Koomikko Saana Peltola voitti pelkonsa ja tekee nyt arjestaan huumoria
Stand up -koomikko Saana Peltola muistelee kauhulla nuoruusvuosiaan Kontulassa, mutta pitää itähelsinkiläisiä kivana yleisönä. Koomikkona hän on siirtynyt maailmanangstista henkilökohtaiseen ja nauraa asioille, jotka ovat brutaalilla rehellisyydellä tarkasteltuna surkuhupaisia.
Asut nykyään Suomenlinnassa. Millainen on suhteesi Itä-Helsinkiin?
Käyn täällä harvoin, mutta asuin 18-vuotiaana kimppakämpässä Kontulassa. Ryyppäsimme ostarin kapakoissa ja raahasimme jätkiä kämpillemme jatkoille. Se oli hirveää aikaa.
Myöhemmin asuin vähän aikaa alivuokralaisena erään pariskunnan kodin yläkerrassa Marjaniemessä. Se taas oli ihan erilaista elämää.
Oletko käynyt idässä keikoilla?
Esiinnyin kesällä Puotilan kartanon Svenkka Stand Up -klubilla, joka pidettiin kartanon isossa puutarhassa. Paikka oli tosi kiva ja tunnelmallinen.
Miten päädyt stand up- koomikoksi?
Kaverini kokivat, että olen hauska, ja he patistivat minua stand up -kursseille. Itseäni ajatus kauhistutti. Kun täytin 30 vuotta, ystäväni olivat jopa keränneet rahat kurssia varten, mutta ajattelin etten pysty ja käytin rahat astanga joogaan ja johonkin tanssikursseihin.
Kun jäin äitiyslomalle, olin tehnyt jonkun aikaa radiodokumentteja, ja aloin pohtia, mitä tekisin seuraavaksi. Kun kerroin ystävälleni haluavani floristiksi (visioin sommittelevani kauniita kukkakimppuja jossain kauniissa töölöläisessä kivijalkaliikkeessä) ystäväni sai raivokohtauksen ja huusi, että nyt turpa kiinni, menet sinne kurssille. Ajattelin, että nyt on pakko totella, ja menin.
Kurssilla meidän piti kirjoittaa kolmen minuutin setti, mutta itse sain kasaan vain kymmenen sekuntia. Kun esitin sen, muut kurssilaiset nauroivat ja se antoi minulle rohkeutta vetää ensimmäisen keikkani On The Rocksissa vuonna 2012. Keikka meni hyvin, mikä oli pelastukseni. Myöhemmin kauheita lavakuolemia on kyllä tullut.
Mitä sitten tapahtui?
Tein heti alusta alkaen 100 keikkaa vuodessa. Se tarkoitti, että saatoin matkustaa viiden minuutin slotin takia Jyväskylään omalla kustannuksellani. Elääkseni tein hanttihommia, kuten työskentelin copywriterina.
Nykyään voin sanoa olevani ammatti-koomikko, tosin kärsin jatkuvasti hirveästi huijarisyndroomasta. Koomikoksi kun ei voi valmistua koulusta tai saavuttaa muuten muodollista pätevyyttä. Pitää vaan uskoa itseensä ja tehdä keikkoja.
Olen mukana mm. viiden naisen All Female Panel -koomikkokollektiivissa. Pääpaikkamme on Manalassa ja lisäksi kierämme paljon ympäri Suomea. Omien settieni lisäksi toimin usein myös MC:nä, jolloin tehtäväni on lämmitellä yleisö iltaa varten ja pitää setti kasassa. Oma settini on valmiiksi kirjoitettua, kun taas MC:n työ on puhdasta improa.
Parasta on, kun yleisön kanssa onnistuu sulahtamaan yhteiseen huumorijunaan, se on kuin taikaa.
Nauretaanko idässä eri asioille kuin eteläisessä Helsingissä?
Helsinkiläinen yleisö on erilaista kuin Pohjanmaalla ja isoissa kaupungeissa on erilaista kuin pienissä. Helsingissä merkitsee eniten se, millainen klubi on, ei niinkään missä se on.
Mukavimpia esiintymispaikkoja ovat teatteriravintolat, kauhein taas kapakka, jonne kukaan ei ole tullut katsomaan esitystä vaan se tuntuu lähinnä häiritsevän kaikkea muuta.
Yleisesti voisin ehkä sanoa, että idässä yleisö on hieman rennompaa ja helpommin lähestyttävämpää.
Millaisista asioista teet huumoria?
Teemani ovat vaihtuneet vuosien varrella. Aluksi olin angstisempi blaastaaja ja halusin käsitellä maailman vääryyksiä. Minulla oli vähän naivi vaikuttamisen halu.
Ajattelin, että kun tuon vääryydet esille, kaikki tajuu.
Nykyään settini on henkilökohtaisempi ja lähtee enemmän itsestäni. Idea voi lähteä esimerkiksi keskustelusta ystävän kanssa. Ystäväpiirissämme hauskuttaa brutaalin raaka rehellisyys omaa elämää ja rankkojakin aiheita kohtaan. Tykkään sekoittaa synkkiä ja erittäin kepeitä aiheita.
En pidä vitsailusta vitsailun takia (vaikka saatankin siihen joskus sortua), vaan tavoitteeni on, että huumorissani olisi myös jotain syvällistä ja koskettavaa.
Anna joku vinkki stand up -urasta haaveilevalle.
Juuri nyt on kyllä tosi huono aika aloittaa. Haalisin alan kirjallisuutta, menisin kurssille ja katsoisin Netflixistä erityyppisiä settejä laidasta laitaan. Omia suosikkejani ovat Hannah Gadsby ja Joni Koivuniemi, joka on eräänlainen zen-mestari lähiötwistillä. Hän on lopettanut, mutta toivon hänen vielä palaavan lavoille.
Muiden esityksiä ei kuitenkaan kannata katsoa kopioidakseen muita, vaan saadakseen kuvan koko genrestä ja nähdäkseen mitä kaikkea stand up voi olla. Tärkeintä on löytää oma tyylinsä.
Anna Väre
Anna Väre on vapaa toimittaja, copywriter ja Eastorin toimituspäällikkö, joka Hyllyjen välissä -blogissaan kohtaa ihmisiä ja ilmiöitä Eastonissa ja sen ympärillä. Minun reseptini -juttusarjassa sukelletaan annosten ja asioiden ytimeen ja jaetaan vinkkejä parempaan arkeen.
