Testaa kahvipöydän luodinkestävät makuparit

Makuparit ovat kaikkea muuta kuin helppo asia. Herkut höyryävien juomien rinnalle syntyvät kuitenkin melko vaivattomasti, vaikkei olisikaan syntynyt pullasuti kädessä. 

Pulla ja kahvi ovat klassinen makupari – ja syystäkin! Pullan kaneli ja kardemumma korostavat karvaudellaan kahvista esiin makeuden ja hapokkuuden.

Pidän ruoanlaitosta ja leipomisesta. Pulla on kuitenkin itselleni ollut aina akilleen kantapää. Johtuukohan levottomuudesta tai kärsimättömyydestä, mutta vaivata en ikinä jaksaisi tarpeeksi kauan.

Ensimmäinen asia, jonka opin ala-asteen kokkikoulussa tekemään, oli teeleipä. Päätin siis luottaa vahvuuksiini, ja luoda kahvin kanssa tarjottavan, joka toimisi maullisesti yhtä hyvin kuin pulla, mutta säästäisi minut (ja vieraat) säälittäviltä pullan tapaisilta. Näiden teeleipien kanssa sopii erityisen hyvin jokin tasapainoinen ja pähkinäinen etelä-amerikkalainen, kuten kolumbialainen kahvi. Reseptin löydät jutun lopusta.

Olen tee-perheen kasvatti

Meillä on kotona aina juotu teetä. Vasta noin kahdeksan vuotta sitten aloittaessani baristan työt, pääsin kahvin makuun. Ja niin pääsi myös perheeni.

Tee on kuitenkin hieno juoma sekin. Täynnä historiallisia ja kulttuurisia aspekteja sekä kasvualueille ominaisia laatuja ja makuja. Muistoja löytyy teenkin höyryisistä aamuista:  mummilan aromaattiset Keisarin morsian -kupilliset, Istanbulin sukulaisilla ohuista ja kauniista lasikupeista nautitut haudutetut turkkilaiset teet sekä asiaan vihkiytyneellä teehuoneella oikein haudutettu herkkä ja kukkainen kiinalainen valkoinen Pai Mu Tan -tee.

Teen kanssa tarjottavien keisarit ja keisarinnat näyttävät olevan Isossa-Britanniassa. Teen alkuperämaissa ei ymmärtääkseni teen kanssa niinkään suunnitella tarjottavia. Se kun on hienoa jo itsessään. Japanilaiseen teeseremoniaan kuuluu tosin yleensä jokin pieni makea, kuten keksi. Siihen minäkin päädyin, kun suunnittelin kahvipöytään makuparia bergamotin täyteiselle ja viettelevälle Earl Grey -teelle. Katso, mikä mauste sopii erityisen hyvin kyseisen teen kanssa jutun lopusta löytyvästä reseptistä.

Isäni yllätti myös omilla tarjoiluillaan. Olemme suuria viikunan – niin tuoreen kuin kuivatunkin – ystäviä. Teen kanssa eteemme tarjoiltiin uunissa käytetty tuore viikuna, jonka päälle isäni oli lusikoinut voita, hunajaa ja tujauksen konjakkia, sekä hunnuttanut lämpimät ja makeat viikunat turkkilaisella jogurtilla. Toimi erittäin hyvin myös teen kanssa, jonka karvaus puolestaan korosti viikunan makeutta entisestään.

Glögikausi korkattu!

Glögin aisaparina on totuttu näkemään mausteiset piparkakut. En kuitenkaan koe, että vielä olisi niiden aika. Onhan ulkona vielä värejä puissa ja meri virtaa vapaana jäistä.

Kuten mainitsin, viikunat maistuvat. Turkkilaisessa ruokakulttuurissa on paljon täytettyjä asioita: paprikoita, munakoisoja, viininlehtikääryleitä – myös viikunoita. Kuivattu viikuna täytettynä saksanpähkinällä on oiva, myöskin mausteisten tarjottavien makuperheeseen kuuluva pieni makea, joka sopii oivasti glögin kylkeen. Vaivattomuudesta puhumattakaan.

Kaneliset teeleivät

Nämä teeleivät nousevat juurella, eivätkä ruokasoodalla, jonka maku voi olla monen mielestä liian pistävä. Varaa siis vähintään yksi päivä ja yö aikaa näiden herkkujen valmistukseen.

Ainekset n. 10 kpl

Esitaikina:

20g leipäjuurta

50g graham jauhoja

50 g vettä

Taikina:

250 ml kauramaitoa

1 kananmuna

0,5 tl suolaa

1 dl sokeria

2 tl kardemummaa

1tl kanelia

450 g vehnäjauhoja

100g voita tai leivontamargariinia

Valmistus:

Valmista esitaikina juhlia edeltävän päivän aamuna. Sekoita juureen kylmä vesi ja jauhot. Anna käydä aamusta iltaan lämpimässä paikassa. Esitaikina on valmis, kun se tuoksuu happamalta ja näet suuria kuplia muodostuneen. Jos et omaa juurta, katso ohje sen valmistamiseen täältä.

Sekoita samaisen päivän iltana esitaikina kylmään kauramaitoon. Sekoita joukkoon muna. Sekoita toisessa kulhossa suola,    sokeri, kardemumma, kaneli ja jauhot. Lisää jauhoseos ja sekoita taikina.Teeleivät ovat siitä armolliset, että ne eivät vaivaamalla parane.Nypi pehmeä margariini tai voi. Älä pelästy taikinan pehmeyttä lisäämällä turhaan lisää jauhoja.Taikina saa olla pehmeää. Anna taikinan kohota jääkaapissa yön yli.

Kahvikutsupäivän aamuna nosta taikina lämpenemään jääkaapista. Revi taikinasta pieniä, reilun pingispallon kokoisia paloja ja nosta pellille. Kohota teeleipiä liinan alla muutama tunti. Voitele kohottamisen päätteeksi munalla tai sokerivedellä.

Paista teeleipiä 225 asteessa noin 30 minuuttia tai siihen asti, että ne ovat kullanruskeita päältä.

Laventeli-appelsiini keksit

Mukailin laventelikeksejä tehdessäni tätä Earl Grey -keksien ohjetta. Earl Greyn tilalle laitoin n. 1,5 tl kuivattua laventelia ja raastoin puolikkaan luomu-appelsiinin kuoren. Vehnäjauhoja laitoin myös noin puoli desiä enemmän.

Uuniviikunat

 Ainekset:

Neljä viikunaa

40 g voita/leivontamargariinia

1 rkl hunajaa

0,5 dl konjakkia

1 dl turkkilaista/hapanta kasvipohjaista jogurttia

Valmistus:

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.

  1. Viillä viikunoiden päälle ristiviillot.
  2. Sekoita voi ja hunaja. Lusikoi viikunoiden päälle.
  3. Lorauta vielä jokaisen päälle hieman konjakkia.
  4. Paista uunissa n. 10 min.
  5. Tarjoile turkkilaisen jogurtin tai muun hapantuotteen kanssa kanssa.

 

 

Aiheeseen liittyen

Parin euron markettiglögit kotiraadin makutestissä

Joulukauden mausteiset glögijuomat ovat adventtien lähestyessä suurimmassa sesongissa. Millaisia valmiita glögijuomia saa noin kahden euron kategoriasta? Kotiraatimme arvosteli muutaman.

Neuvosta vaari
17.11.2021

Mammuttimarkkinat jatkuvat viikon loppuun uusilla tarjouksilla

Kahvi ja ihanat kevätkengät olivat Mammuttimarkkinoiden parhaat löydöt loppuviikon tarjouksista.

Neuvosta vaari
19.03.2020

Välipäivinä juodaan arvokkaat hävikkikahvit

Räätälöimme joulupöydän herkuille omat kahviparinsa, joiden rinnalla niiden maut ja ominaisuudet pääsevät parhaiten oikeuksiinsa.

Kuppi kuumaa
28.12.2019

Mitä tarjota pikkujouluissa?

Kutsu ystävät spontaaneihin pikkujouluihin ja loihdi tarjoilut pöytään ennen kuin he ehtivät ovelle.

Miltä maistui?
15.11.2019

Info

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman säännöt

Sitä itää on Suomen yhteisöllisin kanta-asiakkuusohjelma, joka ilahduttaa yksilön sijasta kokonaista yhteisöä. Jokainen kampanja-ajan asiointikerta Easton Helsingissä kerryttää Sitä itää -pottia, jolla sponsoroidaan äänestyksessä valittua itähelsinkiläistä kehityskohdetta. Sellainen voi olla vaikkapa paikallinen tapahtuma, paikka tai yhteinen toiminta. Parempi Itä-Helsinki ostos kerrallaan!

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman kautta Easton sponsoroi yhteensä kahta kohdetta vuodessa, ja ne voivat olla summaltaan 1000–3000 €. Sitä itää -kohteiden valinta ja lopulta sponsorointi rakentuu kolmen eri vaiheen ympärille: 1. Ehdota 2. Äänestä 3. Asioi. Kuka tahansa saa ehdottaa kehitysideoita, kunhan ne sijaitsevat Itä-Helsingin alueella. Sitä itää -kohteelle annettava tarkka summa määräytyy sen mukaan, kuinka paljon Eastonissa on kampanja-ajankohtana tehty yksittäisiä asiointikäyntejä.

Ehdota

Kuka tahansa voi ehdottaa itähelsinkiläistä kehityskohdetta Eastonin verkkosivujen kautta: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Kohde-ehdotuksia kerätään erillisinä kampanja-aikoina. Ehdotetut kohteet moderoidaan asiattomien julkaisujen eliminoimiseksi ja julkaistaan sivustolla muutaman päivän aikana ehdotuksen jättämisestä. Eastonilla on oikeus jättää kohde julkaisematta, mikäli se kokee sisällön asiaan sopimattomana.

Easton tekee ehdotetuista kohteista esivalinnan seuraavaan vaiheeseen. Valinnan kriteereinä ovat:

  1. Kohde on toteutettavissa kuvatulla summalla
  2. Kohteen toteutukselle on osoitettu selkeä toteuttava taho tai henkilö, ja tältä on saatu alustavasti suostumus hankkeeseen osallistumiselle
  3. Pyydetty kehityssumma vastaa toteutukseen tarvittavaa määrää
  4. Kohde sijaitsee Itä-Helsingin alueella
  5. Kohde auttaa kehittämään paikallista hyvää

Äänestykseen valitaan kolme kohdetta, joihin Easton ottaa yhteyttä henkilökohtaisesti.

Äänestä

Eastonin esivalitseman kolmen kohteen välillä toteutetaan julkinen äänestys Eastonin verkkosivuilla: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Äänestys on käynnissä kahden viikon ajan. Kuka tahansa voi käydä äänestysajanjakson aikana äänestämässä kohdetta yhden kerran. Eniten ääniä saanut kohde pääsee asiointivaiheeseen mukaan.

Asioi

Eniten ääniä saaneelle kohteelle kerrytetään pottia asioimalla Easton Helsingissä neljän viikon välisenä ajankohtana. Jokainen kampanja-ajankohdan aikainen asiointikerta kerryttää pottia saman verran, 1–5 senttiä. Mikäli tavoitesumma saadaan kasaan etuajassa, kerryttäminen lopetetaan aikaisemmin. Jos summasta ei täyty tarpeeksi kohteen toteutumiseen, kampanja ei toteudu.

Summan antaminen kohteille

Varsinainen tuki menee Eastonin markkinointibudjetista sen mukaan, montako asiointia Eastonissa on ajankohdan aikana tehty, eli yksittäisestä ostoksesta ei mene suoraan rahaa kampanjaan.

Äänestyksen voittaneesta kohteesta tehdään Sitä itää -kampanjan jatkomarkkinointia varten lyhyt video tai haastattelu sekä toteutuneesta kohteesta otetaan kuvia. Osa kohteista tulee olemaan esillä Eastonissa sijaitsevassa Sitä itää -galleriassa. Keskolla ja Easton Helsingillä on oikeus hyödyntää Sitä itää -kampanjan aikana tuotettuja materiaaleja muussa markkinoinnissaan.

Kohteeksi valittu kehityskohde tulee toteuttaa kahden kuukauden kuluttua lahjoitussumman saamisesta ja toteuttajatahon on toimitettava suunnitelma sekä kuvat toteutuksesta Easton Helsingille.

Arvonnan säännöt

Arvonnan järjestää Kesko Oyj yhteistyössä Easton Helsinki -kauppakeskuksen kanssa.

 

Easton Helsingin Easton Bravuuri -arvonnassa voi voittaa 50 € -arvoisen K-ryhmän lahjakortin julkaisemalla kuvan omasta bravuuristaan Instagramissa ja lisäämällä kuvatekstiin kampanjan virallisen hashtagin #eastonbravuuri. Lahjakortteja arvotaan yhteensä 10 kpl. Arvonta järjestetään 11.9.–13.10.2017. Arvonta suoritetaan ja voittajat julkaistaan jokaisen viikon perjantaina klo 16. Kaikki perjantaisin 12.00 mennessä Instagrammissa julkaistut kuvat otetaan arvonnassa huomioon.

Osallistumalla arvontaan hyväksyt arvonnan järjestäjän säännöt:
1.Voidaksesi osallistua arvontaan Instagram-tilisi tulee olla julkinen. Arvonnan ikäraja on 13 vuotta. Easton Helsingin työntekijät eivät voi osallistua arvontaan.
2. Arvonnassa otetaan huomioon ainoastaan ne kuvat, jotka on julkaistu kampanja-aikana ja merkitty #eastonbravuuri-hashtagilla
3. Kuvan lähettäjällä tulee olla oikeudet kuvan lähettämiseksi arvontaan. Lähettäjällä on oltava suostumus sekä kuvaajalta että kaikilta kuvassa esiintyviltä henkilöiltä.
4. Arvonnan järjestäjällä on oikeus poimia Instagramista #eastonbravuuri-hashtagilla merkittyjä kuvia ja ohjata ne eastonhelsinki.fi-sivuston someseinälle. Kuvia ei käytetä Eastonin markkinoinnissa tai mainonnassa ilman kuvan ottajan lupaa.
5. Arvonnan voittaja julkaistaan Easton Helsingin Instagramissa: https://www.instagram.com/eastonhelsinki/. Mikäli voittajaa ei tavoiteta 10 päivän sisällä, arvonnan järjestäjällä on oikeus suorittaa voittajan valinta uudestaan.
6. Lahjakortin lunastamiseen sovelletaan lahjakortin sääntöjä. Palkintoa ei voi vaihtaa rahaksi.
7. Arvonnan järjestäjän vastuu rajoittuu näissä säännöissä mainitun palkinnon euromääräiseen arvoon. Arvonnan järjestäjä ei vastaa mahdollisista teknisistä syistä tapahtuneista virhearvonnoista, todetuista väärinkäytöksistä tai teknisestä toimimattomuudesta järjestäjästä tai yhteistyökumppanista riippumattomista syistä. Arvontasivu toimii useimmilla yleisin käytössä olevilla selaimilla.
8. Arvonnan sääntöjen lisäksi osallistujat sitoutuvat noudattamaan Instagramin käyttöehtoja. Instagram ei ole mukana arvonnan järjestämisessä.

Aukioloajat

ma–su 24h

 

Palvelut

Noutopiste

Lastenhoitohuone

Kierrätys

Esteettömyys

Julkinen liikenne

Eastonin K-Citymarketin ruuan noutopiste sijaitsee katutasossa, P1-kerroksessa. Tilaa tuotteet verkkokaupasta ja nouda ne kätevästi ostosten tai kotimatkan lomassa!

Lastenhoitohuone löytyy 1. kerroksen wc -tilojen yhteydestä.

Pullonpalautuspiste löytyy P2-kerroksen keskisisäänkäynnin yhteydestä. Rinki-kierrätyspiste löytyy Gotlanninkadun varrelta.

Taksin pysähdyspaikka sijaitsee katutasossa P1-kerroksen keskimmäisen sisäänkäynnin edessä. Invapysäköintipaikkoja löytyy runsaasti sisäänkäyntien välittömästä läheisyydestä.

Easton sijaitsee hyvien julkisten kulkuyhteyksien varrella. Itäkeskuksen metroasemalta pääset Eastoniin Hansasillan kautta tai esimerkiksi bussilla 97V. Lähimmät bussipysäkit sijaitsevat Kauppakartanonkadulla sekä Meripellontiellä.

Löytötavarat

Löytötavaroita voit kysyä K-Citymarketin asiakaspalvelupisteestä.

 

Sulje