäätyy paikalleen tuijottamaan sitä. Välillä tuijotetaan myös autoa, roskista tai kottikärryjä. Pienelle tyypille, jolle kaikki on uutta, maailmassa todella riittää ihmettelemistä.

Hitaan ja nykivän etenemisen lisäksi yksi hihnaharjoittelun arkihaasteista suloisen koiranpennun kanssa ovat tuntemattomat ihmiset, joiden on pakko päästä koskemaan pentua. Love haluaa moikata kaikkia, mutta sen suurin heikkous ovat lapset, jotka lähestyvät pentua kädet ojossa kiljuen. Samaa tekevät kyllä aikuisetkin.

Ongelma tässä on, että jos pennulle opettaa että se saa innosta hyppien moikata kaikkia ihmisiä, on tapaa vaikeampi kitkeä pois kun se pian kasvaa aikuiseen kokoonsa, mutta on henkisesti yhä ihan kakara.

Pitääkö kaikkia moikata?

Se, saako koira moikata vastaantulevia koiria hihnassa ollessaan, tuntuu olevan kiivas keskustelunaihe koiraihmisten keskuudessa. Moni koiraihminen ajattelee, että hihnassa ollessaan koirien on vaikeaa puhua viestiä toisilleen esimerkiksi tilannetta rauhoittavilla signaaleilla.

 Koiratiheällä kaupunkiasuinalueella kohtaamisia on silti vaikea välttää. Mustin ja Mirrin eläinkouluttaja ja käytösneuvoja Hanna Valkilan mukaan kaupunkikoirat tarvitsevat sekä ohittamisen että tervehtimisen taitoja. Hänestä koirien on täysin mahdollista oppia molemmat.

– Ohittamista varten koiralle olisi hyvä opettaa katsekontaktissa vierellä kulkeminen. Tällöin koira palkitaan namilla kun taas moikattaessa palkintona on toisen luo pääseminen. Tervehtiminen tapahtuu luvalla esimerkiksi istumisen ja rauhoittumisen jälkeen. Kun koirat lähestyvät toisiaan, on tärkeää seurata niiden elekieltä ja käyttäytymistä sekä jutella ensin vieraan koiran omistajan kanssa. Jos vastaantuleva koira vaikuttaa vihaiselta tai pelokkaalta, on aina parempi vaihtoehto mennä vain ohi, Hanna sanoo.

Koirakin kaipaa omaa tilaa

Love suhtautuu muihin koiriin aina tosi ystävällisesti, mutta ohittamisen harjoittelussa on vielä tekemistä. Helpoiten harjoittelu onnistuu isossa puistossa, jossa muihin kulkijoihin on helppo pitää etäisyyttä ja lyhentää välimatkaa sitten kun harjoitus alkaa sujua.

Tällä hetkellä ihmisten lisäksi myös ympäristö kiinnostaa Lovea niin kun uusi ympäristö että jokainen heinänkorsi pitää nuuskutella huolella. Nuuskimisvaiheen myötä jäätyminen on jo hieman vähentynyt ja tilalle on tulossa hullu säntäily puskasta toiseen. Hah.

Kotoa lähtemisen lisäksi olemme harjoitelleet yksinoloa. Koska hainsuulla varustettu pikkupiraija voi helposti laittaa paikat remonttiin, hankimme Lovelle pentuaitauksen yksinoloa varten. Jykevä, 90 cm korkea aitaus ei todellakaan ole mikään kodin kaunistus ja aluksi jopa vastustin sitä, koska se todella sattuu silmään. Myös Loven lukitseminen tämän rumiluksen syövereihin tuntui ensin väärältä.

No, tämä olikin itselleni vaikeampi nakki. Love on tykästynyt aitaukseensa eikä yhtään vastusta sinne jäämistä. Ensimmäisellä kerralla se uikutti hieman, mutta kun tulin kotiin, se istui aitauksessa rauhallisena. Vaikka Loven lempipaikka on sohvalla, menee se silti toisinaan oman mökkinsä nukkumaan tai mussuttamaan mitä milloinkin.

Hanna mukaan aitaukset ja pentuporteilla rajatut tilat tuovat koiralle turvallisuudentunnetta ja siten helpottavat sen yksin olemista.

– Koira näkee aitauksen turvatilana, jonka sisällä kaikki on tuttua ja turvallista. Kun lähden kotoa, rajaan koirani pentuvaiheessa yhteen huoneeseen ja peitän ulkoa tulevat äänet Ylen puhekanavalla.

Ei numeroa menoista

Koska koira on sosiaalinen laumaeläin, joka ei varsinaisesti viihdy yksin, yksinoloharjoiteluun kannattaa todella panostaa pennusta alkaen.

– Omasta tulemisesta ja menemisestä ei koskaan saisi tehdä numeroa. Ei siis kannata voivotella koiran yksin jäämistä tai tehdä bileitä siitä että tulee kotiin. Parempi on että toimii mahdollisimman eleettömästi. Yksin jäämistä kannattaa harjoitella ahkerasti ja lisätä yksinoloaikaa vähän kerrallaan. Puutteellisesti toteutettu harjoittelu voi myöhemmin kostautua eroahdistuksen puhkeamisena. Ennen yksin jäämistä pennulle kannattaa tarjota liikunnan iloa ja hetki aivojumppaa. Koiralle voi myös jättää jotakin taatusti turvallista pureskeltavaa.

Love tykkää mutustella muun muassa possun korvia ja kalkkunankauloja, mutta erityisen hyvin toimii kong-aktivointilelu, jota syödessään koiran tulee käyttää sekä päätään että leukojaan.

– Koiralle on luonteenomaista metsästää ja etsiä itse ruokansa. Siten hyvä tapa ruokintaan on viskata iltaruoka nurmikolle koiran etsittäväksi, Hanna vinkkaa.

Lue lisää koiran elekielestä, aktivointileluista ja koiran aktivoinnista ja yksinolon harjoittelusta. 

 

Anna Väre

Anna Väre

Anna Väre on vapaa toimittaja, copywriter ja Eastorin toimituspäällikkö, joka Hyllyjen välissä -blogissaan kohtaa ihmisiä ja ilmiöitä Eastonissa ja sen ympärillä. Minun reseptini -juttusarjassa sukelletaan annosten ja asioiden ytimeen ja jaetaan vinkkejä parempaan arkeen.

Aiheeseen liittyen

Palvelemme tälläkin viikolla 24/7

Kauppakeskus Easton on auki 24h vuorokaudessa.

Yleinen
30.01.2024

Mitä lahjaksi lapselle? – Tässä joulun parhaat lahjaideat Eastonista

Kauppakeskuspäällikkömme Olli ideoi lahjavinkkejä monen ikäisille lapsille ja eri kukkarolle – kaikki Eastonista.

Hyllyjen välissä
07.12.2023

Massia itään! Äänestä Itä-Helsingin parasta toimijaa!

Sitä itää -äänestyksemme on käynnissä. Äänestä suosikkiasi Itä-Helsingin ykköstoimijaksi.

Sitä itää
21.11.2023

Seniori voi ylläpitää terveyttään rokotuksilla

Seniori-iässä vastustukyky heikkenee, mikä altistaa monenlaisille sairauksille. Eastonin Rokotepalvelusta saat terveyttä edistävät rokotteet ilman ajanvarausta.

Yleinen
06.12.2022

Info

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman säännöt

Sitä itää on Suomen yhteisöllisin kanta-asiakkuusohjelma, joka ilahduttaa yksilön sijasta kokonaista yhteisöä. Jokainen kampanja-ajan asiointikerta Easton Helsingissä kerryttää Sitä itää -pottia, jolla sponsoroidaan äänestyksessä valittua itähelsinkiläistä kehityskohdetta. Sellainen voi olla vaikkapa paikallinen tapahtuma, paikka tai yhteinen toiminta. Parempi Itä-Helsinki ostos kerrallaan!

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman kautta Easton sponsoroi yhteensä kahta kohdetta vuodessa, ja ne voivat olla summaltaan 1000–3000 €. Sitä itää -kohteiden valinta ja lopulta sponsorointi rakentuu kolmen eri vaiheen ympärille: 1. Ehdota 2. Äänestä 3. Asioi. Kuka tahansa saa ehdottaa kehitysideoita, kunhan ne sijaitsevat Itä-Helsingin alueella. Sitä itää -kohteelle annettava tarkka summa määräytyy sen mukaan, kuinka paljon Eastonissa on kampanja-ajankohtana tehty yksittäisiä asiointikäyntejä.

Ehdota

Kuka tahansa voi ehdottaa itähelsinkiläistä kehityskohdetta Eastonin verkkosivujen kautta: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Kohde-ehdotuksia kerätään erillisinä kampanja-aikoina. Ehdotetut kohteet moderoidaan asiattomien julkaisujen eliminoimiseksi ja julkaistaan sivustolla muutaman päivän aikana ehdotuksen jättämisestä. Eastonilla on oikeus jättää kohde julkaisematta, mikäli se kokee sisällön asiaan sopimattomana.

Easton tekee ehdotetuista kohteista esivalinnan seuraavaan vaiheeseen. Valinnan kriteereinä ovat:

  1. Kohde on toteutettavissa kuvatulla summalla
  2. Kohteen toteutukselle on osoitettu selkeä toteuttava taho tai henkilö, ja tältä on saatu alustavasti suostumus hankkeeseen osallistumiselle
  3. Pyydetty kehityssumma vastaa toteutukseen tarvittavaa määrää
  4. Kohde sijaitsee Itä-Helsingin alueella
  5. Kohde auttaa kehittämään paikallista hyvää

Äänestykseen valitaan kolme kohdetta, joihin Easton ottaa yhteyttä henkilökohtaisesti.

Äänestä

Eastonin esivalitseman kolmen kohteen välillä toteutetaan julkinen äänestys Eastonin verkkosivuilla: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Äänestys on käynnissä kahden viikon ajan. Kuka tahansa voi käydä äänestysajanjakson aikana äänestämässä kohdetta yhden kerran. Eniten ääniä saanut kohde pääsee asiointivaiheeseen mukaan.

Asioi

Eniten ääniä saaneelle kohteelle kerrytetään pottia asioimalla Easton Helsingissä neljän viikon välisenä ajankohtana. Jokainen kampanja-ajankohdan aikainen asiointikerta kerryttää pottia saman verran, 1–5 senttiä. Mikäli tavoitesumma saadaan kasaan etuajassa, kerryttäminen lopetetaan aikaisemmin. Jos summasta ei täyty tarpeeksi kohteen toteutumiseen, kampanja ei toteudu.

Summan antaminen kohteille

Varsinainen tuki menee Eastonin markkinointibudjetista sen mukaan, montako asiointia Eastonissa on ajankohdan aikana tehty, eli yksittäisestä ostoksesta ei mene suoraan rahaa kampanjaan.

Äänestyksen voittaneesta kohteesta tehdään Sitä itää -kampanjan jatkomarkkinointia varten lyhyt video tai haastattelu sekä toteutuneesta kohteesta otetaan kuvia. Osa kohteista tulee olemaan esillä Eastonissa sijaitsevassa Sitä itää -galleriassa. Keskolla ja Easton Helsingillä on oikeus hyödyntää Sitä itää -kampanjan aikana tuotettuja materiaaleja muussa markkinoinnissaan.

Kohteeksi valittu kehityskohde tulee toteuttaa kahden kuukauden kuluttua lahjoitussumman saamisesta ja toteuttajatahon on toimitettava suunnitelma sekä kuvat toteutuksesta Easton Helsingille.

Arvonnan säännöt

Arvonnan järjestää Kesko Oyj yhteistyössä Easton Helsinki -kauppakeskuksen kanssa.

 

Easton Helsingin Easton Bravuuri -arvonnassa voi voittaa 50 € -arvoisen K-ryhmän lahjakortin julkaisemalla kuvan omasta bravuuristaan Instagramissa ja lisäämällä kuvatekstiin kampanjan virallisen hashtagin #eastonbravuuri. Lahjakortteja arvotaan yhteensä 10 kpl. Arvonta järjestetään 11.9.–13.10.2017. Arvonta suoritetaan ja voittajat julkaistaan jokaisen viikon perjantaina klo 16. Kaikki perjantaisin 12.00 mennessä Instagrammissa julkaistut kuvat otetaan arvonnassa huomioon.

Osallistumalla arvontaan hyväksyt arvonnan järjestäjän säännöt:
1.Voidaksesi osallistua arvontaan Instagram-tilisi tulee olla julkinen. Arvonnan ikäraja on 13 vuotta. Easton Helsingin työntekijät eivät voi osallistua arvontaan.
2. Arvonnassa otetaan huomioon ainoastaan ne kuvat, jotka on julkaistu kampanja-aikana ja merkitty #eastonbravuuri-hashtagilla
3. Kuvan lähettäjällä tulee olla oikeudet kuvan lähettämiseksi arvontaan. Lähettäjällä on oltava suostumus sekä kuvaajalta että kaikilta kuvassa esiintyviltä henkilöiltä.
4. Arvonnan järjestäjällä on oikeus poimia Instagramista #eastonbravuuri-hashtagilla merkittyjä kuvia ja ohjata ne eastonhelsinki.fi-sivuston someseinälle. Kuvia ei käytetä Eastonin markkinoinnissa tai mainonnassa ilman kuvan ottajan lupaa.
5. Arvonnan voittaja julkaistaan Easton Helsingin Instagramissa: https://www.instagram.com/eastonhelsinki/. Mikäli voittajaa ei tavoiteta 10 päivän sisällä, arvonnan järjestäjällä on oikeus suorittaa voittajan valinta uudestaan.
6. Lahjakortin lunastamiseen sovelletaan lahjakortin sääntöjä. Palkintoa ei voi vaihtaa rahaksi.
7. Arvonnan järjestäjän vastuu rajoittuu näissä säännöissä mainitun palkinnon euromääräiseen arvoon. Arvonnan järjestäjä ei vastaa mahdollisista teknisistä syistä tapahtuneista virhearvonnoista, todetuista väärinkäytöksistä tai teknisestä toimimattomuudesta järjestäjästä tai yhteistyökumppanista riippumattomista syistä. Arvontasivu toimii useimmilla yleisin käytössä olevilla selaimilla.
8. Arvonnan sääntöjen lisäksi osallistujat sitoutuvat noudattamaan Instagramin käyttöehtoja. Instagram ei ole mukana arvonnan järjestämisessä.

Aukioloajat

ma–su 24h

 

Palvelut

Noutopiste

Lastenhoitohuone

Kierrätys

Esteettömyys

Julkinen liikenne

Eastonin K-Citymarketin ruuan noutopiste sijaitsee katutasossa, P1-kerroksessa. Tilaa tuotteet verkkokaupasta ja nouda ne kätevästi ostosten tai kotimatkan lomassa!

Lastenhoitohuone löytyy 1. kerroksen wc -tilojen yhteydestä.

Pullonpalautuspiste löytyy P2-kerroksen keskisisäänkäynnin yhteydestä. Rinki-kierrätyspiste löytyy Gotlanninkadun varrelta.

Taksin pysähdyspaikka sijaitsee katutasossa P1-kerroksen keskimmäisen sisäänkäynnin edessä. Invapysäköintipaikkoja löytyy runsaasti sisäänkäyntien välittömästä läheisyydestä.

Easton sijaitsee hyvien julkisten kulkuyhteyksien varrella. Itäkeskuksen metroasemalta pääset Eastoniin Hansasillan kautta tai esimerkiksi bussilla 97V. Lähimmät bussipysäkit sijaitsevat Kauppakartanonkadulla sekä Meripellontiellä.

Löytötavarat

Löytötavaroita voit kysyä K-Citymarketin asiakaspalvelupisteestä.

 

Sulje