Vuosaarelaisessa uusperheessä joulun odotus alkaa jo keväällä

Vuosaaressa asuvan Sanna Vikblomin uusperheessä lähtölaskenta jouluun alkaa jo kevään ensimmäisten alennusmyyntien aikaan. Tänä vuonna Sanna viettää ensimmäistä yhteistä joulua nykyisen puolisonsa kanssa.

Ensilumi antaa vielä odotuttaa. Sanna Vikblomin ja Jan Vepsäläisen uusperheessä lasketaan päiviä jouluun. Lapset ovat askarrelleet keittiön ikkunaan tonttuja ja lumihiutaleita, ja ulko-oveen ripustettiin jo lokakuussa kyltti, jossa toivotetaan hyvää joulua.

– Mitkään muut juhlat eivät merkitse minulle mitään, ei edes juhannus. Joulu on perheen ja lasten yhteinen juttu, jouluintoilijaksi tunnustautuva Sanna kertoo.Nyt vuosaarelaisen kerrostaloasunnon ikkunasta näkyy musta maa, eikä lämpömittari ole vielä painunut pakkasen puolelle. Keittiöön on toistaiseksi kannettu vain valkoinen koristekuusi, sillä lattialla kehräävät kissat keksivät monesti aidoille havunoksille parempaa käyttöä.

Siilitiellä varttunut Sanna muistelee, että aikoinaan aattoaamun perinteisiin kuului kuusen osto äidin ja sisarusten seurassa. Havupuu haettiin monena vuotena peräkkäin samalta myyjältä, joka kauppasi joulukuusia huoltoaseman parkkipaikalla. Kun lapsille tuli tarpeeksi ikää, sisaruskatras passitettiin keskenään kuusikaupoille pulkka seuranaan.Sannan ja Janin kissat Harrietta ja Jesse näkevät joulukoristeissa mahdollisuuden leikkiin.

Ensimmäinen yhteinen joulu

Vuosien myötä perinteet ovat muuttuneet, ja perheet muuttaneet muotoaan. Tuleva joulu on Sannan ja Janin ensimmäinen yhteinen. Tänä vuonna sitä aiotaan viettää Rastilassa, Sannan isoveljen perheen asunnossa.

– Vähän jännittää, kun äitimme tapaavat ensimmäistä kertaa toisensa, kaksi vuotta yhdessä ollut pariskunta paljastaa.Tinderistä leimahtanut rakkaustarina sai alkunsa joulukuussa 2018, joten kyseinen kuukausi on monella tapaa merkityksellinen. Ensi vuonna 2021 siitä tulee entistä tärkeämpi, sillä Sanna ja Jan suunnittelevat vuodenvaihteeseen talvihäitä. Sekä kirkko että juhlapaikka sijaitsevat Itä-Helsingissä. Alue on tullut parin vuoden aikana tutuksi myös Myyrmäestä kotoisin olevalle Janille, joka suhtautui aluksi Vuosaareen epäilevästi.

– Olin koko ajan varuillani ja katselin selkäni taakse joka paikassa, kun en ollut koskaan aikaisemmin käynyt täällä. Puolen vuoden jälkeen tajusin, että kaikki täällä pitävät toisistaan huolta. 

Jan kertoo käytännön esimerkin viereisestä kioskista, jossa asiakas kertoo myyjälle, jos tämä on vahingossa antanut liikaa vaihtorahaa. Vieressä istuva kihlattu muistuttaa, että täällä Janillekin on tullut tavaksi tervehtiä naapureita. Sellaiseen hän ei ollut Myyrmäessä tottunut. Nykyään Jan avaa suunsa aina, jos törmää rappusissa tuttuihin kasvoihin. Niitä riittää, sillä Sanna on asunut saman oven takana jo kahdeksan vuotta.Sannalla on kaksi tytärtä, joista toinen on 16-vuotias ja toinen 10-vuotias. Hänen poikansa on 7-vuotias. Janilla on puolestaan 16-vuotias poika.Omien sanojensa mukaan Sanna ei ole talon ainoa, joka kiinnittää jouluvalot parvekkeelle heti, kun kellot siirretään talviaikaan. Innostus näkyy ja kuuluu.

– Eilen täällä soi So This Is Christmas -kappale, Jan hymyilee.

Jan pitää puolisonsa joulufanitusta sympaattisena, mutta ei itse mene pyhistä samanlaiseen hurmioon. Hänelle joulu on vain parin päivän paussi arkeen, minkä jälkeen hommat jatkuvat muuttofirman leivissä.Pitkään kotiäitinä ollut Sanna on tällä hetkellä työtön. Hän haaveilee media-alan töistä.

Vaikka kerrostalojoulut ovat tuttuja myös Myyrmäen miehelle, Jan kertoo viettäneensä ikimuistoisia sukujouluja myös mummolassaan Savon maalaismaisemissa. Matka Vantaalta pohjoisemmaksi ei kuitenkaan aina auennut, sillä yksinhuoltajaäidillä ei joka vuosi ollut varaa kyyteihin.

– Oli niitä kerrostalojouluja, jolloin olimme äidin kanssa kahdestaan. Se riippui aina rahatilanteesta. Joulut olivat kuitenkin mukavia, vaikka emme aina päässeet Savoon. Saimme äidinkin kanssa tehtyä juhlan keskenään, kun oli ruoat pöydässä ja lahjoja. Edes muovikuusi ei latistanut tunnelmaa. 

Jan kertoo olleensa alle 2-vuotias, kun hänen vanhempansa erosivat. Isänsä hän on tavannut elämänsä aikana kaksi kertaa.

– Olen joskus miettinyt, millaista se olisi ollut, jos olisi ollut faija kuvioissa. Olen yrittänyt olla omalle pojalleni mahdollisimman hyvä isä ja tavallaan korjata sen, ettei oma isäni ollut läsnä.

 Nyt 16-vuotias Daniel-poika kuuntelee vieressä ja odottaa joulussa isänsä tavoin eniten ruokailua. Etenkin graavilohi on herkku, joka on molempien mieleen.

Toisin on Sannan kohdalla. Hän myöntää, ettei ole koskaan pitänyt jouluruoista. Ainoastaan puuro ja piparit kelpaavat, laatikoita tai kinkkua hän ei saa kurkusta alas. Perinteisesti äiti kokkaa tyttärelleen kanaa ja jauhelihapihvejä. Jouluintoilu ei siis päde suolaisten antimien osalta, vaikka muuten nainen panostaa talven juhlapyhiin keskimääräistä enemmän.

– Jouluun valmistautuminen alkaa jo kevään alennusmyynneissä. Aaton jälkeen saatan ostaa tarjouksessa olevia koristeita seuraavalle vuodelle valmiiksi, vaikka kellari on niitä jo täynnä.

Sannalle kerrostalojoulut ovat aina olleet itsestäänselvyys. Hän tietää kokemuksesta, että kadun toisella puolella asuvan äidin kaksioon mahtuu useampi perhekunta.

Tunnelman luomiseen riittää Joulupukin Kuuma Linja ja klementiinien tuoksu.

Kolmen lapsen äiti on onnistunut tartuttamaan jouluintoilun myös omille lapsilleen, jotka äitinsä tapaan laskevat jo päiviä pukin saapumiseen. Mikäli perinteisiin on uskominen, Rastilaan saapuu sama valkoparta, joka on vieraillut suvussa jo niin monena vuonna, että osaa kaikkien nimet ulkomuistista.

Tämän vuoden paras lahja on Sannan osalta jo selvillä.

– Jan tilasi minulle ennakkolahjaksi 7 päivää -lehden.

Sanna ja Janin vinkit itähelsinkiläiseen jouluun:

– Joulun tunnelma syntyy yhdessä olemisesta ja yhdessä touhuamisesta.

– Joulupöytään saa kattaa sitä, mistä oikeasti tykkää.

 – Perinteisiin joulupolkuihin on joka vuosi vapaa pääsy.

– Joulusuklaat saa parhaaseen hintaan aattoaamuna.

Jenna Lehtonen

Jenna Lehtonen on itähelsinkiläinen toimittaja ja valokuvaaja, joka pitää ihmisistä, jotka erottuvat tapetista. Itä-Helsinki -sivustoa päätoimittava Jenna tuottaa Eastonille Summeri soikoon -juttusarjaa, jossa hän vierailee ihmisten kotona.

Aiheeseen liittyen

Itä-Helsingin taideseurassa on tilaa myös harrastajille

Tältä näyttää itähelsinkiläinen kuvataide.

Hyllyjen välissä
27.10.2021

Arbëria Travelin Shukri Rama: “Matkailu tekee ihmiselle hyvää”

Arbëria Travelin Shukri Rama kertoo, miksi ostaa matka matkatoimistosta ja mihin seuraavaksi matkustaa.

Hyllyjen välissä
22.10.2021

Mellunkyläläisen pariskunnan Suomen kaunein koti -asuntoa ei ole täytetty turhalla tavaralla

Mellunkylässä asuvat Iiro ja Kadri pääsivät Suomen kaunein koti -ohjelman finaaliin – Unelmakoti löytyi paluumatkalla asuntomessuilta.

Summeri soikoon!
13.10.2021

Tahdomme olla idän arjen ykköspaikka!

Nähdään Eastonissa!

Hyllyjen välissä
09.10.2021

Info

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman säännöt

Sitä itää on Suomen yhteisöllisin kanta-asiakkuusohjelma, joka ilahduttaa yksilön sijasta kokonaista yhteisöä. Jokainen kampanja-ajan asiointikerta Easton Helsingissä kerryttää Sitä itää -pottia, jolla sponsoroidaan äänestyksessä valittua itähelsinkiläistä kehityskohdetta. Sellainen voi olla vaikkapa paikallinen tapahtuma, paikka tai yhteinen toiminta. Parempi Itä-Helsinki ostos kerrallaan!

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman kautta Easton sponsoroi yhteensä kahta kohdetta vuodessa, ja ne voivat olla summaltaan 1000–3000 €. Sitä itää -kohteiden valinta ja lopulta sponsorointi rakentuu kolmen eri vaiheen ympärille: 1. Ehdota 2. Äänestä 3. Asioi. Kuka tahansa saa ehdottaa kehitysideoita, kunhan ne sijaitsevat Itä-Helsingin alueella. Sitä itää -kohteelle annettava tarkka summa määräytyy sen mukaan, kuinka paljon Eastonissa on kampanja-ajankohtana tehty yksittäisiä asiointikäyntejä.

Ehdota

Kuka tahansa voi ehdottaa itähelsinkiläistä kehityskohdetta Eastonin verkkosivujen kautta: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Kohde-ehdotuksia kerätään erillisinä kampanja-aikoina. Ehdotetut kohteet moderoidaan asiattomien julkaisujen eliminoimiseksi ja julkaistaan sivustolla muutaman päivän aikana ehdotuksen jättämisestä. Eastonilla on oikeus jättää kohde julkaisematta, mikäli se kokee sisällön asiaan sopimattomana.

Easton tekee ehdotetuista kohteista esivalinnan seuraavaan vaiheeseen. Valinnan kriteereinä ovat:

  1. Kohde on toteutettavissa kuvatulla summalla
  2. Kohteen toteutukselle on osoitettu selkeä toteuttava taho tai henkilö, ja tältä on saatu alustavasti suostumus hankkeeseen osallistumiselle
  3. Pyydetty kehityssumma vastaa toteutukseen tarvittavaa määrää
  4. Kohde sijaitsee Itä-Helsingin alueella
  5. Kohde auttaa kehittämään paikallista hyvää

Äänestykseen valitaan kolme kohdetta, joihin Easton ottaa yhteyttä henkilökohtaisesti.

Äänestä

Eastonin esivalitseman kolmen kohteen välillä toteutetaan julkinen äänestys Eastonin verkkosivuilla: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Äänestys on käynnissä kahden viikon ajan. Kuka tahansa voi käydä äänestysajanjakson aikana äänestämässä kohdetta yhden kerran. Eniten ääniä saanut kohde pääsee asiointivaiheeseen mukaan.

Asioi

Eniten ääniä saaneelle kohteelle kerrytetään pottia asioimalla Easton Helsingissä neljän viikon välisenä ajankohtana. Jokainen kampanja-ajankohdan aikainen asiointikerta kerryttää pottia saman verran, 1–5 senttiä. Mikäli tavoitesumma saadaan kasaan etuajassa, kerryttäminen lopetetaan aikaisemmin. Jos summasta ei täyty tarpeeksi kohteen toteutumiseen, kampanja ei toteudu.

Summan antaminen kohteille

Varsinainen tuki menee Eastonin markkinointibudjetista sen mukaan, montako asiointia Eastonissa on ajankohdan aikana tehty, eli yksittäisestä ostoksesta ei mene suoraan rahaa kampanjaan.

Äänestyksen voittaneesta kohteesta tehdään Sitä itää -kampanjan jatkomarkkinointia varten lyhyt video tai haastattelu sekä toteutuneesta kohteesta otetaan kuvia. Osa kohteista tulee olemaan esillä Eastonissa sijaitsevassa Sitä itää -galleriassa. Keskolla ja Easton Helsingillä on oikeus hyödyntää Sitä itää -kampanjan aikana tuotettuja materiaaleja muussa markkinoinnissaan.

Kohteeksi valittu kehityskohde tulee toteuttaa kahden kuukauden kuluttua lahjoitussumman saamisesta ja toteuttajatahon on toimitettava suunnitelma sekä kuvat toteutuksesta Easton Helsingille.

Arvonnan säännöt

Arvonnan järjestää Kesko Oyj yhteistyössä Easton Helsinki -kauppakeskuksen kanssa.

 

Easton Helsingin Easton Bravuuri -arvonnassa voi voittaa 50 € -arvoisen K-ryhmän lahjakortin julkaisemalla kuvan omasta bravuuristaan Instagramissa ja lisäämällä kuvatekstiin kampanjan virallisen hashtagin #eastonbravuuri. Lahjakortteja arvotaan yhteensä 10 kpl. Arvonta järjestetään 11.9.–13.10.2017. Arvonta suoritetaan ja voittajat julkaistaan jokaisen viikon perjantaina klo 16. Kaikki perjantaisin 12.00 mennessä Instagrammissa julkaistut kuvat otetaan arvonnassa huomioon.

Osallistumalla arvontaan hyväksyt arvonnan järjestäjän säännöt:
1.Voidaksesi osallistua arvontaan Instagram-tilisi tulee olla julkinen. Arvonnan ikäraja on 13 vuotta. Easton Helsingin työntekijät eivät voi osallistua arvontaan.
2. Arvonnassa otetaan huomioon ainoastaan ne kuvat, jotka on julkaistu kampanja-aikana ja merkitty #eastonbravuuri-hashtagilla
3. Kuvan lähettäjällä tulee olla oikeudet kuvan lähettämiseksi arvontaan. Lähettäjällä on oltava suostumus sekä kuvaajalta että kaikilta kuvassa esiintyviltä henkilöiltä.
4. Arvonnan järjestäjällä on oikeus poimia Instagramista #eastonbravuuri-hashtagilla merkittyjä kuvia ja ohjata ne eastonhelsinki.fi-sivuston someseinälle. Kuvia ei käytetä Eastonin markkinoinnissa tai mainonnassa ilman kuvan ottajan lupaa.
5. Arvonnan voittaja julkaistaan Easton Helsingin Instagramissa: https://www.instagram.com/eastonhelsinki/. Mikäli voittajaa ei tavoiteta 10 päivän sisällä, arvonnan järjestäjällä on oikeus suorittaa voittajan valinta uudestaan.
6. Lahjakortin lunastamiseen sovelletaan lahjakortin sääntöjä. Palkintoa ei voi vaihtaa rahaksi.
7. Arvonnan järjestäjän vastuu rajoittuu näissä säännöissä mainitun palkinnon euromääräiseen arvoon. Arvonnan järjestäjä ei vastaa mahdollisista teknisistä syistä tapahtuneista virhearvonnoista, todetuista väärinkäytöksistä tai teknisestä toimimattomuudesta järjestäjästä tai yhteistyökumppanista riippumattomista syistä. Arvontasivu toimii useimmilla yleisin käytössä olevilla selaimilla.
8. Arvonnan sääntöjen lisäksi osallistujat sitoutuvat noudattamaan Instagramin käyttöehtoja. Instagram ei ole mukana arvonnan järjestämisessä.

Aukioloajat

ma–su 24h

 

Palvelut

Noutopiste

Lastenhoitohuone

Kierrätys

Esteettömyys

Julkinen liikenne

Eastonin K-Citymarketin ruuan noutopiste sijaitsee katutasossa, P1-kerroksessa. Tilaa tuotteet verkkokaupasta ja nouda ne kätevästi ostosten tai kotimatkan lomassa!

Lastenhoitohuone on remontin vuoksi toistaiseksi pois käytöstä.

Pullonpalautuspiste löytyy P2-kerroksen keskisisäänkäynnin yhteydestä. Rinki-kierrätyspiste löytyy Gotlanninkadun varrelta.

Taksin pysähdyspaikka sijaitsee katutasossa P1-kerroksen keskimmäisen sisäänkäynnin edessä. Invapysäköintipaikkoja löytyy runsaasti sisäänkäyntien välittömästä läheisyydestä.

Easton sijaitsee hyvien julkisten kulkuyhteyksien varrella. Itäkeskuksen metroasemalta pääset Eastoniin Hansasillan kautta tai esimerkiksi bussilla 97V. Lähimmät bussipysäkit sijaitsevat Kauppakartanonkadulla sekä Meripellontiellä.

Löytötavarat

Löytötavaroita voit kysyä K-Citymarketin asiakaspalvelupisteestä.

 

Sulje