Vaihtoehto pikamuodille – Kruunuvuoren Eila uudistaa vaatekaappisi vuokravaatteilla

Haluaisitko vaihdella tyyliäsi kuin kameleontti, tai löytää uusia ideoita pukeutumiseen? Kokeile vaatevuokrausta, joka onnistuu nykyään myös Itä-Helsingissä. Eilan henkareissa mekot kutsuvat luokseen kuin seireenit.

Vaaterekit kehystävät makuuhuoneen sänkyä. Henkareilla roikkuu juhlamekkoja, jakkupukuja, hameita ja kauluspaitoja enemmän kuin keskivertokaappiin mahtuu. Kruunuvuorenrannassa asuva Eila Parviainen, 56, esittelee merkkivaatekokoelmaansa putiikin omistajan elkein. Tarjolla on niin nahkahameita, silkkipuseroita kuin villaneuleita. Osa vaatteista on myynnissä, joten paikalta on liki mahdotonta poistua tyhjin käsin.

Kun Eila nappaa henkarin käteensä ja poseeraa kameralle, hänen yrityksensä nimi – EilanHenkari – tuntuu osuvalta. En ole asioimassa tuiki tavallisessa makuuhuoneessa, vaan itähelsinkiläisessä laatuvaatevuokraamossa, joka sai alkunsa juuri ennen koronapandemiaa alkuvuodesta 2020.

Tajusin, että minulla on hyvälaatuisia vaatteita, joita en ehdi käyttämään. Mietin, miten niitä voisi hyödyntää paremmin. En kuitenkaan halunnut luopua niistä kokonaan.

Samoihin aikoihin tuttu vaatekauppias vinkkasi Eilalle, että Ruotsissa ja Keski-Euroopassa vaatevuokrausbisnes on jo arkipäivää. Idea alkoi jalostumaan. Löytyisikö Suomesta naisia, jotka haluavat ostamisen sijaan vuokrata asukokonaisuuden esimerkiksi juhlia varten?

Eila päätti testata ja kertoi palvelustaan sosiaalisessa mediassa. Sen jälkeen mm. Jollaksen ja Laajasalon Facebookin kaupunginosaryhmiin alkoi ilmestyä kuvia, joissa punaiseen huulipunaan sonnustautunut nainen markkinoi tyyliään. Julkaisut johtivat pian ensimmäisiin yhteydenottoihin.

Lupaava alku tyssäsi kuitenkin keväällä, kun Eila sairastui koronaan. Maanmittauslaitoksella työskentelevä nainen jäi kuukauden sairauslomalle, jonka aikana mielessä vieraili myös synkempiä ajatuksia. Päänsärky, alilämpö ja vatsavaivat johtivat yleiseen voimattomuuteen ja siihen, että elämän perusasiat kirkastuivat entisestään.

Sohvalla maatessa mietin, että oliko tämä tässä. Nyt hemmetti pitää tälle elämälle jotakin tehdä.

Koronapotilaan rooli sai Eilan kyseenalaistamaan sen, tekeekö hän nyt niitä asioita, joista oikeasti nauttii. Ajatus vaatteisiin liittyvästä yrityksestä oli kytenyt mielessä jo pitkään. Kun koronaoireet helpottivat, kehitystyöt Eilan Henkarin parissa jatkuivat.

Nyt ensimmäinen vuosi kevytyrittäjänä on takana, ja vuokravaatteille on löytynyt kysyntää. Päivätyö johtavana asiantuntijana jatkuu sivubisneksen rinnalla edelleen, mutta arkeen on tullut myös paljon uutta. Kesällä Eila kävi mallikoulun, muutama kuukausi sitten hän aloitti poikansa innoittamana maalausharrastuksen. Vaikka koronapandemia on hillinnyt asiakasvierailuja Eilan kodissa, etenkin kesäkuukausina vaatteita vuokrattiin erikoistilaisuuksia varten useampaan otteeseen.

Tällä hetkellä ihmisillä on kova paine päästä kuluttamaan. Toivottavasti tulevaisuudessa ymmärretään se, ettei vaatetta aina tarvitse ostaa uutena kaupasta.

Savon kasvatti

Eila virittää mustat niittikengät jalkaansa, ja nostaa pokat paikoilleen kuvausta varten. Ulkonäön perusteella on vaikea uskoa, että sama nainen on työskennellyt valtion eri virastoissa, konttoreissa, laitoksissa ja ministeriöissä vuodesta 1995 lähtien. Stereotypiat virkatyylistä karisevat viimeistään siinä vaiheessa, kun kurkistaa eteisen vaatekaappiin. Siellä on muutakin kuin beigeä, mustaa ja harmaata. Eilan eteisestä löytyy värejä, joita konservatiivisimmat pukeutujat välttelevät viimeiseen asti. Täällä on toisin. Värejä vaalitaan.

Se on surullista, kun vaatteiden merkitystä väheksytään. Ihmiset eivät välttämättä ymmärrä sitä, mitä oma pukeutuminen viestittää ulospäin, Eila tietää.

Hänen oma kiinnostuksensa pukeutumista kohtaan heräsi jo pikkutyttönä Pohjois-Savon Maaningalla, jossa tytön ensimmäisinä tyyliesikuvina toimivat omat isosiskot, joista toinen opiskeli myöhemmin vaatesuunnittelijaksi Helsingin taideteollisessa korkeakoulussa. Vaikka perhe eli järven rannalla maitotilan maatilamiljöössä, pukeutumiseen panostettiin. Eila muistaa harmitelleensa jo alle kouluikäisenä sitä, jos alushame pilkotti hameen alta. Elettiin aikaa, jolloin naisten pukeutuminen oli kontrolloidumpaa kuin nykyään.

Myöhemmin nuoruusvuosinaan Eila muutti Helsinkiin opiskelemaan maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan. Välissä hän työskenteli amerikkalaisella farmilla kahdeksan kuukautta. Sitä on vaikeaa kuvitella nyt, kun välissä on vierähtänyt vuosia ja vaatekerrastoja. Opiskelijana Eilan tyyli oli varsin rento, sillä rahaa oli vähemmän käytettävissä.

Lainasin vaatteita siskoiltani. Tavallaan tämä vuokraussysteemi oli jo silloin käytössä. Raha ei vaan liikkunut, mutta komerolla käytiin.

Tyyli, jota kommentoidaan

Enää Eilan ei tarvitse lainata vaatteita muilta, vaan muut lainaavat niitä häneltä. Omaa tyyliään laajasalolainen kuvailee selkeäksi mutta persoonalliseksi. Vaatteet eivät saa olla liian turvallisia, vaan niissä pitää olla vähän jotain jujua. Joskus voi räväyttää.

Ihmisten pitäisi uskaltaa kokeilla erilaisia värejä ja vaatteita avoimin mielin. Lopputulos voi yllättää.

Kerran Eilalta kysyttiin työpaikalla, onko hän lähdössä ratsastamaan, kun hän saapui toimistolle polven yli menevissä saappaissa ja poolopaidassa. Yleensä ulkopuoliset kehuvat asuja.

Eilan vaatteita on ihailtu muun muassa Herttoniemen metroasemalla, kun nainen on ollut matkalla töihin. Hän panostaa pukeutumiseen myös arjen kauppareissuja varten, sillä kauniit vaatteet on tehty käyttöä eikä kaappia varten.

Jos Stansvikin luontopoluilla törmää ulkoilijaan, joka erottuu tuulipukukansasta, kyseessä on todennäköisesti Eila, joka on lapsesta saakka viihtynyt veden äärellä. Siksi merellinen Itä-Helsinki on osoittautunut hänelle hyväksi asuinpaikaksi.

Tulevaisuuden varalle nainen on jo tehnyt suunnitelmia. Saattaa olla, että Eila muuttaa Kruunuvuorenrannassa kaksikerroksiseen kerrostalokotiin, jonka ikkunoista avautuu maisema suoraan kantakaupunkiin. Vaatteita on kertynyt sen verran, että ne tarvitsevat pian oman huoneen, eli showroomin.

Jos kaipaa hovihankkijaa vaatteilleen, Eilalle voi ulkoistaa myös shoppailun.

Eilan mukaan pukeutuminen tuottaa hänelle mielihyvää. Joskus töihin lähtö venyy, kun päivän asun valikoiminen vie aikaa. Visuaalisuuden merkitys näkyy myös Kruunuvuorenrannan kodissa, joka on sisustettu omistajansa tyylin mukaiseksi kukkamaljakoita myöten. Näissä neliöissä luotetaan laatuun, ja pikamuoti kierretään kaukaa. Hutiostosten sijaan henkareissa roikkuu vaatteita, jotka ovat kestäviä ja pääosin kotimaisia.

Eila kuvaa omia asukokonaisuuksiaan sosiaaliseen mediaan siitäkin syystä, jotta muut voisivat oppia niiden avulla, miten vaatteita voi yhdistää. Housupukua voi piristää esimerkiksi hauskoilla kengillä tai muilla asusteilla. Joskus voi pukeutua kokonaan yhteen väriin.

Ei tässä iässä tarvitse näyttää tädiltä, vaan voit olla nuorekas, käyttää mielikuvitusta ja ravistella normia.

Makuuhuoneen vaatearsenaalia ja sen omistajaa katsoessa tietää, että tästä asunnosta kukaan ei poistu tädin näköisenä. On pakko perääntyä eteisen puolelle, koska muuten jokainen henkarissa odottava mekko alkaa kutsua luokseen kuin seireeni. Tyhjin käsin en kuitenkaan paikalta poistu.

Eilan vinkit pukeutumiseen:

–Panosta laatuun ja unohda rättiliikkeet.

–Kokeile jotain erilaista, niin opit uutta.

–Luota ammattilaiseen, jolle voit ulkoistaa stailauksen tai vaikka matkalaukun pakkaamisen.

Jenna Lehtonen

Vuosaaressa varttunut Itä-Helsinki -median perustaja ja päätoimittaja Jenna Lehtonen on Vartiokylässä päivystävä toimittaja ja valokuvaaja, joka työskentelee yrittäjänä.

Aiheeseen liittyen

Eastonin BiBi-ravintolassa koet persialaiset maut aidoimmillaan

Persialainen BiBi-ravintola tarjoaa makuja, jotka tuovat ihmiset yhteen.

Minun reseptini
21.02.2024

Kiitos timanttisista Sitä itää -ehdotuksista!

Etsimme Itä-Helsingin timanttisinta toimijaa. Ehdota suosikkiasi Sitä itää -ohjelmaamme ja tienaa sen toimintaan jopa 3000 €!

Sitä itää
12.10.2023

Jo kuus vee, jee! Tervetuloa juhlimaan Eastonin synttäreitä la 7.10.

Easton Helsinki juhlii synttäreitään lauantaina 7.10. kello 11–15. Tervetuloa mukaan ja nauttimaan hauskasta ohjelmastamme. Juhlatirehtöörinämme toimii hupsutteleva Pelle Positiivi.

Neuvosta vaari
29.09.2023

Eastonin Sitä itää -ohjelman voittajat on nyt valittu!

Tässä tämänkertaiset Sitä itää -voittajat.

Sitä itää
15.05.2023

Info

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman säännöt

Sitä itää on Suomen yhteisöllisin kanta-asiakkuusohjelma, joka ilahduttaa yksilön sijasta kokonaista yhteisöä. Jokainen kampanja-ajan asiointikerta Easton Helsingissä kerryttää Sitä itää -pottia, jolla sponsoroidaan äänestyksessä valittua itähelsinkiläistä kehityskohdetta. Sellainen voi olla vaikkapa paikallinen tapahtuma, paikka tai yhteinen toiminta. Parempi Itä-Helsinki ostos kerrallaan!

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman kautta Easton sponsoroi yhteensä kahta kohdetta vuodessa, ja ne voivat olla summaltaan 1000–3000 €. Sitä itää -kohteiden valinta ja lopulta sponsorointi rakentuu kolmen eri vaiheen ympärille: 1. Ehdota 2. Äänestä 3. Asioi. Kuka tahansa saa ehdottaa kehitysideoita, kunhan ne sijaitsevat Itä-Helsingin alueella. Sitä itää -kohteelle annettava tarkka summa määräytyy sen mukaan, kuinka paljon Eastonissa on kampanja-ajankohtana tehty yksittäisiä asiointikäyntejä.

Ehdota

Kuka tahansa voi ehdottaa itähelsinkiläistä kehityskohdetta Eastonin verkkosivujen kautta: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Kohde-ehdotuksia kerätään erillisinä kampanja-aikoina. Ehdotetut kohteet moderoidaan asiattomien julkaisujen eliminoimiseksi ja julkaistaan sivustolla muutaman päivän aikana ehdotuksen jättämisestä. Eastonilla on oikeus jättää kohde julkaisematta, mikäli se kokee sisällön asiaan sopimattomana.

Easton tekee ehdotetuista kohteista esivalinnan seuraavaan vaiheeseen. Valinnan kriteereinä ovat:

  1. Kohde on toteutettavissa kuvatulla summalla
  2. Kohteen toteutukselle on osoitettu selkeä toteuttava taho tai henkilö, ja tältä on saatu alustavasti suostumus hankkeeseen osallistumiselle
  3. Pyydetty kehityssumma vastaa toteutukseen tarvittavaa määrää
  4. Kohde sijaitsee Itä-Helsingin alueella
  5. Kohde auttaa kehittämään paikallista hyvää

Äänestykseen valitaan kolme kohdetta, joihin Easton ottaa yhteyttä henkilökohtaisesti.

Äänestä

Eastonin esivalitseman kolmen kohteen välillä toteutetaan julkinen äänestys Eastonin verkkosivuilla: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Äänestys on käynnissä kahden viikon ajan. Kuka tahansa voi käydä äänestysajanjakson aikana äänestämässä kohdetta yhden kerran. Eniten ääniä saanut kohde pääsee asiointivaiheeseen mukaan.

Asioi

Eniten ääniä saaneelle kohteelle kerrytetään pottia asioimalla Easton Helsingissä neljän viikon välisenä ajankohtana. Jokainen kampanja-ajankohdan aikainen asiointikerta kerryttää pottia saman verran, 1–5 senttiä. Mikäli tavoitesumma saadaan kasaan etuajassa, kerryttäminen lopetetaan aikaisemmin. Jos summasta ei täyty tarpeeksi kohteen toteutumiseen, kampanja ei toteudu.

Summan antaminen kohteille

Varsinainen tuki menee Eastonin markkinointibudjetista sen mukaan, montako asiointia Eastonissa on ajankohdan aikana tehty, eli yksittäisestä ostoksesta ei mene suoraan rahaa kampanjaan.

Äänestyksen voittaneesta kohteesta tehdään Sitä itää -kampanjan jatkomarkkinointia varten lyhyt video tai haastattelu sekä toteutuneesta kohteesta otetaan kuvia. Osa kohteista tulee olemaan esillä Eastonissa sijaitsevassa Sitä itää -galleriassa. Keskolla ja Easton Helsingillä on oikeus hyödyntää Sitä itää -kampanjan aikana tuotettuja materiaaleja muussa markkinoinnissaan.

Kohteeksi valittu kehityskohde tulee toteuttaa kahden kuukauden kuluttua lahjoitussumman saamisesta ja toteuttajatahon on toimitettava suunnitelma sekä kuvat toteutuksesta Easton Helsingille.

Arvonnan säännöt

Arvonnan järjestää Kesko Oyj yhteistyössä Easton Helsinki -kauppakeskuksen kanssa.

 

Easton Helsingin Easton Bravuuri -arvonnassa voi voittaa 50 € -arvoisen K-ryhmän lahjakortin julkaisemalla kuvan omasta bravuuristaan Instagramissa ja lisäämällä kuvatekstiin kampanjan virallisen hashtagin #eastonbravuuri. Lahjakortteja arvotaan yhteensä 10 kpl. Arvonta järjestetään 11.9.–13.10.2017. Arvonta suoritetaan ja voittajat julkaistaan jokaisen viikon perjantaina klo 16. Kaikki perjantaisin 12.00 mennessä Instagrammissa julkaistut kuvat otetaan arvonnassa huomioon.

Osallistumalla arvontaan hyväksyt arvonnan järjestäjän säännöt:
1.Voidaksesi osallistua arvontaan Instagram-tilisi tulee olla julkinen. Arvonnan ikäraja on 13 vuotta. Easton Helsingin työntekijät eivät voi osallistua arvontaan.
2. Arvonnassa otetaan huomioon ainoastaan ne kuvat, jotka on julkaistu kampanja-aikana ja merkitty #eastonbravuuri-hashtagilla
3. Kuvan lähettäjällä tulee olla oikeudet kuvan lähettämiseksi arvontaan. Lähettäjällä on oltava suostumus sekä kuvaajalta että kaikilta kuvassa esiintyviltä henkilöiltä.
4. Arvonnan järjestäjällä on oikeus poimia Instagramista #eastonbravuuri-hashtagilla merkittyjä kuvia ja ohjata ne eastonhelsinki.fi-sivuston someseinälle. Kuvia ei käytetä Eastonin markkinoinnissa tai mainonnassa ilman kuvan ottajan lupaa.
5. Arvonnan voittaja julkaistaan Easton Helsingin Instagramissa: https://www.instagram.com/eastonhelsinki/. Mikäli voittajaa ei tavoiteta 10 päivän sisällä, arvonnan järjestäjällä on oikeus suorittaa voittajan valinta uudestaan.
6. Lahjakortin lunastamiseen sovelletaan lahjakortin sääntöjä. Palkintoa ei voi vaihtaa rahaksi.
7. Arvonnan järjestäjän vastuu rajoittuu näissä säännöissä mainitun palkinnon euromääräiseen arvoon. Arvonnan järjestäjä ei vastaa mahdollisista teknisistä syistä tapahtuneista virhearvonnoista, todetuista väärinkäytöksistä tai teknisestä toimimattomuudesta järjestäjästä tai yhteistyökumppanista riippumattomista syistä. Arvontasivu toimii useimmilla yleisin käytössä olevilla selaimilla.
8. Arvonnan sääntöjen lisäksi osallistujat sitoutuvat noudattamaan Instagramin käyttöehtoja. Instagram ei ole mukana arvonnan järjestämisessä.

Aukioloajat

ma–su 24h

 

Palvelut

Noutopiste

Lastenhoitohuone

Kierrätys

Esteettömyys

Julkinen liikenne

Eastonin K-Citymarketin ruuan noutopiste sijaitsee katutasossa, P1-kerroksessa. Tilaa tuotteet verkkokaupasta ja nouda ne kätevästi ostosten tai kotimatkan lomassa!

Lastenhoitohuone löytyy 1. kerroksen wc -tilojen yhteydestä.

Pullonpalautuspiste löytyy P2-kerroksen keskisisäänkäynnin yhteydestä. Rinki-kierrätyspiste löytyy Gotlanninkadun varrelta.

Taksin pysähdyspaikka sijaitsee katutasossa P1-kerroksen keskimmäisen sisäänkäynnin edessä. Invapysäköintipaikkoja löytyy runsaasti sisäänkäyntien välittömästä läheisyydestä.

Easton sijaitsee hyvien julkisten kulkuyhteyksien varrella. Itäkeskuksen metroasemalta pääset Eastoniin Hansasillan kautta tai esimerkiksi bussilla 97V. Lähimmät bussipysäkit sijaitsevat Kauppakartanonkadulla sekä Meripellontiellä.

Löytötavarat

Löytötavaroita voit kysyä K-Citymarketin asiakaspalvelupisteestä.

 

Sulje