Mellunmäen Me-talo Meltsi kannustaa oppimaan tarjoamalla lapsille monenlaista tekemistä

Koronan viivästyttämän Me-talo Meltsin toiminta pyörähti viimein käyntiin kesäkuun alussa. Lämminhenkisen kohtauspaikan tarjoama ohjattu toiminta kannustaa lapsia oppimaan taiteen, tieteen, teknologian ja liikunnan avulla. Kävimme lasten kanssa tutustumassa paikkaan perheiden päivänä ja pääsimme mukaan sirkusleikkeihin, puutöihin ja yhteiselle iltapalalle.

Mikä on Meltsi?

Mellunmäen metroaseman yläkerrassa,  entisen kirppiksen tiloissa on nyt upea paikka perheille. Meltsi on täysin maksuton ja avoin yhteisötila, fyysinen ja digitaalinen “olohuone” Mellunmäen ja sen lähialueiden 0-12-vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen. Kun pääsimme ensimmäistä kertaa vierailemaan talossa, vaikutti se valtavan kokoiselta ja mielettömän viihtyisältä.

Talon idea on kultainen. Meltsin taustalla toimii Supercellin Mikko Kodisojan ja Ilkka Paanasen yksityishenkilöinä vuonna 2015 perustama Me-säätiö, jonka tavoitteena on taata kaikille lapsille ja perheille yhdenvertaiset mahdollisuudet. Me-säätiö toteuttaa missiotaan alansa ammattilaisten, datan, teknologian ja pelillistämisen avulla. Tavallisesti Meltsin toiminta koostuu lukukauden mittaisten ohjelmien lisäksi avoimesta toiminnasta, kuten drop-in-tunneista sekä jokapäiväisistä arjen rutiineista, kuten kahvittelusta, välipalatauoista, lepohetkistä ja läksykerhoista. Tällä hetkellä toiminta on koronavirustilanteesta johtuvien kokoontumisrajoitusten vuoksi jaettu ikäryhmittäisiin päiviin:

TI & KE: syksyllä 1.-3.luokille siirtyvät koululaiset
TO & PE: syksyllä 4.-6.luokille siirtyvät koululaiset
LA: perheet, ohjelma on suunnattu alle kouluikäisille lapsille vanhempineen.

Kaikille avoin olohuone luo yhteisöllisyyttä

Erilaisiin tiloihin ja soppeihin jaetuissa huoneissa oli teemojen mukaiset varustelut ja yhteisessä keittiössä valmistui iltapalaa kaikille talossa silloin vieraileville. Meltsin ohjaajat ottivat lapset luonnollisesti mukaan toimintaan ja 12-vuotiaalta valmistuikin hetkessä upea puutyö yhteiseen näyttelyyn. Toisaalla kahdeksanvuotias pelasi lautapeliä ohjaajan kanssa ja itse pääsin nauttimaan ohjatusta sirkuksesta perheen pienimpien kanssa.

Talossa saa myös vain olla ja jutella

Meltsin henki valloitti perheemme jo ensikäynnillä. Sen jälkeen tokaluokkalaisemme on käynyt talossa useita kertoja myös itsekseen. Huomasin heti, että tilan tarkoitus on olla kaikille kutsuva ja luoda ihmisten välillä yhteistä, hyvää henkeä. Talopalaverissa käytiin läpi Meltsin periaatteita ja sitä, miten kaikilla olisi hyvä olla.

Ajatuksena on, että tiloihin voi tulla myös ihan vaan oleilemaan ja istuskelemaan. Mikäs siinä, kun samalla saa myös välipalan tai iltapalan sekä hyvää seuraa muista kävijöistä tai talon henkilökunnasta. Ehkä maailman pohjoisin metropysäkki ei olekaan yhtään hullumpi paikka  – täällä tulemme vierailemaan usein.

Lapsille riitti talossa niin paljon tekemistä, että olen todella iloinen, että Mellunmäkeen on saatu tällainen paikka. Jokainen kaupunginosa tarvitsisi oman Me-talonsa.

Anna Liljeroos

Anna Liljeroos

Neuvosta vaari ja Hetkiä idässä -blogien takana on itähelsinkiläinen perheenäiti Anna Liljeroos. Neuvosta vaari on itäisen Helsingin oma niksipirkka, Hetkiä idässä taas innostaa liikkeelle ruokahalua herättäen.

Aiheeseen liittyen

Synttäritunnelmia: kolmessa vuodessa Eastonista on tullut paras ystävä arjen asiointiin

Rakennusprojektista valmiiseen kauppakeskukseen, joka on osana arjessa. Eastonista on tullut luonteva osa itä-helsinkiläisten elämää.

Hetkiä idässä
12.10.2020

Myllypuron uudella kampuksella rakennetaan hyvinvointia. Tältä siellä näyttää.

Myllypuron tyylikäs kampus mahdollistaa yli 6000 opiskelijan opinnot hyvinvoinnin ja rakentamisen alalla. Samalla se vie idän alueiden kehitystä oikeaan suuntaan.

Hetkiä idässä
25.08.2020

Pieninkin päiväkotiin, syksy on uusi alku meille kaikille

Päiväkodin aloitus on tunteellista sekä lapselle että vanhemmalle, mutta elämä menee eteenpäin ja lapset kasvavat. Uskon, että työnteon ja äitiyden yhdistäminen on mahdollista. Jos jossakin, niin nimenomaan Suomessa!

Hetkiä idässä
19.08.2020

Löytöjä Bewen kirppikseltä Eastonin ulkoparkkikselta

Aurinkoisella Bewen kirppiksellä voi tehdä löytöjä design-valaisimista, vaatteista ja ihanista leluista. Tällä kertaa lykästi!

Hetkiä idässä
30.07.2020

Info

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman säännöt

Sitä itää on Suomen yhteisöllisin kanta-asiakkuusohjelma, joka ilahduttaa yksilön sijasta kokonaista yhteisöä. Jokainen kampanja-ajan asiointikerta Easton Helsingissä kerryttää Sitä itää -pottia, jolla sponsoroidaan äänestyksessä valittua itähelsinkiläistä kehityskohdetta. Sellainen voi olla vaikkapa paikallinen tapahtuma, paikka tai yhteinen toiminta. Parempi Itä-Helsinki ostos kerrallaan!

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman kautta Easton sponsoroi yhteensä kahta kohdetta vuodessa, ja ne voivat olla summaltaan 1000–3000 €. Sitä itää -kohteiden valinta ja lopulta sponsorointi rakentuu kolmen eri vaiheen ympärille: 1. Ehdota 2. Äänestä 3. Asioi. Kuka tahansa saa ehdottaa kehitysideoita, kunhan ne sijaitsevat Itä-Helsingin alueella. Sitä itää -kohteelle annettava tarkka summa määräytyy sen mukaan, kuinka paljon Eastonissa on kampanja-ajankohtana tehty yksittäisiä asiointikäyntejä.

Ehdota

Kuka tahansa voi ehdottaa itähelsinkiläistä kehityskohdetta Eastonin verkkosivujen kautta: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Kohde-ehdotuksia kerätään erillisinä kampanja-aikoina. Ehdotetut kohteet moderoidaan asiattomien julkaisujen eliminoimiseksi ja julkaistaan sivustolla muutaman päivän aikana ehdotuksen jättämisestä. Eastonilla on oikeus jättää kohde julkaisematta, mikäli se kokee sisällön asiaan sopimattomana.

Easton tekee ehdotetuista kohteista esivalinnan seuraavaan vaiheeseen. Valinnan kriteereinä ovat:

  1. Kohde on toteutettavissa kuvatulla summalla
  2. Kohteen toteutukselle on osoitettu selkeä toteuttava taho tai henkilö, ja tältä on saatu alustavasti suostumus hankkeeseen osallistumiselle
  3. Pyydetty kehityssumma vastaa toteutukseen tarvittavaa määrää
  4. Kohde sijaitsee Itä-Helsingin alueella
  5. Kohde auttaa kehittämään paikallista hyvää

Äänestykseen valitaan kolme kohdetta, joihin Easton ottaa yhteyttä henkilökohtaisesti.

Äänestä

Eastonin esivalitseman kolmen kohteen välillä toteutetaan julkinen äänestys Eastonin verkkosivuilla: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Äänestys on käynnissä kahden viikon ajan. Kuka tahansa voi käydä äänestysajanjakson aikana äänestämässä kohdetta yhden kerran. Eniten ääniä saanut kohde pääsee asiointivaiheeseen mukaan.

Asioi

Eniten ääniä saaneelle kohteelle kerrytetään pottia asioimalla Easton Helsingissä neljän viikon välisenä ajankohtana. Jokainen kampanja-ajankohdan aikainen asiointikerta kerryttää pottia saman verran, 1–5 senttiä. Mikäli tavoitesumma saadaan kasaan etuajassa, kerryttäminen lopetetaan aikaisemmin. Jos summasta ei täyty tarpeeksi kohteen toteutumiseen, kampanja ei toteudu.

Summan antaminen kohteille

Varsinainen tuki menee Eastonin markkinointibudjetista sen mukaan, montako asiointia Eastonissa on ajankohdan aikana tehty, eli yksittäisestä ostoksesta ei mene suoraan rahaa kampanjaan.

Äänestyksen voittaneesta kohteesta tehdään Sitä itää -kampanjan jatkomarkkinointia varten lyhyt video tai haastattelu sekä toteutuneesta kohteesta otetaan kuvia. Osa kohteista tulee olemaan esillä Eastonissa sijaitsevassa Sitä itää -galleriassa. Keskolla ja Easton Helsingillä on oikeus hyödyntää Sitä itää -kampanjan aikana tuotettuja materiaaleja muussa markkinoinnissaan.

Kohteeksi valittu kehityskohde tulee toteuttaa kahden kuukauden kuluttua lahjoitussumman saamisesta ja toteuttajatahon on toimitettava suunnitelma sekä kuvat toteutuksesta Easton Helsingille.

Arvonnan säännöt

Arvonnan järjestää Kesko Oyj yhteistyössä Easton Helsinki -kauppakeskuksen kanssa.

 

Easton Helsingin Easton Bravuuri -arvonnassa voi voittaa 50 € -arvoisen K-ryhmän lahjakortin julkaisemalla kuvan omasta bravuuristaan Instagramissa ja lisäämällä kuvatekstiin kampanjan virallisen hashtagin #eastonbravuuri. Lahjakortteja arvotaan yhteensä 10 kpl. Arvonta järjestetään 11.9.–13.10.2017. Arvonta suoritetaan ja voittajat julkaistaan jokaisen viikon perjantaina klo 16. Kaikki perjantaisin 12.00 mennessä Instagrammissa julkaistut kuvat otetaan arvonnassa huomioon.

Osallistumalla arvontaan hyväksyt arvonnan järjestäjän säännöt:
1.Voidaksesi osallistua arvontaan Instagram-tilisi tulee olla julkinen. Arvonnan ikäraja on 13 vuotta. Easton Helsingin työntekijät eivät voi osallistua arvontaan.
2. Arvonnassa otetaan huomioon ainoastaan ne kuvat, jotka on julkaistu kampanja-aikana ja merkitty #eastonbravuuri-hashtagilla
3. Kuvan lähettäjällä tulee olla oikeudet kuvan lähettämiseksi arvontaan. Lähettäjällä on oltava suostumus sekä kuvaajalta että kaikilta kuvassa esiintyviltä henkilöiltä.
4. Arvonnan järjestäjällä on oikeus poimia Instagramista #eastonbravuuri-hashtagilla merkittyjä kuvia ja ohjata ne eastonhelsinki.fi-sivuston someseinälle. Kuvia ei käytetä Eastonin markkinoinnissa tai mainonnassa ilman kuvan ottajan lupaa.
5. Arvonnan voittaja julkaistaan Easton Helsingin Instagramissa: https://www.instagram.com/eastonhelsinki/. Mikäli voittajaa ei tavoiteta 10 päivän sisällä, arvonnan järjestäjällä on oikeus suorittaa voittajan valinta uudestaan.
6. Lahjakortin lunastamiseen sovelletaan lahjakortin sääntöjä. Palkintoa ei voi vaihtaa rahaksi.
7. Arvonnan järjestäjän vastuu rajoittuu näissä säännöissä mainitun palkinnon euromääräiseen arvoon. Arvonnan järjestäjä ei vastaa mahdollisista teknisistä syistä tapahtuneista virhearvonnoista, todetuista väärinkäytöksistä tai teknisestä toimimattomuudesta järjestäjästä tai yhteistyökumppanista riippumattomista syistä. Arvontasivu toimii useimmilla yleisin käytössä olevilla selaimilla.
8. Arvonnan sääntöjen lisäksi osallistujat sitoutuvat noudattamaan Instagramin käyttöehtoja. Instagram ei ole mukana arvonnan järjestämisessä.

Aukioloajat

ma–su 24h

 

Palvelut

Noutopiste

Lastenhoitohuone

Kierrätys

Esteettömyys

Julkinen liikenne

Eastonin K-Citymarketin ruuan noutopiste sijaitsee katutasossa, P1-kerroksessa. Tilaa tuotteet verkkokaupasta ja nouda ne kätevästi ostosten tai kotimatkan lomassa!

Lastenhoitohuone on remontin vuoksi toistaiseksi pois käytöstä.

Pullonpalautuspiste löytyy P2-kerroksen keskisisäänkäynnin yhteydestä. Rinki-kierrätyspiste löytyy Gotlanninkadun varrelta.

Taksin pysähdyspaikka sijaitsee katutasossa P1-kerroksen keskimmäisen sisäänkäynnin edessä. Invapysäköintipaikkoja löytyy runsaasti sisäänkäyntien välittömästä läheisyydestä.

Easton sijaitsee hyvien julkisten kulkuyhteyksien varrella. Itäkeskuksen metroasemalta pääset Eastoniin Hansasillan kautta tai esimerkiksi bussilla 97V. Lähimmät bussipysäkit sijaitsevat Kauppakartanonkadulla sekä Meripellontiellä.

Löytötavarat

Löytötavaroita voit kysyä K-Citymarketin asiakaspalvelupisteestä.

 

Sulje