Lihattoman lokakuun lohturuoka kasvislasagne syleilee makuhermoja

Lihatonta lokakuuta on vietetty meillä useamman vuoden ajan. Onkin virkistävää osallistua omilla valinnoilla ilmastonmuutostalkoisiin ja lisätä reilusti kasviksia ruokavalioon. On aivan väärä luulo, että kasvisruoka olisi mautonta. Parhaimmillaan se voi viedä makunystyrät täysin uusiin ulottuvuuksiin, kunhan ruoan maustaa oikein.  Mehevä kasvislasagne on syysiltojen täydellistä lohturuokaa. Ateria päätetään syntisen hyvällä tiramisulla.

Meidän perheen lapsilta kysyttäessä, heidän lempikasvisruokansa on kasvislasagne tai pizza.  Lasagne tunnettiin jo muinaisessa Roomassa ja se on säilyttänyt suosionsa myös tämän päivän ruokapöydissä. Internetin salaisen maailman mukaan eniten googlattu resepti on lasagne. Vanhan italialaisen uskomuksen mukaan täydellinen lasagne on viiden kerroksen korkuinen keko, suussa sulavaa herkkua. Reseptejä on moneksi ja jokaisella on herkun valmistamiseen omat niksinsä.

Itse en ole syönyt punaista lihaa useampaan vuosikymmeneen ja nyt osa omasta nuorisostani seuraa jalanjäljissäni. He ovat hyvin tietoisia ilmastonmuutoksesta ja sen seurauksista ja haluavat siksi välttää lihansyöntiä. Kasvavat nuoret tarvitsevat kuitenkin paljon energiaa ja proteiineja, ja siksi ruuan tulee olla sekä ravitsevaa että täyttävää.

Kotimme kuiva-ainekaapissa on aina jos jonkin sortin tomaattisäilykkeitä, pastaa ja lasagnelevyjä.  Mutti-kirsikkatomaattisäilykkeet ovat täydellisen hyviä ja sopivat syvän makunsa ansiosta lasagnen pohjaksi.

Lasagneni sydän ja salaisuus on täydellisen mausteinen tomaattikastike. Valkokastikeen sen sijaan oikaisen käyttämällä vedellä notkistettua mascarponea ja juustoraastetta.

Käytän tomaattikastikkeessani tomaattien lisäksi porkkanaa, sipulia, valkosipulia, suolaa, mustapippuria, siirappia ja paljon yrttejä. Reilu kourallinen tuoretta basilikaa, oreganoa ja timjamia tekee ihmeitä. Kuivat yrtit ajavat saman asian, mutta lisää ne aiemmin kastikkeeseen.

Kasvislasagnen valmistamisen voi aloittaa munakoisojen itkettämisellä. Lapsista munakoisojen itkettäminen kuulostaa rääkkäykseltä ja nuorimmaisella tulee suru, kun näkee munakoisojen pinnalla ”kyyneleitä”. Tätä brutaalia toimenpidettä ei kannata kuitenkaan jättää välistä, koska silloin munakoiso tiristää ylimääräiset mehut itsestään ulos, eikä lopputulos ole vetinen.

Ripottele munakoisojen pintaan suolaa ja odota hetki. Pienen itketyksen jälkeen pyyhi munakoisojen pinta, vaikka talouspyyhkeellä ja roiski oliiviöljyä munakoisojen pintaan ja rouhi muutama kierros mustapippuria ja suolaa päälle. Itse laitan aina paahtaessa pienen sipaisun siirappia kasvisten pintaan ja näin makeus pyöristää maut. Kesäkurpitsoille riittää vain öljyn pirskoittelu ja suola, mustapippuri ja sipaus siirappia. Uuniin 225 astetta noin 10-15 min. Paista kuitenkin niin kauan, että kasvisten pinta on ruskea  tai lähes mustaksi paahtunut.

Tarvitset:

1-2 munakoisoa

1 kesäkurpitsa

3 rkl oliiviöljyä

suolaa

mustapippuria

sipaus siirappia

 

Tomaattikastike

Tomaattikastike tekeytyy kuin itsekseen ja sen voi laittaa liedelle porisemaan myös jo ennen paahtohommia, jos siltä tuntuu.  Lorauta kattilan pohjalle oliiviöljyä ja lisää kirsikkatomaatit. Raasta iso porkkana ja pilko sipulit ja chili sekaan. Kuullota öljyssä ja lisää jonkin ajan päästä kirsikkatomaattisäilykeet ja mausteet. Anna kastikkeen kiehua liedellä miedolla lämmöllä jonkin aikaa ja lisää tarvittaessa 1 dl vettä ja sekoita tomaattipyree sekaan ja anna sen tekeytyä hellalla niin pitkään, että pääset latomaan lasagnea vuokaan. Tomaattikastike kannattaa maustaa rohkeasti, koska munakoisot imevät makuja!

 

Tarvitset:

reilu kourallinen tuoreita kirsikkatomaatteja

240 g kirsikkatomaatti säilykettä (Mutti)

120 g tomaattipyreetä

1 iso porkkana raastettuna

1-2 sipulia

2-3 valkosipulinkynttä

2-3 rkl oliiviöljyä

1 dl vettä

chiliä

tuoretta basilikaa

tuoretta timjamia

suolaa (maun mukaan)

hyppysellinen mustapippuria

1-2 rkl siirappia / hunajaa

 

Lisäksi tarvitset:

300 g mascarponejuustoa

1 dl vettä

150 g juustoraastetta

pala Pecorino tai parmesanjuustoa

tuoretta basilikaa

tuoretta timjamia

3 rkl oliiviöljyä

10 -12 kpl lasagnelevyjä

Tarjoiluun: kirsikkatomaatteja ja yrttejä

 

*Jos haluat tehdä lihaversion paista 400g paistijauhelihaa hyvin maustettuna ja lisää lopuksi tomaattikastikkeen sekaan. Myös lohi sopii erinomaisesti tähän versioon. Käytän silloin vain sipulin tilalla reilusti purjoa. Lohi kuutioidaan sopiviksi suupaloiksi ja lisätään raakoina paloina tomaattikastikkeen päälle.

Usein lasagnevuoka on suorakulmainen, näin lasagnelevyjen latominen on helpompaa. Minä tykkään kuitenkin tehdä pyöreään vuokaan, koska näin vuoasta tulee korkea. Napsaisen aina lasagnelevystä kulmat pois ja näin kaksi levyä menee vierekkäin vuokaan. Reunoille ladon epämääräisiä paloja.

 

Lorauta vuoan pohjalle oliiviöljyä. Aloita tomaattikastikkeella, lado päälle munakoiso ja kesäkurpitsa ja basilikanlehdet ym. yrtit. Tämän komeuden päälle lasagnelevyt ja sen päälle muutama ruokalusikallinen notkistettua mascarponea ja juustoraastetta reilusti. Toista niin usein, kun kerroksia riittää. Varmista, että päällimmäiseksi jää tomaattikastiketta. Lopuksi kuorruta koko komeus reilulla juustoraasteella. Itse raastan aina jääkaappiin jääneet juustonpalat lasagnen päälle, mitä sillä hetkellä nyt sattuu löytymään. Kypsennä uunissa kauniin kuplivaksi 200 astetta noin n. 40 minuuttia riippuen uunin tehosta.

 

Lopuksi tulee malttamattomalle kriittisin hetki! Anna kasvislasagnen vetäytyä rauhassa, ainakin 15 minuuttia. Koristele basilikalla ja tuoreilla kirsikkatomaateilla.

 

 

Jälkiruoka tiramisu

 

Jälkiruoaksi tein simppelit tiramisulasit jäljelle jääneestä mascarponesta, cantucci kekseistä ja vispikermasta. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää mascarpone ja sokerit, sekoita tasaiseksi massaksi. Kostuta Cantucci keksit vahvalla kahvilla ja pilko sopiviksi suupaloiksi. Lado ensin keksinpaloja lasinpohjalle, päälle mascarponevaahtoa ja toista kunnes lasi on täynnä. Lopuksi hunnuta päällinen tummalla kaakaolla. Laita jälkiruoka hetkeksi jääkaappiin tekeytymään.

 

Tarvitset:

 

2dl vispikermaa

100 g mascarponea

½ dl vahvaa tummaa kahvia

½ dl sokeria

2 tl vanilijasokeria

2 rkl tummaa kaakaota

12 kpl Cantucci keksejä

Lisäksi: Pieniä laseja annosten kokoamiseen

 

Miltä maistui?

 

Meillä kaikki rakastavat lasagnea sekä tiramisua. Tämä kokonaisuus sai täydet viisi pistettä joka ikiseltä perheenjäseneltä. Lasagnen täyteläinen koostumus oli mascarponen ansioista varsin mykistävää. Paahteiset kasvikset antoivat ihanan syvän maun ja ruoka oli täyttävää ja sitä oli tarpeeksi.

Lopuksi paljastettakoon, että tein myös lihaa sisältävän version, koska osa nuorisosta sitä vaatimalla vaati! Täydet pojot siitäkin. Ruuanlaitto ei ole ryppyotsaisten touhua. Ruokaa tehdään rakkaudella kunkin perheen tarpeiden mukaan.

PS. K-Ruoka -sivustolta löydät lisää herkullisia lasagne-reseptejä, kuten linssilasagne ja pinaattilasagne, joita kannattaa myös testata.

Jarna Gustafsson

Jarna Gustafsson

Miltä maistui? -blogin takana on itähelsinkiläisen suurperheen äiti, jonka patojen ääressä testaillaan ja tarpeen tullen sovelletaan ajankohtaisia K-ruoka.fi -palvelun reseptejä. Jarnalla on myös hiljaista tietoa paikallisista marja- ja sienipaikoista, joista voit saada vihiä blogia seuraamalla.

 

Aiheeseen liittyen

Joulun taikaa kannattaa jakaa

Paras joulumieli tulee toisten huomioimisesta. Mitäpä jos tänä jouluna kävisit viemässä pienen joulutervehdyksen juuri heille, jotka sitä eniten kaipaavat?

Miltä maistui?
09.12.2019

Mitä tarjota pikkujouluissa?

Kutsu ystävät spontaaneihin pikkujouluihin ja loihdi tarjoilut pöytään ennen kuin he ehtivät ovelle.

Miltä maistui?
15.11.2019

Syyskoti on kaunis, viihtyisä ja tunnelmallinen, kuten uusi myhome-tuotesarjakin

Sisusta kodistasi ihana syyspesä K-Citymarketin uuden myhome-malliston tekstiileillä ja kodin tuotteilla.

Neuvosta vaari
23.09.2019

Pikantti juurekaspizza on maukas kausiherkku

Vuoden 2019 juures, juurekas sopii mainosti myös pizzan täytteeksi.

Miltä maistui?
11.09.2019

Info

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman säännöt

Sitä itää on Suomen yhteisöllisin kanta-asiakkuusohjelma, joka ilahduttaa yksilön sijasta kokonaista yhteisöä. Jokainen kampanja-ajan asiointikerta Easton Helsingissä kerryttää Sitä itää -pottia, jolla sponsoroidaan äänestyksessä valittua itähelsinkiläistä kehityskohdetta. Sellainen voi olla vaikkapa paikallinen tapahtuma, paikka tai yhteinen toiminta. Parempi Itä-Helsinki ostos kerrallaan!

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman kautta Easton sponsoroi yhteensä kahta kohdetta vuodessa, ja ne voivat olla summaltaan 1000–3000 €. Sitä itää -kohteiden valinta ja lopulta sponsorointi rakentuu kolmen eri vaiheen ympärille: 1. Ehdota 2. Äänestä 3. Asioi. Kuka tahansa saa ehdottaa kehitysideoita, kunhan ne sijaitsevat Itä-Helsingin alueella. Sitä itää -kohteelle annettava tarkka summa määräytyy sen mukaan, kuinka paljon Eastonissa on kampanja-ajankohtana tehty yksittäisiä asiointikäyntejä.

Ehdota

Kuka tahansa voi ehdottaa itähelsinkiläistä kehityskohdetta Eastonin verkkosivujen kautta: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Kohde-ehdotuksia kerätään erillisinä kampanja-aikoina. Ehdotetut kohteet moderoidaan asiattomien julkaisujen eliminoimiseksi ja julkaistaan sivustolla muutaman päivän aikana ehdotuksen jättämisestä. Eastonilla on oikeus jättää kohde julkaisematta, mikäli se kokee sisällön asiaan sopimattomana.

Easton tekee ehdotetuista kohteista esivalinnan seuraavaan vaiheeseen. Valinnan kriteereinä ovat:

  1. Kohde on toteutettavissa kuvatulla summalla
  2. Kohteen toteutukselle on osoitettu selkeä toteuttava taho tai henkilö, ja tältä on saatu alustavasti suostumus hankkeeseen osallistumiselle
  3. Pyydetty kehityssumma vastaa toteutukseen tarvittavaa määrää
  4. Kohde sijaitsee Itä-Helsingin alueella
  5. Kohde auttaa kehittämään paikallista hyvää

Äänestykseen valitaan kolme kohdetta, joihin Easton ottaa yhteyttä henkilökohtaisesti.

Äänestä

Eastonin esivalitseman kolmen kohteen välillä toteutetaan julkinen äänestys Eastonin verkkosivuilla: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Äänestys on käynnissä kahden viikon ajan. Kuka tahansa voi käydä äänestysajanjakson aikana äänestämässä kohdetta yhden kerran. Eniten ääniä saanut kohde pääsee asiointivaiheeseen mukaan.

Asioi

Eniten ääniä saaneelle kohteelle kerrytetään pottia asioimalla Easton Helsingissä neljän viikon välisenä ajankohtana. Jokainen kampanja-ajankohdan aikainen asiointikerta kerryttää pottia saman verran, 1–5 senttiä. Mikäli tavoitesumma saadaan kasaan etuajassa, kerryttäminen lopetetaan aikaisemmin. Jos summasta ei täyty tarpeeksi kohteen toteutumiseen, kampanja ei toteudu.

Summan antaminen kohteille

Varsinainen tuki menee Eastonin markkinointibudjetista sen mukaan, montako asiointia Eastonissa on ajankohdan aikana tehty, eli yksittäisestä ostoksesta ei mene suoraan rahaa kampanjaan.

Äänestyksen voittaneesta kohteesta tehdään Sitä itää -kampanjan jatkomarkkinointia varten lyhyt video tai haastattelu sekä toteutuneesta kohteesta otetaan kuvia. Osa kohteista tulee olemaan esillä Eastonissa sijaitsevassa Sitä itää -galleriassa. Keskolla ja Easton Helsingillä on oikeus hyödyntää Sitä itää -kampanjan aikana tuotettuja materiaaleja muussa markkinoinnissaan.

Kohteeksi valittu kehityskohde tulee toteuttaa kahden kuukauden kuluttua lahjoitussumman saamisesta ja toteuttajatahon on toimitettava suunnitelma sekä kuvat toteutuksesta Easton Helsingille.

Arvonnan säännöt

Arvonnan järjestää Kesko Oyj yhteistyössä Easton Helsinki -kauppakeskuksen kanssa.

 

Easton Helsingin Easton Bravuuri -arvonnassa voi voittaa 50 € -arvoisen K-ryhmän lahjakortin julkaisemalla kuvan omasta bravuuristaan Instagramissa ja lisäämällä kuvatekstiin kampanjan virallisen hashtagin #eastonbravuuri. Lahjakortteja arvotaan yhteensä 10 kpl. Arvonta järjestetään 11.9.–13.10.2017. Arvonta suoritetaan ja voittajat julkaistaan jokaisen viikon perjantaina klo 16. Kaikki perjantaisin 12.00 mennessä Instagrammissa julkaistut kuvat otetaan arvonnassa huomioon.

Osallistumalla arvontaan hyväksyt arvonnan järjestäjän säännöt:
1.Voidaksesi osallistua arvontaan Instagram-tilisi tulee olla julkinen. Arvonnan ikäraja on 13 vuotta. Easton Helsingin työntekijät eivät voi osallistua arvontaan.
2. Arvonnassa otetaan huomioon ainoastaan ne kuvat, jotka on julkaistu kampanja-aikana ja merkitty #eastonbravuuri-hashtagilla
3. Kuvan lähettäjällä tulee olla oikeudet kuvan lähettämiseksi arvontaan. Lähettäjällä on oltava suostumus sekä kuvaajalta että kaikilta kuvassa esiintyviltä henkilöiltä.
4. Arvonnan järjestäjällä on oikeus poimia Instagramista #eastonbravuuri-hashtagilla merkittyjä kuvia ja ohjata ne eastonhelsinki.fi-sivuston someseinälle. Kuvia ei käytetä Eastonin markkinoinnissa tai mainonnassa ilman kuvan ottajan lupaa.
5. Arvonnan voittaja julkaistaan Easton Helsingin Instagramissa: https://www.instagram.com/eastonhelsinki/. Mikäli voittajaa ei tavoiteta 10 päivän sisällä, arvonnan järjestäjällä on oikeus suorittaa voittajan valinta uudestaan.
6. Lahjakortin lunastamiseen sovelletaan lahjakortin sääntöjä. Palkintoa ei voi vaihtaa rahaksi.
7. Arvonnan järjestäjän vastuu rajoittuu näissä säännöissä mainitun palkinnon euromääräiseen arvoon. Arvonnan järjestäjä ei vastaa mahdollisista teknisistä syistä tapahtuneista virhearvonnoista, todetuista väärinkäytöksistä tai teknisestä toimimattomuudesta järjestäjästä tai yhteistyökumppanista riippumattomista syistä. Arvontasivu toimii useimmilla yleisin käytössä olevilla selaimilla.
8. Arvonnan sääntöjen lisäksi osallistujat sitoutuvat noudattamaan Instagramin käyttöehtoja. Instagram ei ole mukana arvonnan järjestämisessä.

Aukioloajat

ma–su 24h

 

Palvelut

Noutopiste

Lastenhoitohuone

Kierrätys

Esteettömyys

Julkinen liikenne

Eastonin K-Citymarketin ruuan noutopiste sijaitsee katutasossa, P1-kerroksessa. Tilaa tuotteet verkkokaupasta ja nouda ne kätevästi ostosten tai kotimatkan lomassa!

Lastenhoitohuone on remontin vuoksi toistaiseksi pois käytöstä.

Pullonpalautuspiste löytyy P2-kerroksen keskisisäänkäynnin yhteydestä. Rinki-kierrätyspiste löytyy Gotlanninkadun varrelta.

Taksin pysähdyspaikka sijaitsee katutasossa P1-kerroksen keskimmäisen sisäänkäynnin edessä. Invapysäköintipaikkoja löytyy runsaasti sisäänkäyntien välittömästä läheisyydestä.

Easton sijaitsee hyvien julkisten kulkuyhteyksien varrella. Itäkeskuksen metroasemalta pääset Eastoniin Hansasillan kautta tai esimerkiksi bussilla 97V. Lähimmät bussipysäkit sijaitsevat Kauppakartanonkadulla sekä Meripellontiellä.

Löytötavarat

Löytötavaroita voit kysyä K-Citymarketin asiakaspalvelupisteestä.

 

Sulje