Viimeistele piha kesäkuntoon. Älä unohda puuöljyä ja metalliharjaa

Pihan puukalusteet kannattaa pestä ja huoltaa heti alkukesän kynnyksellä. Mitä paremmin valmistelet pihasi kesää varten, sitä helpommalla pääset heinäkuun helteissä.

Kuluneen talven lumimassat ovat taas väistyneet auringon tieltä. Kinosten alta paljastuu karu, ravinteita huutava maa, joka kaipaa hoitoa aivan yhtä paljon kuin terassille ja talolle johtavat kuluneet puurappuset. Olen yksi niistä enemmän tai vähemmän onnekkaista omakotitaloasujista, joiden jokakeväiseen to do -listaan kuuluu kohta, jossa muistutetaan taloamme ympäröivien puuosien keväthuollosta.

Koska Suomen ilmasto on mitä on, ulkona olevat puupinnat kuluvat ja haalistuvat erilaisten sääolosuhteiden sivuvaikutuksena. Käytännössä tämä johtaa siihen, että jonakin kylmänä mutta kuivana päivänä polvistun puurappusten eteen putsaamaan, pesemään ja öljyämään niitä. Nypin pois kaikki havunneulaset, hiekanjyväset, sammaleet ja rikkaruohot, jotka ovat tielläni. Kun puurakenteet ovat mahdollisimman siistissä kunnossa, alan arvuuttelemaan, miten saan puuöljypurkin kannen auki. Yleensä se vaatii höysteeksi muutaman kirosanan ja työkalupakin.

Jos sattuisin olemaan ammattilainen, terassilautojen öljyäminen ja puulautojen vaihto onnistuisi näissä kesää edeltävissä karkeloissa kuin ohimennen. Koska olen keltanokka, puun kunnon tarkastaminen sujuu silmämääräisesti. Jos jossain näkyy kulunut kohta, sivelen siihen vesiohenteista, ruskean sävyistä puuöljyä, joka peittää kaiken alleen ja estää lautojen ennenaikaisen tikkuuntumisen.

Mitä enemmän huollettavaa pinta-alaa omalta tontilta löytyy, sitä pidempi podcast-jakso tai äänikirja kannattaa valita kuulokkeisiin. Toki halutessaan voi kuunnella myös lintujen laulua, jos sellainen sopii pirtaan paremmin. Omalla kohdallani pihatyöt toimivat eräänlaisena luonnon terapiamuotona. Kun istuu päivät pitkät näpyttelemässä päätteen edessä, ulkona kyykkiminen antaa sopivaa vastapainoa ruudun tuijottelulle. Tekee hyvää upottaa sormet välillä multaan ja dipata pensseli purkkiin.

Pihaparatiisi ei synny ihmetellen, se syntyy tarttumalla toimeen.

Siihen on syynsä, miksi toisinaan haahuilen Puuilon pienrautavaraa notkuvien hyllyjen välissä aivan liian pitkään. Etsin tekemistä, jonkinlaista syytä puuhasteluun. Kevät on perimmäinen syyni kaivaa puutarhahanskat varastosta ja tarttua luudanvarteen.

Hyvästit sammalkasvustoille

Toukokuu on sitä aikaa, kun raahaan perässäni multa- ja kuorikatesäkkejä, haravaa, lapiota ja jätesäkkejä – yleensä vielä niitä kaikkia samaan aikaan. Pensaiden istuttamisen ja rikkaruohojen nyppimisen ohella puupintojen öljyäminen tuntuu vain yhdeltä puutarhatontun kokoiselta pihaprojektilta muiden joukossa.

Sen jälkeen, kun olen harjannut, puhdistanut ja öljynnyt portaat, siirryn lempipuuhaani, eli sammaleiden poiston pariin. Kädessäni on heräteostoksena tehty kivetysten puhdistusrauta, jonka avulla saan laattojen välit siistimpään kuntoon yksi veto kerrallaan. Mitä kosteampi päivä, sitä helpommin sammaleet lähtevät kivien välistä. Teräsharjaa käytän viimeistelyapunani silloin, kun sammal on kasvanut myös kiven päälle. Eron huomaa, kun vertaa putsattuja kivilaattoja putsaamattomiin.

On mielipidekysymys, kannattaako vihreät pihalaatoissa, portaikoissa ja sokkeleissa viihtyvät kasvustot poistaa. Oma mielipiteeni on, että kannattaa. Vastineeksi saa siistin kulkuväylän, jossa ei kompastu kaatosateella.

Kesäksi kuntoon -periaatteeni osoittautuu toimivaksi. Seuraavana päivänä astelen pitkin puuportaita, jotka näyttävät täysin toisenlaisilta kuin päivää aikaisemmin. Samaa voi sanoa pihan toisella puolella olevista kivilaatoista.

Pihaparatiisi ei siis synny ihmetellen, se syntyy tarttumalla toimeen.

Nopeat vinkit puukalusteiden huoltoon ja sammaleen poistoon

–Silmäile puurakenteiden kunto. Jos lautojen kunto on siisti, pintapesu ja väritön öljykäsittely riittävät. Aloita pintakäsittely silloin, kun puut ovat varmasti kuivat.

–Poista pihalaattojen sammaleet, jos ne häiritsevät.

–Nauti ulkona olemisesta! Ota kuulokkeet mukaan pihahommiin.

Tutustu käyttämiini tuotteisiin Puuilon sivuilla:

https://www.puuilo.fi/rakentaminen/maalit-ja-rakennuskemiat/lakat-puuoljyt-ja-puuvahat

https://www.puuilo.fi/piha-ja-puutarha/pihatyokalut-ja-puutarhatyokalut/haravat-ja-pihaharjat

Jenna Lehtonen

Vuosaaressa varttunut Itä-Helsinki -median perustaja ja päätoimittaja Jenna Lehtonen on Vartiokylässä päivystävä toimittaja ja valokuvaaja, joka työskentelee yrittäjänä.

Aiheeseen liittyen

Eastonin BiBi-ravintolassa koet persialaiset maut aidoimmillaan

Persialainen BiBi-ravintola tarjoaa makuja, jotka tuovat ihmiset yhteen.

Minun reseptini
21.02.2024

Mitä lahjaksi lapselle? – Tässä joulun parhaat lahjaideat Eastonista

Kauppakeskuspäällikkömme Olli ideoi lahjavinkkejä monen ikäisille lapsille ja eri kukkarolle – kaikki Eastonista.

Hyllyjen välissä
07.12.2023

Kiitos timanttisista Sitä itää -ehdotuksista!

Etsimme Itä-Helsingin timanttisinta toimijaa. Ehdota suosikkiasi Sitä itää -ohjelmaamme ja tienaa sen toimintaan jopa 3000 €!

Sitä itää
12.10.2023

Jo kuus vee, jee! Tervetuloa juhlimaan Eastonin synttäreitä la 7.10.

Easton Helsinki juhlii synttäreitään lauantaina 7.10. kello 11–15. Tervetuloa mukaan ja nauttimaan hauskasta ohjelmastamme. Juhlatirehtöörinämme toimii hupsutteleva Pelle Positiivi.

Neuvosta vaari
29.09.2023

Info

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman säännöt

Sitä itää on Suomen yhteisöllisin kanta-asiakkuusohjelma, joka ilahduttaa yksilön sijasta kokonaista yhteisöä. Jokainen kampanja-ajan asiointikerta Easton Helsingissä kerryttää Sitä itää -pottia, jolla sponsoroidaan äänestyksessä valittua itähelsinkiläistä kehityskohdetta. Sellainen voi olla vaikkapa paikallinen tapahtuma, paikka tai yhteinen toiminta. Parempi Itä-Helsinki ostos kerrallaan!

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman kautta Easton sponsoroi yhteensä kahta kohdetta vuodessa, ja ne voivat olla summaltaan 1000–3000 €. Sitä itää -kohteiden valinta ja lopulta sponsorointi rakentuu kolmen eri vaiheen ympärille: 1. Ehdota 2. Äänestä 3. Asioi. Kuka tahansa saa ehdottaa kehitysideoita, kunhan ne sijaitsevat Itä-Helsingin alueella. Sitä itää -kohteelle annettava tarkka summa määräytyy sen mukaan, kuinka paljon Eastonissa on kampanja-ajankohtana tehty yksittäisiä asiointikäyntejä.

Ehdota

Kuka tahansa voi ehdottaa itähelsinkiläistä kehityskohdetta Eastonin verkkosivujen kautta: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Kohde-ehdotuksia kerätään erillisinä kampanja-aikoina. Ehdotetut kohteet moderoidaan asiattomien julkaisujen eliminoimiseksi ja julkaistaan sivustolla muutaman päivän aikana ehdotuksen jättämisestä. Eastonilla on oikeus jättää kohde julkaisematta, mikäli se kokee sisällön asiaan sopimattomana.

Easton tekee ehdotetuista kohteista esivalinnan seuraavaan vaiheeseen. Valinnan kriteereinä ovat:

  1. Kohde on toteutettavissa kuvatulla summalla
  2. Kohteen toteutukselle on osoitettu selkeä toteuttava taho tai henkilö, ja tältä on saatu alustavasti suostumus hankkeeseen osallistumiselle
  3. Pyydetty kehityssumma vastaa toteutukseen tarvittavaa määrää
  4. Kohde sijaitsee Itä-Helsingin alueella
  5. Kohde auttaa kehittämään paikallista hyvää

Äänestykseen valitaan kolme kohdetta, joihin Easton ottaa yhteyttä henkilökohtaisesti.

Äänestä

Eastonin esivalitseman kolmen kohteen välillä toteutetaan julkinen äänestys Eastonin verkkosivuilla: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Äänestys on käynnissä kahden viikon ajan. Kuka tahansa voi käydä äänestysajanjakson aikana äänestämässä kohdetta yhden kerran. Eniten ääniä saanut kohde pääsee asiointivaiheeseen mukaan.

Asioi

Eniten ääniä saaneelle kohteelle kerrytetään pottia asioimalla Easton Helsingissä neljän viikon välisenä ajankohtana. Jokainen kampanja-ajankohdan aikainen asiointikerta kerryttää pottia saman verran, 1–5 senttiä. Mikäli tavoitesumma saadaan kasaan etuajassa, kerryttäminen lopetetaan aikaisemmin. Jos summasta ei täyty tarpeeksi kohteen toteutumiseen, kampanja ei toteudu.

Summan antaminen kohteille

Varsinainen tuki menee Eastonin markkinointibudjetista sen mukaan, montako asiointia Eastonissa on ajankohdan aikana tehty, eli yksittäisestä ostoksesta ei mene suoraan rahaa kampanjaan.

Äänestyksen voittaneesta kohteesta tehdään Sitä itää -kampanjan jatkomarkkinointia varten lyhyt video tai haastattelu sekä toteutuneesta kohteesta otetaan kuvia. Osa kohteista tulee olemaan esillä Eastonissa sijaitsevassa Sitä itää -galleriassa. Keskolla ja Easton Helsingillä on oikeus hyödyntää Sitä itää -kampanjan aikana tuotettuja materiaaleja muussa markkinoinnissaan.

Kohteeksi valittu kehityskohde tulee toteuttaa kahden kuukauden kuluttua lahjoitussumman saamisesta ja toteuttajatahon on toimitettava suunnitelma sekä kuvat toteutuksesta Easton Helsingille.

Arvonnan säännöt

Arvonnan järjestää Kesko Oyj yhteistyössä Easton Helsinki -kauppakeskuksen kanssa.

 

Easton Helsingin Easton Bravuuri -arvonnassa voi voittaa 50 € -arvoisen K-ryhmän lahjakortin julkaisemalla kuvan omasta bravuuristaan Instagramissa ja lisäämällä kuvatekstiin kampanjan virallisen hashtagin #eastonbravuuri. Lahjakortteja arvotaan yhteensä 10 kpl. Arvonta järjestetään 11.9.–13.10.2017. Arvonta suoritetaan ja voittajat julkaistaan jokaisen viikon perjantaina klo 16. Kaikki perjantaisin 12.00 mennessä Instagrammissa julkaistut kuvat otetaan arvonnassa huomioon.

Osallistumalla arvontaan hyväksyt arvonnan järjestäjän säännöt:
1.Voidaksesi osallistua arvontaan Instagram-tilisi tulee olla julkinen. Arvonnan ikäraja on 13 vuotta. Easton Helsingin työntekijät eivät voi osallistua arvontaan.
2. Arvonnassa otetaan huomioon ainoastaan ne kuvat, jotka on julkaistu kampanja-aikana ja merkitty #eastonbravuuri-hashtagilla
3. Kuvan lähettäjällä tulee olla oikeudet kuvan lähettämiseksi arvontaan. Lähettäjällä on oltava suostumus sekä kuvaajalta että kaikilta kuvassa esiintyviltä henkilöiltä.
4. Arvonnan järjestäjällä on oikeus poimia Instagramista #eastonbravuuri-hashtagilla merkittyjä kuvia ja ohjata ne eastonhelsinki.fi-sivuston someseinälle. Kuvia ei käytetä Eastonin markkinoinnissa tai mainonnassa ilman kuvan ottajan lupaa.
5. Arvonnan voittaja julkaistaan Easton Helsingin Instagramissa: https://www.instagram.com/eastonhelsinki/. Mikäli voittajaa ei tavoiteta 10 päivän sisällä, arvonnan järjestäjällä on oikeus suorittaa voittajan valinta uudestaan.
6. Lahjakortin lunastamiseen sovelletaan lahjakortin sääntöjä. Palkintoa ei voi vaihtaa rahaksi.
7. Arvonnan järjestäjän vastuu rajoittuu näissä säännöissä mainitun palkinnon euromääräiseen arvoon. Arvonnan järjestäjä ei vastaa mahdollisista teknisistä syistä tapahtuneista virhearvonnoista, todetuista väärinkäytöksistä tai teknisestä toimimattomuudesta järjestäjästä tai yhteistyökumppanista riippumattomista syistä. Arvontasivu toimii useimmilla yleisin käytössä olevilla selaimilla.
8. Arvonnan sääntöjen lisäksi osallistujat sitoutuvat noudattamaan Instagramin käyttöehtoja. Instagram ei ole mukana arvonnan järjestämisessä.

Aukioloajat

ma–su 24h

 

Palvelut

Noutopiste

Lastenhoitohuone

Kierrätys

Esteettömyys

Julkinen liikenne

Eastonin K-Citymarketin ruuan noutopiste sijaitsee katutasossa, P1-kerroksessa. Tilaa tuotteet verkkokaupasta ja nouda ne kätevästi ostosten tai kotimatkan lomassa!

Lastenhoitohuone löytyy 1. kerroksen wc -tilojen yhteydestä.

Pullonpalautuspiste löytyy P2-kerroksen keskisisäänkäynnin yhteydestä. Rinki-kierrätyspiste löytyy Gotlanninkadun varrelta.

Taksin pysähdyspaikka sijaitsee katutasossa P1-kerroksen keskimmäisen sisäänkäynnin edessä. Invapysäköintipaikkoja löytyy runsaasti sisäänkäyntien välittömästä läheisyydestä.

Easton sijaitsee hyvien julkisten kulkuyhteyksien varrella. Itäkeskuksen metroasemalta pääset Eastoniin Hansasillan kautta tai esimerkiksi bussilla 97V. Lähimmät bussipysäkit sijaitsevat Kauppakartanonkadulla sekä Meripellontiellä.

Löytötavarat

Löytötavaroita voit kysyä K-Citymarketin asiakaspalvelupisteestä.

 

Sulje