Hanna, 29, muutti Punavuoresta Herttoniemeen mökkihaaveen perässä

Lapsuuden kesät Herttoniemen siirtolapuutarha-alueella viettänyt Hanna Paananen haaveili ikiomasta mökistä vuosia. Kolme vuotta sitten hän löysi alueelta unelmiensa mökin.

Pensasaitojen ympäröimät kujat ovat suoria kuin Manhattanilla. Ensikertalaiselle Herttoniemen siirtolapuutarha saattaa silti tuntua labyrintilta, jonka jokainen tienviitta on nimetty kasvien tai kukkien mukaan. Kun on kerran astunut porteista sisään, kaupungin hälyyn ei tee mieli enää palata.

Urbaanista Punavuoresta kotoisin oleva Hanna Paananen, 29, tietää, että piknik Koffin puistossa ei ole verrattavissa siihen, mitä Itä-Helsingin puutarhaidylli tarjoaa. Yleiset ulkoilualueet jäävät kakkoseksi, jos vaihtoehtona on ripustaa riippukeinu vanhojen omenapuiden väliin ja avata kirja.

– Kaipasin luontoa, sillä viimeiset 10 vuotta asuin erilaisissa pienissä boxeissa keskustassa.

Hiljattain Herttoniemenrantaan puolisonsa kanssa muuttanut hiusalan yrittäjä myöntää, että päätös itään muuttamisesta syntyi pitkälti oman siirtolapuutarhamökin takia. Nyt kävelymatka kotiovelta mökille kestää suunnilleen vartin verran. Viimeiset kolme kesää ovat vierähtäneet 35-neliön puumökissä. Sitä ennen Hanna ei voinut kävellä siirtolapuutarha-alueen läpi liikuttumatta. Lapsuusmuistot tulvivat mieleen. Se oli aikaa, jolloin kesät tuntuivat loputtoman pitkiltä ja lämpimiltä.

Mökkihaave tarttui kuin takiainen

Toisin kuin nykyään, vielä 1990-luvulla Lumikellontiellä ja Sinivuokonpolulla törmäsi todennäköisemmin juokseviin lapsiin kuin pomppiviin peuroihin. Hannan vanhemmat omistivat tuolloin alueella mökin, jonka ympäristöstä ainoa lapsi löysi uusia tuttavuuksia ja kavereita. Milloin tyttö sai ulkoiluttaa naapurin lapinkoiraa, milloin leikkiä toisten pihamailla iltaan asti. Koska monet mökkiläiset olivat tuttuja, kesät olivat huolettomia.

– Muistan, miten juoksin sorateitä pitkin ilman kenkiä. Kantapääni olivat säänkestävät.

Hanna kertoo, että alueella järjestettiin erilaisia tapahtumia kesäolympialaisista juhannusjuhliin ja puutarhakesteistä syntymäpäiviin. Elokuun pimenevät ja kosteat illat muistuttivat sesongin päättymisestä ja koulun alkamisesta. Paluu Viiskulman maisemiin oli merkki syksyn alkamisesta.

Hannan ollessa 18-vuotias hänen vanhempansa muuttivat Poriin. Se tarkoitti sitä, että mökistä oli pakko luopua, sillä helsinkiläisyys oli omistajuuden ehto. Vaikka myynti kirpaisi, täysi-ikään ehtineellä nuorella oli mielessään jotain ihan muuta kuin palstaviljely tai kukkien istutus. Nuori nainen lähti lukion jälkeen opiskelemaan vaatetusalaa, joka muutamaa vuotta myöhemmin vaihtui hiusalaan. Samalla se tarkoitti yrittäjyyttä.

– Se on tällä alalla oikeastaan ainoa järkevä tie. En osaisi enää kuvitella mitään muuta. Oma vapaus on niin iso asia, jota arvostaa. Isäni on ollut kultaseppä, joten olen seurannut hänen yrittäjyyttään aina vierestä.

Mitä vanhemmaksi Hanna tuli, sitä enemmän häntä harmitti lapsuuden kesäpaikan myynti. Mielessä kyti ajatus ikiomasta mökistä, jonne voisi muuttaa heti, kun leskenlehdet alkavat kukkia. Vuodet vierivät, ja mökkihaave takertui mieleen takiaispallon tavoin. Ei siitä ajatuksesta päässyt eroon, ei sitten millään.

Mökkihaave toteutui

Yhtenä äitienpäivänä mökki nousi taas keskustelun aiheeksi. Kun Hannan äiti ehdotti kävelyreissua Herttoniemeen, tytär suostui ehdotukseen. Hän tiesi, että valtaosa mökeistä myydään edelleen suusta suuhun -taktiikalla tai käsin kirjoitettujen ilmoitustaululappujen perusteella. Niinpä äiti ja tytär lähtivät tervehtimään vanhoja tuttuja ja kyselemään, onko mökkejä tulossa myyntiin.

Vaikka alueella on yli 180 palstaa mökkeineen, vaihtuvuus ei ole suurta. Tyypillisimmillään omistajuus vaihtuu silloin, kun edellinen omistaja menehtyy tai etsii tilalleen nuorempaa jatkajaa. Monesti mökit siirtyvät suvun seuraavalle sukupolvelle, mutta kaikki eivät halua kaupungissa sijaitsevaa puutarhamökkiä kontolleen.

Äitienpäivänä, 2017, Hannalla kävi tuuri. Ilmoitustaululta löytyi numero, johon kannatti soittaa. Myöhemmin hän päätyi pihaan, jossa vastassa oli iäkkäämpi leskirouva, joka oli äskettäin laittanut mökkinsä myyntiin. Vaikka muitakin katsojia oli käynyt, Hannalla oli sisäpiiriläisen etulyöntiasema.

–Rouva muisti minut, sillä juuri hänen lapinkoiransa kanssa olin pienenä leikkinyt.

Myös Hanna muisti mökin, jonka pihalla hän oli lapsena vieraillut. Rinnetontilla sijainnut keltainen kesäkoti tuntui heti oikealta, joten kauppojen kanssa ei aikailtu. Onnen kyyneleet kohosivat silmäkulmiin, kun mökin uusi omistaja sai ensimmäisen kerran avaimet käteensä. Yhtenä myyntivalttina toimi tieto siitä, että toisin kuin monet muut mökit, tämä oli valmistunut vuonna 1990-luvun lopulla.

– Tänne tuli joku hiippari talvella vuonna 1998, minkä jäljiltä edellinen mökki paloi. Vakuutus sitten korvasi pariskunnalle uuden mökin, ja se on tämä mökki tässä.

Hannan mukaan tulipalo on syy, miksi naapurimökin pihalta ei nykyisin löydä yhtäkään omenapuuta. Siksi edelliset omistajat aloittivat perinteen, jossa naapurit saavat omenoita aidan takaa. Hanna on vaalinut perinnettä, sillä kolmessa omenapuussa riittää poimittavaa. Tänä syksynä satoa näyttää kertyneen, sillä monien pihojen edustalle on jätetty koreja, joista naposteltavaa saa poimia mukaansa ilmaiseksi.

Koronavapaa vyöhyke

Nyt kesä on jo vaihtunut syksyyn, ja puutarhan illanistujaisten tilalle ovat kiilanneet Herttoniemenrannan pimenevät illat. Maaliskuun puolivälistä saakka siirtolapuutarhamiljöössä miehensä ja kissansa kanssa asunut Hanna valmistaa mökkiä talvikuntoon. Se tarkoittaa muun muassa sitä, että vedet otetaan pois päältä. Niiden kanssa saa olla varovainen, sillä jos vettä jää esimerkiksi suihkun sekoittajaan, se voi haljeta tuhoisin seurauksin.

Kulunut kesä on toiminut täydellisenä esimerkkinä siitä, miksi kävelymatkan päästä kotiovelta sijaitseva mökkisimulaattori on lunastanut tehtävänsä. Kun pihamaalla kykkii taimien ja mehiläisten seassa ja kuuntelee linnun laulua, jopa maailmanlaajuisen pandemian voi unohtaa hetkeksi.

– Jätimme tänä vuonna television tietoisesti kotiin.

Halusimme tehdä mökistä koronavapaan vyöhykkeen, Hanna sanoo.

Koronan vuoksi vierailijoiden määrää on jouduttu rajoittamaan, sillä sattuneesta syystä mökin viini-iltoihin on tänä vuonna ollut tunkua. Herttoniemen mökkikylän vetovoimaa lisää luonnonläheisyys.

– Kivinokan uimaranta ja metsäpolut ovat aivan vieressä. Hanna kuitenkin muistuttaa, ettei mökkeily suinkaan ole pelkkää seurustelua. Pihahommat eivät koskaan lopu kesken.

– Ei tämä sovi sellaiselle, joka haluaa vain lomailla ja makoilla ulkona.

Vaikka mökkiläisen varsinainen uutuudenviehätys on jo koettu, yrittäjä ei vaihtaisi yhtäkään kesäpäivääkään pois. Korkeintaan muutama sadepäivä olisi voinut jäädä välistä, sillä niiden jälkeen puutarhan työmäärä kasvaa eksponentaalisesti.

On vaikea uskoa, että vielä kolmisen vuotta sitten Hannan piti kysyä äidiltään, mikä on perenna. Nyt hän kertoo lajikkeista ja niille sopivista kasvupaikoista niin hyvin, että amatöörin tekee mieli kysyä vinkkejä ja neuvoja niin rikkaruohojen kitkemiseen kuin tomaattien kasvatukseen.

– Ilman tätä mökkiä olisi ollut ankea kesä kerrostalossa. Toisaalta nyt on ihanaa arjen luksusta, kun voi palata kotiin, jossa on juoksevaa vettä ja oma vesivessa.

Hannan vinkit siirtolapuutarhamökistä haaveileville:
  • Selvitä alue, josta olet ensisijaisesti kiinnostunut.
  • Kiertele kiinnostavat paikat läpi.
  • Katsele ympärillesi ja kysele mökkiläisiltä lisätietoa. Ole utelias ja uskalla avata keskustelu.
  • Jätä ostoilmoitus sekä alueen ilmoitustaululle että nettisivuille.
  • Ole aktiivinen.
Jenna Lehtonen

Jenna Lehtonen on itähelsinkiläinen toimittaja ja kuvajournalisti, joka välttelee pönötystä ja pitää ihmisistä, jotka erottuvat tapetista. Eastoriin Itä meidän -sivustoa pyörittävä Jenna tuottaa Summeri soikoon -juttusarjaa, jossa hän vierailee ihmisten kotona.

Aiheeseen liittyen

Näin roihuvuorelainen Suvi sisustaa Itä-Helsingin koteja

Miltä näyttää sisustussuunnitelijan oma koti? Roihuvuorelainen Suvi Pokela avasi ovensa Jennalle.

Summeri soikoon!
06.04.2021

Vartiokylän Shiatsu-Kati tietää, ettei rentoutumiseen riitä pikainen niskahieronta

Vaivaako kiire ja stressi? Vartiokyläläinen Kati Rosendahl tekee shiatsu-hoitoja, joiden jälkeen olo on kuin uudestisyntynyt.

Summeri soikoon!
18.03.2021

Vaihtoehto pikamuodille – Kruunuvuoren Eila uudistaa vaatekaappisi vuokravaatteilla

Vaatevuokraus on helppo tapa muutella tyyliä vaikka joka päivä. Kruunuvuorelaisesta Eilan Henkarista saa myös asiantuntevia tyylivinkkejä.

Summeri soikoon!
28.02.2021

Joko kokeilit lumikenkäilyä? Itä-Helsingin luonto sopii nautinnolliseen talvilajiin täydellisesti 

Lumikenkäily onnistuu Itä-Helsingin metsissä siinä metsissä Lapin hangillakin. Parhaimmillaan laji vie paikkoihin, joihin ei muuten pääsisi.

Summeri soikoon!
10.02.2021

Info

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman säännöt

Sitä itää on Suomen yhteisöllisin kanta-asiakkuusohjelma, joka ilahduttaa yksilön sijasta kokonaista yhteisöä. Jokainen kampanja-ajan asiointikerta Easton Helsingissä kerryttää Sitä itää -pottia, jolla sponsoroidaan äänestyksessä valittua itähelsinkiläistä kehityskohdetta. Sellainen voi olla vaikkapa paikallinen tapahtuma, paikka tai yhteinen toiminta. Parempi Itä-Helsinki ostos kerrallaan!

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman kautta Easton sponsoroi yhteensä kahta kohdetta vuodessa, ja ne voivat olla summaltaan 1000–3000 €. Sitä itää -kohteiden valinta ja lopulta sponsorointi rakentuu kolmen eri vaiheen ympärille: 1. Ehdota 2. Äänestä 3. Asioi. Kuka tahansa saa ehdottaa kehitysideoita, kunhan ne sijaitsevat Itä-Helsingin alueella. Sitä itää -kohteelle annettava tarkka summa määräytyy sen mukaan, kuinka paljon Eastonissa on kampanja-ajankohtana tehty yksittäisiä asiointikäyntejä.

Ehdota

Kuka tahansa voi ehdottaa itähelsinkiläistä kehityskohdetta Eastonin verkkosivujen kautta: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Kohde-ehdotuksia kerätään erillisinä kampanja-aikoina. Ehdotetut kohteet moderoidaan asiattomien julkaisujen eliminoimiseksi ja julkaistaan sivustolla muutaman päivän aikana ehdotuksen jättämisestä. Eastonilla on oikeus jättää kohde julkaisematta, mikäli se kokee sisällön asiaan sopimattomana.

Easton tekee ehdotetuista kohteista esivalinnan seuraavaan vaiheeseen. Valinnan kriteereinä ovat:

  1. Kohde on toteutettavissa kuvatulla summalla
  2. Kohteen toteutukselle on osoitettu selkeä toteuttava taho tai henkilö, ja tältä on saatu alustavasti suostumus hankkeeseen osallistumiselle
  3. Pyydetty kehityssumma vastaa toteutukseen tarvittavaa määrää
  4. Kohde sijaitsee Itä-Helsingin alueella
  5. Kohde auttaa kehittämään paikallista hyvää

Äänestykseen valitaan kolme kohdetta, joihin Easton ottaa yhteyttä henkilökohtaisesti.

Äänestä

Eastonin esivalitseman kolmen kohteen välillä toteutetaan julkinen äänestys Eastonin verkkosivuilla: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Äänestys on käynnissä kahden viikon ajan. Kuka tahansa voi käydä äänestysajanjakson aikana äänestämässä kohdetta yhden kerran. Eniten ääniä saanut kohde pääsee asiointivaiheeseen mukaan.

Asioi

Eniten ääniä saaneelle kohteelle kerrytetään pottia asioimalla Easton Helsingissä neljän viikon välisenä ajankohtana. Jokainen kampanja-ajankohdan aikainen asiointikerta kerryttää pottia saman verran, 1–5 senttiä. Mikäli tavoitesumma saadaan kasaan etuajassa, kerryttäminen lopetetaan aikaisemmin. Jos summasta ei täyty tarpeeksi kohteen toteutumiseen, kampanja ei toteudu.

Summan antaminen kohteille

Varsinainen tuki menee Eastonin markkinointibudjetista sen mukaan, montako asiointia Eastonissa on ajankohdan aikana tehty, eli yksittäisestä ostoksesta ei mene suoraan rahaa kampanjaan.

Äänestyksen voittaneesta kohteesta tehdään Sitä itää -kampanjan jatkomarkkinointia varten lyhyt video tai haastattelu sekä toteutuneesta kohteesta otetaan kuvia. Osa kohteista tulee olemaan esillä Eastonissa sijaitsevassa Sitä itää -galleriassa. Keskolla ja Easton Helsingillä on oikeus hyödyntää Sitä itää -kampanjan aikana tuotettuja materiaaleja muussa markkinoinnissaan.

Kohteeksi valittu kehityskohde tulee toteuttaa kahden kuukauden kuluttua lahjoitussumman saamisesta ja toteuttajatahon on toimitettava suunnitelma sekä kuvat toteutuksesta Easton Helsingille.

Arvonnan säännöt

Arvonnan järjestää Kesko Oyj yhteistyössä Easton Helsinki -kauppakeskuksen kanssa.

 

Easton Helsingin Easton Bravuuri -arvonnassa voi voittaa 50 € -arvoisen K-ryhmän lahjakortin julkaisemalla kuvan omasta bravuuristaan Instagramissa ja lisäämällä kuvatekstiin kampanjan virallisen hashtagin #eastonbravuuri. Lahjakortteja arvotaan yhteensä 10 kpl. Arvonta järjestetään 11.9.–13.10.2017. Arvonta suoritetaan ja voittajat julkaistaan jokaisen viikon perjantaina klo 16. Kaikki perjantaisin 12.00 mennessä Instagrammissa julkaistut kuvat otetaan arvonnassa huomioon.

Osallistumalla arvontaan hyväksyt arvonnan järjestäjän säännöt:
1.Voidaksesi osallistua arvontaan Instagram-tilisi tulee olla julkinen. Arvonnan ikäraja on 13 vuotta. Easton Helsingin työntekijät eivät voi osallistua arvontaan.
2. Arvonnassa otetaan huomioon ainoastaan ne kuvat, jotka on julkaistu kampanja-aikana ja merkitty #eastonbravuuri-hashtagilla
3. Kuvan lähettäjällä tulee olla oikeudet kuvan lähettämiseksi arvontaan. Lähettäjällä on oltava suostumus sekä kuvaajalta että kaikilta kuvassa esiintyviltä henkilöiltä.
4. Arvonnan järjestäjällä on oikeus poimia Instagramista #eastonbravuuri-hashtagilla merkittyjä kuvia ja ohjata ne eastonhelsinki.fi-sivuston someseinälle. Kuvia ei käytetä Eastonin markkinoinnissa tai mainonnassa ilman kuvan ottajan lupaa.
5. Arvonnan voittaja julkaistaan Easton Helsingin Instagramissa: https://www.instagram.com/eastonhelsinki/. Mikäli voittajaa ei tavoiteta 10 päivän sisällä, arvonnan järjestäjällä on oikeus suorittaa voittajan valinta uudestaan.
6. Lahjakortin lunastamiseen sovelletaan lahjakortin sääntöjä. Palkintoa ei voi vaihtaa rahaksi.
7. Arvonnan järjestäjän vastuu rajoittuu näissä säännöissä mainitun palkinnon euromääräiseen arvoon. Arvonnan järjestäjä ei vastaa mahdollisista teknisistä syistä tapahtuneista virhearvonnoista, todetuista väärinkäytöksistä tai teknisestä toimimattomuudesta järjestäjästä tai yhteistyökumppanista riippumattomista syistä. Arvontasivu toimii useimmilla yleisin käytössä olevilla selaimilla.
8. Arvonnan sääntöjen lisäksi osallistujat sitoutuvat noudattamaan Instagramin käyttöehtoja. Instagram ei ole mukana arvonnan järjestämisessä.

Aukioloajat

ma–su 24h

 

Palvelut

Noutopiste

Lastenhoitohuone

Kierrätys

Esteettömyys

Julkinen liikenne

Eastonin K-Citymarketin ruuan noutopiste sijaitsee katutasossa, P1-kerroksessa. Tilaa tuotteet verkkokaupasta ja nouda ne kätevästi ostosten tai kotimatkan lomassa!

Lastenhoitohuone on remontin vuoksi toistaiseksi pois käytöstä.

Pullonpalautuspiste löytyy P2-kerroksen keskisisäänkäynnin yhteydestä. Rinki-kierrätyspiste löytyy Gotlanninkadun varrelta.

Taksin pysähdyspaikka sijaitsee katutasossa P1-kerroksen keskimmäisen sisäänkäynnin edessä. Invapysäköintipaikkoja löytyy runsaasti sisäänkäyntien välittömästä läheisyydestä.

Easton sijaitsee hyvien julkisten kulkuyhteyksien varrella. Itäkeskuksen metroasemalta pääset Eastoniin Hansasillan kautta tai esimerkiksi bussilla 97V. Lähimmät bussipysäkit sijaitsevat Kauppakartanonkadulla sekä Meripellontiellä.

Löytötavarat

Löytötavaroita voit kysyä K-Citymarketin asiakaspalvelupisteestä.

 

Sulje