Majavakalliolla nautitaan uudesta penkistä – nyt on jälleen toiveiden aika!

Korkealla sijaitsevalle Herttoniemen Majavakalliolle on saatu uusi iso puistonpenkki Itä-Helsingin kenties komeimpien näköalojen ääreen. Samalla kun Herttoniemessä nautitaan uusista penkeistä, on helsinkiläisillä mahdollisuus esittää toiveita asuinalueensa parantamiseksi. OmaStadin toinen kierros on käynnissä ja toiveet tulee jättää 25.10 mennessä.

On tavallinen syyspäivä ja päätän käydä katsastamassa uusia puistonpenkkejä, joita on saatu eri puolille kaakkoista suurpiiriä Helsingin kaupungin osallistuvan budjetoinnin, OmaStadin toiveiden ansiosta.

Muun muassa Länsi-Herttoniemen Siilitiellä, Tahvonlahden ulkoilureitillä ja Roihuvuoren Punahilkantiellä seisovat uudet penkit ovat alueiden asukkaiden ehdottamia parannuksia.

Tukeva penkki lintuparatiisin äärellä

Majavatien päähän Majavakalliolle saapuessani löydän uuden penkin luota ulkoilulenkillä olevan pariskunnan.

 Annika Karlsson pitää ehdottomasti hyvänä juttuna, että alueelle on saatu uusi puistonpenkki.

– Täällä ei ollut yhtään ainutta penkkiä matkan varrella. Olen aina istunut kalliolla. Täällä tulee usein ulkoiltua, koska asumme lähellä.

Kjell Karlsson sanoo, että joillekin huonokuntoisille penkki tarjoaa mahdollisuuden levähtää välillä. Hän itse käy melkein päivittäin kävelemässä läheiset kuntoportaat.

Annika istuu penkillä jalkojaan heilutellen ja kehuu penkkimallia.Kjäll Karlsson ja Annika Karlsson testasivat Majavatien uuden penkin.

– Hyvältä tässä tuntuu istua. Tukeva penkki. Ja kaikki laatat ja käsinojatkin on laitettu. Plussaa on uusi roskapönttö tuossa vieressä.

– Siistin näköinen penkki. Ei ole huomiota herättävä, vaan sulautuu hyvin ympäröivään luontoon, Kjell sanoo.

Penkki sijaitsee muutenkin loistavassa ja luonnonläheisessä miljöössä. Majavakalliolta avautuvat huikeat näköalat Helsingin kantakaupunkiin sekä erityisesti Viikki-Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualueelle.

–Tämä on hieno paikka. Upea lintumaailma, varmasti Helsingin paras.

Olen nähnyt täältä harmaahaikaroita jopa 17 yhdellä kerralla, Annika iloitsee.

– Joka vuosi niitä on näkynyt. Ne pesivät tuolla pienellä saarella, joka on keskellä lahtea, Kjell jatkaa.

Ensimmäiset OmaStadi ideat on jo jätetty

Majavakalliolta suuntaan Herttoniemen kirjastolle. Stadiluotsi Pauli Saloranta on täällä nyt yhden iltapäivän aikana auttamassa kaupunkilaisia ideoinnissa ja idean jättämisessä OmaStadin verkkosivulle. Helsingin kaupunki on nimittäin edellispäivänä käynnistänyt OmaStadin toisen kauden.

OmaStadin verkkosivujen kautta kuka tahansa helsinkiläinen voi jättää idean oman asuinympäristönsä tai koko kaupungin parantamiseksi 25. lokakuuta mennessä.

– Jo heti ensimmäisenä iltana tuli 30 ideaa kaikkialta Helsingistä. Määrä varmaan yltyy. Alku näyttää hyvältä, Pauli kertoo.Pauli toivoo, että ideoita tulisi monipuolisesti eri väestöryhmistä ja eri alueilta, ja ne koskettaisivat kaikkia kaupungin organisaation toimialueita.

Seuraavan vuoden aikana asukkaiden jättämistä ideoista tehdään ehdotuksia asukkaiden ja virkamiesten yhteistyönä, ja lopuksi toteutuskelpoisista ehdotuksista äänestetään syksyllä 2021. Kaupunki toteuttaa eniten yleisöääniä nettiäänestyksessä saaneet ehdotukset. Tällä OmaStadin toisella kierroksella kaupunki on varannut yhteensä 8,8 miljoonaa euroa asukkaiden toiveiden toteuttamiseen.Inge Engström kävi juttelemassa stadiluotsi Pauli Salorannan kanssa.

 Kulosaari jälleen osallistumassa

Paulin juttusille saapuu Inge Engström Kulosaaresta.

– OmaStadi kiinnostaa, koska olen Kulosaarelaiset ry:n hallituksen jäsen ja aktiivinen kaupunginosan kehittämiseen liittyvissä asioissa. Osallistuin myös edelliseen OmaStadiin, Inge kertoo.

Silloin Kulosaaren kaupunginosayhdistys jätti ehdotuksen sähköisten ilmoitustaulujen perustamisesta liikenteen solmukohtiin, kuten Kulosaaren metroasemalle. Kaupungin mielestä ehdotus oli hyvin perusteltu ja se valittiin mukaan jatkokehitykseen. Inge osallistui ehdotuksen työstämiseen yhdessä kaupungin virkamiesten kanssa ja ehdotuksesta laadittiin toteutuskelpoinen suunnitelma.

Yleisöäänestyksessä suunnitelma ei pärjännyt niin hyvin, että se olisi valittu toteutukseen.

Ingellä ei ole vielä tiedossa ideaa, jonka voisi tällä kertaa jättää.

– Tulen tapaamaan Paulia ja kuulostelemaan ja haistelemaan, mitä on ilmassa.

Täytyy ottaa koppi, kun tällainen mahdollisuus annetaan.

Jätän Ingen ja Paulin keskustelemaan. Kirjastolta pois kävellessäni mietin, millaisia ideoita Itä-Helsingistä mahtaa pulpahtaa pintaan tällä kertaa.

Viimeksi täällä ehdotettiin esimerkiksi aurinkosähkölauttaa Laajasalosta Reposalmen yli Vartiosaareen. Vaikka idea kuulosti ensi alkuun erikoiselta ja hankalalta, eteni se lopulta toteutukseen: viime kesänä aurinkosähkölautta todellakin liikennöi Itä-Helsingissä!

Aiheeseen liittyen

Massia itään! Äänestä Itä-Helsingin parasta toimijaa!

Sitä itää -äänestyksemme on käynnissä. Äänestä suosikkiasi Itä-Helsingin ykköstoimijaksi.

Sitä itää
21.11.2023

Pulkkailu on loistavaa koko perheen puuhaa talven ihmemaassa

Pakkaskuu pistää parastaan ja sen ansiosta Itä-Helsingin pulkkamäkiin on saatu loistavat laskukelit. Hae pulkat ja laskuvehkeet Eastonista ja suuntaa mäkeen.

Neuvosta vaari
18.01.2022

Iso H: Itä-Helsinki on mulle yhtä suurta takapihaa

Räppäri Iso H:n musasta ja muistoista on pitkälti kiitettävä Itä-Helsinkiä.

Mun itä
25.11.2021

Muusikko Jonna Geagea asui 40 vuotta Vartiokylässä: Naapurisopu kesti kovatkin juhlat

Itähelsinkiläiselle muusikko Jonna Geagealle idässä asuminen on aina ollut itsestäänselvyys.

Mun itä
11.08.2021

Info

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman säännöt

Sitä itää on Suomen yhteisöllisin kanta-asiakkuusohjelma, joka ilahduttaa yksilön sijasta kokonaista yhteisöä. Jokainen kampanja-ajan asiointikerta Easton Helsingissä kerryttää Sitä itää -pottia, jolla sponsoroidaan äänestyksessä valittua itähelsinkiläistä kehityskohdetta. Sellainen voi olla vaikkapa paikallinen tapahtuma, paikka tai yhteinen toiminta. Parempi Itä-Helsinki ostos kerrallaan!

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman kautta Easton sponsoroi yhteensä kahta kohdetta vuodessa, ja ne voivat olla summaltaan 1000–3000 €. Sitä itää -kohteiden valinta ja lopulta sponsorointi rakentuu kolmen eri vaiheen ympärille: 1. Ehdota 2. Äänestä 3. Asioi. Kuka tahansa saa ehdottaa kehitysideoita, kunhan ne sijaitsevat Itä-Helsingin alueella. Sitä itää -kohteelle annettava tarkka summa määräytyy sen mukaan, kuinka paljon Eastonissa on kampanja-ajankohtana tehty yksittäisiä asiointikäyntejä.

Ehdota

Kuka tahansa voi ehdottaa itähelsinkiläistä kehityskohdetta Eastonin verkkosivujen kautta: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Kohde-ehdotuksia kerätään erillisinä kampanja-aikoina. Ehdotetut kohteet moderoidaan asiattomien julkaisujen eliminoimiseksi ja julkaistaan sivustolla muutaman päivän aikana ehdotuksen jättämisestä. Eastonilla on oikeus jättää kohde julkaisematta, mikäli se kokee sisällön asiaan sopimattomana.

Easton tekee ehdotetuista kohteista esivalinnan seuraavaan vaiheeseen. Valinnan kriteereinä ovat:

  1. Kohde on toteutettavissa kuvatulla summalla
  2. Kohteen toteutukselle on osoitettu selkeä toteuttava taho tai henkilö, ja tältä on saatu alustavasti suostumus hankkeeseen osallistumiselle
  3. Pyydetty kehityssumma vastaa toteutukseen tarvittavaa määrää
  4. Kohde sijaitsee Itä-Helsingin alueella
  5. Kohde auttaa kehittämään paikallista hyvää

Äänestykseen valitaan kolme kohdetta, joihin Easton ottaa yhteyttä henkilökohtaisesti.

Äänestä

Eastonin esivalitseman kolmen kohteen välillä toteutetaan julkinen äänestys Eastonin verkkosivuilla: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Äänestys on käynnissä kahden viikon ajan. Kuka tahansa voi käydä äänestysajanjakson aikana äänestämässä kohdetta yhden kerran. Eniten ääniä saanut kohde pääsee asiointivaiheeseen mukaan.

Asioi

Eniten ääniä saaneelle kohteelle kerrytetään pottia asioimalla Easton Helsingissä neljän viikon välisenä ajankohtana. Jokainen kampanja-ajankohdan aikainen asiointikerta kerryttää pottia saman verran, 1–5 senttiä. Mikäli tavoitesumma saadaan kasaan etuajassa, kerryttäminen lopetetaan aikaisemmin. Jos summasta ei täyty tarpeeksi kohteen toteutumiseen, kampanja ei toteudu.

Summan antaminen kohteille

Varsinainen tuki menee Eastonin markkinointibudjetista sen mukaan, montako asiointia Eastonissa on ajankohdan aikana tehty, eli yksittäisestä ostoksesta ei mene suoraan rahaa kampanjaan.

Äänestyksen voittaneesta kohteesta tehdään Sitä itää -kampanjan jatkomarkkinointia varten lyhyt video tai haastattelu sekä toteutuneesta kohteesta otetaan kuvia. Osa kohteista tulee olemaan esillä Eastonissa sijaitsevassa Sitä itää -galleriassa. Keskolla ja Easton Helsingillä on oikeus hyödyntää Sitä itää -kampanjan aikana tuotettuja materiaaleja muussa markkinoinnissaan.

Kohteeksi valittu kehityskohde tulee toteuttaa kahden kuukauden kuluttua lahjoitussumman saamisesta ja toteuttajatahon on toimitettava suunnitelma sekä kuvat toteutuksesta Easton Helsingille.

Arvonnan säännöt

Arvonnan järjestää Kesko Oyj yhteistyössä Easton Helsinki -kauppakeskuksen kanssa.

 

Easton Helsingin Easton Bravuuri -arvonnassa voi voittaa 50 € -arvoisen K-ryhmän lahjakortin julkaisemalla kuvan omasta bravuuristaan Instagramissa ja lisäämällä kuvatekstiin kampanjan virallisen hashtagin #eastonbravuuri. Lahjakortteja arvotaan yhteensä 10 kpl. Arvonta järjestetään 11.9.–13.10.2017. Arvonta suoritetaan ja voittajat julkaistaan jokaisen viikon perjantaina klo 16. Kaikki perjantaisin 12.00 mennessä Instagrammissa julkaistut kuvat otetaan arvonnassa huomioon.

Osallistumalla arvontaan hyväksyt arvonnan järjestäjän säännöt:
1.Voidaksesi osallistua arvontaan Instagram-tilisi tulee olla julkinen. Arvonnan ikäraja on 13 vuotta. Easton Helsingin työntekijät eivät voi osallistua arvontaan.
2. Arvonnassa otetaan huomioon ainoastaan ne kuvat, jotka on julkaistu kampanja-aikana ja merkitty #eastonbravuuri-hashtagilla
3. Kuvan lähettäjällä tulee olla oikeudet kuvan lähettämiseksi arvontaan. Lähettäjällä on oltava suostumus sekä kuvaajalta että kaikilta kuvassa esiintyviltä henkilöiltä.
4. Arvonnan järjestäjällä on oikeus poimia Instagramista #eastonbravuuri-hashtagilla merkittyjä kuvia ja ohjata ne eastonhelsinki.fi-sivuston someseinälle. Kuvia ei käytetä Eastonin markkinoinnissa tai mainonnassa ilman kuvan ottajan lupaa.
5. Arvonnan voittaja julkaistaan Easton Helsingin Instagramissa: https://www.instagram.com/eastonhelsinki/. Mikäli voittajaa ei tavoiteta 10 päivän sisällä, arvonnan järjestäjällä on oikeus suorittaa voittajan valinta uudestaan.
6. Lahjakortin lunastamiseen sovelletaan lahjakortin sääntöjä. Palkintoa ei voi vaihtaa rahaksi.
7. Arvonnan järjestäjän vastuu rajoittuu näissä säännöissä mainitun palkinnon euromääräiseen arvoon. Arvonnan järjestäjä ei vastaa mahdollisista teknisistä syistä tapahtuneista virhearvonnoista, todetuista väärinkäytöksistä tai teknisestä toimimattomuudesta järjestäjästä tai yhteistyökumppanista riippumattomista syistä. Arvontasivu toimii useimmilla yleisin käytössä olevilla selaimilla.
8. Arvonnan sääntöjen lisäksi osallistujat sitoutuvat noudattamaan Instagramin käyttöehtoja. Instagram ei ole mukana arvonnan järjestämisessä.

Aukioloajat

ma–su 24h

 

Palvelut

Noutopiste

Lastenhoitohuone

Kierrätys

Esteettömyys

Julkinen liikenne

Eastonin K-Citymarketin ruuan noutopiste sijaitsee katutasossa, P1-kerroksessa. Tilaa tuotteet verkkokaupasta ja nouda ne kätevästi ostosten tai kotimatkan lomassa!

Lastenhoitohuone löytyy 1. kerroksen wc -tilojen yhteydestä.

Pullonpalautuspiste löytyy P2-kerroksen keskisisäänkäynnin yhteydestä. Rinki-kierrätyspiste löytyy Gotlanninkadun varrelta.

Taksin pysähdyspaikka sijaitsee katutasossa P1-kerroksen keskimmäisen sisäänkäynnin edessä. Invapysäköintipaikkoja löytyy runsaasti sisäänkäyntien välittömästä läheisyydestä.

Easton sijaitsee hyvien julkisten kulkuyhteyksien varrella. Itäkeskuksen metroasemalta pääset Eastoniin Hansasillan kautta tai esimerkiksi bussilla 97V. Lähimmät bussipysäkit sijaitsevat Kauppakartanonkadulla sekä Meripellontiellä.

Löytötavarat

Löytötavaroita voit kysyä K-Citymarketin asiakaspalvelupisteestä.

 

Sulje