Bloggaajat esittelyssä: Arda

Sellon soitolla rentoutuva Arda testailee ruoka-appeja, arvostaa hyvää kahvia sekä nauttii pitkäjänteisestä juurileivän teosta.
Moi Arda. Miten kesäsi on sujunut?

Olen ollut työharjoittelussa Alkolla. Työskentelen viestintäosastolla mutta olen päässyt myös maistelemaan viinejä ja analysoimaan niiden makuja, mikä on ollut tosi hauskaa. Kävimme myös siskoni kanssa Köpiksessä, jossa yksi matkan kohokohdista oli vierailu entisellä työpaikallani leipomo Mirabellessa. Siellä maistoin kolme vuotta sitten parasta leipää, jota olen ikinä syönyt. Luonnollisesti sain kipinän juurileivän tekemiseen.

Opiskelet viestintää, mutta hallitset myös laadukkaan kahvin valmistamisen ja leipomisen. Miten nämä limittyvät yhteen?

Olen kiinnostunut sisällöntuotannosta ja tarinoiden luomisesta, mutta lisäksi minulla on kahvialan tausta, nautin asiakaspalvelusta ja käsillä tekemisestä. Toivon, että tulevaisuudessa voisin yhdistää nämä intohimoni.

Leivon kotona viikoittain ja joskus haaveilen omasta leipomostakin. Leivänteossa tärkeintä on ihana juuri, jota tulee ruokkia ja varjella. On todella kiehtovaa nähdä juuri elävänä organismina, joka tarvitsee vettä ja huolenpitoa selviytyäkseen sukupolvelta toiselle.

 Kerro kahvitaustastasi.

Olin ensin kolmisen vuotta Kaffecentralenissa, sen jälkeen Good Life Coffeella ja nykyään ravintola Grönissä, jossa olen kehittänyt kahvipalvelukonseptia. Näen kahvin viiniin verrattavana osana ravintolakokemusta. Kahvi on viimeinen juttu, joka jää asiakkaan kielelle, joten sen on oltava hyvää. Huono kahvi romuttaa helposti koko elämyksen.

Mikä on ruokabravuurisi?

Isäni on turkkilainen, joten huomaan usein tekeväni häneltä opittuja pataruokia.

Suosikkini on mausteinen kikhernepata, jota tykkään tehdä viikonloppuisin pidemmällä kaavalla. Turkkilaiseen ruokaan kuuluvat tuoreet raaka-aineet ja täyteläiset, mutta raikkaat maut. Ruoissa käytetään paljon tomaattia, oliiviöljyä ja sitruunaa. Myös kärsivällinen hauduttaminen on tärkeää.

Saako idästä aitoja turkkilaisen keittiön tuotteita?

Itäkeskuksen Alanya Marketissa on hyvä valikoima turkkilaisen keittiön ruoka-aineita ja maukkaita turkkilaisia oliiveja.

Mistä muusta innostut?

Olen soittanut selloa 20 vuotta. Tänä syksynä ajattelin hankkiutua amatööriorkesteriin. Yhdessä soittaminen on parasta. Viimeksi sellainen oli kuullessani maagista mandoliinin soittoa Aleksanterinkadun kesäisessä ilta-auringossa. Soittaja oli pukeutunut kokovalkoiseen pellavapukuun ja näytti tupsahtaneen siihen suoraan Venetsian kaduilta. Teleporttauduin jonnekin aivan muualle.

Anna Väre

Anna Väre

Anna Väre on vapaa toimittaja, copywriter ja Eastorin toimituspäällikkö, joka Hyllyjen välissä -blogissaan kohtaa ihmisiä ja ilmiöitä Eastonissa ja sen ympärillä. Minun reseptini -juttusarjassa sukelletaan annosten ja asioiden ytimeen ja jaetaan vinkkejä parempaan arkeen.

Aiheeseen liittyen

”Apteekkityö on ollut aina suurin intohimoni” 

Marjaniemessä asuva Taru Pietiläinen aloitti uutena apteekkarina Eastonissa.

Hyllyjen välissä
04.03.2024

Mureaa lihaa ja maukkaita patoja – Afganistanilainen ravintola Kabul Grill avasi Eastonissa

Eastonissa avannut afganistanilainen ravintola Kabul Grill tarjoilee maukkaita patoja ja pitkään haudutettuja liharuokia niin buffetista kuin á la carte -listaltakin.

Hyllyjen välissä
25.01.2023

Itäinen rantareitti esittelee Itä-Helsingin parhaat puolet

Itäinen rantareitti esittelee Itä-Helsingin maisemia kauneimmillaan. Reitin voi reippailla kokonaan tai valita sopivan retkipaikan sen varrelta.

Summeri soikoon!
26.07.2022

Pride-viikko kutsuu juhlimaan yhdessä. Katso tästä Itä-Helsingin tapahtumat

Pride-viikko on käynnissä ja yhteisöllisyyttä ja tasa-arvoa edistävä tapahtuma tarjoaa paljon kiinnostavaa tekemistä myös Itä-Helsingissä.

Yleinen
28.06.2022

Info

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman säännöt

Sitä itää on Suomen yhteisöllisin kanta-asiakkuusohjelma, joka ilahduttaa yksilön sijasta kokonaista yhteisöä. Jokainen kampanja-ajan asiointikerta Easton Helsingissä kerryttää Sitä itää -pottia, jolla sponsoroidaan äänestyksessä valittua itähelsinkiläistä kehityskohdetta. Sellainen voi olla vaikkapa paikallinen tapahtuma, paikka tai yhteinen toiminta. Parempi Itä-Helsinki ostos kerrallaan!

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman kautta Easton sponsoroi yhteensä kahta kohdetta vuodessa, ja ne voivat olla summaltaan 1000–3000 €. Sitä itää -kohteiden valinta ja lopulta sponsorointi rakentuu kolmen eri vaiheen ympärille: 1. Ehdota 2. Äänestä 3. Asioi. Kuka tahansa saa ehdottaa kehitysideoita, kunhan ne sijaitsevat Itä-Helsingin alueella. Sitä itää -kohteelle annettava tarkka summa määräytyy sen mukaan, kuinka paljon Eastonissa on kampanja-ajankohtana tehty yksittäisiä asiointikäyntejä.

Ehdota

Kuka tahansa voi ehdottaa itähelsinkiläistä kehityskohdetta Eastonin verkkosivujen kautta: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Kohde-ehdotuksia kerätään erillisinä kampanja-aikoina. Ehdotetut kohteet moderoidaan asiattomien julkaisujen eliminoimiseksi ja julkaistaan sivustolla muutaman päivän aikana ehdotuksen jättämisestä. Eastonilla on oikeus jättää kohde julkaisematta, mikäli se kokee sisällön asiaan sopimattomana.

Easton tekee ehdotetuista kohteista esivalinnan seuraavaan vaiheeseen. Valinnan kriteereinä ovat:

  1. Kohde on toteutettavissa kuvatulla summalla
  2. Kohteen toteutukselle on osoitettu selkeä toteuttava taho tai henkilö, ja tältä on saatu alustavasti suostumus hankkeeseen osallistumiselle
  3. Pyydetty kehityssumma vastaa toteutukseen tarvittavaa määrää
  4. Kohde sijaitsee Itä-Helsingin alueella
  5. Kohde auttaa kehittämään paikallista hyvää

Äänestykseen valitaan kolme kohdetta, joihin Easton ottaa yhteyttä henkilökohtaisesti.

Äänestä

Eastonin esivalitseman kolmen kohteen välillä toteutetaan julkinen äänestys Eastonin verkkosivuilla: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Äänestys on käynnissä kahden viikon ajan. Kuka tahansa voi käydä äänestysajanjakson aikana äänestämässä kohdetta yhden kerran. Eniten ääniä saanut kohde pääsee asiointivaiheeseen mukaan.

Asioi

Eniten ääniä saaneelle kohteelle kerrytetään pottia asioimalla Easton Helsingissä neljän viikon välisenä ajankohtana. Jokainen kampanja-ajankohdan aikainen asiointikerta kerryttää pottia saman verran, 1–5 senttiä. Mikäli tavoitesumma saadaan kasaan etuajassa, kerryttäminen lopetetaan aikaisemmin. Jos summasta ei täyty tarpeeksi kohteen toteutumiseen, kampanja ei toteudu.

Summan antaminen kohteille

Varsinainen tuki menee Eastonin markkinointibudjetista sen mukaan, montako asiointia Eastonissa on ajankohdan aikana tehty, eli yksittäisestä ostoksesta ei mene suoraan rahaa kampanjaan.

Äänestyksen voittaneesta kohteesta tehdään Sitä itää -kampanjan jatkomarkkinointia varten lyhyt video tai haastattelu sekä toteutuneesta kohteesta otetaan kuvia. Osa kohteista tulee olemaan esillä Eastonissa sijaitsevassa Sitä itää -galleriassa. Keskolla ja Easton Helsingillä on oikeus hyödyntää Sitä itää -kampanjan aikana tuotettuja materiaaleja muussa markkinoinnissaan.

Kohteeksi valittu kehityskohde tulee toteuttaa kahden kuukauden kuluttua lahjoitussumman saamisesta ja toteuttajatahon on toimitettava suunnitelma sekä kuvat toteutuksesta Easton Helsingille.

Arvonnan säännöt

Arvonnan järjestää Kesko Oyj yhteistyössä Easton Helsinki -kauppakeskuksen kanssa.

 

Easton Helsingin Easton Bravuuri -arvonnassa voi voittaa 50 € -arvoisen K-ryhmän lahjakortin julkaisemalla kuvan omasta bravuuristaan Instagramissa ja lisäämällä kuvatekstiin kampanjan virallisen hashtagin #eastonbravuuri. Lahjakortteja arvotaan yhteensä 10 kpl. Arvonta järjestetään 11.9.–13.10.2017. Arvonta suoritetaan ja voittajat julkaistaan jokaisen viikon perjantaina klo 16. Kaikki perjantaisin 12.00 mennessä Instagrammissa julkaistut kuvat otetaan arvonnassa huomioon.

Osallistumalla arvontaan hyväksyt arvonnan järjestäjän säännöt:
1.Voidaksesi osallistua arvontaan Instagram-tilisi tulee olla julkinen. Arvonnan ikäraja on 13 vuotta. Easton Helsingin työntekijät eivät voi osallistua arvontaan.
2. Arvonnassa otetaan huomioon ainoastaan ne kuvat, jotka on julkaistu kampanja-aikana ja merkitty #eastonbravuuri-hashtagilla
3. Kuvan lähettäjällä tulee olla oikeudet kuvan lähettämiseksi arvontaan. Lähettäjällä on oltava suostumus sekä kuvaajalta että kaikilta kuvassa esiintyviltä henkilöiltä.
4. Arvonnan järjestäjällä on oikeus poimia Instagramista #eastonbravuuri-hashtagilla merkittyjä kuvia ja ohjata ne eastonhelsinki.fi-sivuston someseinälle. Kuvia ei käytetä Eastonin markkinoinnissa tai mainonnassa ilman kuvan ottajan lupaa.
5. Arvonnan voittaja julkaistaan Easton Helsingin Instagramissa: https://www.instagram.com/eastonhelsinki/. Mikäli voittajaa ei tavoiteta 10 päivän sisällä, arvonnan järjestäjällä on oikeus suorittaa voittajan valinta uudestaan.
6. Lahjakortin lunastamiseen sovelletaan lahjakortin sääntöjä. Palkintoa ei voi vaihtaa rahaksi.
7. Arvonnan järjestäjän vastuu rajoittuu näissä säännöissä mainitun palkinnon euromääräiseen arvoon. Arvonnan järjestäjä ei vastaa mahdollisista teknisistä syistä tapahtuneista virhearvonnoista, todetuista väärinkäytöksistä tai teknisestä toimimattomuudesta järjestäjästä tai yhteistyökumppanista riippumattomista syistä. Arvontasivu toimii useimmilla yleisin käytössä olevilla selaimilla.
8. Arvonnan sääntöjen lisäksi osallistujat sitoutuvat noudattamaan Instagramin käyttöehtoja. Instagram ei ole mukana arvonnan järjestämisessä.

Aukioloajat

ma–su 24h

 

Palvelut

Noutopiste

Lastenhoitohuone

Kierrätys

Esteettömyys

Julkinen liikenne

Eastonin K-Citymarketin ruuan noutopiste sijaitsee katutasossa, P1-kerroksessa. Tilaa tuotteet verkkokaupasta ja nouda ne kätevästi ostosten tai kotimatkan lomassa!

Lastenhoitohuone löytyy 1. kerroksen wc -tilojen yhteydestä.

Pullonpalautuspiste löytyy P2-kerroksen keskisisäänkäynnin yhteydestä. Rinki-kierrätyspiste löytyy Gotlanninkadun varrelta.

Taksin pysähdyspaikka sijaitsee katutasossa P1-kerroksen keskimmäisen sisäänkäynnin edessä. Invapysäköintipaikkoja löytyy runsaasti sisäänkäyntien välittömästä läheisyydestä.

Easton sijaitsee hyvien julkisten kulkuyhteyksien varrella. Itäkeskuksen metroasemalta pääset Eastoniin Hansasillan kautta tai esimerkiksi bussilla 97V. Lähimmät bussipysäkit sijaitsevat Kauppakartanonkadulla sekä Meripellontiellä.

Löytötavarat

Löytötavaroita voit kysyä K-Citymarketin asiakaspalvelupisteestä.

 

Sulje