Helppo ja herkullinen viikonloppuruoka syntyy lähes itsekseen

Nyt saatat herätä jo varhain aamulla mustarastaan lauluun, ja se jos joku on selvä kevään merkki. Vesi tippuu hiljakseen ränneistä ja aurinkoinen sää houkuttelee ulkoilemaan ja nauttimaan kevätsäästä. Sillä aikaa uunissa valmistuu herkullinen sunnuntairuoka, joka maistuu ja tekee hyvää.

Kauppaan mennessäni en usein tiedä yhtään, mitä ruokaa olen laittamassa. Saatan kuluttaa aikaa haistelemalla yrttipuskia ja tutkimalla eri tomaattilajeja. Inspiroidun aina kausiruuasta ja ostan mielelläni kotimaista ruokaa.

Teen viikonlopun ruokaostokset mielelläni Eastonissa, jossa samalla reissulla hoituu monta asiaa. Tällä kertaa minulla oli kauppaan mennessäni selvä visio: haluan kalaa. Nappasinkin kalatiskiltä kunnon kirjolohifileen ja sen seuraksi maukkaita siikli-perunoita.

Lapset tietävät makuni ja pian nuorimmainen huuteli, että täällä on äiti näitä sinun lempipötkylöitäsi. Ruokakärryihin tuli vauhtia, kun tajusin, että tuoreet tankoparsat olivat saapuneet. Napakoita ja niin nättejä parsoja olin jo ehtinyt odottaa.

Muiden viikonloppuherkkujen lisäksi tiputtelin ostoskärryyn veriappelsiineja, salaattitarvikkeita, pari puskaa tuoreita yrttejä, minttua ja timjamia, kermaviilikastikeaineet ja valkosipulia ja chiliä.Nyt, keskellä parasta sitrushedelmäkautta löysin kivan K-ruoka –reseptin, jossa veriappelsiinit ja lohi saavat toisensa loistamaan. Tykkään tehdä ruokaa, jossa kaikki aineet voi latoa samaan vuokaan tai peltiin. Se on helppoa ja näin vältän turhaa tiskiä, sillä koko ruoka valmistuu hetkessä ja ilman turhia säätöjä eri kattiloiden ja patojen kanssa.

Kala on terveellistä ja se ravitsevaa. Monityydyttyneillä rasvahapoilla on tärkeä merkitys sydän- ja verisuonisairauksien ehkäisyssä ja koska kala on myös korvaamaton D-vitamiinin lähde, suosin sitä ainakin kaksi kertaa viikossa. Terveellisen ruuan puolesta ei voi liikaa puhua kasvavien murrosikäisten poikien kanssa, joita houkuttavat aivan muut kuin terveelliset eväät. Mutta tänään pallo meni maaliin ja kaikki kehuivat valmistamaani uunilohta aivan pyyteettömästi.Eli kalafile vuokaan ja mausteet päälle reseptiä seuraillen. Perunat kannattaa pestä hyvin jolloin ne voi syödä kuorineen ja mikä parasta, näin säilyvät ravintoaineet niissäkin. Ladoin vuoan täyteen perunanpuolikkaita ja parsaa. Pirskottelin hyvää oliiviöljyä päälle ja lisäsin reippaasti sormisuolaa ja mustapippuria myllystä. Lopuksi timjamia, chiliä ja loraus siirappia ja ruoka on valmis uuniin. 200 astetta ja reilu puolituntia ja sinulla on herkullinen uuniruoka nautittavaksi.Meillä tykätään syödä kalan kaverina kylmää kermaviilikastiketta. Purkki tai pari luomukermaviiliä, sekaan ruokalusikallinen Dijon-sinappia, 2 tl sitruunan mehua, ripaus suolaa, mustapippuria ja sokeria. Tällä kertaa laitoin myös minttua. Sen jälkeen puristin veriappelsiininmehut kastikkeen joukkoon. Kastikkeen tekoon menee pari minuuttia ja ruuan valmistuksen ajaksi sen voi laittaa maustumaan jääkaappiin. Lisää toki mausteita, jos teet isomman satsin kerralla.Nyt ei muuta, kuin nappaa tästä vinkki helppoon ja herkulliseen viikonloppu ruokaan. Vinkkinä sanoisin, että kunnon oliiviöljyyn ja sormisuolaan kannattaa panostaa. Ne antavat oman säväyksensä ruuan makuun.

Gallup: Tällä kerralla kaikki pitivät ruuasta erityisen paljon. Kala oli todella maukas ja siinä maistui kivasti veriappelsiini. Meillä vuoka tyhjeni hetkessä ja totesimme, että tätä teemme uudemman kerran. Kaikki pitivät ruokaa viiden tähden arvoisena.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Jarna Gustafsson

Jarna Gustafsson

Miltä maistui? -blogin takana on itähelsinkiläisen suurperheen äiti, jonka patojen ääressä testaillaan ja tarpeen tullen sovelletaan ajankohtaisia K-ruoka.fi -palvelun reseptejä. Jarnalla on myös hiljaista tietoa paikallisista marja- ja sienipaikoista, joista voit saada vihiä blogia seuraamalla.

 

Aiheeseen liittyen

Rennon pääsiäisen muhkeat pullat

Nämä pullat vievät syöjänsä aivan totaaliseen pullaeuforiaan

Miltä maistui?
26.03.2024

Puhtia ja energiaa raikkaasta kulhosalaatista

Raikas, mutta ruokaisa kulhosalaatti on helppo lounasruoka, joka antaa energiaa ja pitää pitkään kylläisenä.

Miltä maistui?
14.03.2024

3 x rapsakkaa tofua – Näin saat tofusta hyvää ja maukasta

Tässä parhaat niksit tofun maustamiseen ja käsittelyyn.

Miltä maistui?
28.02.2024

Palvelemme tälläkin viikolla 24/7

Kauppakeskus Easton on auki 24h vuorokaudessa.

Yleinen
30.01.2024

Info

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman säännöt

Sitä itää on Suomen yhteisöllisin kanta-asiakkuusohjelma, joka ilahduttaa yksilön sijasta kokonaista yhteisöä. Jokainen kampanja-ajan asiointikerta Easton Helsingissä kerryttää Sitä itää -pottia, jolla sponsoroidaan äänestyksessä valittua itähelsinkiläistä kehityskohdetta. Sellainen voi olla vaikkapa paikallinen tapahtuma, paikka tai yhteinen toiminta. Parempi Itä-Helsinki ostos kerrallaan!

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman kautta Easton sponsoroi yhteensä kahta kohdetta vuodessa, ja ne voivat olla summaltaan 1000–3000 €. Sitä itää -kohteiden valinta ja lopulta sponsorointi rakentuu kolmen eri vaiheen ympärille: 1. Ehdota 2. Äänestä 3. Asioi. Kuka tahansa saa ehdottaa kehitysideoita, kunhan ne sijaitsevat Itä-Helsingin alueella. Sitä itää -kohteelle annettava tarkka summa määräytyy sen mukaan, kuinka paljon Eastonissa on kampanja-ajankohtana tehty yksittäisiä asiointikäyntejä.

Ehdota

Kuka tahansa voi ehdottaa itähelsinkiläistä kehityskohdetta Eastonin verkkosivujen kautta: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Kohde-ehdotuksia kerätään erillisinä kampanja-aikoina. Ehdotetut kohteet moderoidaan asiattomien julkaisujen eliminoimiseksi ja julkaistaan sivustolla muutaman päivän aikana ehdotuksen jättämisestä. Eastonilla on oikeus jättää kohde julkaisematta, mikäli se kokee sisällön asiaan sopimattomana.

Easton tekee ehdotetuista kohteista esivalinnan seuraavaan vaiheeseen. Valinnan kriteereinä ovat:

  1. Kohde on toteutettavissa kuvatulla summalla
  2. Kohteen toteutukselle on osoitettu selkeä toteuttava taho tai henkilö, ja tältä on saatu alustavasti suostumus hankkeeseen osallistumiselle
  3. Pyydetty kehityssumma vastaa toteutukseen tarvittavaa määrää
  4. Kohde sijaitsee Itä-Helsingin alueella
  5. Kohde auttaa kehittämään paikallista hyvää

Äänestykseen valitaan kolme kohdetta, joihin Easton ottaa yhteyttä henkilökohtaisesti.

Äänestä

Eastonin esivalitseman kolmen kohteen välillä toteutetaan julkinen äänestys Eastonin verkkosivuilla: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Äänestys on käynnissä kahden viikon ajan. Kuka tahansa voi käydä äänestysajanjakson aikana äänestämässä kohdetta yhden kerran. Eniten ääniä saanut kohde pääsee asiointivaiheeseen mukaan.

Asioi

Eniten ääniä saaneelle kohteelle kerrytetään pottia asioimalla Easton Helsingissä neljän viikon välisenä ajankohtana. Jokainen kampanja-ajankohdan aikainen asiointikerta kerryttää pottia saman verran, 1–5 senttiä. Mikäli tavoitesumma saadaan kasaan etuajassa, kerryttäminen lopetetaan aikaisemmin. Jos summasta ei täyty tarpeeksi kohteen toteutumiseen, kampanja ei toteudu.

Summan antaminen kohteille

Varsinainen tuki menee Eastonin markkinointibudjetista sen mukaan, montako asiointia Eastonissa on ajankohdan aikana tehty, eli yksittäisestä ostoksesta ei mene suoraan rahaa kampanjaan.

Äänestyksen voittaneesta kohteesta tehdään Sitä itää -kampanjan jatkomarkkinointia varten lyhyt video tai haastattelu sekä toteutuneesta kohteesta otetaan kuvia. Osa kohteista tulee olemaan esillä Eastonissa sijaitsevassa Sitä itää -galleriassa. Keskolla ja Easton Helsingillä on oikeus hyödyntää Sitä itää -kampanjan aikana tuotettuja materiaaleja muussa markkinoinnissaan.

Kohteeksi valittu kehityskohde tulee toteuttaa kahden kuukauden kuluttua lahjoitussumman saamisesta ja toteuttajatahon on toimitettava suunnitelma sekä kuvat toteutuksesta Easton Helsingille.

Arvonnan säännöt

Arvonnan järjestää Kesko Oyj yhteistyössä Easton Helsinki -kauppakeskuksen kanssa.

 

Easton Helsingin Easton Bravuuri -arvonnassa voi voittaa 50 € -arvoisen K-ryhmän lahjakortin julkaisemalla kuvan omasta bravuuristaan Instagramissa ja lisäämällä kuvatekstiin kampanjan virallisen hashtagin #eastonbravuuri. Lahjakortteja arvotaan yhteensä 10 kpl. Arvonta järjestetään 11.9.–13.10.2017. Arvonta suoritetaan ja voittajat julkaistaan jokaisen viikon perjantaina klo 16. Kaikki perjantaisin 12.00 mennessä Instagrammissa julkaistut kuvat otetaan arvonnassa huomioon.

Osallistumalla arvontaan hyväksyt arvonnan järjestäjän säännöt:
1.Voidaksesi osallistua arvontaan Instagram-tilisi tulee olla julkinen. Arvonnan ikäraja on 13 vuotta. Easton Helsingin työntekijät eivät voi osallistua arvontaan.
2. Arvonnassa otetaan huomioon ainoastaan ne kuvat, jotka on julkaistu kampanja-aikana ja merkitty #eastonbravuuri-hashtagilla
3. Kuvan lähettäjällä tulee olla oikeudet kuvan lähettämiseksi arvontaan. Lähettäjällä on oltava suostumus sekä kuvaajalta että kaikilta kuvassa esiintyviltä henkilöiltä.
4. Arvonnan järjestäjällä on oikeus poimia Instagramista #eastonbravuuri-hashtagilla merkittyjä kuvia ja ohjata ne eastonhelsinki.fi-sivuston someseinälle. Kuvia ei käytetä Eastonin markkinoinnissa tai mainonnassa ilman kuvan ottajan lupaa.
5. Arvonnan voittaja julkaistaan Easton Helsingin Instagramissa: https://www.instagram.com/eastonhelsinki/. Mikäli voittajaa ei tavoiteta 10 päivän sisällä, arvonnan järjestäjällä on oikeus suorittaa voittajan valinta uudestaan.
6. Lahjakortin lunastamiseen sovelletaan lahjakortin sääntöjä. Palkintoa ei voi vaihtaa rahaksi.
7. Arvonnan järjestäjän vastuu rajoittuu näissä säännöissä mainitun palkinnon euromääräiseen arvoon. Arvonnan järjestäjä ei vastaa mahdollisista teknisistä syistä tapahtuneista virhearvonnoista, todetuista väärinkäytöksistä tai teknisestä toimimattomuudesta järjestäjästä tai yhteistyökumppanista riippumattomista syistä. Arvontasivu toimii useimmilla yleisin käytössä olevilla selaimilla.
8. Arvonnan sääntöjen lisäksi osallistujat sitoutuvat noudattamaan Instagramin käyttöehtoja. Instagram ei ole mukana arvonnan järjestämisessä.

Aukioloajat

ma–su 24h

 

Palvelut

Noutopiste

Lastenhoitohuone

Kierrätys

Esteettömyys

Julkinen liikenne

Eastonin K-Citymarketin ruuan noutopiste sijaitsee katutasossa, P1-kerroksessa. Tilaa tuotteet verkkokaupasta ja nouda ne kätevästi ostosten tai kotimatkan lomassa!

Lastenhoitohuone löytyy 1. kerroksen wc -tilojen yhteydestä.

Pullonpalautuspiste löytyy P2-kerroksen keskisisäänkäynnin yhteydestä. Rinki-kierrätyspiste löytyy Gotlanninkadun varrelta.

Taksin pysähdyspaikka sijaitsee katutasossa P1-kerroksen keskimmäisen sisäänkäynnin edessä. Invapysäköintipaikkoja löytyy runsaasti sisäänkäyntien välittömästä läheisyydestä.

Easton sijaitsee hyvien julkisten kulkuyhteyksien varrella. Itäkeskuksen metroasemalta pääset Eastoniin Hansasillan kautta tai esimerkiksi bussilla 97V. Lähimmät bussipysäkit sijaitsevat Kauppakartanonkadulla sekä Meripellontiellä.

Löytötavarat

Löytötavaroita voit kysyä K-Citymarketin asiakaspalvelupisteestä.

 

Sulje