Kesäisessä pizzassa maistuvat mozzarella ja raikas mansikka

Kesän ykköspizza täytetään tuoreilla mansikoilla, mozzarellajuustolla, rucolalla ja paahdetuilla pinjansiemenillä. Pizzan salaisuus piilee yön yli nostatetussa pizzapohjassa. Upean värinen janojuoma valmistuu mansikan kannoista.

Nyt popsitaan marjoja mahan täydeltä ja hyödynnetään niitä monipuolisesti myös ruoanlaitossa. Paljon C-vitamiinia sisältävä mansikka on monikäyttöinen ja sen aromaattinen maku sopii moneen suuhun. Jos suinkin omistat pakastimen, pakasta marjoja myös talven varalle.

Älä kuitenkaan heitä mansikan kantoja biojätteeseen, vaan valmista niistä upean värinen kesäjuoma. Sekoita mansikankannat kattilassa sokerin, vanilijasokerin  ja sitruunahapon kanssa. Sitruunahappoa saa apteekista ja hyvin varustelluista kaupoista. Mehu tekeytyy itsekseen jääkaapissa yön aikana. Tämän jälkeen siivilöi mehu ja kaada mehu puhtaisiin pulloihin ja juoma on valmista tarjottavaksi.

Itselläni oli 10 kg mansikkaa ja tein ohjeen tuplana. Voit suhteuttaa ohjetta myös pienempään määrään. Jos kaapistasi ei löydy sitruunahappoa, myös sitruunamehu toimii ajaa asian. Jääkaapissa mehu säilyy 3-4 vuorokautta, mutta halutessasi voit myös pakastaa sen. Jäähdytä mehu  huoneenlämpöiseksi ennen jääkaappiin laittoa.

TARVITSET:

5 kg mansikan kantoja (perattuna)

2 dl sokeria

2 tl sitruunahappoa

2 tl vaniljasokeria

2 l kiehuvaa vettä

 Tee näin:

  • Keitä kattilassa 2 l vettä kiehuvaksi.
  • Kaada vesi mansikan kantojen, sokerin ja sitruunahapon päälle.
  • Anna mehun tekeytyä yö jääkaapissa ja siivilöi mehu aamulla ja kaada pulloihin.
  • Mehun säilyvyyden kannalta on tärkeää pestä pullot hyvin kuumalla vedellä.
  • Jos omistat suppilon, mehun siivilöiminen pulloon onnistuu helpommin.
  • Tarjoa mehu kylmänä jääpalojen kanssa ja halutessasi voit kaataa sekaan pienen lorauksen vishyä.

Mansikka sopii niin makean sekä suolaisen pariksi. Tämä kimmoisa viljelty herkku on yksi suosituimmista “marjoistamme” ja se sopii monenlaiseen ruoanlaittoon. Mansikka rakastaa kumppanikseen suolaista ja rasvaista juustoa ja joku on jossain keksinyt laittaa mansikkaa myös pizzaan. Itse olen maistanut tätä herkkua ensimmäisen kerran pizzan sukulaisen liuskan päällä muutamia vuosia sitten ravintola Skifferissä ja totesin sen olevan kokilta taidonnäyte.

Viime vuosina on ollut vallalla pizza-buumi, joka ei ole nähnyt vertaistaan. Markkinoille on tullut kotikäyttöisiä pizzauuneja, jotka lämpenevät jopa 500 asteisiksi. Asiaan vihkiytyneet kotileipurit loihtivat mitä täydellisemmin paistettuja pizzoja ja pohjataikinaa vaivataan niin kauan, kunnes löytyy täydellinen sitko ja kuohkeus. On olemassa niin monenlaista pizzaa kuin on tekijäänsä. Makua haetaan myös hapanjuurista ja oikeat taiturit lisäävät pohjataikinaan myös hieman ruisjauhoa makua tuomaan. Ihanan aidon tuntuisen pizzan pystyy paistamaan myös sähköuunissa pizzakiven avulla. Suosittelen samalla hankkimaan myös pizzalapion. Niitä saa edullisesti ihan hyvin varustelluista elintarvikekaupoista.

Pizzan tuntijat sanovat, että oikeanlainen italialainen pizzapohja nostatetaan hitaasti kylmänostatuksessa jääkaapissa. Ihanan aromikas ja rakenteeltaan täydellinen ja helposti kaulittavan pohja on pizzan perusta, jolle on helppo rakentaa.

Pizzataikinaan kannattaa käyttää erityistä 00-jauhoa, joka antaa pizzalle ominaisen maun ja rakenteen.

00-jauho on ydinvehnää, joka on elastista ja mahdollistavat taikinan pitkän kohotuksen ja levon. Kokeilin  ensimmäistä kertaa Fazerin 00-jauhoa ja tein kaksinkertaisen taikinan yleiskoneella heidän ohjeella. Taikina onnistuu myös käsin vaivaamalla, mutta käytä siihen tarpeeeksi aikaa hyvän sitkon saamiseksi.

TARVITSET:

 Pizzapohja

7 dl 00-pizzajauhoja

1 tl kuivahiivaa

1,5 tl suolaa

2,75 dl kylmää vettä

1 rkl oliiviöljyä

Tomaattikastike 

3 rkl oliiviöljyä

1 tomaattipyree tuubi

1 tl punaviinietikkaa

loraus tummaa siirappia

suolaa

mustapippuria

Lisäksi:

 3 mozzarella palloa

mansikoita

rucolaa

pinajansiemeniä

Tee näin:

Lisää kuiva-aineet jauhoihin ja sekoita joukkoon vesi. Vaivaa taikinaa 5 min yleiskoneella ja käsin n.10 min.

  • Lisää oliiviöljy ja jatka vaivaamista voimakkaasti n.10 min.
  • Muotoile taikinasta sopivan kokoisia taikinapalloja ja laita ne öljyllä voideltuun korkea reunaiseen vuokaan nousemaan huoneenlämmössä 1 – 2 tuntia ja sen jälkeen jääkaapissa 1 – 3 vrk. Laita nostatusvuoan päälle kelmua, näin taikinapallot eivät kuivu.
  • Nosta taikinapallot huoneenlämpöön n. 2 h ennen leipomista.
  • Tee tomaattikastike sekoittamalla kaikki aineet keskenään. Maista, että maut ovat kohdillaan ja lisää tarvittaessa.
  • Paistamisessa tärkeintä on kuuma uuni. Jos et omista pizzauunia, esilämmitä uuni 250-275 asteeseen sekä mahdollinen pizzakivi.
  • Muotoile pizzapohjat jauhotetulla pöydällä pyöreäksi ja sopivan paksuksi.
  • Täyty pizza tomaattikastikkeella ja mozzarellajuustolla.
  • Paista pizzaa pizzakiven tai kuuman pellin päällä noin 6 min. Pizzauunissa aika on lyhyempi, muutaman minuutin.
  • Lisää valmiiksi paistetun pizzan päälle lohkottuja mansikanpaloja, rukolaa, tuoretta mozzarellaa sekä paahdettuja pinjansiemeniä. Paahtaminen käy nopeasti paistinpannulla. Lisää loraus öljyä ja paahda pinjansiemeniä hetki, niin että ne saavat hieman väriä.
  • Tarjoile kylmän mansikankantajuoman kanssa.

Miltä maistui?

Jos pitäisi valita vain yksi ruoka jota söisin lopun elämäni, se olisi rakkaudella valmistettu pizza.

Jos jaksat tehdä maukkaan pohjan, niin et tarvitse montaa erilaista täytettä. Herkullisen pohjan tulee olla reunoilta rapea ja sitkeä sisältä. Päälle ladotaan tuoreita ja täytteitä ja pizza paistetaan tulikuumassa uunissa. Mansikka pizzan päällä korostaa hieman hapokasta tomaattikastiketta ja tuore mozzarella sekä paahdetut pinjansiemenet tuovat kivaa suutuntumaa. Meillä kaikki pitävät tästä makukombosta. Mansikan kantamehu on juotu pulloittain ja menekki kertoo sen suosiosta. Kokonaisuus on täysi kymppi ja sopii niin illanistujaisiin tarjottavaksi kuin perheen kesken nautittavaksi.

 

Jarna Gustafsson

Jarna Gustafsson

Miltä maistui? -blogin takana on itähelsinkiläisen suurperheen äiti, jonka patojen ääressä testaillaan ja tarpeen tullen sovelletaan ajankohtaisia K-ruoka.fi -palvelun reseptejä. Jarnalla on myös hiljaista tietoa paikallisista marja- ja sienipaikoista, joista voit saada vihiä blogia seuraamalla.

 

Aiheeseen liittyen

Rennon pääsiäisen muhkeat pullat

Nämä pullat vievät syöjänsä aivan totaaliseen pullaeuforiaan

Miltä maistui?
26.03.2024

Puhtia ja energiaa raikkaasta kulhosalaatista

Raikas, mutta ruokaisa kulhosalaatti on helppo lounasruoka, joka antaa energiaa ja pitää pitkään kylläisenä.

Miltä maistui?
14.03.2024

3 x rapsakkaa tofua – Näin saat tofusta hyvää ja maukasta

Tässä parhaat niksit tofun maustamiseen ja käsittelyyn.

Miltä maistui?
28.02.2024

Otetaan härkistä sarvista ja tehdään siitä herkkutäyte paprikoille

Täytetyt paprikat ovat retroherkku, jotka saavat härkistäytteellä uuden elämän.

Miltä maistui?
14.01.2024

Info

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman säännöt

Sitä itää on Suomen yhteisöllisin kanta-asiakkuusohjelma, joka ilahduttaa yksilön sijasta kokonaista yhteisöä. Jokainen kampanja-ajan asiointikerta Easton Helsingissä kerryttää Sitä itää -pottia, jolla sponsoroidaan äänestyksessä valittua itähelsinkiläistä kehityskohdetta. Sellainen voi olla vaikkapa paikallinen tapahtuma, paikka tai yhteinen toiminta. Parempi Itä-Helsinki ostos kerrallaan!

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman kautta Easton sponsoroi yhteensä kahta kohdetta vuodessa, ja ne voivat olla summaltaan 1000–3000 €. Sitä itää -kohteiden valinta ja lopulta sponsorointi rakentuu kolmen eri vaiheen ympärille: 1. Ehdota 2. Äänestä 3. Asioi. Kuka tahansa saa ehdottaa kehitysideoita, kunhan ne sijaitsevat Itä-Helsingin alueella. Sitä itää -kohteelle annettava tarkka summa määräytyy sen mukaan, kuinka paljon Eastonissa on kampanja-ajankohtana tehty yksittäisiä asiointikäyntejä.

Ehdota

Kuka tahansa voi ehdottaa itähelsinkiläistä kehityskohdetta Eastonin verkkosivujen kautta: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Kohde-ehdotuksia kerätään erillisinä kampanja-aikoina. Ehdotetut kohteet moderoidaan asiattomien julkaisujen eliminoimiseksi ja julkaistaan sivustolla muutaman päivän aikana ehdotuksen jättämisestä. Eastonilla on oikeus jättää kohde julkaisematta, mikäli se kokee sisällön asiaan sopimattomana.

Easton tekee ehdotetuista kohteista esivalinnan seuraavaan vaiheeseen. Valinnan kriteereinä ovat:

  1. Kohde on toteutettavissa kuvatulla summalla
  2. Kohteen toteutukselle on osoitettu selkeä toteuttava taho tai henkilö, ja tältä on saatu alustavasti suostumus hankkeeseen osallistumiselle
  3. Pyydetty kehityssumma vastaa toteutukseen tarvittavaa määrää
  4. Kohde sijaitsee Itä-Helsingin alueella
  5. Kohde auttaa kehittämään paikallista hyvää

Äänestykseen valitaan kolme kohdetta, joihin Easton ottaa yhteyttä henkilökohtaisesti.

Äänestä

Eastonin esivalitseman kolmen kohteen välillä toteutetaan julkinen äänestys Eastonin verkkosivuilla: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Äänestys on käynnissä kahden viikon ajan. Kuka tahansa voi käydä äänestysajanjakson aikana äänestämässä kohdetta yhden kerran. Eniten ääniä saanut kohde pääsee asiointivaiheeseen mukaan.

Asioi

Eniten ääniä saaneelle kohteelle kerrytetään pottia asioimalla Easton Helsingissä neljän viikon välisenä ajankohtana. Jokainen kampanja-ajankohdan aikainen asiointikerta kerryttää pottia saman verran, 1–5 senttiä. Mikäli tavoitesumma saadaan kasaan etuajassa, kerryttäminen lopetetaan aikaisemmin. Jos summasta ei täyty tarpeeksi kohteen toteutumiseen, kampanja ei toteudu.

Summan antaminen kohteille

Varsinainen tuki menee Eastonin markkinointibudjetista sen mukaan, montako asiointia Eastonissa on ajankohdan aikana tehty, eli yksittäisestä ostoksesta ei mene suoraan rahaa kampanjaan.

Äänestyksen voittaneesta kohteesta tehdään Sitä itää -kampanjan jatkomarkkinointia varten lyhyt video tai haastattelu sekä toteutuneesta kohteesta otetaan kuvia. Osa kohteista tulee olemaan esillä Eastonissa sijaitsevassa Sitä itää -galleriassa. Keskolla ja Easton Helsingillä on oikeus hyödyntää Sitä itää -kampanjan aikana tuotettuja materiaaleja muussa markkinoinnissaan.

Kohteeksi valittu kehityskohde tulee toteuttaa kahden kuukauden kuluttua lahjoitussumman saamisesta ja toteuttajatahon on toimitettava suunnitelma sekä kuvat toteutuksesta Easton Helsingille.

Arvonnan säännöt

Arvonnan järjestää Kesko Oyj yhteistyössä Easton Helsinki -kauppakeskuksen kanssa.

 

Easton Helsingin Easton Bravuuri -arvonnassa voi voittaa 50 € -arvoisen K-ryhmän lahjakortin julkaisemalla kuvan omasta bravuuristaan Instagramissa ja lisäämällä kuvatekstiin kampanjan virallisen hashtagin #eastonbravuuri. Lahjakortteja arvotaan yhteensä 10 kpl. Arvonta järjestetään 11.9.–13.10.2017. Arvonta suoritetaan ja voittajat julkaistaan jokaisen viikon perjantaina klo 16. Kaikki perjantaisin 12.00 mennessä Instagrammissa julkaistut kuvat otetaan arvonnassa huomioon.

Osallistumalla arvontaan hyväksyt arvonnan järjestäjän säännöt:
1.Voidaksesi osallistua arvontaan Instagram-tilisi tulee olla julkinen. Arvonnan ikäraja on 13 vuotta. Easton Helsingin työntekijät eivät voi osallistua arvontaan.
2. Arvonnassa otetaan huomioon ainoastaan ne kuvat, jotka on julkaistu kampanja-aikana ja merkitty #eastonbravuuri-hashtagilla
3. Kuvan lähettäjällä tulee olla oikeudet kuvan lähettämiseksi arvontaan. Lähettäjällä on oltava suostumus sekä kuvaajalta että kaikilta kuvassa esiintyviltä henkilöiltä.
4. Arvonnan järjestäjällä on oikeus poimia Instagramista #eastonbravuuri-hashtagilla merkittyjä kuvia ja ohjata ne eastonhelsinki.fi-sivuston someseinälle. Kuvia ei käytetä Eastonin markkinoinnissa tai mainonnassa ilman kuvan ottajan lupaa.
5. Arvonnan voittaja julkaistaan Easton Helsingin Instagramissa: https://www.instagram.com/eastonhelsinki/. Mikäli voittajaa ei tavoiteta 10 päivän sisällä, arvonnan järjestäjällä on oikeus suorittaa voittajan valinta uudestaan.
6. Lahjakortin lunastamiseen sovelletaan lahjakortin sääntöjä. Palkintoa ei voi vaihtaa rahaksi.
7. Arvonnan järjestäjän vastuu rajoittuu näissä säännöissä mainitun palkinnon euromääräiseen arvoon. Arvonnan järjestäjä ei vastaa mahdollisista teknisistä syistä tapahtuneista virhearvonnoista, todetuista väärinkäytöksistä tai teknisestä toimimattomuudesta järjestäjästä tai yhteistyökumppanista riippumattomista syistä. Arvontasivu toimii useimmilla yleisin käytössä olevilla selaimilla.
8. Arvonnan sääntöjen lisäksi osallistujat sitoutuvat noudattamaan Instagramin käyttöehtoja. Instagram ei ole mukana arvonnan järjestämisessä.

Aukioloajat

ma–su 24h

 

Palvelut

Noutopiste

Lastenhoitohuone

Kierrätys

Esteettömyys

Julkinen liikenne

Eastonin K-Citymarketin ruuan noutopiste sijaitsee katutasossa, P1-kerroksessa. Tilaa tuotteet verkkokaupasta ja nouda ne kätevästi ostosten tai kotimatkan lomassa!

Lastenhoitohuone löytyy 1. kerroksen wc -tilojen yhteydestä.

Pullonpalautuspiste löytyy P2-kerroksen keskisisäänkäynnin yhteydestä. Rinki-kierrätyspiste löytyy Gotlanninkadun varrelta.

Taksin pysähdyspaikka sijaitsee katutasossa P1-kerroksen keskimmäisen sisäänkäynnin edessä. Invapysäköintipaikkoja löytyy runsaasti sisäänkäyntien välittömästä läheisyydestä.

Easton sijaitsee hyvien julkisten kulkuyhteyksien varrella. Itäkeskuksen metroasemalta pääset Eastoniin Hansasillan kautta tai esimerkiksi bussilla 97V. Lähimmät bussipysäkit sijaitsevat Kauppakartanonkadulla sekä Meripellontiellä.

Löytötavarat

Löytötavaroita voit kysyä K-Citymarketin asiakaspalvelupisteestä.

 

Sulje