Uunifetapasta ja muut parhaat arkiruoat

Nostalginen lihakeitto tai pitkään haudutettu kaalilaatikko ovat monille rakkaita lapsuusajan makumuistoja. Tämän päivän klassikoksi voidaan kutsua somesta tuttua uunifetapastaa, joka on nerokkuuden huippu yksinkertaisuudessaan.  Valmista kerralla koko viikon arkiruuat ja nauti!

Suomalaisista 64% arkeen suurimpia ostoskäyttäytymiseen vaikuttavia tekijöitä ohjaajat tiedostavat periaatteet ja se, miten voimme ruokavalinnoillamme vaikuttaa omaan talouteemme, yhteiskuntaan sekä ympäristöön. Tämä selviää K- Ruokailmiöt 2023 -tutkimuksesta.

Alati muuttuva maailmantilanne ja energiakriisi ovat aiheuttaneet monille huolta taloudellisesta tilanteesta. Samalla tämä on saanut pohtimaan omia kulutustottumuksia. Voisi sanoa, että ruoan hinta on kallistunut roimasti ja monissa kodeissa on otettu käyttöön luovat niksit ja palattu perinteisten ruokien äärelle.

Konstailematon perusruoka on edullista ja usein myös helppoa ja nopeaa valmistaa. 56 % suomalaisista suosii arkena ruokia, jotka ovat pöydässä 15 minuutissa.

K -Ruokailmiöt 2023 -tutkimuksen mukaan suomalaisissa kodeissa valmistetaan niksikkäitä budjettiin sopivia arjen perusruokia. Tässä hetkessä ollaan enemmissä määrin kiinnostuneita kasviksista ja kaloista. Herkutteluhetkillä ja hyvällä ruoalla parannetaan mieltä ja samalla arkiruoan valmistukseen käytetty aika pienenee ja ruokakauppojen pikakaistat haastavat pikaruokamarkkinoita.

Haastava maailman tilanne heijastuu suoraan suomalaisiin ruokakoreihin. Nyt keittiössä valmistuvat perinteiset ja helposti valmistettavat kotiruuat. Muutaman raaka-aineen edulliset keitot ja uuniruoat ovat arkiruokaa parhaimmillaan. Kotimaisilla kasviksilla, kuten perunalla, porkkanalla ja kaalilla pääsee jo pitkälle. Ja miksipä ei? Juureksilla saa ruokiin ravintoarvoa, väriä sekä makua. Moni on kaivellut kätköistään isoäidin reseptivihkoja ja hakenut niistä inspiraatiota. K-ruoka -sivustolta löytyy testattuja ja edullisia keittoreseptejä ja monenlaisia ideoita, käypä kurkkaamassa.

Myös keitot tekevät nyt uutta nousua ja niitä voi varioida monin tavoin mieleisekseen. Tarjolla on myös laaja valikoima erilaisia pakasteita, joita kannattaa käyttää hyödyksi, jos kuorimiseen ja pilkkomiseen ei jää aikaa. Kasvikset ja juurekset voi myös aina esikäsitellä valmiiksi tai vaikkapa raastaa jääkaappiin odottamaan ruoanlaittohetkeä.

Ihana mummolan lihakeitto

Klassinen lihakeitto tuo muistoja mummolasta. Keittokattilan porina liedellä, kattilankannen kolahdus ja ilmaan tuulahtanut laakerinlehden tuoksu vievät muistot 1980-luvulle. Ikävää oli kun lautaselle sattui tulemaan kokonainen maustepippuri. Koska itse ryhdyin jo nuorena  kasvissyöjäksi, siirtelin lihanpalat salaa roskikseen. Mutta muistan, kuinka kulhollinen kuumaa keittoa maistui kerran jos toisenkin. K-Ruoan reseptissä on käytetty keittolihaa, mutta itse oikaisin käyttämällä jauhelihaa, koska näin ruoka valmistuu nopeasti arjessa. Kasvisversion ruoasta saa korvaamalla lihan soijarouheella.

 TARVITSET:

 500 g jauhelihaa

1 ½ l vettä

5 perunaa

2 porkkanaa

1 iso sipuli

5 kokonaista pippuria

2 laakerinlehteä

1 valkosipulin kynsi

1 tl chilitahnaa

2 rkl tomaattipyree

tacomaustetta

persilijaa

suolaa

 Halutessasi voit käyttää myös lihalientä, mutta vähennä silloin muita mausteita.

Tee näin:

  • Paista jauheliha ja mausta tacomausteella. Kiehauta vesi ja lisää halutessasi lihaliemi. Lisää jauheliha ja mausteet liemeen.
  • Kuori ja paloittele perunat, sipulit ja porkkana. Porkkana on näppärä suikaloida ohuen ohuiksi rinkuloiksi kuorimaveitsellä. Kiehauta keittoa noin 15 min. ja lisää chilitahna ja tomaattipyreellä. Lisää chilitahnaa vähän kerrallaan ja tarkista maku.
  • Lisää lopuksi reilusti lehtipersiljaa. Laakerinlehdet kannattaa poistaa ennen tarjoilua.

Kaali herättää meissä monenlaisia tunteita. Sanotaan, että kaali kieri jo 500 vuotta sitten Suomen luostarien kasvimaille.

Runsaasti C-vitamiinia sisältävä kaali lasketaan kymmenen parhaan aivoruoan joukkoon. Kaalista saa valmistettua erittäin edullisesti maukasta kotiruokaa.

Suomalainen perinneruoka, kaalilaatikko on yksinkertaisuudessaan monien suurinta herkkua. Tee kerralla isompi satsi ja nautti sitä puolukkasurvoksen kera.

Kaalilaatikosta tulee ihanan mehevää, kun annat sen hautua hiljalleen matalalla lämmöllä uunissa. K-ruoka -reseptillä valmistuu herkullinen ja lihaisa kaalilaatikko. Koska perheessämme on useampi kasvissyöjä, tein ruoasta kasvisversion, joka on alunperin Satu Koiviston käsialaa. Kaalilaatikon voi laittaa uuniin hautumaan vaikka koko yöksi ja antaa sen tekeytyä uunin jälkilämmöllä aamuun asti.

TARVITSET:

1 kg valkokaalia

1 iso sipuli

2 valkosipulinkynttä

2 porkkanaa

oliiviöljyä

1 dl riisiä tai ohraa

1 dl linssejä

5 dl kasvislientä

2 rkl balsamiviinietikkaa

1 tl kuivattua timjamia

1 tl kuivattua oreganoa

2 tl suolaa

3 dl linssien keitinvettä

½ dl leivänmuruja tai ruiskorppujauhoja

2-3 rkl voita

Tee näin:

  • Kuori sipulit ja suikaloi kaali ohuiksi siivuiksi. Kuori ja raasta porkkanat.
  • Kuullota sipuleita oliiviöljyssä miedolla lämmöllä. Lisää kaali ja raastettu porkkana, hauduta noin ½ h välillä sekoittaen.
  • Keitä riisejä ja linssejä noin 15 minuuttia. Voit keittää ne samassa kattilassa kasvisliemessä. Huuhdot linssit hyvin ennen keittämistä kylmällä vedellä. Valuta lävikössä ja säästä keitinliemi.
  • Mausta linssit ja riisit balsamiviinietikalla.
  • Lisää linssit, riisi, timjami, oregano ja suola kattilaan ja sekoita. Kaada seos uunivuokaan. Lisää sekaan kasvisliemi ja päälle leipämuruja tai ruiskorppujauhoa sekä voinokareita.
  • Paista 175-asteisen uunin keskitasolla tunti ja alenna sitten lämpö 120-asteeseen. Jatka paistamista pari tuntia. Jos pinta meinaa ruskistua, peitä laatikko leivinpaperilla.

Uskon, että tulevaisuuden klassikko omien lasteni kohdalla on tämän hetken somehitiksikin noussut uunifetapasta. Tämä Jenni Häyrisen luoma pasta sai maailmanlaajuista huomiota, kun Gordon Ramsey julisti sen yhdeksi arjen lempiresepteistään.

Uunifetapastaa hypetettiin vuonna 2019 niin paljon, että Pirkka parhaat -fetajuusto loppui kauppojen hyllyiltä. Kokeile sinäkin tätä nerokasta reseptiä.

TARVITSET:

500 g pastaa

400 g fetaa

1,5 dl oliiviöljyä

1 chilinpalko

2 rasiaa kirsikkatomaatteja

pippuria

suolaa

Tarjoiluun basilikaa

Tee näin:  Lorauta öljyä uunivuoan pohjalle. Laita fetat kokonaisina vuokaan. Pilko chili ja laita fetan päälle. Lorauta kunnon loraus oliiviöljyä päälle. Laita kirsikkatomaatit vuokaan ja pyöräytä oliiviöljyssä. Rouhi päälle mustapippuria ja sormisuolaa, maun mukaan.

  • Paista uunin keskitasolla 200-asteessa noin 15 minuuttia. Nosta lämpö 225- asteeseen ja käännä uuni grillivastukselle. Nosta vuoka uunin ylätasoon ja paista vielä noin 10 minuuttia. Huom! Tarkkaile paahtumista, sillä paistoaika riippuu uunista.
  • Keitä pasta ohjeen mukaan. Jos käytät oksallisia kirsikkatomaatteja, poista oksat ja kannat. Riko uunifetaa hieman ja sekoita koko uunivuoallinen pastan joukkoon. Tarjoile basilikan kera.

Miltä maistui?

 Parasta tässä kokonaisuudessa oli se, että valmistin useamman ruokalajin kerralla. Näin energiaa vapautui muihin asioihin. Lihakeitto ja kaalilaatikko säilyvät monta päivää jääkaapissa. Kaalilaatikko oli hautunut ihanasta meheväksi ja päällä oleva ruiskorppujauho oli saanut voinokareista ihanan rapeuden.

Nuoret eivät aluksi olleet kovinkaan vakuuttuneita kaalilaatikon ihanuudesta, mutta ruoka sai hyväksyvää muminaa, kunhan sitä suostuttiin maistamaan. Lihakeitto on takuuvarma arkiruoka ja sitä voi muokata seuraavana päivänä lisäämällä päälle paprikakuutioita tai muita vihanneksia. Keiton kanssa maistuu vaikkapa näkkileipä, joka tuo kokonaisuuteen ruokaisuutta.

Uunifetapastan valmistukseen kuluu spagetin kiehumisaika, ei yhtään pidempää. Tässä ollaan mielestäni asian ytimessä: riittää muutama hyvä raaka-aine ja yksinkertainen valmistustapa.

Tomaatin, oliiviöljyn ja fetan liitto ei petä koskaan.

Ruoka maistui täyteläiseltä olematta liian raskasta. Keko tuoreita yrttejä ja makeita kirsikkatomaatteja tekivät annoksesta täydellisen!

Jarna Gustafsson

Jarna Gustafsson

Miltä maistui? -blogin takana on itähelsinkiläisen suurperheen äiti, jonka patojen ääressä testaillaan ja tarpeen tullen sovelletaan ajankohtaisia K-ruoka.fi -palvelun reseptejä. Jarnalla on myös hiljaista tietoa paikallisista marja- ja sienipaikoista, joista voit saada vihiä blogia seuraamalla.

 

Aiheeseen liittyen

Rennon pääsiäisen muhkeat pullat

Nämä pullat vievät syöjänsä aivan totaaliseen pullaeuforiaan

Miltä maistui?
26.03.2024

Puhtia ja energiaa raikkaasta kulhosalaatista

Raikas, mutta ruokaisa kulhosalaatti on helppo lounasruoka, joka antaa energiaa ja pitää pitkään kylläisenä.

Miltä maistui?
14.03.2024

3 x rapsakkaa tofua – Näin saat tofusta hyvää ja maukasta

Tässä parhaat niksit tofun maustamiseen ja käsittelyyn.

Miltä maistui?
28.02.2024

Otetaan härkistä sarvista ja tehdään siitä herkkutäyte paprikoille

Täytetyt paprikat ovat retroherkku, jotka saavat härkistäytteellä uuden elämän.

Miltä maistui?
14.01.2024

Info

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman säännöt

Sitä itää on Suomen yhteisöllisin kanta-asiakkuusohjelma, joka ilahduttaa yksilön sijasta kokonaista yhteisöä. Jokainen kampanja-ajan asiointikerta Easton Helsingissä kerryttää Sitä itää -pottia, jolla sponsoroidaan äänestyksessä valittua itähelsinkiläistä kehityskohdetta. Sellainen voi olla vaikkapa paikallinen tapahtuma, paikka tai yhteinen toiminta. Parempi Itä-Helsinki ostos kerrallaan!

Sitä itää -kanta-asiakkuusohjelman kautta Easton sponsoroi yhteensä kahta kohdetta vuodessa, ja ne voivat olla summaltaan 1000–3000 €. Sitä itää -kohteiden valinta ja lopulta sponsorointi rakentuu kolmen eri vaiheen ympärille: 1. Ehdota 2. Äänestä 3. Asioi. Kuka tahansa saa ehdottaa kehitysideoita, kunhan ne sijaitsevat Itä-Helsingin alueella. Sitä itää -kohteelle annettava tarkka summa määräytyy sen mukaan, kuinka paljon Eastonissa on kampanja-ajankohtana tehty yksittäisiä asiointikäyntejä.

Ehdota

Kuka tahansa voi ehdottaa itähelsinkiläistä kehityskohdetta Eastonin verkkosivujen kautta: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Kohde-ehdotuksia kerätään erillisinä kampanja-aikoina. Ehdotetut kohteet moderoidaan asiattomien julkaisujen eliminoimiseksi ja julkaistaan sivustolla muutaman päivän aikana ehdotuksen jättämisestä. Eastonilla on oikeus jättää kohde julkaisematta, mikäli se kokee sisällön asiaan sopimattomana.

Easton tekee ehdotetuista kohteista esivalinnan seuraavaan vaiheeseen. Valinnan kriteereinä ovat:

  1. Kohde on toteutettavissa kuvatulla summalla
  2. Kohteen toteutukselle on osoitettu selkeä toteuttava taho tai henkilö, ja tältä on saatu alustavasti suostumus hankkeeseen osallistumiselle
  3. Pyydetty kehityssumma vastaa toteutukseen tarvittavaa määrää
  4. Kohde sijaitsee Itä-Helsingin alueella
  5. Kohde auttaa kehittämään paikallista hyvää

Äänestykseen valitaan kolme kohdetta, joihin Easton ottaa yhteyttä henkilökohtaisesti.

Äänestä

Eastonin esivalitseman kolmen kohteen välillä toteutetaan julkinen äänestys Eastonin verkkosivuilla: www.eastonhelsinki.fi/sitäitää. Äänestys on käynnissä kahden viikon ajan. Kuka tahansa voi käydä äänestysajanjakson aikana äänestämässä kohdetta yhden kerran. Eniten ääniä saanut kohde pääsee asiointivaiheeseen mukaan.

Asioi

Eniten ääniä saaneelle kohteelle kerrytetään pottia asioimalla Easton Helsingissä neljän viikon välisenä ajankohtana. Jokainen kampanja-ajankohdan aikainen asiointikerta kerryttää pottia saman verran, 1–5 senttiä. Mikäli tavoitesumma saadaan kasaan etuajassa, kerryttäminen lopetetaan aikaisemmin. Jos summasta ei täyty tarpeeksi kohteen toteutumiseen, kampanja ei toteudu.

Summan antaminen kohteille

Varsinainen tuki menee Eastonin markkinointibudjetista sen mukaan, montako asiointia Eastonissa on ajankohdan aikana tehty, eli yksittäisestä ostoksesta ei mene suoraan rahaa kampanjaan.

Äänestyksen voittaneesta kohteesta tehdään Sitä itää -kampanjan jatkomarkkinointia varten lyhyt video tai haastattelu sekä toteutuneesta kohteesta otetaan kuvia. Osa kohteista tulee olemaan esillä Eastonissa sijaitsevassa Sitä itää -galleriassa. Keskolla ja Easton Helsingillä on oikeus hyödyntää Sitä itää -kampanjan aikana tuotettuja materiaaleja muussa markkinoinnissaan.

Kohteeksi valittu kehityskohde tulee toteuttaa kahden kuukauden kuluttua lahjoitussumman saamisesta ja toteuttajatahon on toimitettava suunnitelma sekä kuvat toteutuksesta Easton Helsingille.

Arvonnan säännöt

Arvonnan järjestää Kesko Oyj yhteistyössä Easton Helsinki -kauppakeskuksen kanssa.

 

Easton Helsingin Easton Bravuuri -arvonnassa voi voittaa 50 € -arvoisen K-ryhmän lahjakortin julkaisemalla kuvan omasta bravuuristaan Instagramissa ja lisäämällä kuvatekstiin kampanjan virallisen hashtagin #eastonbravuuri. Lahjakortteja arvotaan yhteensä 10 kpl. Arvonta järjestetään 11.9.–13.10.2017. Arvonta suoritetaan ja voittajat julkaistaan jokaisen viikon perjantaina klo 16. Kaikki perjantaisin 12.00 mennessä Instagrammissa julkaistut kuvat otetaan arvonnassa huomioon.

Osallistumalla arvontaan hyväksyt arvonnan järjestäjän säännöt:
1.Voidaksesi osallistua arvontaan Instagram-tilisi tulee olla julkinen. Arvonnan ikäraja on 13 vuotta. Easton Helsingin työntekijät eivät voi osallistua arvontaan.
2. Arvonnassa otetaan huomioon ainoastaan ne kuvat, jotka on julkaistu kampanja-aikana ja merkitty #eastonbravuuri-hashtagilla
3. Kuvan lähettäjällä tulee olla oikeudet kuvan lähettämiseksi arvontaan. Lähettäjällä on oltava suostumus sekä kuvaajalta että kaikilta kuvassa esiintyviltä henkilöiltä.
4. Arvonnan järjestäjällä on oikeus poimia Instagramista #eastonbravuuri-hashtagilla merkittyjä kuvia ja ohjata ne eastonhelsinki.fi-sivuston someseinälle. Kuvia ei käytetä Eastonin markkinoinnissa tai mainonnassa ilman kuvan ottajan lupaa.
5. Arvonnan voittaja julkaistaan Easton Helsingin Instagramissa: https://www.instagram.com/eastonhelsinki/. Mikäli voittajaa ei tavoiteta 10 päivän sisällä, arvonnan järjestäjällä on oikeus suorittaa voittajan valinta uudestaan.
6. Lahjakortin lunastamiseen sovelletaan lahjakortin sääntöjä. Palkintoa ei voi vaihtaa rahaksi.
7. Arvonnan järjestäjän vastuu rajoittuu näissä säännöissä mainitun palkinnon euromääräiseen arvoon. Arvonnan järjestäjä ei vastaa mahdollisista teknisistä syistä tapahtuneista virhearvonnoista, todetuista väärinkäytöksistä tai teknisestä toimimattomuudesta järjestäjästä tai yhteistyökumppanista riippumattomista syistä. Arvontasivu toimii useimmilla yleisin käytössä olevilla selaimilla.
8. Arvonnan sääntöjen lisäksi osallistujat sitoutuvat noudattamaan Instagramin käyttöehtoja. Instagram ei ole mukana arvonnan järjestämisessä.

Aukioloajat

ma–su 24h

 

Palvelut

Noutopiste

Lastenhoitohuone

Kierrätys

Esteettömyys

Julkinen liikenne

Eastonin K-Citymarketin ruuan noutopiste sijaitsee katutasossa, P1-kerroksessa. Tilaa tuotteet verkkokaupasta ja nouda ne kätevästi ostosten tai kotimatkan lomassa!

Lastenhoitohuone löytyy 1. kerroksen wc -tilojen yhteydestä.

Pullonpalautuspiste löytyy P2-kerroksen keskisisäänkäynnin yhteydestä. Rinki-kierrätyspiste löytyy Gotlanninkadun varrelta.

Taksin pysähdyspaikka sijaitsee katutasossa P1-kerroksen keskimmäisen sisäänkäynnin edessä. Invapysäköintipaikkoja löytyy runsaasti sisäänkäyntien välittömästä läheisyydestä.

Easton sijaitsee hyvien julkisten kulkuyhteyksien varrella. Itäkeskuksen metroasemalta pääset Eastoniin Hansasillan kautta tai esimerkiksi bussilla 97V. Lähimmät bussipysäkit sijaitsevat Kauppakartanonkadulla sekä Meripellontiellä.

Löytötavarat

Löytötavaroita voit kysyä K-Citymarketin asiakaspalvelupisteestä.

 

Sulje