Jos isänpäivänä herkutellaan, niin herkutellaan sitten kunnolla!

Ensi viikonloppuna juhlitaan isejä. Parasta hemmottelua isälle on kattaa pöytään runsas brunssi, jonka ääressä viihtyä pitkään yhdessä.  Tarjottavat voi valmistaa lähes valmiiksi jo edellisenä iltana, jolloin juhlapäivänä voi keskittyä kahvinkeittoon ja nautiskeluun. Uunissa paistettu juustokakku ja muhkea foccacia kutsuvat yhteisen pöydän ääreen.
 Eläköön kaikki isät!

Isänpäivä on juhlapäivä, jota vietetään isien kunniaksi ja muistoksi aina marraskuun toisena sunnuntaina. Isänpäivää on alettu virallisesti juhlia liputuksella vuonna 2019 ja sen vietto on koettu yhtä tärkeäksi kuin äitienpäivän juhliminen keväällä. Isät ansaitsevat päivänsä ja hemmottelunsa. Nyt tehdäänkin sellainen brunssi, jonka lapset saavat helposti kasaan aikuisen avustuksella.

Kysyessäni mieheni lisäksi muutamalta muulta isältä mikä isänpäivässä on parasta, vastaukset tulivat kuin yhdestä suusta. Isät arvostavat perheen yhdessäoloa ja lasten kanssa vietettyä aikaa. Lasten saaminen on usein elämän yksi kohokohdista ja sitä onkin ihanaa juhlia.

Isänä olemisessa ja isäksi kasvamisessa on kuitenkin monia sävyjä. Aina on myös niitä, joille isänpäivään liittyy haikeutta, kaipausta ja surua. Myös näitä isiä ja isyyden kanssa kipuilevia on syytä muistaa edes ajatuksissamme.

 Lapset hoitavat koristelun

Meillä lapset haluavat osallistua isänpäivävalmisteluihin mahdollisimman vähän, joten helpotamme asiaa niin, että paistettu juustokakku tehdään edellisenä päivänä valmiiksi jääkaappiin tekeytymään. Näin lapsille jää aamuiseksi tehtäväksi kakun koristelu ja tarjolle pano. Pöydänkin voi halutessaan kattaa valmiiksi jo edellisenä iltana.

Elämme vieläkin erityistä aikaa, jolloin täytyy huomioida riskiryhmät, juhlapäivistä kuitenkaan luopumatta.

Pakkaa kakku kauniiseen laatikkoon ja vie se yllätykseksi isovanhempien oven taakse.

Isänpäivää voi viettää myös videopuhelun välityksellä jutellen sekä kahvia ja kakkua nauttien.

Uunissa paistettu juustokakku on kakkujen kuningatar

Kerrotaan, että juustokakut ovat saaneet alkunsa Amerikasta, mutta todistettavasti juustokakkuja on valmistettu jo montaa sataa vuotta sitten antiikin Kreikassa. Tuhdista juustokakusta riittää tarjottavaa isommallekin porukalle tai halutessaan voi tehdä kaksi pientä kakkua.

K-ruoka sivustolla on useita reseptejä paistettuihin juustokakkuihin. Klassinen amerikkalainen juustokakku ei paljoa esittelyjä kaipaa ja se onkin monen suosikki. Itse olen ollut ihastunut Viimeistä murua myöten -blogin ohjeeseen, jossa kaikki komponentit ovat kohdillaan. Kakku on täydellistä ja sitä voi varioida eri tavoin. Jaan sen ohjeen nyt myös teille.

Juustokakku

200 g Digestive keksejä (12-14 kpl)

100 g voita

ripaus suolaa

 Täyte:

 600 g tuorejuustoa

2 dl sokeria

200 g creme fraichea

3 kanamunaa

1 sitruunan raastettu kuori

1 rkl sitruunanmehua

2 rkl vehnäjauhoja tai maizenaa

ripaus suolaa

 Koristelu:

erilaisia marjoja

Tee näin: Murskaa Digestive keksit monitoimikoneessa tai muovipussissa. Laita keksit pussiin ja sulje pussinsuu toisella kädellä kiinni pitäen. Murskaa keksit esim. lihanuijalla tasaiseksi pieneksi muruksi pussin päältä hakaten.

Sulata voi ja lisää ripaus suolaa ja keksinmurut sekaan.

Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla ja taputtele keksinmuru pohjalle ja reunoille.

Nosta vuoka jääkaappiin kylmenemään. Lämmitä uuni 175 asteiseksi.

Vatkaa tuorejuusto ja sokeri sekaisin ja vatkaa lopuksi creme fraiche joukkoon. Vatkaa kanamunat yksitellen sekaan. Sekoita sitruunankuoriraaste, sitruunanmehu ja vehnäjauho joukkoon. Lisää lopuksi ripaus suolaa ja sekoita.

Kaada täyte pohjan päälle ja peitä vuoka foliolla.

Paista kakkua noin 50 minuuttia. Kytke uuni pois päältä ja jätä uuninluukku raolleen.

Jätä kakku jäähtymään uuniin tunniksi. Nosta kakku tämän jälkeen pöydälle jäähtymään ja lopulta jääkaappiin.

Tarjoile kakku kylmänä marjojen kera.

Suolaisennälkään muhkeaa focacciaa

Isänpäivämme toinen päätarjottava on suolainen focaccia. Foccacia on italialaisen leipäkulttuurin kulmakiviä; leipää on perinteisesti paistettu avotulella ja sen juuret ovat syvällä Italian historiassa.

Focaccia on tyypillisesti suorakaiteen muotoinen 3-4 cm. korkuinen litteä suolainen leipä, jonka teossa käytetään reilusti laadukasta öljyä. Leivän voi täyttää rosmariinilla, valkosipulilla, oliiveilla, aurinkokuivatuilla tomaateilla ym. Päälle kannattaa ripotella hyvää sormisuolaa.

Foccaciaa voi varioida täysin oman mielensä mukaisesti. Leipä on parasta uunituoreena, mutta hyvin säilytettynä se maistuu myös seuraavana päivänä. Itse leivoin leivän suorakaiteen mallisen vuoan puutteessa isoon kakkuvuokaan, ja hyvä tuli niinkin.

Tässä reseptissä käytetään tavallista hiivaa ja minulta kysytäänkin usein, onko se kuivahiivaa parempaa. K-ruoka sivustoilta löytyy vastaus tähänkin ongelmaan. Itse käytän usein kuivahiivaa, mutta foccacian leivonnassa, jolloin taikina on yön jääkaapissa, suosittelen tuorehiivaa, koska se kohoaa paremmin. Yleisesti kuivahiivan etu on, että se säilyy paremmin, joten sitä on helppo varastoida kaappiin.

Focaccia

Tarvitset:

 ½ palaa tuorehiivaa

2 tl suolaa

3 ½ vettä

7 dl vehnäjauhoa

½ – 1 dl oliiviöljyä

tuoretta rosmariinia

 Tee näin: Tee taikina edellisenä iltana valmiiksi jääkaappiin hiljalleen kohoamaan. Taikinaa ei tarvitse erikseen vaivata, vaan sen voi sekoittaa puukauhalla sekaisin. Laita paistovuoan pohjalle leivinpaperi ja pirskottele pohjaan reippaasti oliiviöljyä. Kaada taikina vuokaan ja peitä se yön ajaksi keittiöliinalla tai kelmulla. Anna taikinan kohota hiljalleen vähintään 8 h jääkaapissa.

Aamulla laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Nosta vuoka hyvissä ajoin jääkaapista huoneenlämpöön kohoamaan. Painele taikinaan sormilla reikiä ja pirskottele focaccian pinta runsaalla oliiviöljyllä ja ripottele pinnalle ainakin tuoretta rosmariinia ja sormisuolaa. Paista foccaciaa noin 25 minuuttia uunista riippuen. Tarkkaile leipää paistaessa, että se ei tummu liikaa.

Vinkki! Halutessasi voit tehdä foccacian aamulla ja liottaa hiivan 37 asteiseen veteen. Lisää kuiva-aineet ja vaivaa taikinaa hetki. Lisää lopuksi vaivaten ½ dl öljyä ja anna taikinan kohota 30 min. Tämän jälkeen toimi samalla tavoin kuin edellisessä ohjeessa ja pirskottele öljy, paina sormilla reikiä taikinaan ja lisää rosmariini ja sormisuola. Anna taikinan vielä tässä vaiheessa kohta 45 minuuttia ja lopuksi paista foccaciaa noin 25 minuuttia.

Focaccia on herkullista sellaisenaan, mutta meillä sitä tykätään dipata hummukseen. Isänpäivänä tarjolle voi laittaa myös leikkelelautasen, jossa on vaikka muutamaa aromikasta juustoa.

Koska meillä lapset hoitelevat tarjoilun ja esillepanon on pöydässä sitä mitä lapset on sinne keksineet laittaa tarjolle. Kiva ja kevyt vastapaino tuhdille juustokakulle ja on hedelmätarjotin, josta jokainen voi napsia suosikkihedelmiään.

Tärkeintä on yhdessä vietetty aika ja kiireettömyys.

Miltä maistui?

Juustokakku on mehevyydellään ja marjojen kanssa tarjoiltuna kaikkien suosikki. Sen sitruunainen maku taittuu koko perheen suuhun ja se sai täydet viisi pistettä. Kakku on niin riittoisa, että sitä riittää nautittavaksi useampaan herkuttelukertaan. Lapset pitivät erityisesti paistetusta kaurakeksi-pohjasta. Jos haluat rukiinpaa makua, kannattaa valita täysjyväkeksiä.

Foccacia ansaitsee myös täydet viisi pistettä. Sen kuohkeus ja suolainen pinta vievät kielen mennessään. Foccacia on herkkujen herkku ja sitä voi muuntaa omaan makuunsa mihin suuntaan vain, samoin kuin esimerkiksi pizzaa.

Toivotan ensi sunnuntaille rentoa otetta keittiöön ja ikimuistettavia hetkiä perheen kesken.  Juhlitaan kaikkia isejä ja osoitetaan välittämistä herkullisten tarjottavien ja yhdessäolon merkeissä.

Jarna Gustafsson

Jarna Gustafsson

Miltä maistui? -blogin takana on itähelsinkiläisen suurperheen äiti, jonka patojen ääressä testaillaan ja tarpeen tullen sovelletaan ajankohtaisia K-ruoka.fi -palvelun reseptejä. Jarnalla on myös hiljaista tietoa paikallisista marja- ja sienipaikoista, joista voit saada vihiä blogia seuraamalla.

 

Aiheeseen liittyen

Rennon pääsiäisen muhkeat pullat

Nämä pullat vievät syöjänsä aivan totaaliseen pullaeuforiaan

Miltä maistui?
26.03.2024

Puhtia ja energiaa raikkaasta kulhosalaatista

Raikas, mutta ruokaisa kulhosalaatti on helppo lounasruoka, joka antaa energiaa ja pitää pitkään kylläisenä.

Miltä maistui?
14.03.2024

3 x rapsakkaa tofua – Näin saat tofusta hyvää ja maukasta

Tässä parhaat niksit tofun maustamiseen ja käsittelyyn.

Miltä maistui?
28.02.2024

Otetaan härkistä sarvista ja tehdään siitä herkkutäyte paprikoille

Täytetyt paprikat ovat retroherkku, jotka saavat härkistäytteellä uuden elämän.

Miltä maistui?
14.01.2024

Info

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman säännöt

Sitä itää on Suomen yhteisöllisin kanta-asiakkuusohjelma, joka ilahduttaa yksilön sijasta kokonaista yhteisöä. Jokainen kampanja-ajan asiointikerta Easton Helsingissä kerryttää Sitä itää -pottia, jolla sponsoroidaan äänestyksessä valittua itähelsinkiläistä kehityskohdetta. Sellainen voi olla vaikkapa paikallinen tapahtuma, paikka tai yhteinen toiminta. Parempi Itä-Helsinki ostos kerrallaan!

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman kautta Easton sponsoroi yhteensä kahta kohdetta vuodessa, ja ne voivat olla summaltaan 1000–3000 €. Sitä itää -kohteiden valinta ja lopulta sponsorointi rakentuu kolmen eri vaiheen ympärille: 1. Ehdota 2. Äänestä 3. Asioi. Kuka tahansa saa ehdottaa kehitysideoita, kunhan ne sijaitsevat Itä-Helsingin alueella. Sitä itää -kohteelle annettava tarkka summa määräytyy sen mukaan, kuinka paljon Eastonissa on kampanja-ajankohtana tehty yksittäisiä asiointikäyntejä.

Ehdota

Kuka tahansa voi ehdottaa itähelsinkiläistä kehityskohdetta Eastonin verkkosivujen kautta: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Kohde-ehdotuksia kerätään erillisinä kampanja-aikoina. Ehdotetut kohteet moderoidaan asiattomien julkaisujen eliminoimiseksi ja julkaistaan sivustolla muutaman päivän aikana ehdotuksen jättämisestä. Eastonilla on oikeus jättää kohde julkaisematta, mikäli se kokee sisällön asiaan sopimattomana.

Easton tekee ehdotetuista kohteista esivalinnan seuraavaan vaiheeseen. Valinnan kriteereinä ovat:

  1. Kohde on toteutettavissa kuvatulla summalla
  2. Kohteen toteutukselle on osoitettu selkeä toteuttava taho tai henkilö, ja tältä on saatu alustavasti suostumus hankkeeseen osallistumiselle
  3. Pyydetty kehityssumma vastaa toteutukseen tarvittavaa määrää
  4. Kohde sijaitsee Itä-Helsingin alueella
  5. Kohde auttaa kehittämään paikallista hyvää

Äänestykseen valitaan kolme kohdetta, joihin Easton ottaa yhteyttä henkilökohtaisesti.

Äänestä

Eastonin esivalitseman kolmen kohteen välillä toteutetaan julkinen äänestys Eastonin verkkosivuilla: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Äänestys on käynnissä kahden viikon ajan. Kuka tahansa voi käydä äänestysajanjakson aikana äänestämässä kohdetta yhden kerran. Eniten ääniä saanut kohde pääsee asiointivaiheeseen mukaan.

Asioi

Eniten ääniä saaneelle kohteelle kerrytetään pottia asioimalla Easton Helsingissä neljän viikon välisenä ajankohtana. Jokainen kampanja-ajankohdan aikainen asiointikerta kerryttää pottia saman verran, 1–5 senttiä. Mikäli tavoitesumma saadaan kasaan etuajassa, kerryttäminen lopetetaan aikaisemmin. Jos summasta ei täyty tarpeeksi kohteen toteutumiseen, kampanja ei toteudu.

Summan antaminen kohteille

Varsinainen tuki menee Eastonin markkinointibudjetista sen mukaan, montako asiointia Eastonissa on ajankohdan aikana tehty, eli yksittäisestä ostoksesta ei mene suoraan rahaa kampanjaan.

Äänestyksen voittaneesta kohteesta tehdään Sitä itää -kampanjan jatkomarkkinointia varten lyhyt video tai haastattelu sekä toteutuneesta kohteesta otetaan kuvia. Osa kohteista tulee olemaan esillä Eastonissa sijaitsevassa Sitä itää -galleriassa. Keskolla ja Easton Helsingillä on oikeus hyödyntää Sitä itää -kampanjan aikana tuotettuja materiaaleja muussa markkinoinnissaan.

Kohteeksi valittu kehityskohde tulee toteuttaa kahden kuukauden kuluttua lahjoitussumman saamisesta ja toteuttajatahon on toimitettava suunnitelma sekä kuvat toteutuksesta Easton Helsingille.

Arvonnan säännöt

Arvonnan järjestää Kesko Oyj yhteistyössä Easton Helsinki -kauppakeskuksen kanssa.

 

Easton Helsingin Easton Bravuuri -arvonnassa voi voittaa 50 € -arvoisen K-ryhmän lahjakortin julkaisemalla kuvan omasta bravuuristaan Instagramissa ja lisäämällä kuvatekstiin kampanjan virallisen hashtagin #eastonbravuuri. Lahjakortteja arvotaan yhteensä 10 kpl. Arvonta järjestetään 11.9.–13.10.2017. Arvonta suoritetaan ja voittajat julkaistaan jokaisen viikon perjantaina klo 16. Kaikki perjantaisin 12.00 mennessä Instagrammissa julkaistut kuvat otetaan arvonnassa huomioon.

Osallistumalla arvontaan hyväksyt arvonnan järjestäjän säännöt:
1.Voidaksesi osallistua arvontaan Instagram-tilisi tulee olla julkinen. Arvonnan ikäraja on 13 vuotta. Easton Helsingin työntekijät eivät voi osallistua arvontaan.
2. Arvonnassa otetaan huomioon ainoastaan ne kuvat, jotka on julkaistu kampanja-aikana ja merkitty #eastonbravuuri-hashtagilla
3. Kuvan lähettäjällä tulee olla oikeudet kuvan lähettämiseksi arvontaan. Lähettäjällä on oltava suostumus sekä kuvaajalta että kaikilta kuvassa esiintyviltä henkilöiltä.
4. Arvonnan järjestäjällä on oikeus poimia Instagramista #eastonbravuuri-hashtagilla merkittyjä kuvia ja ohjata ne eastonhelsinki.fi-sivuston someseinälle. Kuvia ei käytetä Eastonin markkinoinnissa tai mainonnassa ilman kuvan ottajan lupaa.
5. Arvonnan voittaja julkaistaan Easton Helsingin Instagramissa: https://www.instagram.com/eastonhelsinki/. Mikäli voittajaa ei tavoiteta 10 päivän sisällä, arvonnan järjestäjällä on oikeus suorittaa voittajan valinta uudestaan.
6. Lahjakortin lunastamiseen sovelletaan lahjakortin sääntöjä. Palkintoa ei voi vaihtaa rahaksi.
7. Arvonnan järjestäjän vastuu rajoittuu näissä säännöissä mainitun palkinnon euromääräiseen arvoon. Arvonnan järjestäjä ei vastaa mahdollisista teknisistä syistä tapahtuneista virhearvonnoista, todetuista väärinkäytöksistä tai teknisestä toimimattomuudesta järjestäjästä tai yhteistyökumppanista riippumattomista syistä. Arvontasivu toimii useimmilla yleisin käytössä olevilla selaimilla.
8. Arvonnan sääntöjen lisäksi osallistujat sitoutuvat noudattamaan Instagramin käyttöehtoja. Instagram ei ole mukana arvonnan järjestämisessä.

Aukioloajat

ma–su 24h

 

Palvelut

Noutopiste

Lastenhoitohuone

Kierrätys

Esteettömyys

Julkinen liikenne

Eastonin K-Citymarketin ruuan noutopiste sijaitsee katutasossa, P1-kerroksessa. Tilaa tuotteet verkkokaupasta ja nouda ne kätevästi ostosten tai kotimatkan lomassa!

Lastenhoitohuone löytyy 1. kerroksen wc -tilojen yhteydestä.

Pullonpalautuspiste löytyy P2-kerroksen keskisisäänkäynnin yhteydestä. Rinki-kierrätyspiste löytyy Gotlanninkadun varrelta.

Taksin pysähdyspaikka sijaitsee katutasossa P1-kerroksen keskimmäisen sisäänkäynnin edessä. Invapysäköintipaikkoja löytyy runsaasti sisäänkäyntien välittömästä läheisyydestä.

Easton sijaitsee hyvien julkisten kulkuyhteyksien varrella. Itäkeskuksen metroasemalta pääset Eastoniin Hansasillan kautta tai esimerkiksi bussilla 97V. Lähimmät bussipysäkit sijaitsevat Kauppakartanonkadulla sekä Meripellontiellä.

Löytötavarat

Löytötavaroita voit kysyä K-Citymarketin asiakaspalvelupisteestä.

 

Sulje