Itä-Helsinkiin palannut Kimmo Sainio: Nykyään itä edustaa minulle rauhaa
Juoksun ilon vasta aikuisena löytänyt Kimmo Sainio juoksee ympäri vuoden ja oikein innostuu huonosta ilmasta. Itä-Helsingin rantaviivaa seurailevia juoksulenkkejä rytmittää musiikki, joka liittyy sekä Roihuvuoressa vietettyyn räppi-nuoruuteen että työhön dj:nä ja toimittajana.
Idässä sinuun törmää varmimmin lenkillä eikä lumituiskukaan ole este lähtemiselle. Mikä juoksussa kiehtoo?
– Juostessa on läsnä erityinen vapaus. Ajatukset leijailevat mukavasti ja etenkin pitkällä lenkillä ehtii miettiä kaikki asiat lävitse.
Koulun liikuntatuntien Cooperin testien jättämien traumojen takia vihasin juoksua 29-vuotiaaksi asti. Lopulta löysin lajin ystäväni avulla ja nyt haluan innostaa muitakin juoksemaan. Teen parhaillani dokumenttia siitä, miten eri vuodenajat vaikuttavat juoksemiseen.
Juoksen toukokuussa viidennen maratonini ja valmistun siihen juoksuopettajan johdolla. Kun on selkeä juoksuohjelma, ei lenkille lähtöä tarvitse sen kummemmin miettiä. Juoksen innolla ympäri vuoden. Talvella lenkille lähtö tuntuu vähän kuin lähtisi sotaan ja suojautuisi keliä vastaan uniformulla, joka päällä vedot onnistuvat hyvin pakkasessa tai lumimyrskyssä. Kevättä kohti tulokset paranevat, kun voi vähentää vaatekerroksia.
Juoksua pidetään usein vähän yksinäisenä puuhana, onko se sitä sinulle?
Tavallaan kyllä, mutta Helsinki Social Runners (HSR) -juoksuklubin kautta olen löytänyt myös lajin sosiaalisen ulottuvuuden. Porukassa juoksemisen ideana on, että tahti pidetään sellaisena että pystytään puhumaan, eikä ketään jätetä joukosta.
Tykkään kutsua keskustakavereitani itään juoksemaan, jotta voin esitellä heille upeita maisemiamme. Yksi lempireiteistäni kulkee merenrantaa pitkin Viikistä Marjaniemeen (alla) ja sieltä Aurinkolahteen ja Uutelaan.
Kävit koulusi Roihuvuoressa, mutta muutit sen jälkeen keskustaan. Mikä toi sinut takaisin itään?
Muutimme itään vaimoni kanssa neljä vuotta sitten, kun löysimme kivan asunnon Marjaniemen ja Itiksen rajalta, aivan Eastonin naapurista. Vaimoni ei olisi halunnut tänne idän huonon leiman takia, mutta kun menimme katsomaan nykyistä asuntoamme, se vain tuntui heti hyvältä. Parvekkeelta avautuu näkymä siirtolapuutarhaan ja vanhempani asuvat ihan lähellä. Marjaniemen rantojen myötä myös merestä on tullut tosi meille tärkeä.
Nykyään keskustasta on todella mukavaa hypätä metroon ja ajaa takaisin idän rauhaan.
Itä-Helsinki on myös muuttunut paljon. Lapsuudessani monilla alueilla oli hurjaa, mutta nyt nekin alueet ovat siisteytyneet ja itää myöskin kehitetään ihan eri tavoin kun ennen. Esimerkiksi Itäkeskuksen suhteen kaupungilla on suuret suunnitelmat.
Roihuvuoren vesitorni kuului Kimmon nuoruuteen monessa roolissa.
Kuinka erilaiselta Roihuvuori näyttää silmissäsi nyt, verrattuna nuoruuteesi? Vieläkö lempipaikkasi ovat olemassa?
Käymme kesällä Roihuvuoren koriskentällä pelaamassa samalla vanhalla koulukaveriporukalla, jolla pelasimme 90-luvun alussa. Kenttä näyttää samalta kuin silloinkin, mutta pian se on tarkoitus kunnostaa. Myös ikoninen vesitorni on yhä paikallaan.
Vesitorni on minulle tärkeä toteemi, jonka juurella on tullut haaveiltua, unelmoitua tulevaisuudesta ja tehtyä ensimmäiset alkoholikokeilutkin.
Tornin juurelta aukesi hieno näköala moneen suuntaan, mutta samalla lähellä oli kaikki tarpeellinen.
Kun olin pieni, tornissa loisti keltainen valo ja torni näytti ihan ufolta tai lentävältä lautaselta. Se sai miettimään monenlaista.
Millaisia koulukaverisi olivat ja mikä teitä yhdisti?
Kuudennella minua kutsuttiin Räppi-Kimmoksi, koska meillä näkyi MTV ja Supers Channel, jotka eivät näkyneet kaikilla. Nauhoitin sieltä uutta musaa ja aloin soittaa sitä koulussa. Niin pystyin aivopesemään muita musallani. Yksi uhreistani oli vuoden nuorempi Asa, joka vuonna 2001 julkaisi Roihuvuoreen sijoittuvan Punainen tiili -esikoislevynsä Avain-nimellä. Kuulin myös Voittamattoman instrumentaalin ensi kertaa Henkan (Fintelligensin Henrik “Iso H” Rosenberg) kotona pari vuotta ennen sen julkaisua.
Oli makeeta olla kokemassa suomihiphopin nousu alusta alkaen. Vaikka itse keskityin enemmän musan kuunteluun, huomasin että minulla on erinomainen rytmitaju, sillä opin esimerkiksi soittamaan rumpuja pelkästään kuuntelemalla. Harrastin nuorena street dancea ja voitin Voitin hip hopin pääkaupunkiseudun mestaruuden vuosina 1997 ja 1999. Kun tanssiminen jäi, musiikkikiinnostukseni kohdistui dj:n hommiin, joita olen tehnyt nyt 24 vuotta.
Aloitin dj-keikkani nuorisotaloilla ja sieltä päädyin soittamaan ravintoloihin ja radion. Ensimmäinen radioni oli Metro FM, ja sen jälkeen olen työskennellyt Suomi Popin ja HitMixin juontajana. Viimeiset kolme vuotta olen muun muassa juontanut kanavalla DJ Kiten Levylaukku -ohjelmaa. Nyt mietin, mitä onkaan edessä seuraavaksi.
Montako levyä hyllystäsi löytyy?
Vaihdoin irtokarkit vinyyleihin kuudennella luokalla, jonka jälkeen niitä on kertynyt yli tuhat. Kun jouduin koronan takia tekemään radiolähetystä kotona, vinyyliseinä tarjosi siihen hyvän akustiikan.
Hip hopin kautta eteeni avautui koko mustan rytmimusiikin maailma. Nykyään kuuntelen kotona monipuolisesti kaikkea hip hopista klubimusaan ja jazzista ja bossanovaan.
Treenatessa luureissa toimivat hip hop, rock ja klubimusa, jossa saan energiaa. Poimin peruslenkkien soittolistoille monen tempoista musiikkia, mutta vain sellaisia kappaleita, joihin en usko voivani kyllästyä. Maratoneja varten teen aina uuden listan, jolla nostattava biitti kuljettaa askelta eteenpäin.
Kimmon parasta juuri nyt
Calvin Harris: Funk Wav Bounces Vol. 1
– Rento levy, joka sopii kaikkiin tilanteisiin.
Dua Lipa: Future Nostalgia
– Viime vuoden paras pop-albumi. Ei yhtään täytebiisiä.
Fintelligens: Renesanssi
– Ilmestyi ensimmäistä kertaa vinyylinä viime vuonna, kun levyn alkuperäisestä ilmestymisestä tuli kuluneeksi 20 vuotta. Kuulostaa edelleen todella hyvältä.
Avain: Punainen tiili
– Levy täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Tulossa uusinta julkaisu vinyylille. Aina ajankohtainen.
Foo Fighters : One By One
– Koska levyllä on yksi kaikkien aikojen parhaita rock-kappaleita: All My Life
Anna Väre
Anna Väre on vapaa toimittaja, copywriter ja Eastorin toimituspäällikkö, joka Hyllyjen välissä -blogissaan kohtaa ihmisiä ja ilmiöitä Eastonissa ja sen ympärillä. Minun reseptini -juttusarjassa sukelletaan annosten ja asioiden ytimeen ja jaetaan vinkkejä parempaan arkeen.