Mitäs sitä tekisi? 15 vinkkiä arjen kukoistukseen juuri nyt

Eastonin liikkeet tarjoavat hyvinvointia monella kulmalla.  Pyysimme liikkeiden henkilökuntaa jakamaan parhaat hyvinvointivinkkinsä  ja kertomaan mikä heille antaa voimaa ja energiaa juuri nyt.  Listalle pääsivät myös karkit ja juhlat. 
Jessica Tiittanen, ravintolapäällikkö, Jungle Juice Bar
Innostu retroista harrastuksista

Tänä vuonna olen löytänyt uudelleen pulkkailun ja luistelun, joita viimeksi harrastin lapsena. Olen saanut niistä iloista, nostalgian värittämää energiaa. Nytkun on viihdyttävä kotona, olen innostunut myös leipomisesta ja kutomisesta.

Laita siemenet itämään

Kasvatan chilejä ja tomaatteja ikkunanlaudalla, kunnes ne voi siirtää maahan. Helpoin tapa tomaattien kasvattamiseen on halkaista tomaatti kahtia ja istuttaa puolikkaat multaan. Osa siemenistä lähtee varmasti itämään.

Soita  niille, jotka ovat yksin

Kun ihmisten tapaaminen on haastavaa, on hyvä soittaa niille, joiden tiedät olevan yksinäisiä. Soittamiselle ei tarvitse mitään syytä, itselläni on tapa kertoa erilaisista pikkujutuista, joita elämässäni tapahtuu.

Jutta Mollgren, myyjä, Intersport (yllä)
Lähde ulos kurasäälläkin

Ulkoilu on tosi tärkeää. Itse harrastan juoksua ympäri vuoden ja kaikissa keleissä. Kevään edetessä lenkit pitenevät ja innostun myös pyöräilemään. Tykkään myös tanssia, mikä onnistuu nyt kotona netin välityksellä. Vain äänentoisto ei ole ihan samaa tasoa kuin ohjatuilla tunneilla.

Pidä yhteyttä ystäviin

Perheen ja ystävien tapaaminen on tärkeää etenkin yksinasuville.  Pyrin näkemään ystäviäni vähintään kerran viikossa. Kun paikat ovat kiinni, käymme lähinnä kävelyllä, mikä on hyvä, sillä kaikkien ei ole helppoa lähteä yksin ulkoilemaan. Olennaisinta ei kuitenkaan ole tekeminen, vaan yhdessä olo ja keskustelut, joissa pääsee purkamaan niin stressiä kuin ilojakin.

Muista armollisuus (ja karkit)

Hyvä ravinto auttaa jaksamaan, mutta myös karkit kuuluvat ruokaympyrään ja herkuttelu on sallittua. Muutenkin tässä ajassa tulisi antaa itselleen armoa. Jos jokin asia ei huvita, voi keksiä jotain muuta.

Jenni Chen, ravintoloitsija, Wok Wok
Syö puhtaasti

Kun suolistosi voi hyvin, voit hyvin itsekin. Suosi puhtaita ja luonnollisia raaka-aineita, ja vältä rasvaisia ja prosessoituja ruokia. Näin korona-aikana myös kasvikset kannattaa kypsentää ja käyttää siihen hyvälaatuista oliiviöljyä. Ruoan maustamiseen parhaita ovat luonnolliset mausteet, kuten inkivääri ja valkosipuli. Suosin myös tuorepuristettuja mehuja luomuna.

Aikatauluta työpäiväsi

Aikatauluta työpäiväsi niin, että päätät etukäteen, milloin aloitat ja lopetat työnteon. Kun työt on tehty, lähde ulos tai hemmottele itseäsi vaikka kotispa-hoidoilla.

 Valmistaudu juhlimaan!

Se että kuntosalit ovat kiinni, ei estä jumppaamasta kotona. YouTubesta löytyy paljon hyviä jumppaohjeita ja esimerkiksi joogaa, jalkakyykkyjä ja vatsalihasliikkeitä mahtuu tekemään myös pienissä tiloissa. Asetin itselleni liikunta- ja kiinteytystavoitteet ja päätin, että kun koronapiina viimein loppuu, olen juhlakunnossa!

Pinja Parpala (yllä vas.), hyvinvointi + -osaston vastaava sekä Anne Timonen, kauppias, K-Citymarket Easton (yllä)
Tee keholle kevätsiivous

Puhdistuskuurit tukevat kehon aineenvaihduntaa, sillä ne poistavat kuona-aineita, mikä edistää ravintoaineiden imeytymistä. Kuuriluonteinen puhdistus sopii erinomaisesti kevääseen, jolloin ilmassa on uudistumisen tuntua. Uutuustuotteemme, nestemäinen Slimmix SuperDetox on helppo sekoittaa veteen tai muuhun nesteeseen.

Hoida ihoa ja niveliä

Vuoden tärkein terveystuote on käsidesi, joka ikävä kyllä vetää kädet korpuksi. Ihon ja kynsien hyvinvointia tukevat kollegeeni ja biotiini, jotka yhdessä edistävät myös ripsien ja hiusten kasvua. Kauneustuotteena tunnettu kollageeni sopii myös kaiken ikäisille liikkujille, sillä se vahvistaa niveliä ja vähentää jänteiden kuormitusta. Hankitatukun Vivania  Beauty Collagen Natural -jauhe sopii mainiosti smoothieihin tai muuhun ruokaan sekoitettavaksi.

Haasta (työ)kaverit liikkumaan

Kokeilemme työntekijöiden kesken ulkoliikuntahaastetta, jossa omia treenejä kuvaamalla on voinut voittaa erilaisia palkintoja, kuten ruokakorin. Teamsissa jaettujen kuvien perusteella kalaosaston miehet ovat osoittautuneet varsin innokkaiksi hiihtäjiksi.

Paula Karlsson, proviisori, Apteekki Easton
Hurahda käsitöihin!

Käsityöt ovat työlle erinomaista vastapainoa, sillä niiden parissa voi sekä rentoutua että haastaa itseään. Vaihtelemme töissä käsityövinkkejä, ohjeita ja ideoita. Osa työntekijöistämme on innostunut netin virtuaali-käsityökerhoista, joissa esimerkiksi sukan teossa edetään yhteiseen tahtiin ja uusia ohjeita tulee viikoittain.

Vaali ihmissuhteita ja auta iäkkäitä digipulmissa

Juuri nyt on erityisen tärkeää panostaa keskusteluihin ja kohtaamiseen ihmisten kanssa, vaikka siihen joutuukin keksimään uusia keinoja. Meillä apteekissa käy paljon kanta-asiakkaita, joiden kanssa vaihdamme kuulumisia säännöllisesti. Omien sukulaisten kanssa yhteydenpito tapahtuu pitkälti puhelimitse ja verkossa. Ilokseni lähes 80-vuotias äitini on ottanut Teamisin käytön haltuun ja kannustaa nyt myös tuttaviansa käyttämään sitä.

Ota lääkkeet ohjeiden mukaan

Tee itsellesi ajantasainen lääkityslista, johon listaat myös käyttämäsi luontaistuotteet ja vitamiinit, sillä niillä on joskus yllättäviä yhteisvaikutuksia lääkkeiden kanssa. Apteekissa työtehtäviimme kuuluu turvalliseen lääkkeiden käyttöön liittyvä neuvonta, ja meiltä voi aina kysyä lääkkeiden yhteensopivuudesta, niiden käytön rytmittämisestä ja muista asioista luottamuksellisesti – nyt pandemia-aikaan myös puhelimitse.

Anna Väre

Anna Väre

Anna Väre on vapaa toimittaja, copywriter ja Eastorin toimituspäällikkö, joka Hyllyjen välissä -blogissaan kohtaa ihmisiä ja ilmiöitä Eastonissa ja sen ympärillä. Minun reseptini -juttusarjassa sukelletaan annosten ja asioiden ytimeen ja jaetaan vinkkejä parempaan arkeen.

Aiheeseen liittyen

TOP 5 vitamiinit syksyyn apteekki Eastonista

Syksyn tärkeimmät vitamiinit tulevat tässä. Tarkista ruokavaliosi ja täydennä tarvittaessa saantia ravintolisillä.

Neuvosta vaari
23.09.2024

Suojaa iho auringolta. Tässä Apteekki Eastonin parhaat aurinkosuojatuotteet

Kesällä on tärkeää suojata iho auringolta myös pilvisellä säällä. Apteekki Eastonista löydät laajan ja laadukkaan valikoiman kaikille sopivia aurinkosuojatuotteita. Tässä vuoden 2024 parhaita aurinkovoideuutuuksia.

Neuvosta vaari
10.06.2024

”Apteekkityö on ollut aina suurin intohimoni” 

Marjaniemessä asuva Taru Pietiläinen aloitti uutena apteekkarina Eastonissa.

Hyllyjen välissä
04.03.2024

Eastonin BiBi-ravintolassa koet persialaiset maut aidoimmillaan

Persialainen BiBi-ravintola tarjoaa makuja, jotka tuovat ihmiset yhteen.

Minun reseptini
21.02.2024

Info

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman säännöt

Sitä itää on Suomen yhteisöllisin kanta-asiakkuusohjelma, joka ilahduttaa yksilön sijasta kokonaista yhteisöä. Jokainen kampanja-ajan asiointikerta Easton Helsingissä kerryttää Sitä itää -pottia, jolla sponsoroidaan äänestyksessä valittua itähelsinkiläistä kehityskohdetta. Sellainen voi olla vaikkapa paikallinen tapahtuma, paikka tai yhteinen toiminta. Parempi Itä-Helsinki ostos kerrallaan!

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman kautta Easton sponsoroi yhteensä kahta kohdetta vuodessa, ja ne voivat olla summaltaan 1000–3000 €. Sitä itää -kohteiden valinta ja lopulta sponsorointi rakentuu kolmen eri vaiheen ympärille: 1. Ehdota 2. Äänestä 3. Asioi. Kuka tahansa saa ehdottaa kehitysideoita, kunhan ne sijaitsevat Itä-Helsingin alueella. Sitä itää -kohteelle annettava tarkka summa määräytyy sen mukaan, kuinka paljon Eastonissa on kampanja-ajankohtana tehty yksittäisiä asiointikäyntejä.

Ehdota

Kuka tahansa voi ehdottaa itähelsinkiläistä kehityskohdetta Eastonin verkkosivujen kautta: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Kohde-ehdotuksia kerätään erillisinä kampanja-aikoina. Ehdotetut kohteet moderoidaan asiattomien julkaisujen eliminoimiseksi ja julkaistaan sivustolla muutaman päivän aikana ehdotuksen jättämisestä. Eastonilla on oikeus jättää kohde julkaisematta, mikäli se kokee sisällön asiaan sopimattomana.

Easton tekee ehdotetuista kohteista esivalinnan seuraavaan vaiheeseen. Valinnan kriteereinä ovat:

  1. Kohde on toteutettavissa kuvatulla summalla
  2. Kohteen toteutukselle on osoitettu selkeä toteuttava taho tai henkilö, ja tältä on saatu alustavasti suostumus hankkeeseen osallistumiselle
  3. Pyydetty kehityssumma vastaa toteutukseen tarvittavaa määrää
  4. Kohde sijaitsee Itä-Helsingin alueella
  5. Kohde auttaa kehittämään paikallista hyvää

Äänestykseen valitaan kolme kohdetta, joihin Easton ottaa yhteyttä henkilökohtaisesti.

Äänestä

Eastonin esivalitseman kolmen kohteen välillä toteutetaan julkinen äänestys Eastonin verkkosivuilla: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Äänestys on käynnissä kahden viikon ajan. Kuka tahansa voi käydä äänestysajanjakson aikana äänestämässä kohdetta yhden kerran. Eniten ääniä saanut kohde pääsee asiointivaiheeseen mukaan.

Asioi

Eniten ääniä saaneelle kohteelle kerrytetään pottia asioimalla Easton Helsingissä neljän viikon välisenä ajankohtana. Jokainen kampanja-ajankohdan aikainen asiointikerta kerryttää pottia saman verran, 1–5 senttiä. Mikäli tavoitesumma saadaan kasaan etuajassa, kerryttäminen lopetetaan aikaisemmin. Jos summasta ei täyty tarpeeksi kohteen toteutumiseen, kampanja ei toteudu.

Summan antaminen kohteille

Varsinainen tuki menee Eastonin markkinointibudjetista sen mukaan, montako asiointia Eastonissa on ajankohdan aikana tehty, eli yksittäisestä ostoksesta ei mene suoraan rahaa kampanjaan.

Äänestyksen voittaneesta kohteesta tehdään Sitä itää -kampanjan jatkomarkkinointia varten lyhyt video tai haastattelu sekä toteutuneesta kohteesta otetaan kuvia. Osa kohteista tulee olemaan esillä Eastonissa sijaitsevassa Sitä itää -galleriassa. Keskolla ja Easton Helsingillä on oikeus hyödyntää Sitä itää -kampanjan aikana tuotettuja materiaaleja muussa markkinoinnissaan.

Kohteeksi valittu kehityskohde tulee toteuttaa kahden kuukauden kuluttua lahjoitussumman saamisesta ja toteuttajatahon on toimitettava suunnitelma sekä kuvat toteutuksesta Easton Helsingille.

Arvonnan säännöt

Arvonnan järjestää Kesko Oyj yhteistyössä Easton Helsinki -kauppakeskuksen kanssa.

 

Easton Helsingin Easton Bravuuri -arvonnassa voi voittaa 50 € -arvoisen K-ryhmän lahjakortin julkaisemalla kuvan omasta bravuuristaan Instagramissa ja lisäämällä kuvatekstiin kampanjan virallisen hashtagin #eastonbravuuri. Lahjakortteja arvotaan yhteensä 10 kpl. Arvonta järjestetään 11.9.–13.10.2017. Arvonta suoritetaan ja voittajat julkaistaan jokaisen viikon perjantaina klo 16. Kaikki perjantaisin 12.00 mennessä Instagrammissa julkaistut kuvat otetaan arvonnassa huomioon.

Osallistumalla arvontaan hyväksyt arvonnan järjestäjän säännöt:
1.Voidaksesi osallistua arvontaan Instagram-tilisi tulee olla julkinen. Arvonnan ikäraja on 13 vuotta. Easton Helsingin työntekijät eivät voi osallistua arvontaan.
2. Arvonnassa otetaan huomioon ainoastaan ne kuvat, jotka on julkaistu kampanja-aikana ja merkitty #eastonbravuuri-hashtagilla
3. Kuvan lähettäjällä tulee olla oikeudet kuvan lähettämiseksi arvontaan. Lähettäjällä on oltava suostumus sekä kuvaajalta että kaikilta kuvassa esiintyviltä henkilöiltä.
4. Arvonnan järjestäjällä on oikeus poimia Instagramista #eastonbravuuri-hashtagilla merkittyjä kuvia ja ohjata ne eastonhelsinki.fi-sivuston someseinälle. Kuvia ei käytetä Eastonin markkinoinnissa tai mainonnassa ilman kuvan ottajan lupaa.
5. Arvonnan voittaja julkaistaan Easton Helsingin Instagramissa: https://www.instagram.com/eastonhelsinki/. Mikäli voittajaa ei tavoiteta 10 päivän sisällä, arvonnan järjestäjällä on oikeus suorittaa voittajan valinta uudestaan.
6. Lahjakortin lunastamiseen sovelletaan lahjakortin sääntöjä. Palkintoa ei voi vaihtaa rahaksi.
7. Arvonnan järjestäjän vastuu rajoittuu näissä säännöissä mainitun palkinnon euromääräiseen arvoon. Arvonnan järjestäjä ei vastaa mahdollisista teknisistä syistä tapahtuneista virhearvonnoista, todetuista väärinkäytöksistä tai teknisestä toimimattomuudesta järjestäjästä tai yhteistyökumppanista riippumattomista syistä. Arvontasivu toimii useimmilla yleisin käytössä olevilla selaimilla.
8. Arvonnan sääntöjen lisäksi osallistujat sitoutuvat noudattamaan Instagramin käyttöehtoja. Instagram ei ole mukana arvonnan järjestämisessä.

Aukioloajat

ma–su 24h

 

Palvelut

Noutopiste

Lastenhoitohuone

Kierrätys

Esteettömyys

Julkinen liikenne

Eastonin K-Citymarketin ruuan noutopiste sijaitsee katutasossa, P1-kerroksessa. Tilaa tuotteet verkkokaupasta ja nouda ne kätevästi ostosten tai kotimatkan lomassa!

Lastenhoitohuone löytyy 1. kerroksen wc -tilojen yhteydestä.

Pullonpalautuspiste löytyy P2-kerroksen keskisisäänkäynnin yhteydestä. Rinki-kierrätyspiste löytyy Gotlanninkadun varrelta.

Taksin pysähdyspaikka sijaitsee katutasossa P1-kerroksen keskimmäisen sisäänkäynnin edessä. Invapysäköintipaikkoja löytyy runsaasti sisäänkäyntien välittömästä läheisyydestä.

Easton sijaitsee hyvien julkisten kulkuyhteyksien varrella. Itäkeskuksen metroasemalta pääset Eastoniin Hansasillan kautta tai esimerkiksi bussilla 97V. Lähimmät bussipysäkit sijaitsevat Kauppakartanonkadulla sekä Meripellontiellä.

Löytötavarat

Löytötavaroita voit kysyä K-Citymarketin asiakaspalvelupisteestä.

 

Sulje