Päädystä päätyyn: Päätöntä seikkailua Itä-Helsingin metroasemilla
Nyt ei tehdä tutkivaa journalismia, vaan randomjournalismia. Hyppäsimme metroon ja aloitimme seikkailumme M1-linjan syvästä päädystä, Mellunmäestä, ja jatkoimme jokaisen pysäkin kautta Kulosaareen saakka. Haahuilimme ja kuvasimme asioita, jotka pistivät silmiimme ensimmäisenä. Samalla jututimme vastaantulijoita randomisti. Let’s go!
Koska viime kerrasta Mellunmäessä on aikaa, lähdimme liikkeelle intuitiolla. Vastaan tuli värikästä seinää ja lopulta ärhäkkä sadekuuro. Kun seisoskelimme kaupan katoksen alla sadetta paossa, kuulimme ettei Mellunmäessä ole erityistä nähtävää, mutta yhteisöllisyyttä riittää ja luonto on lähellä. Mitäpä sitä ihminen enemmän tarvitsikaan?
Tämä on makee, mutta mikä tämä on?
Mellunmäessä löysimme pupun.
Next stop Kontula!
Kontulassa poikkesimme alkuun Kierrätyskeskuksen kirpparilla, josta löytyy jotain jännää joka kerta. Tällä kertaa mukaan tarttui vinkeän pinkki Perkele-lippis ja kaupan päälle saimme vielä morsiushunnun, vaikka settiin kuulunut hääpuku jäikin ostamatta.
Kirppiksen tuttavalliselta myyjältä kuulimme, että parasta Kontulassa on hän itse. Hieno vastaus, johon ei voi väittää vastaan.
Varmasti ihmiset ovat Kontulan juttu, sillä ihmiset tulivat innolla juttelemaan ja kehuivat paikan yhteisöllisyyttä ja rentoa meininkiä:
Kaikki täällä otetaan hyvin vastaan!
Taidematkahan tästä tuli!
Myllypurossa katseemme liimautui Riikka Purosen suunnittelemaan Sirenan kielet -taideteokseen, jonka ohi metrosta tullessaan on vaikea kävellä. Kun teoksen osia pyöräyttää, kuuluu siitä heliseviä ääniä, jotka ovat saaneet inspiraationsa tiibetiläisistä rukousmyllyistä ja antiikin Kreikan seireeneiltä.
Paikallisen vastaantulijan mukaan parasta alueella on pois vievä metro, mutta kyllä tämä veistos ja kaupungin monipuolinen Liikuntamylly ovat myös hyviä vaihtoehtoja. Harvasta paikasta nimittäin sekä trampoliineja että juoksurataa – tai tällaisia treenaajia.
Itäkeskus on Itä-Helsingin pääkaupunki
No niin, kun treenit tuli tehtyä, oli aika jatkaa matkaa Itäkeskukseen. Lähes kaikkien vastaantulijoiden mielestä Itäkeskuksessa parasta ovat monipuolisuus, laajat palvelut (keskustaan ei tarvitse lähteä), monipuolinen ruokatarjonta ja yhteisöllisyys. Tästäkin on vaikea olla eri mieltä, emmekä olekaan.
Metrosta noustessamme kävimme kuitenkin ihastelemassa tätä Kimmo Schoreduksen veistämää teosta, Kurua, joka on valmistettu haponkestävästä teräksestä, jota teokseen on käytetty yli kolme kilometriä. Teos kuuluu Helsingin kaupunginmuseon (HAM) taidekokoelmaan. Aika epic.
Siilitiellä ei näkynyt siiliä
No mutta nyt riitti taidepatsastelu! Siilitieltä halusimme löytää luontoa.
Metrosta päästyämme lähdimme seuraamaan kallioille nousevaa polkua, jonka varrelta bongasimme kevään luonnon heräämistä ja lopulta Roihuvuoren vesitornin, joka myös kuuluu idän ikoneihin.
Myös randomit vastaantulijat kertoivat arvostavansa Siilitiellä luontoa, meren läheisyyttä ja liikenneyhteyksiä, mutta mainintoja keräsi myös legendaarinen ravintola Siilinpesä.
Ilkka lähti mukaan seikkailemaan
Hertsikasta pääseee moneen suuntaan
Herttoniemi näyttäytyi meille idän liikenne-hubina, sillä metroasemalta aukeavat hyvät bussiyhteydet muun muassa Laajasaloon ja Roihuvuoreen, ja hyvälumisina talvina hiihtämään.
Vaikka Hertsikan metriksellä huomion herättää lähinnä korjaustarve, hyppäämällä bussiin tai ottamalla kaupunkipyörän alle voi lähteä tutkimaan charmikasta vanhaa Herttoniemeä, joka on rakennettu aikana, jolloin taloja ei lintattu kylki kylkeen, vaan niiden väliin jäivät vihreät sisäpihat, joilla lasten on mukava leikkiä.
Kulis ei ole vain reitti Korkeasaareen
Metrokuulutusten mukaan Herttoniemi on B-vyöhykkeen viimeinen pysäkki, mutta monen mielestä Kulosaari kuuluu vielä tiukasti Itä-Helsinkiin, joten jaksetaan vielä sinne.
Kulosaaren upeat merenrantahuvilat eivät näy metroasemalta, mutta sen sijaan sieltä näkee lähes suoraan ensimmäisen Helsingin vuokrakämppäni parvekkeelle. Oli helppo kellottaa metron vuorovälejä.
Törmäämme vastikään alueelle muuttaneeseen, vauvanrattaiden kanssa reippailevaan pariskuntaan, joka kehuu vuolaasti alueen rauhallisuutta, merimaisemia, kompakteja palveluita ja nopeita yhteyksiä keskustaan.
No nyt on itä puhunut. Alla vielä polku, jota usein olen kulkenut.
Anna Väre
Anna Väre on vapaa toimittaja, copywriter ja Eastorin toimituspäällikkö, joka Hyllyjen välissä -blogissaan kohtaa ihmisiä ja ilmiöitä Eastonissa ja sen ympärillä. Minun reseptini -juttusarjassa sukelletaan annosten ja asioiden ytimeen ja jaetaan vinkkejä parempaan arkeen.
