King Kebab saapui Eastoniin! Testaa nämä annokset!

King Kebab on pikaruokaskenen epävirallinen kuningas ja Stadin freesein kebabravintolaketju, joka nyt löytyy myös Itäkeskuksen Eastonista. Näitä annoksia ravintolassa ainakin kannattaa kokeilla.

Ensimmäinen King Kebab ravintola perustettiin Vallilaan jo 17 vuotta sitten ja viime vuosina ketju on laajennut Kallion kautta myös itäiseen Helsinkiin. Eastonin Kauppakartanonkadulle avautunutta King Kebabia luotsaa Baqutxan Abdulmanjeed (kuvassa alla), joka päätyi ravintoloitsijaksi oman King Kebab -historiansa ansiosta.

– Olen käynyt paljon Kallion ja Vallilan King Kebabissa, ja ruoka on aina ollut hyvää. Sitten tajusin, ettei Itäkeskuksessa ole yhtä hyvää kebabravintolaa, jonne olisi myös helppo tulla autolla. Meillä on aina runsaasti parkkipaikkoja, joten ruoat on myös helppo napata mukaan.

Kaupungin parasta kebabia?

Tänä vuonna Vallilan King Kebab ravintola voitti Helsingin Uutisten kebab-ravintolaäänestyksen ylivoimaisesti. Menut ja meininki ovat kaikissa ravintoloissa samat, vaikka omistajat toimivatkin itsenäisinä yrittäjinä. Mikä tekee King Kebabista spesiaalin?

– Teemme tomaatti- ja jogurttikastikkeet itse ja käytämme vaan tuoreita raaka-aineita. Kastikereseptit ovat perustajamme itse kehittelemiä ja myös yksi annosten suosion salaisuuksista, mutta niiden sisältöä ei luonnollisesti saa paljastaa. Leikkaamme lihat aina suoraan annoksiin, joten asiakkaamme saavat ruokansa tuoreena. Stadin freeseintä kebabia siis!

Itä-Helsingissä King Kebab toimii Itäkeskuksen lisäksi myös Laajasalossa ja Herttoniemessä. Niissä suosituin annos on rehevä rullakebab.

Baqutxanin mukaan Itiksen asiakkaan nauttivat sitäkin useammin Kings Specialia, jonka saa joko kanalla tai kebablihalla. Kanaversiossa käytetään grillattua kananrintaa ja kastikkeena curryä ja valkosipulista jogurttikastiketta. Nautakebabin päälle taas herutetaan reilusti maukasta tomaattikastiketta, josta pyytämällä saa myös tulisemman version. Ja pienellä lisämaksulla (1,5 €) annokseen voi yhdistää sekä kebabin että kanan.

 Lisukkeina King Specialeihin kuuluu salaattia, riisiä ja sellainen keko ranskalaisia, että nälkä varmasti lähtee. Ja jos ei lähde, annetaan keittiöstä lupa santsata!

Habid Sharifi (vas.), Baqutxan Abdulmanjeed ja Alan toivottavat nälkäiset asiakkaat tervetulleeksi Itäkeskuksen King Kebabiin Kauppakartanonkadulle.

Testaa myös voneriä

Kasvissyöjille ja vegaaneille Baqutxan suosittelee vöner-annoksia, joissa riittää makua muiden annosten tapaan, mutta raaka-aineet ovat kaikki vegaanisia. Kebabin tapaan leikattua vöneriä voi nauttia rullana, iskenderinä tai erilaisilla lisukkeilla. Vegaanisia vaihtoehtoja löytyy myös ravintolan pizzalistalta.

Ruoan lisäksi hyvä syy King Kebabiin poikkeamiseen on aurinkoinen asiakaspalvelu ja hyvä tunnelma.

– Annoksemme ovat isoja ja edullisia. Meille on tärkeää, ettei kukaan lähde kotiin nälkäisenä vaan aina vatsa täynnä ja hyvillä mielin, Baqutxan sanoo.

King Kebabin ruokia voi tilata Woltilla ja verkkokaupasta, mutta miksi tyytyä vaan ruokaan kun tarjolla on paljon muutakin. Verkkokaupasta voi nimittäin tilalta myös King Kebabin t-paitoja, lippareita, pipoja ja huppareita.

KATSO RAVINTOLAN MENU TÄSTÄ ja tule testaamaan! 

Anna Väre

Anna Väre

Anna Väre on vapaa toimittaja, copywriter ja Eastorin toimituspäällikkö, joka Hyllyjen välissä -blogissaan kohtaa ihmisiä ja ilmiöitä Eastonissa ja sen ympärillä. Minun reseptini -juttusarjassa sukelletaan annosten ja asioiden ytimeen ja jaetaan vinkkejä parempaan arkeen.

Aiheeseen liittyen

Eastonin BiBi-ravintolassa koet persialaiset maut aidoimmillaan

Persialainen BiBi-ravintola tarjoaa makuja, jotka tuovat ihmiset yhteen.

Minun reseptini
21.02.2024

TwentyTwo – Idän makein vohvelikahvila

Eastonissa sijaitseva kahvila TwentyTwo tarjoilee Helsingin makeimmat vohvelit, ja pannukakut, joissa ei suklaata säästellä.

Minun reseptini
04.04.2022

Salon Looking Good kaunistaa päästä varpaisiin

Salon Looking Good hoitaa hiukset, jalat ja niskajumit.

Minun reseptini
01.11.2021

Kiehtova Lähi-itä lautasella ­– Nyt herkutellaan (itsetehdyillä) falafeleilla ja kebabilla

Näin syntyy herkullinen pita-buffa, joko itse tehtynä tai hieman oikaistuna.

Miltä maistui?
26.10.2021

Info

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman säännöt

Sitä itää on Suomen yhteisöllisin kanta-asiakkuusohjelma, joka ilahduttaa yksilön sijasta kokonaista yhteisöä. Jokainen kampanja-ajan asiointikerta Easton Helsingissä kerryttää Sitä itää -pottia, jolla sponsoroidaan äänestyksessä valittua itähelsinkiläistä kehityskohdetta. Sellainen voi olla vaikkapa paikallinen tapahtuma, paikka tai yhteinen toiminta. Parempi Itä-Helsinki ostos kerrallaan!

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman kautta Easton sponsoroi yhteensä kahta kohdetta vuodessa, ja ne voivat olla summaltaan 1000–3000 €. Sitä itää -kohteiden valinta ja lopulta sponsorointi rakentuu kolmen eri vaiheen ympärille: 1. Ehdota 2. Äänestä 3. Asioi. Kuka tahansa saa ehdottaa kehitysideoita, kunhan ne sijaitsevat Itä-Helsingin alueella. Sitä itää -kohteelle annettava tarkka summa määräytyy sen mukaan, kuinka paljon Eastonissa on kampanja-ajankohtana tehty yksittäisiä asiointikäyntejä.

Ehdota

Kuka tahansa voi ehdottaa itähelsinkiläistä kehityskohdetta Eastonin verkkosivujen kautta: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Kohde-ehdotuksia kerätään erillisinä kampanja-aikoina. Ehdotetut kohteet moderoidaan asiattomien julkaisujen eliminoimiseksi ja julkaistaan sivustolla muutaman päivän aikana ehdotuksen jättämisestä. Eastonilla on oikeus jättää kohde julkaisematta, mikäli se kokee sisällön asiaan sopimattomana.

Easton tekee ehdotetuista kohteista esivalinnan seuraavaan vaiheeseen. Valinnan kriteereinä ovat:

  1. Kohde on toteutettavissa kuvatulla summalla
  2. Kohteen toteutukselle on osoitettu selkeä toteuttava taho tai henkilö, ja tältä on saatu alustavasti suostumus hankkeeseen osallistumiselle
  3. Pyydetty kehityssumma vastaa toteutukseen tarvittavaa määrää
  4. Kohde sijaitsee Itä-Helsingin alueella
  5. Kohde auttaa kehittämään paikallista hyvää

Äänestykseen valitaan kolme kohdetta, joihin Easton ottaa yhteyttä henkilökohtaisesti.

Äänestä

Eastonin esivalitseman kolmen kohteen välillä toteutetaan julkinen äänestys Eastonin verkkosivuilla: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Äänestys on käynnissä kahden viikon ajan. Kuka tahansa voi käydä äänestysajanjakson aikana äänestämässä kohdetta yhden kerran. Eniten ääniä saanut kohde pääsee asiointivaiheeseen mukaan.

Asioi

Eniten ääniä saaneelle kohteelle kerrytetään pottia asioimalla Easton Helsingissä neljän viikon välisenä ajankohtana. Jokainen kampanja-ajankohdan aikainen asiointikerta kerryttää pottia saman verran, 1–5 senttiä. Mikäli tavoitesumma saadaan kasaan etuajassa, kerryttäminen lopetetaan aikaisemmin. Jos summasta ei täyty tarpeeksi kohteen toteutumiseen, kampanja ei toteudu.

Summan antaminen kohteille

Varsinainen tuki menee Eastonin markkinointibudjetista sen mukaan, montako asiointia Eastonissa on ajankohdan aikana tehty, eli yksittäisestä ostoksesta ei mene suoraan rahaa kampanjaan.

Äänestyksen voittaneesta kohteesta tehdään Sitä itää -kampanjan jatkomarkkinointia varten lyhyt video tai haastattelu sekä toteutuneesta kohteesta otetaan kuvia. Osa kohteista tulee olemaan esillä Eastonissa sijaitsevassa Sitä itää -galleriassa. Keskolla ja Easton Helsingillä on oikeus hyödyntää Sitä itää -kampanjan aikana tuotettuja materiaaleja muussa markkinoinnissaan.

Kohteeksi valittu kehityskohde tulee toteuttaa kahden kuukauden kuluttua lahjoitussumman saamisesta ja toteuttajatahon on toimitettava suunnitelma sekä kuvat toteutuksesta Easton Helsingille.

Arvonnan säännöt

Arvonnan järjestää Kesko Oyj yhteistyössä Easton Helsinki -kauppakeskuksen kanssa.

 

Easton Helsingin Easton Bravuuri -arvonnassa voi voittaa 50 € -arvoisen K-ryhmän lahjakortin julkaisemalla kuvan omasta bravuuristaan Instagramissa ja lisäämällä kuvatekstiin kampanjan virallisen hashtagin #eastonbravuuri. Lahjakortteja arvotaan yhteensä 10 kpl. Arvonta järjestetään 11.9.–13.10.2017. Arvonta suoritetaan ja voittajat julkaistaan jokaisen viikon perjantaina klo 16. Kaikki perjantaisin 12.00 mennessä Instagrammissa julkaistut kuvat otetaan arvonnassa huomioon.

Osallistumalla arvontaan hyväksyt arvonnan järjestäjän säännöt:
1.Voidaksesi osallistua arvontaan Instagram-tilisi tulee olla julkinen. Arvonnan ikäraja on 13 vuotta. Easton Helsingin työntekijät eivät voi osallistua arvontaan.
2. Arvonnassa otetaan huomioon ainoastaan ne kuvat, jotka on julkaistu kampanja-aikana ja merkitty #eastonbravuuri-hashtagilla
3. Kuvan lähettäjällä tulee olla oikeudet kuvan lähettämiseksi arvontaan. Lähettäjällä on oltava suostumus sekä kuvaajalta että kaikilta kuvassa esiintyviltä henkilöiltä.
4. Arvonnan järjestäjällä on oikeus poimia Instagramista #eastonbravuuri-hashtagilla merkittyjä kuvia ja ohjata ne eastonhelsinki.fi-sivuston someseinälle. Kuvia ei käytetä Eastonin markkinoinnissa tai mainonnassa ilman kuvan ottajan lupaa.
5. Arvonnan voittaja julkaistaan Easton Helsingin Instagramissa: https://www.instagram.com/eastonhelsinki/. Mikäli voittajaa ei tavoiteta 10 päivän sisällä, arvonnan järjestäjällä on oikeus suorittaa voittajan valinta uudestaan.
6. Lahjakortin lunastamiseen sovelletaan lahjakortin sääntöjä. Palkintoa ei voi vaihtaa rahaksi.
7. Arvonnan järjestäjän vastuu rajoittuu näissä säännöissä mainitun palkinnon euromääräiseen arvoon. Arvonnan järjestäjä ei vastaa mahdollisista teknisistä syistä tapahtuneista virhearvonnoista, todetuista väärinkäytöksistä tai teknisestä toimimattomuudesta järjestäjästä tai yhteistyökumppanista riippumattomista syistä. Arvontasivu toimii useimmilla yleisin käytössä olevilla selaimilla.
8. Arvonnan sääntöjen lisäksi osallistujat sitoutuvat noudattamaan Instagramin käyttöehtoja. Instagram ei ole mukana arvonnan järjestämisessä.

Aukioloajat

ma–su 24h

 

Palvelut

Noutopiste

Lastenhoitohuone

Kierrätys

Esteettömyys

Julkinen liikenne

Eastonin K-Citymarketin ruuan noutopiste sijaitsee katutasossa, P1-kerroksessa. Tilaa tuotteet verkkokaupasta ja nouda ne kätevästi ostosten tai kotimatkan lomassa!

Lastenhoitohuone löytyy 1. kerroksen wc -tilojen yhteydestä.

Pullonpalautuspiste löytyy P2-kerroksen keskisisäänkäynnin yhteydestä. Rinki-kierrätyspiste löytyy Gotlanninkadun varrelta.

Taksin pysähdyspaikka sijaitsee katutasossa P1-kerroksen keskimmäisen sisäänkäynnin edessä. Invapysäköintipaikkoja löytyy runsaasti sisäänkäyntien välittömästä läheisyydestä.

Easton sijaitsee hyvien julkisten kulkuyhteyksien varrella. Itäkeskuksen metroasemalta pääset Eastoniin Hansasillan kautta tai esimerkiksi bussilla 97V. Lähimmät bussipysäkit sijaitsevat Kauppakartanonkadulla sekä Meripellontiellä.

Löytötavarat

Löytötavaroita voit kysyä K-Citymarketin asiakaspalvelupisteestä.

 

Sulje