Grillikausi käyntiin: näin putsaat grillin ja grillailet keväisen aterian

Kesä on jo niin lähellä, että monet ovat kaivaneet grillin pihavarastosta. Jos grillauskautensa tahtoo avata yhden pysähdyksen taktiikalla, apu löytyy Eastonin Puuilosta ja K-Citymarketista.

Kun elohopea ei enää yöllä painu pakkasen puolelle, ajatukset kääntyvät kohti kesää. Moni harkitsee grillikauden korkkaamista viimeistään siinä vaiheessa, kun lumet alkavat sulaa. Jos on oikein malttamaton luonne, grilli kuumenee hyvissä ajoin ennen vappua. Jotkut aloittavat herkkujen grillaamisen jo pääsiäisenä.

Ennen kuin rasvapellille kannattaa laittaa ruokaa, grilli on syytä valmistella kuntoon edellisen kauden jäljiltä.

Pinnoille unohtuneet siitepölyt täytyy pyyhkiä, ja ritilä pestä huolellisesti. Helpoimmalla pääsevät ne, jotka jättivät grillinsä talviteloille siistinä ja puhtaana. Me, jotka jätimme grillin terassille oman onnensa nojaan, joudumme näkemään enemmän vaivaa. Ehkä tänä vuonna muistan hankkia grillin suojapeitteen elokuun loppuun mennessä.

Onneksi Eastonin Puuilon valikoimista löytyy pelivälineet, joiden avulla jokainen itähelsinkiläinen saa niin pallo-, kaasu-, kuin sähkögrillinkin kiiltämään. Heitän ostoskoriin puhdistussuihkeen, harjan, pesusienen, kaapimen, öljysumuttimen ja pari mikrokuituliinaa. Koska tarkoitus on kevään kunniaksi valmistaa mahdollisimman nopeaa ja helppoa grilliruokaa, mukaan lähtee myös muutama pakkaus alumiinivuokia ja tukevat grillipihdit.

Kohta grillataan!

Vaikka ruoan laittamisen ei pitäisi olla mitään välineurheilua, unohdun K-Citymarketin hyllyjen väliin aivan liian pitkäksi aikaa. En osaa päättää, minkä värisiä servettejä hamstraan kattausta varten. Värikkäät kertakäyttöastiat, kynttilät ja kaiken maailman tarjottimet on helppo kuvitella kesäisen kattauksen keskelle. Pään saa pyörälle viimeistään uutuustuotteiden edessä. Trendikkäät puualustat nahkaisilla yksityiskohdilla päätyvät vikkelästi ostoslistalle. Mitäköhän unohdan?

Pyörin osastolta toiselle kuin juhannusviikonloppuna. Vain aurinkolasit puuttuvat otsaltani.

Tulppanikimppujen ja kukkaruukkujen ohi en osaa kävellä pysähtymättä – näky on häikäisevä.  Yritän muistuttaa itseäni, että en ole etsimässä puutarhahanskoja tai suurta huonekasvia, vaan grillikauden avajaisiin vaadittavia antimia. Yhden ämpärin kohdalla valitsen mukaani kaikista kauneimman tulppaanikimpun, joka tuo mieleen lämpimät kesäpäivät. Olisipa jo hellettä ja mahdollisuus pulahtaa muualle kuin kylmään avantoon.

Asettelen kassahihnalle tuotteita, joista kuka tahansa Sherlock osaa päätellä, mitä on tekeillä. Onneksi muistin ostaa mansikoita. Kohta grillataan!

Helppoa ja nopeaa grilliruokaa

Grillin puhdistaminen käy leikiten, kun käsissä on oikeat aineet ja välineet. Seuraavaksi laitan perunat kiehumaan, nostan leikkuulaudat kaapista ja sidon essun ympärilleni. Reseptit olen kaivanut valmiiksi esille jo ennen kauppareissua.

Tänään on tarkoitus grillata lohta ja parsaa. Niiden seuraksi teen kevyen vihersalaatin, jonka tekeminen ei vaadi montaa minuuttia. Nälkä alkaa kurnia jo pelkästä ajatuksesta. Kaikki valitsemani ruokaohjeet poimin K-Ruoka.fi -reseptien joukosta. Kuten aiemmin mainitsin, valintakriteereinäni toimivat nopeus ja helppous. En ole sellainen viiden tähden kotikokki, ainakaan vielä. Pitäisi ehkä kokeilla savustamista, joka kuulemma sopii myös aloittelijalle.Parsat paistuvat kuumassa grillissä nopeammin kuin lohi. Nälkäisimmille tulee vesi kielen päälle viimeistään siinä vaiheessa, kun ripottelen vihannesten päälle parmesaanilastuja. Parsat katoavat pöydältä nopeasti parempiin suihin. Panostan kattauksen visuaalisuuteen ja asettelen parsat riviin ostamalleni puualustalle, joka on kuin luotu tehtävää varten.

Kun lohi alkaa olla kypsä, suustani pääsee vanhan liiton huuto: ”Nyt syömään!” Nappaan suuhuni mansikan ja avaan valkoviinipullon. Grillikausi on virallisesti avattu.

Tutustu kesän 2021 grillimallistoon

Jenna Lehtonen

Vuosaaressa varttunut Itä-Helsinki -median perustaja ja päätoimittaja Jenna Lehtonen on Vartiokylässä päivystävä toimittaja ja valokuvaaja, joka työskentelee yrittäjänä.

Aiheeseen liittyen

Palvelemme tälläkin viikolla 24/7

Kauppakeskus Easton on auki 24h vuorokaudessa.

Yleinen
30.01.2024

Mitä lahjaksi lapselle? – Tässä joulun parhaat lahjaideat Eastonista

Kauppakeskuspäällikkömme Olli ideoi lahjavinkkejä monen ikäisille lapsille ja eri kukkarolle – kaikki Eastonista.

Hyllyjen välissä
07.12.2023

Massia itään! Äänestä Itä-Helsingin parasta toimijaa!

Sitä itää -äänestyksemme on käynnissä. Äänestä suosikkiasi Itä-Helsingin ykköstoimijaksi.

Sitä itää
21.11.2023

Raikkaassa pääsiäismenussa maistuvat vihreä parsa, sitruuna ja kevään yrtit

Pääsiäispöytään sopiva risotto Primavera pursuaa parsaa ja kevään yrttejä. Aterian kruunaa kirpsakka sitruuna- marenki juustokakku.

Miltä maistui?
30.03.2023

Info

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman säännöt

Sitä itää on Suomen yhteisöllisin kanta-asiakkuusohjelma, joka ilahduttaa yksilön sijasta kokonaista yhteisöä. Jokainen kampanja-ajan asiointikerta Easton Helsingissä kerryttää Sitä itää -pottia, jolla sponsoroidaan äänestyksessä valittua itähelsinkiläistä kehityskohdetta. Sellainen voi olla vaikkapa paikallinen tapahtuma, paikka tai yhteinen toiminta. Parempi Itä-Helsinki ostos kerrallaan!

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman kautta Easton sponsoroi yhteensä kahta kohdetta vuodessa, ja ne voivat olla summaltaan 1000–3000 €. Sitä itää -kohteiden valinta ja lopulta sponsorointi rakentuu kolmen eri vaiheen ympärille: 1. Ehdota 2. Äänestä 3. Asioi. Kuka tahansa saa ehdottaa kehitysideoita, kunhan ne sijaitsevat Itä-Helsingin alueella. Sitä itää -kohteelle annettava tarkka summa määräytyy sen mukaan, kuinka paljon Eastonissa on kampanja-ajankohtana tehty yksittäisiä asiointikäyntejä.

Ehdota

Kuka tahansa voi ehdottaa itähelsinkiläistä kehityskohdetta Eastonin verkkosivujen kautta: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Kohde-ehdotuksia kerätään erillisinä kampanja-aikoina. Ehdotetut kohteet moderoidaan asiattomien julkaisujen eliminoimiseksi ja julkaistaan sivustolla muutaman päivän aikana ehdotuksen jättämisestä. Eastonilla on oikeus jättää kohde julkaisematta, mikäli se kokee sisällön asiaan sopimattomana.

Easton tekee ehdotetuista kohteista esivalinnan seuraavaan vaiheeseen. Valinnan kriteereinä ovat:

  1. Kohde on toteutettavissa kuvatulla summalla
  2. Kohteen toteutukselle on osoitettu selkeä toteuttava taho tai henkilö, ja tältä on saatu alustavasti suostumus hankkeeseen osallistumiselle
  3. Pyydetty kehityssumma vastaa toteutukseen tarvittavaa määrää
  4. Kohde sijaitsee Itä-Helsingin alueella
  5. Kohde auttaa kehittämään paikallista hyvää

Äänestykseen valitaan kolme kohdetta, joihin Easton ottaa yhteyttä henkilökohtaisesti.

Äänestä

Eastonin esivalitseman kolmen kohteen välillä toteutetaan julkinen äänestys Eastonin verkkosivuilla: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Äänestys on käynnissä kahden viikon ajan. Kuka tahansa voi käydä äänestysajanjakson aikana äänestämässä kohdetta yhden kerran. Eniten ääniä saanut kohde pääsee asiointivaiheeseen mukaan.

Asioi

Eniten ääniä saaneelle kohteelle kerrytetään pottia asioimalla Easton Helsingissä neljän viikon välisenä ajankohtana. Jokainen kampanja-ajankohdan aikainen asiointikerta kerryttää pottia saman verran, 1–5 senttiä. Mikäli tavoitesumma saadaan kasaan etuajassa, kerryttäminen lopetetaan aikaisemmin. Jos summasta ei täyty tarpeeksi kohteen toteutumiseen, kampanja ei toteudu.

Summan antaminen kohteille

Varsinainen tuki menee Eastonin markkinointibudjetista sen mukaan, montako asiointia Eastonissa on ajankohdan aikana tehty, eli yksittäisestä ostoksesta ei mene suoraan rahaa kampanjaan.

Äänestyksen voittaneesta kohteesta tehdään Sitä itää -kampanjan jatkomarkkinointia varten lyhyt video tai haastattelu sekä toteutuneesta kohteesta otetaan kuvia. Osa kohteista tulee olemaan esillä Eastonissa sijaitsevassa Sitä itää -galleriassa. Keskolla ja Easton Helsingillä on oikeus hyödyntää Sitä itää -kampanjan aikana tuotettuja materiaaleja muussa markkinoinnissaan.

Kohteeksi valittu kehityskohde tulee toteuttaa kahden kuukauden kuluttua lahjoitussumman saamisesta ja toteuttajatahon on toimitettava suunnitelma sekä kuvat toteutuksesta Easton Helsingille.

Arvonnan säännöt

Arvonnan järjestää Kesko Oyj yhteistyössä Easton Helsinki -kauppakeskuksen kanssa.

 

Easton Helsingin Easton Bravuuri -arvonnassa voi voittaa 50 € -arvoisen K-ryhmän lahjakortin julkaisemalla kuvan omasta bravuuristaan Instagramissa ja lisäämällä kuvatekstiin kampanjan virallisen hashtagin #eastonbravuuri. Lahjakortteja arvotaan yhteensä 10 kpl. Arvonta järjestetään 11.9.–13.10.2017. Arvonta suoritetaan ja voittajat julkaistaan jokaisen viikon perjantaina klo 16. Kaikki perjantaisin 12.00 mennessä Instagrammissa julkaistut kuvat otetaan arvonnassa huomioon.

Osallistumalla arvontaan hyväksyt arvonnan järjestäjän säännöt:
1.Voidaksesi osallistua arvontaan Instagram-tilisi tulee olla julkinen. Arvonnan ikäraja on 13 vuotta. Easton Helsingin työntekijät eivät voi osallistua arvontaan.
2. Arvonnassa otetaan huomioon ainoastaan ne kuvat, jotka on julkaistu kampanja-aikana ja merkitty #eastonbravuuri-hashtagilla
3. Kuvan lähettäjällä tulee olla oikeudet kuvan lähettämiseksi arvontaan. Lähettäjällä on oltava suostumus sekä kuvaajalta että kaikilta kuvassa esiintyviltä henkilöiltä.
4. Arvonnan järjestäjällä on oikeus poimia Instagramista #eastonbravuuri-hashtagilla merkittyjä kuvia ja ohjata ne eastonhelsinki.fi-sivuston someseinälle. Kuvia ei käytetä Eastonin markkinoinnissa tai mainonnassa ilman kuvan ottajan lupaa.
5. Arvonnan voittaja julkaistaan Easton Helsingin Instagramissa: https://www.instagram.com/eastonhelsinki/. Mikäli voittajaa ei tavoiteta 10 päivän sisällä, arvonnan järjestäjällä on oikeus suorittaa voittajan valinta uudestaan.
6. Lahjakortin lunastamiseen sovelletaan lahjakortin sääntöjä. Palkintoa ei voi vaihtaa rahaksi.
7. Arvonnan järjestäjän vastuu rajoittuu näissä säännöissä mainitun palkinnon euromääräiseen arvoon. Arvonnan järjestäjä ei vastaa mahdollisista teknisistä syistä tapahtuneista virhearvonnoista, todetuista väärinkäytöksistä tai teknisestä toimimattomuudesta järjestäjästä tai yhteistyökumppanista riippumattomista syistä. Arvontasivu toimii useimmilla yleisin käytössä olevilla selaimilla.
8. Arvonnan sääntöjen lisäksi osallistujat sitoutuvat noudattamaan Instagramin käyttöehtoja. Instagram ei ole mukana arvonnan järjestämisessä.

Aukioloajat

ma–su 24h

 

Palvelut

Noutopiste

Lastenhoitohuone

Kierrätys

Esteettömyys

Julkinen liikenne

Eastonin K-Citymarketin ruuan noutopiste sijaitsee katutasossa, P1-kerroksessa. Tilaa tuotteet verkkokaupasta ja nouda ne kätevästi ostosten tai kotimatkan lomassa!

Lastenhoitohuone löytyy 1. kerroksen wc -tilojen yhteydestä.

Pullonpalautuspiste löytyy P2-kerroksen keskisisäänkäynnin yhteydestä. Rinki-kierrätyspiste löytyy Gotlanninkadun varrelta.

Taksin pysähdyspaikka sijaitsee katutasossa P1-kerroksen keskimmäisen sisäänkäynnin edessä. Invapysäköintipaikkoja löytyy runsaasti sisäänkäyntien välittömästä läheisyydestä.

Easton sijaitsee hyvien julkisten kulkuyhteyksien varrella. Itäkeskuksen metroasemalta pääset Eastoniin Hansasillan kautta tai esimerkiksi bussilla 97V. Lähimmät bussipysäkit sijaitsevat Kauppakartanonkadulla sekä Meripellontiellä.

Löytötavarat

Löytötavaroita voit kysyä K-Citymarketin asiakaspalvelupisteestä.

 

Sulje