Iltavillit ovat koiratalouden laatuaikaa

Koiranpennun omistajana on mielenkiintoista seurata pennun kasvua ja persoonan kehitystä. Ensin tuli puremisvaihe, sitten jäätymisvaihe ja nyt meneillään on vauhdikas nuuskimis- ja sinkoiluvaihe. 

Neljän kuukauden ikäinen amstaffin pentu on huvittavaa seuraa etenkin iltavilli-kohtauksen iskiessä. Silloin pentu sinkoilee hirveää vauhtia ympäri asuntoa, ja sisään ja ulos. Yleensä jokin lelu, tai koiran kannalta parhaassa tapauksessa kenkä suussaan välttyen kuin ihmeen kaupalla telomasta itseään. Pienistä kolahduksista höyrypäinen pentu ei ole moksiskaan. Noin vartin riehuttuaan Love nukahtaa sohvalle lähes seisaaltaan.

Muutaman kuukauden aikana olen ehtinyt koiranomistajana, tai Loven palvelijana (miten tuon nyt haluaa muotoilla) oppia muutamia juttuja: koiraan menee hirveästi rahaa, mutta koira on perheenjäsen, jonka arvoa ei voi mitata rahassa. Koira opettaa kärsivällisyyttä, pitkäjänteisyyttä ja hetkessä olemista. Koiran kanssa tarvitsee huumorintajua, eikä pienestä sotkusta kannata välittää.

Sitten on tietenkin käytännön taso. Koira oppii monia juttuja, mutta ei kerrasta. On jaksettava toistaa. Paitsi rakas ystävä, koira on siis myös mahtava elämäntaitovalmentaja.

 Lapset heikkoutena

Loven kanssa kärsivällisyys pääsee testiin erityisesti hihnakävelyä harjoitellessa. Viimeiset viikot ulkoilua on rytmittänyt jäätymisvaihe. Kun horisontissa näkyy ihminen tai eläin, Love jäätyy paikalleen tuijottamaan sitä. Välillä tuijotetaan myös autoa, roskista tai kottikärryjä. Pienelle tyypille, jolle kaikki on uutta, maailmassa todella riittää ihmettelemistä.

Hitaan ja nykivän etenemisen lisäksi yksi hihnaharjoittelun arkihaasteista suloisen koiranpennun kanssa ovat tuntemattomat ihmiset, joiden on pakko päästä koskemaan pentua. Love haluaa moikata kaikkia, mutta sen suurin heikkous ovat lapset, jotka lähestyvät pentua kädet ojossa kiljuen. Samaa tekevät kyllä aikuisetkin.

Ongelma tässä on, että jos pennulle opettaa että se saa innosta hyppien moikata kaikkia ihmisiä, on tapaa vaikeampi kitkeä pois kun se pian kasvaa aikuiseen kokoonsa, mutta on henkisesti yhä ihan kakara.

Pitääkö kaikkia moikata?

Se, saako koira moikata vastaantulevia koiria hihnassa ollessaan, tuntuu olevan kiivas keskustelunaihe koiraihmisten keskuudessa. Moni koiraihminen ajattelee, että hihnassa ollessaan koirien on vaikeaa puhua viestiä toisilleen esimerkiksi tilannetta rauhoittavilla signaaleilla.

 Koiratiheällä kaupunkiasuinalueella kohtaamisia on silti vaikea välttää. Mustin ja Mirrin eläinkouluttaja ja käytösneuvoja Hanna Valkilan mukaan kaupunkikoirat tarvitsevat sekä ohittamisen että tervehtimisen taitoja. Hänestä koirien on täysin mahdollista oppia molemmat.

– Ohittamista varten koiralle olisi hyvä opettaa katsekontaktissa vierellä kulkeminen. Tällöin koira palkitaan namilla kun taas moikattaessa palkintona on toisen luo pääseminen. Tervehtiminen tapahtuu luvalla esimerkiksi istumisen ja rauhoittumisen jälkeen. Kun koirat lähestyvät toisiaan, on tärkeää seurata niiden elekieltä ja käyttäytymistä sekä jutella ensin vieraan koiran omistajan kanssa. Jos vastaantuleva koira vaikuttaa vihaiselta tai pelokkaalta, on aina parempi vaihtoehto mennä vain ohi, Hanna sanoo.

Koirakin kaipaa omaa tilaa

Love suhtautuu muihin koiriin aina tosi ystävällisesti, mutta ohittamisen harjoittelussa on vielä tekemistä. Helpoiten harjoittelu onnistuu isossa puistossa, jossa muihin kulkijoihin on helppo pitää etäisyyttä ja lyhentää välimatkaa sitten kun harjoitus alkaa sujua.

Tällä hetkellä ihmisten lisäksi myös ympäristö kiinnostaa Lovea niin kun uusi ympäristö että jokainen heinänkorsi pitää nuuskutella huolella. Nuuskimisvaiheen myötä jäätyminen on jo hieman vähentynyt ja tilalle on tulossa hullu säntäily puskasta toiseen. Hah.

Kotoa lähtemisen lisäksi olemme harjoitelleet yksinoloa. Koska hainsuulla varustettu pikkupiraija voi helposti laittaa paikat remonttiin, hankimme Lovelle pentuaitauksen yksinoloa varten. Jykevä, 90 cm korkea aitaus ei todellakaan ole mikään kodin kaunistus ja aluksi jopa vastustin sitä, koska se todella sattuu silmään. Myös Loven lukitseminen tämän rumiluksen syövereihin tuntui ensin väärältä.

No, tämä olikin itselleni vaikeampi nakki. Love on tykästynyt aitaukseensa eikä yhtään vastusta sinne jäämistä. Ensimmäisellä kerralla se uikutti hieman, mutta kun tulin kotiin, se istui aitauksessa rauhallisena. Vaikka Loven lempipaikka on sohvalla, menee se silti toisinaan oman mökkinsä nukkumaan tai mussuttamaan mitä milloinkin.

Hanna mukaan aitaukset ja pentuporteilla rajatut tilat tuovat koiralle turvallisuudentunnetta ja siten helpottavat sen yksin olemista.

– Koira näkee aitauksen turvatilana, jonka sisällä kaikki on tuttua ja turvallista. Kun lähden kotoa, rajaan koirani pentuvaiheessa yhteen huoneeseen ja peitän ulkoa tulevat äänet Ylen puhekanavalla.

Ei numeroa menoista

Koska koira on sosiaalinen laumaeläin, joka ei varsinaisesti viihdy yksin, yksinoloharjoiteluun kannattaa todella panostaa pennusta alkaen.

– Omasta tulemisesta ja menemisestä ei koskaan saisi tehdä numeroa. Ei siis kannata voivotella koiran yksin jäämistä tai tehdä bileitä siitä että tulee kotiin. Parempi on että toimii mahdollisimman eleettömästi. Yksin jäämistä kannattaa harjoitella ahkerasti ja lisätä yksinoloaikaa vähän kerrallaan. Puutteellisesti toteutettu harjoittelu voi myöhemmin kostautua eroahdistuksen puhkeamisena. Ennen yksin jäämistä pennulle kannattaa tarjota liikunnan iloa ja hetki aivojumppaa. Koiralle voi myös jättää jotakin taatusti turvallista pureskeltavaa.

Love tykkää mutustella muun muassa possun korvia ja kalkkunankauloja, mutta erityisen hyvin toimii kong-aktivointilelu, jota syödessään koiran tulee käyttää sekä päätään että leukojaan.

– Koiralle on luonteenomaista metsästää ja etsiä itse ruokansa. Siten hyvä tapa ruokintaan on viskata iltaruoka nurmikolle koiran etsittäväksi, Hanna vinkkaa.

Lue lisää koiran elekielestä, aktivointileluista ja koiran aktivoinnista ja yksinolon harjoittelusta.