Näin muotitrendit ja someilmiöt näkyvät Eurokankankaan kysynnässä

Kun tietynlainen vaate tai asuste trendaa katukuvassa, aikaansa seuraavat kotiompelijat painelevat kangaskauppaan ja kopioivat idean itselleen. Ompelu-ummikkona kyselin Eastonin Hansakäytävällä toimivan Eurokankaan vaateosaston Minnalta, miten muodin trendit näkyvät ompelemisessa ja millaiset tekniikat, ideat ja materiaalit puhuttelevat kotiompelijoita tänä talvena?

Hansakäytävän Eurokankaan sovitusnukkejen ylle on aseteltu kankaita, jotka näyttävät lähes valmiilta juhla-asuilta. Juhlakauteen kuuluu kimalletta ja pantterikuoseja, satiinia ja paljetteja.  Moni innokas ompelija käy liikkeessä viikoittain katsastamassa myymälän pala-osaston, josta voi tehdä edullisia löytöjä kilohinnalla. Osastolle päätyy sekä kangasvalmistajien ylijäämäkankaita että myymälän oman varaston rullan loppuja suosituista kankaista.

– Paloissa yhtä yksittäistä kangasta on vain rajoitettu määrä, joten palakankaan ostaminen on sekä vastuullinen että yksilöllinen valinta.  Monet ovat kehuneet pala-osastoamme Suomen parhaaksi, vaateosaston myyjä Minna Rytkönen kertoo.

Saa tulla fiilistelemään

Minnan mukaan liikkeeseen tullaan sekä valmiiden kaavojen kanssa että usein vain fiilistelemään. Sitä tehdessä inspiraatio voi laittaa suunnitelman uusiksi. Moni tulee hakemaan mustaa tikkikangasta, mutta innostuukin kirkkaista väreistä, kuten vihreästä ja violetista. Tikkikankaasta syntyy helposti takkeja, hameita tai vaikka nyt trendikkäitä shoppereita.

– Siinä vaiheessa kun tietty muotitrendi alkaa näkyä katukuvassa, sitä innostutaan tekemään myös itse.

Muita trendejä ompelussa ovat luonnonmateriaalit ja ekologisuus. Kun vaatteen tekee itse, tietää missä ja miten se on valmistettu ja mitä siihen on käytetty.  Viime vuosina kotiompelijat ovat olleet entistä kiinnostuneempia luonnonmateriaaleista ja muuntokuiduista, kuten lyoncellistä ja viskoosista.

– Asiakkaamme ovat nykyään entistä materiaalitietoisempia. Syksyllä merinovilla on kestohitti, kesällä suositaan viskoosia ja pellavaa polyesterin kustannuksella.

 

Oma lempivaate malliksi

Vaatesuunnittelijaksi valmistuneelle Minnalle ompelu on rentoutumiskeino ja hän ompelee valtaosan vaatteistaan itse. Osaamisesta on hyötyä myyntityössä, sillä sen ansiosta hän osaa kertoa asiakkailleen, miten tietyt kankaat käyttäytyvät, kutistuvatko ne ja millaista niitä on ommella.

– Meille voi hyvin tulla oman lempivaatteen kanassa, jolloin voimme etsiä valikoimastamme vastaavia malleja ja materiaaleja. Jos mielessä on idea tietynlaisesta vaatteesta, on siitä hyvä kertoa myyjälle, sillä silloin hän osaa paremmin auttaa sopivan kankaan valinnassa.

Eurokangas on toiminut Itäkeskuksessa 30 vuotta. Alkusyksystä liike muutti Eastonin Hansakäytävälle, joka tarjosi käyttöön entistä suuremmat ja valoisammat tilat. Keskeisen sijainnin ansiosta myymälään on nyt helppo poiketa kauppareissulla.

Asiakkaina Eurokankaassa käy monen tasoisia ompelijoita vaatesuunnittelijoista ensikertalaisiin. Myymälässä näkyy niin linnan juhlien lähestyminen kuin koulun käsityötuntien ja Herttoniemen Silkkikutomon ompelukurssien alkaminenkin.

– Juuri vähän aikaa sitten joku kävi hakemassa mekkokangasta Linnan juhlia varten. Koululaisille taas on motivoivaa saada valita itse kankaansa tunneilla ommeltaviin vaatteisiin.

Jos ompelu kiinnostaa, eikä kokemusta ole, Minna kehottaa aloittamaan jostain helposta. Kun vaatteen sitten saa päällensä, onnistumisen ilo on suuri. Eurokankaassa on saatavilla monenlaisia ohjeita ja kaavoja ja myyjät auttavat mielellään ideoinnissa.

– Nykyään vaate saa näyttää käsin tehdyltä ja siten ei haittaa, jos sauma ei ole ihan suorassa tai joku lanka repsottaa, Minna kannustaa.

Cosplay- ja keppariharrastus innostavat ompelemaan

Minnan mukaan korona-aika herätti käsityöbuumin, jonka vaikutus näkyy Eurokankaassa edelleen. Työväenopistoiden käsityökurssit myydään hetkessä loppuun ja ohjeita etsitään innolla käsityölehdistä ja sosiaalisesta mediasta. Sometrendauksen myötä monet innostuvat uusista tekniikoista. Viime aikoina pinnalla on ollut esimerkiksi tuftaaminen, eli punch needle -tekniikka, jonka avulla syntyy upeita asusteita, koristeita tai vaikka suosittuja ryijyjä.

Oman asiakasryhmänsä Eurokankaaseen luovat keppihevos- ja cosplay-harrastajat, jotka pääsääntöisesti tekevät asunsa ja välineensä itse. Esimerkiksi tiettyyn tapahtumaan asua tekevä cosplay-harrastaja saattaa tulla liikkeeseen piirroskuvan kanssa ja etsiä sen avulla sopivia materiaaleja hahmolleen. Tällöin ratkaisevaa saattaa olla esimerkiksi löytää täsmälleen oikean sävyistä kangasta.

Kymmenen vuotta Eurokankaassa työskennellyt Minna kertoo innostuvansa erikoisista ja haastavistakin ideoista ja auttaa asiakkaita mielellään.

 

Innostu ompelusta!

Ideoita ompeluun voi ammentaa Eurokankaan omalta sivustolta, josta löytyy ohjeita sekä aloittelijoille että kokeneemmalle tekijälle. Moni ompelija seuraa myös Mekkotehdas.fi -käsityöblogia, jonka kanssa Eurokangas tekee yhteistyötä. Se tarkoittaa, että käsitöissä käytetyt materiaalit ovat saatavilla Eurokankaasta. Myös monissa Suuri Käsityö- sekä Kotiliesi Käsityö -lehdissä on käytetty samaan tapaan Eurokankaan tuotteita.

Anna Väre

Anna Väre

Anna Väre on vapaa toimittaja, copywriter ja Eastorin toimituspäällikkö, joka Hyllyjen välissä -blogissaan kohtaa ihmisiä ja ilmiöitä Eastonissa ja sen ympärillä. Minun reseptini -juttusarjassa sukelletaan annosten ja asioiden ytimeen ja jaetaan vinkkejä parempaan arkeen.

Aiheeseen liittyen

Näin syödään vuonna 2024: Hyvää oloa, lohtua, perinteitä ja yhdessäoloa

Lohtruruokaa, yhdessä oloa, kokonaisvaltaisempaa hyvinvointia – Näin syödään vuonna 2024

Hyllyjen välissä
09.01.2024

Mitä lahjaksi lapselle? – Tässä joulun parhaat lahjaideat Eastonista

Kauppakeskuspäällikkömme Olli ideoi lahjavinkkejä monen ikäisille lapsille ja eri kukkarolle – kaikki Eastonista.

Hyllyjen välissä
07.12.2023

Koiranpennut ja juniorit treenasivat Bisquit Match Showssa – Katso kuvakooste!

Karvakaverien näytöstreenit sujuivat vauhdikkaasti

Hyllyjen välissä
26.10.2023

Eastonin kiinteistöhoitaja Dick hurahti jo pienenä enduroon: “Siistimpää kun mikään!”

Enduro on Easton Helsingin kiinteisöhoitaja Dick Bergmanille intohimo, jossa hän on ajanut menestystä myös SM-tasolla.

Hyllyjen välissä
14.09.2023

Info

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman säännöt

Sitä itää on Suomen yhteisöllisin kanta-asiakkuusohjelma, joka ilahduttaa yksilön sijasta kokonaista yhteisöä. Jokainen kampanja-ajan asiointikerta Easton Helsingissä kerryttää Sitä itää -pottia, jolla sponsoroidaan äänestyksessä valittua itähelsinkiläistä kehityskohdetta. Sellainen voi olla vaikkapa paikallinen tapahtuma, paikka tai yhteinen toiminta. Parempi Itä-Helsinki ostos kerrallaan!

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman kautta Easton sponsoroi yhteensä kahta kohdetta vuodessa, ja ne voivat olla summaltaan 1000–3000 €. Sitä itää -kohteiden valinta ja lopulta sponsorointi rakentuu kolmen eri vaiheen ympärille: 1. Ehdota 2. Äänestä 3. Asioi. Kuka tahansa saa ehdottaa kehitysideoita, kunhan ne sijaitsevat Itä-Helsingin alueella. Sitä itää -kohteelle annettava tarkka summa määräytyy sen mukaan, kuinka paljon Eastonissa on kampanja-ajankohtana tehty yksittäisiä asiointikäyntejä.

Ehdota

Kuka tahansa voi ehdottaa itähelsinkiläistä kehityskohdetta Eastonin verkkosivujen kautta: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Kohde-ehdotuksia kerätään erillisinä kampanja-aikoina. Ehdotetut kohteet moderoidaan asiattomien julkaisujen eliminoimiseksi ja julkaistaan sivustolla muutaman päivän aikana ehdotuksen jättämisestä. Eastonilla on oikeus jättää kohde julkaisematta, mikäli se kokee sisällön asiaan sopimattomana.

Easton tekee ehdotetuista kohteista esivalinnan seuraavaan vaiheeseen. Valinnan kriteereinä ovat:

  1. Kohde on toteutettavissa kuvatulla summalla
  2. Kohteen toteutukselle on osoitettu selkeä toteuttava taho tai henkilö, ja tältä on saatu alustavasti suostumus hankkeeseen osallistumiselle
  3. Pyydetty kehityssumma vastaa toteutukseen tarvittavaa määrää
  4. Kohde sijaitsee Itä-Helsingin alueella
  5. Kohde auttaa kehittämään paikallista hyvää

Äänestykseen valitaan kolme kohdetta, joihin Easton ottaa yhteyttä henkilökohtaisesti.

Äänestä

Eastonin esivalitseman kolmen kohteen välillä toteutetaan julkinen äänestys Eastonin verkkosivuilla: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Äänestys on käynnissä kahden viikon ajan. Kuka tahansa voi käydä äänestysajanjakson aikana äänestämässä kohdetta yhden kerran. Eniten ääniä saanut kohde pääsee asiointivaiheeseen mukaan.

Asioi

Eniten ääniä saaneelle kohteelle kerrytetään pottia asioimalla Easton Helsingissä neljän viikon välisenä ajankohtana. Jokainen kampanja-ajankohdan aikainen asiointikerta kerryttää pottia saman verran, 1–5 senttiä. Mikäli tavoitesumma saadaan kasaan etuajassa, kerryttäminen lopetetaan aikaisemmin. Jos summasta ei täyty tarpeeksi kohteen toteutumiseen, kampanja ei toteudu.

Summan antaminen kohteille

Varsinainen tuki menee Eastonin markkinointibudjetista sen mukaan, montako asiointia Eastonissa on ajankohdan aikana tehty, eli yksittäisestä ostoksesta ei mene suoraan rahaa kampanjaan.

Äänestyksen voittaneesta kohteesta tehdään Sitä itää -kampanjan jatkomarkkinointia varten lyhyt video tai haastattelu sekä toteutuneesta kohteesta otetaan kuvia. Osa kohteista tulee olemaan esillä Eastonissa sijaitsevassa Sitä itää -galleriassa. Keskolla ja Easton Helsingillä on oikeus hyödyntää Sitä itää -kampanjan aikana tuotettuja materiaaleja muussa markkinoinnissaan.

Kohteeksi valittu kehityskohde tulee toteuttaa kahden kuukauden kuluttua lahjoitussumman saamisesta ja toteuttajatahon on toimitettava suunnitelma sekä kuvat toteutuksesta Easton Helsingille.

Arvonnan säännöt

Arvonnan järjestää Kesko Oyj yhteistyössä Easton Helsinki -kauppakeskuksen kanssa.

 

Easton Helsingin Easton Bravuuri -arvonnassa voi voittaa 50 € -arvoisen K-ryhmän lahjakortin julkaisemalla kuvan omasta bravuuristaan Instagramissa ja lisäämällä kuvatekstiin kampanjan virallisen hashtagin #eastonbravuuri. Lahjakortteja arvotaan yhteensä 10 kpl. Arvonta järjestetään 11.9.–13.10.2017. Arvonta suoritetaan ja voittajat julkaistaan jokaisen viikon perjantaina klo 16. Kaikki perjantaisin 12.00 mennessä Instagrammissa julkaistut kuvat otetaan arvonnassa huomioon.

Osallistumalla arvontaan hyväksyt arvonnan järjestäjän säännöt:
1.Voidaksesi osallistua arvontaan Instagram-tilisi tulee olla julkinen. Arvonnan ikäraja on 13 vuotta. Easton Helsingin työntekijät eivät voi osallistua arvontaan.
2. Arvonnassa otetaan huomioon ainoastaan ne kuvat, jotka on julkaistu kampanja-aikana ja merkitty #eastonbravuuri-hashtagilla
3. Kuvan lähettäjällä tulee olla oikeudet kuvan lähettämiseksi arvontaan. Lähettäjällä on oltava suostumus sekä kuvaajalta että kaikilta kuvassa esiintyviltä henkilöiltä.
4. Arvonnan järjestäjällä on oikeus poimia Instagramista #eastonbravuuri-hashtagilla merkittyjä kuvia ja ohjata ne eastonhelsinki.fi-sivuston someseinälle. Kuvia ei käytetä Eastonin markkinoinnissa tai mainonnassa ilman kuvan ottajan lupaa.
5. Arvonnan voittaja julkaistaan Easton Helsingin Instagramissa: https://www.instagram.com/eastonhelsinki/. Mikäli voittajaa ei tavoiteta 10 päivän sisällä, arvonnan järjestäjällä on oikeus suorittaa voittajan valinta uudestaan.
6. Lahjakortin lunastamiseen sovelletaan lahjakortin sääntöjä. Palkintoa ei voi vaihtaa rahaksi.
7. Arvonnan järjestäjän vastuu rajoittuu näissä säännöissä mainitun palkinnon euromääräiseen arvoon. Arvonnan järjestäjä ei vastaa mahdollisista teknisistä syistä tapahtuneista virhearvonnoista, todetuista väärinkäytöksistä tai teknisestä toimimattomuudesta järjestäjästä tai yhteistyökumppanista riippumattomista syistä. Arvontasivu toimii useimmilla yleisin käytössä olevilla selaimilla.
8. Arvonnan sääntöjen lisäksi osallistujat sitoutuvat noudattamaan Instagramin käyttöehtoja. Instagram ei ole mukana arvonnan järjestämisessä.

Aukioloajat

ma–su 24h

 

Palvelut

Noutopiste

Lastenhoitohuone

Kierrätys

Esteettömyys

Julkinen liikenne

Eastonin K-Citymarketin ruuan noutopiste sijaitsee katutasossa, P1-kerroksessa. Tilaa tuotteet verkkokaupasta ja nouda ne kätevästi ostosten tai kotimatkan lomassa!

Lastenhoitohuone löytyy 1. kerroksen wc -tilojen yhteydestä.

Pullonpalautuspiste löytyy P2-kerroksen keskisisäänkäynnin yhteydestä. Rinki-kierrätyspiste löytyy Gotlanninkadun varrelta.

Taksin pysähdyspaikka sijaitsee katutasossa P1-kerroksen keskimmäisen sisäänkäynnin edessä. Invapysäköintipaikkoja löytyy runsaasti sisäänkäyntien välittömästä läheisyydestä.

Easton sijaitsee hyvien julkisten kulkuyhteyksien varrella. Itäkeskuksen metroasemalta pääset Eastoniin Hansasillan kautta tai esimerkiksi bussilla 97V. Lähimmät bussipysäkit sijaitsevat Kauppakartanonkadulla sekä Meripellontiellä.

Löytötavarat

Löytötavaroita voit kysyä K-Citymarketin asiakaspalvelupisteestä.

 

Sulje