Hengitä syvään ja laske rimaa

Koronasta voi tulla käänteentekevä sukupolvikokemus, jonka myötä asiat voivat muuttua myös paremmaksi.  Mietimme tunnetaito-ohjaaja Emma Nikkasen kanssa, miten suhtautua muutokseen, josta ei tiedä mitään.

Tapaamme Emman kanssa Marjanniemen uimarannalla. Taivaalle on kasaantunut tummia pilviä ja tuuli käy mereltä kylmästi. Yritämme paeta viimaa seuraamalla polkua puistikkoon ja viimein istuudumme penkeille sopivan turvavälin päähän toisistamme pohtimaan elämää.

Näppini jäätyvät, kun tuhrustan muistiinpanoja vihkooni. Puhelimen akku näyttää viittä prosenttia.

– Kun arki järkkyy, on tärkeää olla itselle armollinen. Nyt on ihan ok laskea rimaa, Emma sanoo.

Eastonin hyvinvointipäivässä esiintynyt Emma Nikkanen on entinen varhaiskasvatusopettaja ja nykyinen yrittäjä, lasten tunnetaito-ohjaaja sekä lasten ja nuorten joogaopettaja.

Hänellä on kyky nähdä haastavassa tilanteessa myös positiivista.

–  Koronan herättämä yhteisöllisyys ja esimerkiksi ikäihmisten auttamiseen kehitellyt keinot osoittavat, että ihmiset välittävät toisistaan. Koska olemme kaikki samassa veneessä eikä tulevaa voi tietää, ihmisissä herää halu huolehtia toisistaan.

Lapset pärjäävät paremmin verkkoelämässä

Monia vanhempia mietityttää, kuinka selvitä omista töistä ja toimia samalla lasten kouluavustajana. Tilanne on uusi myös opettajille, jotka joutuivat hyppäämään vieraaseen muutaman päivän varoajalla.

Emman mukaan lapset pärjäävät online-elämässä aikuisia paremmin, koska se on luonnollinen osa heidän toimintaympäristöään.

– Lapsille online-opiskelu ja nettiyhteydet kavereihin ovat ihan normaalia. Aikuisilla voi aluksi olla hankalampaa, mutta uskon, että esimerkiksi etäpalaverien pitäminen kotioloissa riisuu ihmisiltä tietyn roolin, ja jolloin voi olla asteen lähempänä sitä mitä on oikeasti.

Etätöissä on siis ok, jos tukka on pörrössä, kunhan muistaa laittaa housut jalkaan.

Metsä juurruttaa hetkeen

Koska monelle asialle ei oikein voi mitään, on tärkeää rauhoitella itseä ja mennä vaikka metsään.

– Luonnossa lohdullista on, että kevät jatkaa tulemistaan kaikesta huolimatta. Valo lisääntyy ja metsässä voi huomata pieniä muutoksia joka päivä.

Emma kehottaa kokeilemaan mettämeditaatiota  tai vaikka halaamaan puuta.

Jos se tuntuu oudolta, voi puuhun myös nojata tai tehdä majan sen juurelle.

– Luonnossa kulkiessani olen nähnyt valtavasti lasten rakentamia majoja. Kun lapset viedään pois valmiiksi rakennetusta ympäristöstä, he alkavat rakentaa sitä itse. Majan voi halutessaan rakentaa myös sisälle, mikä tuo arkeen vaihtelua. Välillä saa myöskin olla tylsää, siihen tottuminen on sekin tervetullutta.

 Kaikki tunteet ovat sallittuja

Tunnetaito-koulutuksia nyt verkossa järjestävä Emma muistuttaa, että haastavassa tilanteessa kaikki tunteet – kielteisetkin – ovat sallittuja. Aina ei tarvitse keskittyä väkisin myönteiseen.

Positiivisia tunteita voi kuitenkin vahvistaa esimerkiksi kiitollisuusharjoituksella, jonka Emma tekee iltaisin. Siinä hän miettii kolme asiaa, jotka toivat iloa hänen päiväänsä.

Iloihin kuuluvat esimerkiksi avantouinti, jooga sekä maalaaminen, jonka Emma on aloittanut uudelleen.

– Maalaaminen on vapauttavaa ja hyvä tapa purkaa tunteita. Koen, että kiireessä arjesta tulee usein karsittua itselle mieluisia asioita, joihin on nyt aikaa palata. Onneksi monia asioita voi harrastaa kotona ja verkkokurssien avulla voi tutustua uusiin lajeihin. Ehkä kynnys kokeilla uutta näin jopa madaltuu.

Emman lempipaikat Itä-Helsingissä

Marjaniemen uimaranta. Toimii kesällä ja talvella.

Uutela, erityisesti Särkkäniemen luonnonsuojelualue.

Majavatien päädyn näköalapaikka vanhassa Herttoniemessä.

Anna Väre

Anna Väre

Anna Väre on Eastorin toimituspäällikkö, joka Hyllyjen välissä -blogissaan kohtaa Eastonin liikkeissä erilaisia ihmisiä ja ilmiöitä.  Minun reseptini -juttusarjassa puolestaan sukelletaan ruokamuistoihin tai annetaan eastonilainen vinkki parempaan arkeen. Love -pentu tuli taloon – blogissa seuraamme Annan ja hänen pentukoiransa Loven yhteisen taipaleen alkua.

Aiheeseen liittyen

Nyt tarvitaan ruoka-apua ja empatiaa

Kontulassa toimiva Apuna ry. tarjoaa tukea ja ruoka-apua vähävaraisille perheille, joiden määrä on koronan myötä moninkertaistunut. Kevään Sitä itää -kohteemme Apunan tarina osoittaa, kuinka paljon hyvää muutama ihminen voi saada aikaan.

Hyllyjen välissä
05.05.2020

Taksikassi auttaa riskiryhmäläisiä – ruokaa ja lääkkeitä puhelimitse

Eastonin K-Citymarketin ja apteekin kanssa yhteistyössä toimiva Taksikassi-palvelu toimittaa ruokaa ja lääkkeitä riskiryhmäläisille. Tilaukset onnistuvat helposti puhelimella.

Hyllyjen välissä
07.04.2020

Olisiko tänään pizzapäivä? (Auki ollaan!)

Pizza Hutin ihana Linda ja hänen mainiot kollegansa pitävät pizzauunin kuumana eristysaikanakin. Nouda pizza mukaan ja hymyile vaikka lasin läpi.

Minun reseptini
01.04.2020

Pidetään huolta toisistamme!

Näinä haastavina aikoina on pidettävä lähimmäisistä huolta ja syötävä hyvin. Tässä parhaat lohturuokavinkit koko perheelle.

Miltä maistui?
26.03.2020

Info

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman säännöt

Sitä itää on Suomen yhteisöllisin kanta-asiakkuusohjelma, joka ilahduttaa yksilön sijasta kokonaista yhteisöä. Jokainen kampanja-ajan asiointikerta Easton Helsingissä kerryttää Sitä itää -pottia, jolla sponsoroidaan äänestyksessä valittua itähelsinkiläistä kehityskohdetta. Sellainen voi olla vaikkapa paikallinen tapahtuma, paikka tai yhteinen toiminta. Parempi Itä-Helsinki ostos kerrallaan!

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman kautta Easton sponsoroi yhteensä kahta kohdetta vuodessa, ja ne voivat olla summaltaan 1000–3000 €. Sitä itää -kohteiden valinta ja lopulta sponsorointi rakentuu kolmen eri vaiheen ympärille: 1. Ehdota 2. Äänestä 3. Asioi. Kuka tahansa saa ehdottaa kehitysideoita, kunhan ne sijaitsevat Itä-Helsingin alueella. Sitä itää -kohteelle annettava tarkka summa määräytyy sen mukaan, kuinka paljon Eastonissa on kampanja-ajankohtana tehty yksittäisiä asiointikäyntejä.

Ehdota

Kuka tahansa voi ehdottaa itähelsinkiläistä kehityskohdetta Eastonin verkkosivujen kautta: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Kohde-ehdotuksia kerätään erillisinä kampanja-aikoina. Ehdotetut kohteet moderoidaan asiattomien julkaisujen eliminoimiseksi ja julkaistaan sivustolla muutaman päivän aikana ehdotuksen jättämisestä. Eastonilla on oikeus jättää kohde julkaisematta, mikäli se kokee sisällön asiaan sopimattomana.

Easton tekee ehdotetuista kohteista esivalinnan seuraavaan vaiheeseen. Valinnan kriteereinä ovat:

  1. Kohde on toteutettavissa kuvatulla summalla
  2. Kohteen toteutukselle on osoitettu selkeä toteuttava taho tai henkilö, ja tältä on saatu alustavasti suostumus hankkeeseen osallistumiselle
  3. Pyydetty kehityssumma vastaa toteutukseen tarvittavaa määrää
  4. Kohde sijaitsee Itä-Helsingin alueella
  5. Kohde auttaa kehittämään paikallista hyvää

Äänestykseen valitaan kolme kohdetta, joihin Easton ottaa yhteyttä henkilökohtaisesti.

Äänestä

Eastonin esivalitseman kolmen kohteen välillä toteutetaan julkinen äänestys Eastonin verkkosivuilla: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Äänestys on käynnissä kahden viikon ajan. Kuka tahansa voi käydä äänestysajanjakson aikana äänestämässä kohdetta yhden kerran. Eniten ääniä saanut kohde pääsee asiointivaiheeseen mukaan.

Asioi

Eniten ääniä saaneelle kohteelle kerrytetään pottia asioimalla Easton Helsingissä neljän viikon välisenä ajankohtana. Jokainen kampanja-ajankohdan aikainen asiointikerta kerryttää pottia saman verran, 1–5 senttiä. Mikäli tavoitesumma saadaan kasaan etuajassa, kerryttäminen lopetetaan aikaisemmin. Jos summasta ei täyty tarpeeksi kohteen toteutumiseen, kampanja ei toteudu.

Summan antaminen kohteille

Varsinainen tuki menee Eastonin markkinointibudjetista sen mukaan, montako asiointia Eastonissa on ajankohdan aikana tehty, eli yksittäisestä ostoksesta ei mene suoraan rahaa kampanjaan.

Äänestyksen voittaneesta kohteesta tehdään Sitä itää -kampanjan jatkomarkkinointia varten lyhyt video tai haastattelu sekä toteutuneesta kohteesta otetaan kuvia. Osa kohteista tulee olemaan esillä Eastonissa sijaitsevassa Sitä itää -galleriassa. Keskolla ja Easton Helsingillä on oikeus hyödyntää Sitä itää -kampanjan aikana tuotettuja materiaaleja muussa markkinoinnissaan.

Kohteeksi valittu kehityskohde tulee toteuttaa kahden kuukauden kuluttua lahjoitussumman saamisesta ja toteuttajatahon on toimitettava suunnitelma sekä kuvat toteutuksesta Easton Helsingille.

Arvonnan säännöt

Arvonnan järjestää Kesko Oyj yhteistyössä Easton Helsinki -kauppakeskuksen kanssa.

 

Easton Helsingin Easton Bravuuri -arvonnassa voi voittaa 50 € -arvoisen K-ryhmän lahjakortin julkaisemalla kuvan omasta bravuuristaan Instagramissa ja lisäämällä kuvatekstiin kampanjan virallisen hashtagin #eastonbravuuri. Lahjakortteja arvotaan yhteensä 10 kpl. Arvonta järjestetään 11.9.–13.10.2017. Arvonta suoritetaan ja voittajat julkaistaan jokaisen viikon perjantaina klo 16. Kaikki perjantaisin 12.00 mennessä Instagrammissa julkaistut kuvat otetaan arvonnassa huomioon.

Osallistumalla arvontaan hyväksyt arvonnan järjestäjän säännöt:
1.Voidaksesi osallistua arvontaan Instagram-tilisi tulee olla julkinen. Arvonnan ikäraja on 13 vuotta. Easton Helsingin työntekijät eivät voi osallistua arvontaan.
2. Arvonnassa otetaan huomioon ainoastaan ne kuvat, jotka on julkaistu kampanja-aikana ja merkitty #eastonbravuuri-hashtagilla
3. Kuvan lähettäjällä tulee olla oikeudet kuvan lähettämiseksi arvontaan. Lähettäjällä on oltava suostumus sekä kuvaajalta että kaikilta kuvassa esiintyviltä henkilöiltä.
4. Arvonnan järjestäjällä on oikeus poimia Instagramista #eastonbravuuri-hashtagilla merkittyjä kuvia ja ohjata ne eastonhelsinki.fi-sivuston someseinälle. Kuvia ei käytetä Eastonin markkinoinnissa tai mainonnassa ilman kuvan ottajan lupaa.
5. Arvonnan voittaja julkaistaan Easton Helsingin Instagramissa: https://www.instagram.com/eastonhelsinki/. Mikäli voittajaa ei tavoiteta 10 päivän sisällä, arvonnan järjestäjällä on oikeus suorittaa voittajan valinta uudestaan.
6. Lahjakortin lunastamiseen sovelletaan lahjakortin sääntöjä. Palkintoa ei voi vaihtaa rahaksi.
7. Arvonnan järjestäjän vastuu rajoittuu näissä säännöissä mainitun palkinnon euromääräiseen arvoon. Arvonnan järjestäjä ei vastaa mahdollisista teknisistä syistä tapahtuneista virhearvonnoista, todetuista väärinkäytöksistä tai teknisestä toimimattomuudesta järjestäjästä tai yhteistyökumppanista riippumattomista syistä. Arvontasivu toimii useimmilla yleisin käytössä olevilla selaimilla.
8. Arvonnan sääntöjen lisäksi osallistujat sitoutuvat noudattamaan Instagramin käyttöehtoja. Instagram ei ole mukana arvonnan järjestämisessä.

Aukioloajat

ma–su 24h

 

Palvelut

Noutopiste

Lastenhoitohuone

Kierrätys

Esteettömyys

Julkinen liikenne

Eastonin K-Citymarketin ruuan noutopiste sijaitsee katutasossa, P1-kerroksessa. Tilaa tuotteet verkkokaupasta ja nouda ne kätevästi ostosten tai kotimatkan lomassa!

Lastenhoitohuone on remontin vuoksi toistaiseksi pois käytöstä.

Pullonpalautuspiste löytyy P2-kerroksen keskisisäänkäynnin yhteydestä. Rinki-kierrätyspiste löytyy Gotlanninkadun varrelta.

Taksin pysähdyspaikka sijaitsee katutasossa P1-kerroksen keskimmäisen sisäänkäynnin edessä. Invapysäköintipaikkoja löytyy runsaasti sisäänkäyntien välittömästä läheisyydestä.

Easton sijaitsee hyvien julkisten kulkuyhteyksien varrella. Itäkeskuksen metroasemalta pääset Eastoniin Hansasillan kautta tai esimerkiksi bussilla 97V. Lähimmät bussipysäkit sijaitsevat Kauppakartanonkadulla sekä Meripellontiellä.

Löytötavarat

Löytötavaroita voit kysyä K-Citymarketin asiakaspalvelupisteestä.

 

Sulje