Vuosaarelainen sauna-aktiivi Jyrki viihtyy löylyissä miltei päivittäin

Kuumassa saunassa parannetaan maailmaa, viljellään huumoria ja rentoudutaan. Vuosaaressa asuvalle Jyrki Korhoselle saunominen on elämäntapa, joka lisää henkistä ja fyysistä hyvinvointia.

On monta tapaa heittää löylyä. Jos Vuosaaressa asuva Jyrki Korhonen, 55, saa valita, hän valitsee todennäköisesti tippatyylin. Se tarkoittaa sitä, että kiukaaseen heitetään pieni määrä vettä tasaiseen tahtiin niin pitkään kunnes kaikki saunojat lähtevät ulos. Muitakin tyylejä on. Jotkut ravistelevat purkkia, jossa on noppia. Niiden silmäluku kertoo, montako kauhallista kiukaaseen heitetään.

–Pokerilöylyissä saa korottaa. Joku voi esimerkiksi sanoa, että pannaan kaksi paremmaksi. Spurgulöylyissä kauha kiertää, ja silloin voi heittää tai olla heittämättä, Jyrki kertoo.

Hän kuuluu miesjoukkoon – Nordsjö Bastuklubbeniin – joka istuu lähes vuoden jokaisena iltana kello 17.00 jälkeen Vuosaaren uimahallin saunassa. Siinä, jonka ovessa varoitetaan kuumuudesta. Sen vuoksi moni käy ovella vain kääntymässä, vaikka vakituisten istujien vinkkelistä mittarilukeman on ehdottomasti oltava 100 asteen paremmalla puolella. Silloin kuumasaunalaiset pysyvät tyytyväisinä, eivätkä löylyt ole iholle liian polttavat. Kun saunan lämpötila on optimaalinen, löylyä ei tarvitse heittää koko ajan, vesihöyry ei peitä näkyvyyttä ja happea riittää.

–Meistä puhutaan ihan yleisesti, että nyt ne hullut taas tulevat. Oikeasti haluaisimme saunan vielä vähän kuumemmaksi, mutta kiuasvalmistaja on ilmoittanut, että kiukaan maksimi on 95 astetta.

Tiivis saunayhteisö

Jyrkin mukaan nykyinen saunaporukka on kokoontunut uimahallissa epävirallisesti vuodesta 2018 lähtien. Ryhmä tiivistyi vähitellen, kun lauteilla alkoivat istua samat kaverit päivästä toiseen. Tällä hetkellä muutaman kymmenen hengen saunojajoukkoon kuuluu erilaisia ihmisiä nosturinkuljettajista lainoppineisiin. Osalla on ollut elämän varrella päihdeongelmia.

Lauteilla ei kuitenkaan kysellä taustojen tai titteleiden perään, eikä saunakerhoon pääsy edellytä muuta kuin uimahallin sääntöjen noudattamista ja ennen kaikkea sitä, että viihtyy kuumassa saunassa. Sanomista tulee lähinnä silloin, jos joku yrittää lauteille uimahousut päällä tai ilman suihkussa käyntiä. Hyviin tapoihin kuuluu muun muassa se, että omista löylyistään ei saa karata. Jos niin sattuu käymään, löylyn heittäjälle saatetaan antaa lahjaksi puolen vuoden löylynheittokielto ja kauha, jossa ei ole pohjaa.

Pääsääntöisesti lauteilla kuitenkin heitetään vitsejä, ylläpidetään tilannekomiikkaa ja kisaillaan leikkimielisesti. Tunnelma on niin letkeä, että se houkuttelee monesti paikalle uteliaita silmäpareja myös muista kulttuureista. Kaikki eivät kuuman saunan päälle ymmärrä. Kerran lauteille istahti iäkkäämpi mies, joka ihmetteli, miksi kauhan varressa ollut Jyrki ei heittänyt löylyä vähään aikaan. Hetkeä myöhemmin samalla kaverilla tuli kiire suihkuun.

Viimeiset kymmenkunta vuotta hierojayrittäjänä Vuosaaressa työskennellyt Jyrki kertoo, että saunassa annetaan tilaa persoonille. Hän on löytänyt lauteilta jopa useita asiakkaita itselleen.

–Yhteisömme on veljellinen. Autamme toisiamme, jos on ongelmia tai huolia. Joku joskus sanoikin, että ei tarvitse mennä psykologille, kun voi tulla lauteille, jossa on aina paikalla monta psykologia.

Kaupungin kuumin julkinen sauna

Uimahallin lauteilla on otettu kantaa niin päivän politiikkaan, uskontoon kuin uimahallin uutisiin. Viime kesänä elettiin Jyrkin mukaan haastavaa aikaa, kun uimahallin kuuman saunan kiuas ei toiminut. Saunakerhon jäsenistössä se näkyi ärtymyksenä ja vihana. Ihmisten hyvinvointia koeteltiin. Jyrkin mukaan Vuosaaren kuumalla saunalla on monelle iso merkitys, sillä siellä pääsee kaupungin kuumimpiin julkisiin löylyihin. Vastaaviin lämpötiloihin ei ylletä kuulemma edes Helsinginkadun kupeessa.

–Saunan hyvinvointivaikutuksia ei pidä aliarvioida. Kaupungin pitäisi tukea voimakkaammin kuuma sauna -kulttuuria, joka on vaarassa hävitä. Jos kuumaa saunaa ei ole, yhteisö kuolee. Monta yhteisöä on jo kadonnut.

Aktiivisaunoja tietää, mistä puhuu. Jyrki kertoo, että sauna näytteli aikoinaan vahvaa roolia myös hänen isänsä elämässä. Vuosaaren saunayhteisöön kuuluu yhä jäseniä, jotka saunoivat myös vanhemman polven Korhosen seurassa. Perinne kuumissa löylyissä istumisesta jatkuu nyt isältä pojalle, joka isänsä tavoin kunnioittaa vanhaa kansanperinnettä. Oleellinen osa saunakokemusta on se, että löylyjen jälkeen pulahdetaan kylmäaltaaseen. Ilman sitä saunomiseen ei ole yhtä suurta motiivia.

–Kylmä-kuumahoidon jälkeen on rento olotila, ja samalla palautuu työpäivästä.

Jyrki ei ole ainoa, jolle saunan ja altaan yhdistelmä kuuluu jokapäiväiseen arkeen. Saunakerhon vanhimmat jäsenet ovat olleet eläkkeellä jo vuosia, nuorimmat eivät ole vielä aloittaneet edes koulua. Alalauteilla istuu toisinaan lapsia, jotka seuraavat paikalle vanhempiensa jalanjäljissä. Vuosien varrella yhteisöstä on myös kuollut ihmisiä. Kun niin käy, henkilön muistoa kunnioitetaan saunasta käsin.

–Silloin heitämme muistolöylyt, ja jokainen saa kertoa jonkun henkilökohtaisen muiston.

Tampereen Nekalassa lapsuutensa viettänyt itähelsinkiläinen kertoo, että jo hänen varhaisimmat saunamuistonsa liittyvät yleisiin saunoihin, joita oli vielä 1970-luvulla huomattavasti enemmän kuin nykyisin. Kun Jyrki oli pieni, saunaan mentiin sukulaisten ja perheen kanssa. Monesti lapsille tarjoiltiin makkaraa ja virvotusjuomia. Mitä tarkkaavaisemmin kuunteli, sitä paremmat tarinat sai kuulla – aivan, kuten Vuosaaressa nyt.

Jenna Lehtonen

Vuosaaressa varttunut Itä-Helsinki -median perustaja ja päätoimittaja Jenna Lehtonen on Vartiokylässä päivystävä toimittaja ja valokuvaaja, joka työskentelee yrittäjänä.

Aiheeseen liittyen

”Apteekkityö on ollut aina suurin intohimoni” 

Marjaniemessä asuva Taru Pietiläinen aloitti uutena apteekkarina Eastonissa.

Hyllyjen välissä
04.03.2024

3 x rapsakkaa tofua – Näin saat tofusta hyvää ja maukasta

Tässä parhaat niksit tofun maustamiseen ja käsittelyyn.

Miltä maistui?
28.02.2024

Eastonin BiBi-ravintolassa koet persialaiset maut aidoimmillaan

Persialainen BiBi-ravintola tarjoaa makuja, jotka tuovat ihmiset yhteen.

Minun reseptini
21.02.2024

Mitä lahjaksi lapselle? – Tässä joulun parhaat lahjaideat Eastonista

Kauppakeskuspäällikkömme Olli ideoi lahjavinkkejä monen ikäisille lapsille ja eri kukkarolle – kaikki Eastonista.

Hyllyjen välissä
07.12.2023

Info

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman säännöt

Sitä itää on Suomen yhteisöllisin kanta-asiakkuusohjelma, joka ilahduttaa yksilön sijasta kokonaista yhteisöä. Jokainen kampanja-ajan asiointikerta Easton Helsingissä kerryttää Sitä itää -pottia, jolla sponsoroidaan äänestyksessä valittua itähelsinkiläistä kehityskohdetta. Sellainen voi olla vaikkapa paikallinen tapahtuma, paikka tai yhteinen toiminta. Parempi Itä-Helsinki ostos kerrallaan!

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman kautta Easton sponsoroi yhteensä kahta kohdetta vuodessa, ja ne voivat olla summaltaan 1000–3000 €. Sitä itää -kohteiden valinta ja lopulta sponsorointi rakentuu kolmen eri vaiheen ympärille: 1. Ehdota 2. Äänestä 3. Asioi. Kuka tahansa saa ehdottaa kehitysideoita, kunhan ne sijaitsevat Itä-Helsingin alueella. Sitä itää -kohteelle annettava tarkka summa määräytyy sen mukaan, kuinka paljon Eastonissa on kampanja-ajankohtana tehty yksittäisiä asiointikäyntejä.

Ehdota

Kuka tahansa voi ehdottaa itähelsinkiläistä kehityskohdetta Eastonin verkkosivujen kautta: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Kohde-ehdotuksia kerätään erillisinä kampanja-aikoina. Ehdotetut kohteet moderoidaan asiattomien julkaisujen eliminoimiseksi ja julkaistaan sivustolla muutaman päivän aikana ehdotuksen jättämisestä. Eastonilla on oikeus jättää kohde julkaisematta, mikäli se kokee sisällön asiaan sopimattomana.

Easton tekee ehdotetuista kohteista esivalinnan seuraavaan vaiheeseen. Valinnan kriteereinä ovat:

  1. Kohde on toteutettavissa kuvatulla summalla
  2. Kohteen toteutukselle on osoitettu selkeä toteuttava taho tai henkilö, ja tältä on saatu alustavasti suostumus hankkeeseen osallistumiselle
  3. Pyydetty kehityssumma vastaa toteutukseen tarvittavaa määrää
  4. Kohde sijaitsee Itä-Helsingin alueella
  5. Kohde auttaa kehittämään paikallista hyvää

Äänestykseen valitaan kolme kohdetta, joihin Easton ottaa yhteyttä henkilökohtaisesti.

Äänestä

Eastonin esivalitseman kolmen kohteen välillä toteutetaan julkinen äänestys Eastonin verkkosivuilla: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Äänestys on käynnissä kahden viikon ajan. Kuka tahansa voi käydä äänestysajanjakson aikana äänestämässä kohdetta yhden kerran. Eniten ääniä saanut kohde pääsee asiointivaiheeseen mukaan.

Asioi

Eniten ääniä saaneelle kohteelle kerrytetään pottia asioimalla Easton Helsingissä neljän viikon välisenä ajankohtana. Jokainen kampanja-ajankohdan aikainen asiointikerta kerryttää pottia saman verran, 1–5 senttiä. Mikäli tavoitesumma saadaan kasaan etuajassa, kerryttäminen lopetetaan aikaisemmin. Jos summasta ei täyty tarpeeksi kohteen toteutumiseen, kampanja ei toteudu.

Summan antaminen kohteille

Varsinainen tuki menee Eastonin markkinointibudjetista sen mukaan, montako asiointia Eastonissa on ajankohdan aikana tehty, eli yksittäisestä ostoksesta ei mene suoraan rahaa kampanjaan.

Äänestyksen voittaneesta kohteesta tehdään Sitä itää -kampanjan jatkomarkkinointia varten lyhyt video tai haastattelu sekä toteutuneesta kohteesta otetaan kuvia. Osa kohteista tulee olemaan esillä Eastonissa sijaitsevassa Sitä itää -galleriassa. Keskolla ja Easton Helsingillä on oikeus hyödyntää Sitä itää -kampanjan aikana tuotettuja materiaaleja muussa markkinoinnissaan.

Kohteeksi valittu kehityskohde tulee toteuttaa kahden kuukauden kuluttua lahjoitussumman saamisesta ja toteuttajatahon on toimitettava suunnitelma sekä kuvat toteutuksesta Easton Helsingille.

Arvonnan säännöt

Arvonnan järjestää Kesko Oyj yhteistyössä Easton Helsinki -kauppakeskuksen kanssa.

 

Easton Helsingin Easton Bravuuri -arvonnassa voi voittaa 50 € -arvoisen K-ryhmän lahjakortin julkaisemalla kuvan omasta bravuuristaan Instagramissa ja lisäämällä kuvatekstiin kampanjan virallisen hashtagin #eastonbravuuri. Lahjakortteja arvotaan yhteensä 10 kpl. Arvonta järjestetään 11.9.–13.10.2017. Arvonta suoritetaan ja voittajat julkaistaan jokaisen viikon perjantaina klo 16. Kaikki perjantaisin 12.00 mennessä Instagrammissa julkaistut kuvat otetaan arvonnassa huomioon.

Osallistumalla arvontaan hyväksyt arvonnan järjestäjän säännöt:
1.Voidaksesi osallistua arvontaan Instagram-tilisi tulee olla julkinen. Arvonnan ikäraja on 13 vuotta. Easton Helsingin työntekijät eivät voi osallistua arvontaan.
2. Arvonnassa otetaan huomioon ainoastaan ne kuvat, jotka on julkaistu kampanja-aikana ja merkitty #eastonbravuuri-hashtagilla
3. Kuvan lähettäjällä tulee olla oikeudet kuvan lähettämiseksi arvontaan. Lähettäjällä on oltava suostumus sekä kuvaajalta että kaikilta kuvassa esiintyviltä henkilöiltä.
4. Arvonnan järjestäjällä on oikeus poimia Instagramista #eastonbravuuri-hashtagilla merkittyjä kuvia ja ohjata ne eastonhelsinki.fi-sivuston someseinälle. Kuvia ei käytetä Eastonin markkinoinnissa tai mainonnassa ilman kuvan ottajan lupaa.
5. Arvonnan voittaja julkaistaan Easton Helsingin Instagramissa: https://www.instagram.com/eastonhelsinki/. Mikäli voittajaa ei tavoiteta 10 päivän sisällä, arvonnan järjestäjällä on oikeus suorittaa voittajan valinta uudestaan.
6. Lahjakortin lunastamiseen sovelletaan lahjakortin sääntöjä. Palkintoa ei voi vaihtaa rahaksi.
7. Arvonnan järjestäjän vastuu rajoittuu näissä säännöissä mainitun palkinnon euromääräiseen arvoon. Arvonnan järjestäjä ei vastaa mahdollisista teknisistä syistä tapahtuneista virhearvonnoista, todetuista väärinkäytöksistä tai teknisestä toimimattomuudesta järjestäjästä tai yhteistyökumppanista riippumattomista syistä. Arvontasivu toimii useimmilla yleisin käytössä olevilla selaimilla.
8. Arvonnan sääntöjen lisäksi osallistujat sitoutuvat noudattamaan Instagramin käyttöehtoja. Instagram ei ole mukana arvonnan järjestämisessä.

Aukioloajat

ma–su 24h

 

Palvelut

Noutopiste

Lastenhoitohuone

Kierrätys

Esteettömyys

Julkinen liikenne

Eastonin K-Citymarketin ruuan noutopiste sijaitsee katutasossa, P1-kerroksessa. Tilaa tuotteet verkkokaupasta ja nouda ne kätevästi ostosten tai kotimatkan lomassa!

Lastenhoitohuone löytyy 1. kerroksen wc -tilojen yhteydestä.

Pullonpalautuspiste löytyy P2-kerroksen keskisisäänkäynnin yhteydestä. Rinki-kierrätyspiste löytyy Gotlanninkadun varrelta.

Taksin pysähdyspaikka sijaitsee katutasossa P1-kerroksen keskimmäisen sisäänkäynnin edessä. Invapysäköintipaikkoja löytyy runsaasti sisäänkäyntien välittömästä läheisyydestä.

Easton sijaitsee hyvien julkisten kulkuyhteyksien varrella. Itäkeskuksen metroasemalta pääset Eastoniin Hansasillan kautta tai esimerkiksi bussilla 97V. Lähimmät bussipysäkit sijaitsevat Kauppakartanonkadulla sekä Meripellontiellä.

Löytötavarat

Löytötavaroita voit kysyä K-Citymarketin asiakaspalvelupisteestä.

 

Sulje