Roihuvuori rokkaa, juhlii ja viljelee yhdessä

Alueyhdistyksen aktiivisuus ja innostunut talkoohenki ovat tehneet Roihuvuoresta kaupunginosan, joka houkuttelee sekä uusia asukkaita että monipuolisista tapahtumista nauttivia vieraita. Kiinnostavuuden mittarilla stadin painopiste on todellakin siirtynyt itään.

Roihuvuoriseuran toiminnanjohtaja Otto-Ville Mikkelä katselee kevätauringossa kylpeviä alastomia kirsikkapuita huolestuneena ja toivoo yöpakkasia. Hän pelkää kirsikkapuiden aloittavan kukintansa liian aikaisin. Puistossa 19.5. pidettävään Hanami-juhlaan on nimittäin aikaa vielä monta viikkoa. Viime vuonna Hanami houkutti 25 000 ihmistä nauttimaan kirsikkapuiden väriloistosta picnic-hengessä. Paikalla oli myös pörröisiä akita-koiria ja moni geisha-tyyliin pukeutunut kävijä kuvasi itseään puiden rinnalla keimaillen.

– Valtaosa Helsingissä asuvien japanilaisten vuosina 2007–2009 lahjoittamasta 150 kirsikkapuusta on prunus sargentii -lajiketta, jonka kukinta-aika on monia muita lajikkeita lyhyempi ja siten vaikea ennustaa. Puistoon on myöhemmin istutettu myös muita lajikkeita, ja samalla oman puunsa on saanut monta vuoden roihuvuorelaista.

Heitä ovat esimerkiksi Rio-kahvilan perustanut pariskunta, Finlandia-palkittu kirjailija, Alepan kassa, kirjamessujen ideoija sekä räppäri ASA.

Inhimillinen elinpiiri ja mukavia naapureita

Juuri nyt 8000 asukkaan Roihuvuoreen muutetaan innolla etenkin Kalliosta. Tieto vapaista asunnoista kulkee useammin kaveripiirissä kuin kiinteistönvälittäjien kautta. Alueella vetoaa erityisesti yhteisöllisyys, joka näkyy niin tapahtumissa kuin arjessakin.

Yksi syy yhteisöllisyyteen on Otto-Villen mukaan se, että alueen kerrostalot ovat melko pieniä, ja ne houkuttelevat pääosin ala- ja keskiluokkaa, ihmisiä jotka äänestävät vihreitä, demareita ja vasemmistoliittoa. Ökyily puuttuu.

– Varmasti täällä voi elää niinkin, että laittaa ei mainoksia -tarran oveen, eikä kuule mistään mitään, mutta niin halutessaan ihmisiin on helppo tutustua. Koen 1950-luvun talojen mittakaavan varsin inhimilliseksi. Pihat ovat suuria ja turvallisia lapsille ja asukkaat grillailevat yhdessä kesäisin.Tutustumista helpottavat myös taloyhtiöiden väliset petanque-kisat sekä tietenkin talkootyö, jossa riittää tekemistä kaikille halukkaille. Hanamin ja joka toinen vuosi järjestettävien kyläjuhlien lisäksi on myös kirjamessuja, rock- ja bluesklubeja, jalkapalloturnauksia ja yhteisöpalstaviljeilyä. Seuralla on myös oma vene, Ruma ankanpoikanen, jota jäsenet saavat lainata.

Tapahtumajärjestämisen lisäksi roihuvuorelaiset ovat protestoineet ala-asteen ja kirjastonsa lakkauttamista vastaan, ja voittaneet molemmissa tapauksissa.

– Ehkä olemme poikkeuksellisen hyvin verkostoitunutta porukkaa.

Kaupunginosan tapahtumissa esiintyvät usein räppäri ASA ja Atomirotta, sillä sen solisti Mikko Sarjanen kuuluu kalustoon. Roihikasta ovat ponnistaneet myös Esa-Pekka Salonen, J. Karjalainen, Laura Birn, Tuomari Nurmio ja presidentti Tarja Halonen.Otto-Ville Mikkelä Tuhkimo-puistossa sijaitsevan kerhotalon edessä. Konteista tehty kerhotalo on koristettu japanihenkisellä kuvastolla.

Apaattisesta harmaahiirestä eloisaan kukoistukseen

Vuonna 2011 presidentti Halonen luovutti Mikkelälle palkinnon Demokratiapalkinnon alueen asukastoiminnan kehittämisestä. Väliin mahtuu lukuisia muitakin tunnustuksia, mutta viimeisimpänä Roihuvuori palkittiin Vuoden uusimaalainen kaupunginosa 2019 -palkinnolla marraskuussa. Perusteluissaan Maakuntahallitus kiitti erityisesti Roihuvuori-seuraa tavoitteellisesta ja innovatiivisesta otteesta. Kaikille asukkaille avoimet matalan kynnyksen tapahtumat ovat aidosti edistäneet yhteisöllisyyttä ja kitkeneet epätasa-arvoa.Aina näin ei kuitenkaan ole ollut. Vielä vuonna 2008 eräs sosiaalityöntekijä kuvasi Roihuvuoren epätilat -nimisessä opinnäytetyössään aluetta harmaaksi ja apaattiseksi lähiöksi.

Myös Otto-Villen päätyminen Roihuvuoreen vuonna 2003 oli puhtaasti sattumaa.

– Asuin Ruoholahdessa, luulin Roihikaa teollisuusalueeksi ja ihmettelin, miksi ystäväni halusi muuttaa sinne, kun hän kertoi löytäneensä täältä edullisen asunnon. Lupauduin kuitenkin muuttoavuksi ja kun muuttoauto kaarsi Satumaanpolulle, ihastuin heti kylämäiseen miljööseen. Vuoden päästä asuimme täällä itsekin.

Roihuvuoriseuran johtokuntaan Otto-Ville päätyi alettuaan kirjoittaa alueesta Wikipediaan. Talkoohengessä hän osallistui myös silloisten Roihuvuoripäivien järjestämiseen.

– Meillä oli pelle, bändi ja makkaraa. Tuntui, että ihmiset tulivat paikalle lähinnä velvollisuudentunnosta. Siinä ei ollut mitään järkeä. Aloimme miettiä, miksi tehdä ollenkaan, jos ei tehdä kunnolla.Japanilainen puutarha on roihuvuorelainen rauhan tyyssija.

Rokki soi!

Seuraavat kyläjuhlat järjestettiin uudella asenteella, mutta varmuuden vuoksi Taiteiden yön yhteydessä. Lopulta ohjelmaa oli niin paljon, etteivät A4:set riittäneet. Niiden sijaan tehtiin lehti, johon myydyillä mainostuloilla saatiin taas paljon muuta.

– Yksi tärkeä mahdollistaja meille on ollut, että vuokraamisen sijaan olemme hankkineet esimerkiksi äänentoistovälineet omaksi, jolloin ne ovat aina käytettävissä. Olemme myös lainanneet niitä muille, kuten Kontula Electronic -festivaalille. Usein monet hyvät ideat kaatuvat siihen, ettei budjetti mahdollista tarvittavia kamoja.

Samaan hengenvetoon Otto-Ville innostuu kehumaan Hard Rock House -ravintolan uutta äänentoistoa, joka on kovin koko Itä-Helsingissä. Ravintolassa järjestään lukuisia kunnianhimoisia blues-, jazz- ja rock-klubeja, kuten Voodoo Music Club, Sunday Night Music Club ja nyt lauantaina pidettävä Roihublues, jossa soitetaan Hendrixiä.Hard Rock Housen tarjoilija Marjo asui lapsena Puotilassa, mutta on pyörinyt alueella pienestä asti.

Otto-Villen tärpit Roihuvuoreen

Hanami-juhla

Vuoden kohokohta ja kevään aloitus. Juhlaan kannattaa varautua picnic-eväin ja käydä katsomassa myös vieressä olevaa japanilaista puutarhaa. Kirsikankukat kukkivat 5–17 päivää säästä riippuen.

Kahvila Rio

Pala Berliiniä punaisen kerrostalon kivijalassa. Lounasta, raakakakkuja, pienpanimo-oluita ja mukava patio, jota vastapäätä olevalla kentällä tapahtuu paljon kesäisin.

Hard Rock Housen musaklubit

Laadukasta livemusaa joka viikko.

 

Anna Väre

Anna Väre

Anna Väre on vapaa toimittaja, copywriter ja Eastorin toimituspäällikkö, joka Hyllyjen välissä -blogissaan kohtaa ihmisiä ja ilmiöitä Eastonissa ja sen ympärillä. Minun reseptini -juttusarjassa sukelletaan annosten ja asioiden ytimeen ja jaetaan vinkkejä parempaan arkeen.

Aiheeseen liittyen

”Apteekkityö on ollut aina suurin intohimoni” 

Marjaniemessä asuva Taru Pietiläinen aloitti uutena apteekkarina Eastonissa.

Hyllyjen välissä
04.03.2024

Näin syödään vuonna 2024: Hyvää oloa, lohtua, perinteitä ja yhdessäoloa

Lohtruruokaa, yhdessä oloa, kokonaisvaltaisempaa hyvinvointia – Näin syödään vuonna 2024

Hyllyjen välissä
09.01.2024

Mitä lahjaksi lapselle? – Tässä joulun parhaat lahjaideat Eastonista

Kauppakeskuspäällikkömme Olli ideoi lahjavinkkejä monen ikäisille lapsille ja eri kukkarolle – kaikki Eastonista.

Hyllyjen välissä
07.12.2023

Näin muotitrendit ja someilmiöt näkyvät Eurokankankaan kysynnässä

Millaiset trendit ja ideat vaikuttavat ompelemisessa tänä talvena? Kysyimme asiaa Eurokankaan valikoimat tuntevalta Minnalta.

Hyllyjen välissä
16.11.2023

Info

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman säännöt

Sitä itää on Suomen yhteisöllisin kanta-asiakkuusohjelma, joka ilahduttaa yksilön sijasta kokonaista yhteisöä. Jokainen kampanja-ajan asiointikerta Easton Helsingissä kerryttää Sitä itää -pottia, jolla sponsoroidaan äänestyksessä valittua itähelsinkiläistä kehityskohdetta. Sellainen voi olla vaikkapa paikallinen tapahtuma, paikka tai yhteinen toiminta. Parempi Itä-Helsinki ostos kerrallaan!

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman kautta Easton sponsoroi yhteensä kahta kohdetta vuodessa, ja ne voivat olla summaltaan 1000–3000 €. Sitä itää -kohteiden valinta ja lopulta sponsorointi rakentuu kolmen eri vaiheen ympärille: 1. Ehdota 2. Äänestä 3. Asioi. Kuka tahansa saa ehdottaa kehitysideoita, kunhan ne sijaitsevat Itä-Helsingin alueella. Sitä itää -kohteelle annettava tarkka summa määräytyy sen mukaan, kuinka paljon Eastonissa on kampanja-ajankohtana tehty yksittäisiä asiointikäyntejä.

Ehdota

Kuka tahansa voi ehdottaa itähelsinkiläistä kehityskohdetta Eastonin verkkosivujen kautta: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Kohde-ehdotuksia kerätään erillisinä kampanja-aikoina. Ehdotetut kohteet moderoidaan asiattomien julkaisujen eliminoimiseksi ja julkaistaan sivustolla muutaman päivän aikana ehdotuksen jättämisestä. Eastonilla on oikeus jättää kohde julkaisematta, mikäli se kokee sisällön asiaan sopimattomana.

Easton tekee ehdotetuista kohteista esivalinnan seuraavaan vaiheeseen. Valinnan kriteereinä ovat:

  1. Kohde on toteutettavissa kuvatulla summalla
  2. Kohteen toteutukselle on osoitettu selkeä toteuttava taho tai henkilö, ja tältä on saatu alustavasti suostumus hankkeeseen osallistumiselle
  3. Pyydetty kehityssumma vastaa toteutukseen tarvittavaa määrää
  4. Kohde sijaitsee Itä-Helsingin alueella
  5. Kohde auttaa kehittämään paikallista hyvää

Äänestykseen valitaan kolme kohdetta, joihin Easton ottaa yhteyttä henkilökohtaisesti.

Äänestä

Eastonin esivalitseman kolmen kohteen välillä toteutetaan julkinen äänestys Eastonin verkkosivuilla: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Äänestys on käynnissä kahden viikon ajan. Kuka tahansa voi käydä äänestysajanjakson aikana äänestämässä kohdetta yhden kerran. Eniten ääniä saanut kohde pääsee asiointivaiheeseen mukaan.

Asioi

Eniten ääniä saaneelle kohteelle kerrytetään pottia asioimalla Easton Helsingissä neljän viikon välisenä ajankohtana. Jokainen kampanja-ajankohdan aikainen asiointikerta kerryttää pottia saman verran, 1–5 senttiä. Mikäli tavoitesumma saadaan kasaan etuajassa, kerryttäminen lopetetaan aikaisemmin. Jos summasta ei täyty tarpeeksi kohteen toteutumiseen, kampanja ei toteudu.

Summan antaminen kohteille

Varsinainen tuki menee Eastonin markkinointibudjetista sen mukaan, montako asiointia Eastonissa on ajankohdan aikana tehty, eli yksittäisestä ostoksesta ei mene suoraan rahaa kampanjaan.

Äänestyksen voittaneesta kohteesta tehdään Sitä itää -kampanjan jatkomarkkinointia varten lyhyt video tai haastattelu sekä toteutuneesta kohteesta otetaan kuvia. Osa kohteista tulee olemaan esillä Eastonissa sijaitsevassa Sitä itää -galleriassa. Keskolla ja Easton Helsingillä on oikeus hyödyntää Sitä itää -kampanjan aikana tuotettuja materiaaleja muussa markkinoinnissaan.

Kohteeksi valittu kehityskohde tulee toteuttaa kahden kuukauden kuluttua lahjoitussumman saamisesta ja toteuttajatahon on toimitettava suunnitelma sekä kuvat toteutuksesta Easton Helsingille.

Arvonnan säännöt

Arvonnan järjestää Kesko Oyj yhteistyössä Easton Helsinki -kauppakeskuksen kanssa.

 

Easton Helsingin Easton Bravuuri -arvonnassa voi voittaa 50 € -arvoisen K-ryhmän lahjakortin julkaisemalla kuvan omasta bravuuristaan Instagramissa ja lisäämällä kuvatekstiin kampanjan virallisen hashtagin #eastonbravuuri. Lahjakortteja arvotaan yhteensä 10 kpl. Arvonta järjestetään 11.9.–13.10.2017. Arvonta suoritetaan ja voittajat julkaistaan jokaisen viikon perjantaina klo 16. Kaikki perjantaisin 12.00 mennessä Instagrammissa julkaistut kuvat otetaan arvonnassa huomioon.

Osallistumalla arvontaan hyväksyt arvonnan järjestäjän säännöt:
1.Voidaksesi osallistua arvontaan Instagram-tilisi tulee olla julkinen. Arvonnan ikäraja on 13 vuotta. Easton Helsingin työntekijät eivät voi osallistua arvontaan.
2. Arvonnassa otetaan huomioon ainoastaan ne kuvat, jotka on julkaistu kampanja-aikana ja merkitty #eastonbravuuri-hashtagilla
3. Kuvan lähettäjällä tulee olla oikeudet kuvan lähettämiseksi arvontaan. Lähettäjällä on oltava suostumus sekä kuvaajalta että kaikilta kuvassa esiintyviltä henkilöiltä.
4. Arvonnan järjestäjällä on oikeus poimia Instagramista #eastonbravuuri-hashtagilla merkittyjä kuvia ja ohjata ne eastonhelsinki.fi-sivuston someseinälle. Kuvia ei käytetä Eastonin markkinoinnissa tai mainonnassa ilman kuvan ottajan lupaa.
5. Arvonnan voittaja julkaistaan Easton Helsingin Instagramissa: https://www.instagram.com/eastonhelsinki/. Mikäli voittajaa ei tavoiteta 10 päivän sisällä, arvonnan järjestäjällä on oikeus suorittaa voittajan valinta uudestaan.
6. Lahjakortin lunastamiseen sovelletaan lahjakortin sääntöjä. Palkintoa ei voi vaihtaa rahaksi.
7. Arvonnan järjestäjän vastuu rajoittuu näissä säännöissä mainitun palkinnon euromääräiseen arvoon. Arvonnan järjestäjä ei vastaa mahdollisista teknisistä syistä tapahtuneista virhearvonnoista, todetuista väärinkäytöksistä tai teknisestä toimimattomuudesta järjestäjästä tai yhteistyökumppanista riippumattomista syistä. Arvontasivu toimii useimmilla yleisin käytössä olevilla selaimilla.
8. Arvonnan sääntöjen lisäksi osallistujat sitoutuvat noudattamaan Instagramin käyttöehtoja. Instagram ei ole mukana arvonnan järjestämisessä.

Aukioloajat

ma–su 24h

 

Palvelut

Noutopiste

Lastenhoitohuone

Kierrätys

Esteettömyys

Julkinen liikenne

Eastonin K-Citymarketin ruuan noutopiste sijaitsee katutasossa, P1-kerroksessa. Tilaa tuotteet verkkokaupasta ja nouda ne kätevästi ostosten tai kotimatkan lomassa!

Lastenhoitohuone löytyy 1. kerroksen wc -tilojen yhteydestä.

Pullonpalautuspiste löytyy P2-kerroksen keskisisäänkäynnin yhteydestä. Rinki-kierrätyspiste löytyy Gotlanninkadun varrelta.

Taksin pysähdyspaikka sijaitsee katutasossa P1-kerroksen keskimmäisen sisäänkäynnin edessä. Invapysäköintipaikkoja löytyy runsaasti sisäänkäyntien välittömästä läheisyydestä.

Easton sijaitsee hyvien julkisten kulkuyhteyksien varrella. Itäkeskuksen metroasemalta pääset Eastoniin Hansasillan kautta tai esimerkiksi bussilla 97V. Lähimmät bussipysäkit sijaitsevat Kauppakartanonkadulla sekä Meripellontiellä.

Löytötavarat

Löytötavaroita voit kysyä K-Citymarketin asiakaspalvelupisteestä.

 

Sulje